perjantai 28. joulukuuta 2012

Jatkaa on hyvä kun on kädet täynnä voimaa kuljettaa tätä laivaa. Myrsky tuo vaan rikkautta tullessaan.

Joulu tuli ja meni, nopeasti. Mutta olipahan mukavaa! Aika meni sukulaisia tavaten, leväten, syöden ja lenkkeillen. Koirat käyttäytyivät melko hyvin, eikä edes siskon kissan kanssa tullut suurempia rähinöitä. :) Dippi oli kyllä kovin vieraskorea ensimäiset kaksi päivää. Oli normaalia rauhallisempi ja teki kaikki tarpeensa ulos! Siis kokonaisten kahden päivän ajan! :O Eipä oo ennen moista tapahtunut. Kolmantena päivänä alkoi sitten jo tuttu riekkuminen, ja silloin tuli kahdet pissatkin sisälle. Kun ei sitä siinä vauhdissa niin huomaa. ;) Kaikki koirat käyttäytyivät hienosti myös sukulaislapsien kanssa. Dippiä tosin ensin vähän ihmetytti ne pikkuihmiset. Mutta kyllä sekin sitten nopeasti sulatti huutavat ja juoksevat lapset. Muutenkin kaikki meni niin hyvin, ja toki oli ihanaa olla äidin passattavana. :p Ihana joulu oli kyllä! <3 Ei haitannut edes aaton huono ajokeli. Matka kyllä sujui, mutta tavallista hitaammin.

Ja sitten "pari" sanaa vuodesta 2012. Onpahan ollut vuosi. Ei kyllä jää mitenkään hyvällä tavalla mieleen, vaikka mieleen jääkin. En sanois, että on ollut elämäni raskain vuosi, mut kyllä tää top3:een menee. Vaikka onhan tässä kivojakin juttuja tapahtunut, onneksi. Kuluneen vuoden aikana on tullut aika paljon pohdiskeltua juttuja. Että mikä on oikeasti tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää. Asenne ja suhtautuminen moniin juttuihin on muuttunut kovastikin tässä vuoden aikana. Ja josko oisin saanut edes vähän lisää kärsivällisyyttä, sitä kun ei liioiksi ole ollut. :P

Seuraavaksi meidän vuosi lyhyesti. Kisoja, treenejä, muuta elämää ja valitettavasti myös vammoja, koska ne nyt vaan ovat olleet niin keskeisessä asemassa kuluneena vuonna. :/ En tiedä, mitä kaikkea tänne on fiksua kirjoittaa, mut enpä nyt kauheesti jaksa stressata siitä. Alkuvuosi ja kevät menivät kisatessa ja treenatessa agia. Danin kanssa alettiin jo löytää yhteistä säveltä radoilla ja saatiin jonkun verran ehjiä suorituksia. Nellin kanssa kisattiin alkuvuodesta vähemmän, lähempänä sm:iä sitten muutamat startit tehtiin senkin kanssa. Ja mä taistelin kipuilevan nilkan kanssa.


Toukokuussa käytiin Danin kanssa tokokokeessa hakemassa elämämme ensimmäinen kakkostulos. Dani jumitti kaukot, ja tuli siellä jotain muutakin pientä. Mun nilkka alkoi olla kunnossa. Juoksin HCR:n ilman kipuja. <3

Kesäkuussa sitten lähdettiin Nooran kanssa kesälomareissulle Jyväskylään, agin sm-kisoihin. Tää reissu on yksi niistä tän vuoden hyvistä muistoista. Siitä huolimatta, että oma lonkka oli kipeytynyt pari viikkoa sitten ja oli sm:ien aikaan oikeasti tosi kipeä. En vaan silloin tiennyt, mistä tuo johtui, joten Buranalla mentiin. Omat henkilökohtaiset tavoitteet kyllä täyttyivät noissa skaboissa. Mullahan siis oli tavoitteena vaan saada pidettyä oma pää kasassa. Kun sen kanssa on ollut vähän ongelmia aina, kun on isommat kisat/tuloksella on normaalia enemmän merkitystä. ;-) Mut nyt kyettiin tekemään puhdas rata ilman ihan kamalan suuria varmisteluja! Rata itsessäänhän oli aika helppo, mut kyllä silläkin mokata pystyi. Ihanneaika oli tiukka, eikä me siihen ihan keretty. Mut eipä kerennyt kovin moni muukaan. Päästiin juuri ja juuri finaaliin, mut moni yleensä meitä nopeampi koira jäi finaalin ulkopuolelle. Finaalissa sitten pieni herpaantuminen toi hylkäyksen putki/aa -erottelussa, mut kokemus oli hieno! :) (Tulipas tästä nyt pitkä sepustus. ;))

Kesäkuussa kisattiin vielä juhannuskisat Tuorlassa molempien koirien kanssa. Nelli kisasi tuolloin tiettävästi elämänsä viimeiset radat. Tuloksena tuplanolla. Sen jälkeen kisailtiin harvakseltaan Danin kanssa. Oman koiven mukaan mentiin. Treenattiin kyllä. Heinäkuussa Nelli lähti elämänsä viimeisiin (?) agitreeneihin pirteänä, palasi treeneistää kipeänä ja liikkuen huonosti. Kahteen kuukauteen noiden treenien jälkeen se ei hypänyt sänkyyn eikä autoon. Eläinlääkärissä kipujen syyksi paljastui nivelrikko ja spondyloosi.


Elokuussa käytiin Danin kanssa uudestaan yrittämässä sitä AVOa. Tuloksena 1-tulos, jonka myötä Danille TK2-titteli. Ja siinä elokuussa oli se pyörä-äksidenttikin, kun otettiin auton kanssa yhteen suojatiellä.. Elokuussa myös syntyi maailmaan (=Inkooseen) muutama kultainen pentunen. <3 Ja siitähän se jännittäminen alkoi toden teolla. :) Eräs näistä kultakimpaleista on se juttu, miksi tää vuosi ei todellakaan ole ollut pelkkää murhetta. <3 (Alla olevan kuvan ottanut Hanna J.)


Syksy onkin mennyt omia vaivoja parannellessa. Miettiessä, kannattaako levätä vai liikkua. Ja miten paljon. Agilityäkin ollaan treenattu kipujen ehdoilla. En oikeesti oo nyt yhtään tehnyt kipua vastaan hampaat irvessä (niin kuin ennen..). Mut silti paraneminen on vaan niin kovin hidasta. En kuitenkaan pysty vaan maata sohvalla. En koirien enkä itseni vuoksi. Oon ravannut ties kuinka monella lääkärillä ja fyssarilla, tehnyt niiden määräämiä harjoitteita ja koittanut opetella lepäämään. Välillä säälin mun työkavereita ja läheisiä, kun oon niin kiukkunen ja väsynyt tähän kaikkeen, ja se taitaa näkyä uloskin päin. Mut siihenkin auttaa kovasti positiivinen ajattelu, jota oon tässä yrittänyt kovasti treenata. :) Mielialat kyllä kovasti vaihtelee kipujen mukaan, sille en vaan voi mitään.

Syksyn piristys oli tosiaan tuo lauman kasvaminen, kun Dippi muutti meidän luokse. Onkin kyllä ollut melkoinen piristys arkeen tuo pentu! :) Ei sillä, onhan pentuajassa myös omat haasteensa ja hankaluutensa, mutta onpa vaan ollut kiva miettiä kaikkia pentujuttuja. Saa ajatukset kivasti pois kaikesta tyhmästä. Kaikki on Dipin kanssa mennyt ihan hyvin; se on ollut terve ja luonteeltaankin vaikuttaa aikas mainiolta tyypiltä!


Loppuvuosi on mennyt taukoillessa kisoista ja oikeastaan treeneistäkin. Lenkkeilty ollaan kyllä senkin edestä. Itse oon viettänyt aikaa salilla. Pieniä tokojuttuja ollaan tehty, mutta ei kovin paljoa niitäkään. En vaan nyt jaksa stressata tollasista jutuista.

Ensi vuodesta toivotaan parempaa. Jotain mukavaa onkin jo suunnitteilla, mutta siitä lisää myöhemmin. Katsellaan, milloin päästään kisaamaan agissa. Tai ylipäätään treenaamaan enempää kuin paria estettä. Ainakin päästään jo nyt nauttimaan pitkistä lenkeistä, ja se on kyllä ihan parasta terapiaa! :)

p.s. Ensi vuonna tavoitteena voisi olla vaikka opetella sanomaan ei. Nimim. vapaa viikonloppu vaihtui juuri lauantaipäivystykseen. Vastahan sitä sunnuntaina vietettiin täällä 13h. Huoh.

p.p.s. Oon töissä, joten nyt on tyytyminen näihin vanhoihin kuviin. :)

perjantai 21. joulukuuta 2012

Ihanaa joulua!

Tästä tulee nyt kuvaton postaus, koska viime kerralla niitä kuvia oli tänkin tekstin edestä. :) Mut joulupukki vähän lupaili, että saisin kameran joululahjaksi, niin sit niitä kuvia saattais olla useammin. Siis ehkä. Mitään en lupaa. ;) 

Mutta siis tää toivottais kaikille blogin lukijoille oikein ihanaa ja rentouttavaa joulua sekä rapsutuksia koirille! *<:o) Levätkää, nauttikaa ja syökää hyvin! 

Itsellä tää joulu on pikkasen lyhyempi, kun oon vielä sunnuntaina töissä kymmeneen asti. Mut sitten on vapaata, huikeat kolme päivää! Kivaa! :) 

perjantai 14. joulukuuta 2012

Kuvia ja kuulumisia!

Aloitetaas tää postaus harvinaisesti kuvilla!

Ensimmäiset kuvat otettu jokunen viikko sitten, kun oltiin lenkillä Hannan, Maj-siskon, Dean, Nanen, Eran ja Millin kanssa. Kaikki kuvat ottanut Hanna.







Sitten itsenäisyyspäivän kisoista Vuokkosilta, kuvat ottanut koirakuvaaja Olivier (koiravalokuvaus.fi):




(Ärsyttävää, kun tohon Dipin kuvaan jäi tollanen nappula. :D)

Loppuun vielä poikien söpöstelykuva erään pitkän lenkin jälkeen (taattua kännykkälaatua):


 
 
On taas niin pitkä väli tässä kirjoitteluiden välillä, että en mä muista, mitä tässä välissä on tapahtunut. :) Ainakin käytiin isojen (no siis aikuisten) koirien kanssa Tytti-fyssarilla, ja saatiin ihan loistavia uutisia! Molemmat oli tosi hyvässä kunnossa. :) Toki joitain pieniä tiukkuuksia oli molemmilla, mut ei mitään kovin pahaa. Sanoinkin jo ennen käsittelyä Tytille, et Nelli on kyllä nyt liikkunut niin hyvin (siis hyvin Nelliksi, eihän sitä normikoiraan voi verrata..), että ihmettelen, jos sieltä jotain kovin pahaa löytyy. Eikä sitten löytynyt, jes!
 
Danin kanssa kuukauden agitauko on takana, ja ollaan päästy pari kertaa tekemään jotain pientä. Ei tällä mun koivella edelleenkään mitään kovin pitkää treeniä tehdä, mutta jos nyt jotain pääsis tekemään kuitenkin. :)
 
Dippi jatkaa kasvuaan ja yleisten käytöstapojen opettelua. On se aika veikeä tapaus. ;-) Haukkuu lujaa, puree kovaa ja lenkillä kulkee isojen koirien mukana ihan muina miehinä. Oon sitä aina välillä kantanut sylissä pitkien lenkkien aikana. Tää saa aikaan kovaa vikinää ja ininää ("no päästä mut nyt alaaas, kun on mulla jalatkin!").  Jotain pieniä juttuja ollaan treenailtukin ja jonkun verran jopa edistytty. Tällä hetkellä kovimman treenin alla taitaa olla paikallaolo. Kun ei vaan malttais millään istuskella paikoillaan. :) Mitat Dipillä 18-viikoisena oli 4,5kg ja 31cm.
 
Nelli pääsi viime maanantaina Danin tokojen jälkeen juoksentelemaan "rataa", johon kuului putkia ja hyppyjä ilman rimoja. Vitsi, että se meni kovaa! Oli kyllä ihan täpinöissään, kun pääsi tekemään. :) Niin harmi, etten tosiaan uskalla sillä kovin paljon tehdä. :/
 
Mä oon tällä hetkellä flunssassa kotona. :/ En viitsinyt mennä töihin, jos tää vaikka paranis sit nopeammin. Huomenna olis tiedossa porukkalenkkiä Eran luona, niin parasta olis olla sellaisessa kunnossa, et sinne pääsee! :)

torstai 22. marraskuuta 2012

Ohituksia

Kylläpä nyt tulee päivityksiä tiheään tahtiin! Harvinaista. :) Oon nyt pari päivää tehnyt iltavuoroa, joten ollaan ehditty käydä valoisassa metsässä lenkkeilemässä. Aika luksusta! Näillä lenkeillä on sattunut pari "ajatuksia herättävää" ohitustilannetta, niin päätinpä nyt sitten kirjoittaa tästä aiheesta.

Kaikki koiranomistajathan tietää, että ohitustilanteita ja -tyylejä on monenlaisia, eikä homma aina mene niin kuin Strömsössä. Tässäpä ne meille viime päivinä sattuneet tilanteet:
-Vastaan tulee nainen parin Cockerin kanssa. Nähdään toisemme pitkältä ja alan keräillä omia koiria luokseni. No vastaantulevapa ei tee elettäkään, ja niinpä Cockerit lähtevät jolkottelemaan meitä kohti. Mun mielestä tää on ärsyttävää. Huudan naiselle, että tää yksi näistä (Nelli) ei sitten tykkää kenestäkään, että älä päästä niitä koiria tänne. No eipä se nyt enää siinä vaiheessa mitään auttanut, kun koirat oli jo meidän luona, eikä reagoineet enää naisen käskyihin. Eihän toi Nelli kellekään mitään tee, mut kokee tilanteen ahdistavana. Ja mua ärsyttää se, ettei saada lenkkeillä rauhassa ilman iholle tunkevia koiria.

Näitä samankaltaisia esimerkkejä on paljon, ja kaikki on varmaan tällaisiin törmänneet. Perusteluina kuulee mm. "tää on ihan kiltti" (no tää ei) tai "tää on pentu" (no miten se tähän liittyy).En tykkää kyllä ollenkaan. Eikä tykkää Nellikään. Oon kuullut myös luentoa siitä, kuinka Nelli ei koskaan tuu tykkäämäänkään kenestäkään, jos en anna kaikkien vastaantilevien tulla moikkaamaan. Joo kiitos vaan vinkeistä, meillä on kyllä ihan omat kaverit, joiden kanssa leikitään.

-Se toinen tilanne tapahtui tänään aamulla. Vastaan tulee joku Spanieli vanhemman pariskunnan kanssa hihnassa. Mun koirista Nelli on hihnassa, Dippi tulee vierellä namin perässä ja Dani kulkee nätisti vieressä kontaktissa. Kuitenkin ohitustilanteessa saan kuulla olevani täysin vastuuntunnoton lakia rikkova ihminen, kun mun koirat ei oo hihnassa (ollaan siis keskellä metsää). No näinhän se on ja laki on laki. Mut silti on musta vähän hassua. Se Spanieli muuten rähisi hihnan jatkona. Mutta nää nyt on näitä, en jaksanut vastata mitään. :)

Onhan noita tyylejä muitakin. Yleisiä ovat myös tuijottajat. Tuijottajat ovat näitä, jotka pysähtyvät aina vähän ennen ohitustilannetta, usein keskelle tietä. Siinä sitten mietit, mistä kohtaa pääset ohi, ja sinkoaako koira ohitustilanteessa iholle vai ei. Talvella saatetaan myös pysähtyä keskelle kapeaa polkua, ja siinä sitten rämmit sieltä umpihangen kautta ohi. Oon aina miettinyt, mitä tapahtuu, kun kaksi tuijottajaa kohtaa. Seisooko ne siinä maailman tappiin asti odottamassa, että toinen liikkuu eteenpäin?

Jonkin verran tapaa myös pussailijoita. Nää on semmosia, joiden täytyy päästä hihnassakin moikkaamaan kaikkia, ennen kuin pääsevät ohi. Meidän entisen kämpän naapurissa asui Rotikka, joka aina ohitti meidät kulmahampaat esillä. Joka kerta isäntä jaksoi tarkistaa, saisko tällä kertaa tulla pussailemaan..

Ainiin, ja yks päivä metsässä vastaan tuli nainen parin Chihun ja Kääpiösnautserin kanssa. Nainen huusi jo pitkältä meidät nähdessään: "Äh, mä en nyt kyllä jaksa ottaa näitä kiinni!". Siinäpä sitten saatiin pari rähisevää Chihua roikkumaan perskarvoihin.

Onhan näitä tilanteita vaikka kuinka, mut tässä nyt ekana mieleen tulleet. Mainittakoon vielä, et suurin osa ohituksista toki menee hienosti, mut aina ei vaan onnistu. Ja siis munkaan koirat ei todellakaan oo mitään täydellisiä ohittajia! Semmosta johtopäätöstä ei kukaan saa tästä tekstistä vetää. Nelli rähisee edelleenkin helposti (riippuen vireystilasta ja vastaantulevan koiran olemuksesta/käytöksestä), vaikka sen kanssa on tehty PALJON töitä. Sillä nyt on vaan taustalla niin huonoja kokemuksia. Danikin saattaa yllättävässä tilanteessa (jos jostain mutkan takaa tulee koira) reagoida ensin haukkumalla ja juoksemalla kohti, mut tulee kyllä sitten käskystä luokse. Silti tää on todella rasittavaa ja siitä pitäis ehdottomasti päästä eroon. Dippi nyt ei vielä ymmärrä mistään mitään ja sen käytös riippuu ihan mun toiminnasta. :)

Loppuun vielä jokin aika sitten tapahtunut "hauska" ohitustilanne. Ollaan metsässä Nellin ja Danin kanssa. Omat koirat sattuvat juuri olemaan siinä mun jaloissa, kun mutkan takaa tulee Sakemanni meidän luo. Koska omistajaa ei näy missään, ja saku näyttää kiltiltä, vapautan mun koirat (mitä muutakaan siinä tilanteessa voisi tehdä..?). Dani ja sakemanni lähtevät juoksemaan jonnekin pusikkoon (leikkien). Hetken päästä sakemannin omistaja tulee meidän luo, ja käydään seuraavanlainen keskustelu:
sakun omistaja: "Onhan sun koira narttu?"
minä: "Ei, se on uros."
"Ai.. Kun tolla mun nartulla on juoksut."
"...." (kävi mielessä kysyä, että miksiköhän se sitten on vapaana. Varsinkin, jos ei tule käskystä luo.)
"No ehkä sillä ei vielä oo tärppejä, kun on vasta niin vähän aikaa vuotanut."
"Mun koira on kaksi kertaa astunut, että osaa kyllä ne hommat.."
Siinä sitten huudeltiin koiria, ja kyllähän ne sieltä hetken päästä tuli. Ei siellä todennäköisesti mitään tapahtunut, mut mistä sitä lopulta tietää. Kyllä mä olisin vähän ollut huolissani, jos olisin sen nartun omistaja ollut.. En nyt kuitenkaan itse osannut tuntea siitä kovin huonoa omaatuntoa, kun narttu tuli nimenomaan meidän luo, eikä toisin päin. Toivotaan, ettei mitään taphtunut!

Meitä on moneen junaan. Pitäis vaan kaikkien mahtua samoille teille ja poluille. Älkääkä nyt ottako tätä tekstiä liian vakavasti, ihan hyvällä mielellä on kirjotettu. :)


tiistai 20. marraskuuta 2012

Sirkus tokka

Taas tämmönen höpöhöpöpäivitys. Eli hakusanoja, joilla tänne blogiin on löydetty. Siis niitä erikoisempia. ;) Tietty koirien nimiin jne. liittyviä hakuja on paljon.

Ensin koirajuttuihin liittyviä:

Anaalirauhasfisteli: Kyllä, sellaisestakin ollaan kärsitty.
Mittelin lonkkaviat: No niinpä, sanopa muuta. :/
Jalkakipu mittelillä: No ei meillä sellasta. Paitsi siellä lonkissa siis.
Takaaleikkaus radalla: Aika harvoin meillä käytetty. Joskus toki täytyy.
Koiran syvien lihasten vahvistaminen: Joo, tätä treenataan!
Lihakset pinnallinen koira: Nekin olis ihan kivoja.
Siemeniä, jotka tarttuvat koiran turkkiin: Yhdessä tokokokeessa oli semmosia!
Oli aika pätevä ja reipas: No onhan noi monesti :)
Miten treenata dippiä kotona?: No kotonahan voi treenata vaikka mitä!
Mihin dippi vaikuttaa: Moneenkin asiaan. :)
Raskaus kisoihin: Ei oo kokemusta.
Mistä pomppueläin: Haha :D No meillä asuu yks semmonen. En tiedä, mistä sulle saatais.

Ja muita:

Rasitusosteopatia lonkka (ja monta muuta samankaltaista versiota): No juu. Se.
Murtui reisiluu/nilkka murtuma: Ei oo onneksi kokemusta kummastakaan.
Luuydin ödeema: No sepä.
Mitä treeniä lonkkaleikkauksen jälkeen: En tiedä, enkä haluakaan tietää.
Reaktiivinen artriitti kylkiluut: Miten nää liittyy toisiinsa? Tai muhun?
Suojatie: Niin, siellä saattaa sattua vaikka mitä...
Kova treenaaminen ja selkärankareuma: Ei oo tästäkään kokemusta.
Kauanko rasitusosteopatia kestää: KAUAN!
Hyödyttömyys vaikeaa: No niin on. Tosi vaikeaa.
Mihin kirje menee, jos osoite ei ole oikein?: Hmm. Ei tainnut löytyä blogista vastausta tähän..
Sirkus tokka: Siis mitäh?! :D

p.s. Hirrrrvee treeni-/kisakuume. Vaikka musta on tosi kiva, et kaverit ja tutut pärjää kisoissa, niin silti aina vähän syö naista lukea kaikkia kivoja kisapäivityksiä facebookista viikonloppuisin.

p.p.s. Penturintamalle kuuluu pääasiassa hyvää! Dipin 15-viikkoismitat: 3,7 kg ja 29 cm. Iltaisin hepuloidaan edelleen. Oon nyt kaks kertaa löytänyt pennun keittiön pöydältä.. Toi sana pääasiassa tuli siitä, että sisäsiisteysrintamalle ei kuulu hyvää. En enää ollenkaan usko siihen väitteeseen, et pentu ei pysty pidätellä. Hyvin pystyy pidätellä pitkänkin ulkoilun ajan. Ku ei ulkona nyt vaan voi malttaa semmosia! Ehkä se joskus ymmärtää. ;)

perjantai 9. marraskuuta 2012

Rento meininki!

Tää viikko ollaan otettu melko rennosti (no siis koirat ovat ottaneet, itsestäni en voi sanoa samaa..). Maanantaina Dani kävi Tytillä hierottavana ja oli sen takia pari päivää levossa. Tytiltä saatiin hyviä uutisia; Danilla ei mitään pientä lihaskireyttä kummempaa, eikä minkäänlaisia puolieroja havaittavissa. Hienoa! Väliä oli nyt kuusi viikkoa. 

Mulla oli alkuviikosta pari lomapäivää. Vitsi, että oli kivaa, kun ehti viettää aikaa kunnolla pennun kanssa! Tiistaina Mari kävi pari viikkoa Dippiä vanhemman Kir-kleinin kanssa kylässä, ja aika hurjat leikit nuo pennelit kyllä kehittivät. Alla pari Marin ottamaa kuvaa leikeistä:



Keskiviikkona käytiin Dipin kanssa junalla Helsingin keskustassa. Junassa pentu otti rennosti. Keskustassa pyörittiin jonkun aikaa asemalla ja käytiin ulkona katsomassa ihmisvilinää ja ratikoita. Takaisinpäin tultaessa mentiin pieni vielä pätkä bussilla junakyydin lisäksi. Dippi suhtautui reippaasti kaikkeen tähän uuteen ja ihmeelliseen. Hienoa! :)

Nellille en oo enää hetkeen antanut kipulääkettä, ja musta se on vaikuttanut tosi pirteältä silti. :) Vaihdoin meidän vanhan ravintoöljyn (Doils) nyt Nutrolin nivel -valmisteeseen, niin saa sitten glokosamiinit ja kondroitiinisulfaatit siinä samalla. Nyt vaan toivotaan, että tilanne pysyy yhtä hyvänä kuin se on tällä hetkellä!

Tän viikon treenit ovat siis rajoittuneet sisätokoihin, mutta joskus näinkin. Tekee varmaan vaihteeksi  ihan hyvää meille kaikille tällainen löysempi jakso. Jaksaa sitten taas treenata uudella innolla. :)

p.s. Olipa turha päivitys. :D Oli vaan sellanen sopiva hetki täällä töissä, niin pitihän aika käyttää hyödyksi. :)

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Kisat ja mietteitä

Käytiin eilen Danin kanssa kisaamassa HSKH:n kisoissa Vuokkoset-areenalla. Tuntuu, että edellisistä kisoista oli taas ikuisuus.. Mentiin kaks agirataa (hyppäriä ei ollu tarjolla). Tuomarina toimi Saviojan Anne, ja ai että mä tykkään Annen radoista! Musta on kivaa, että kolmosten radoillakin saa joskus myös edetä, eikä radat ole vaan takaakiertoa toisensa perään. Varmastihan se riippuu koirasta, minkälainen rata kellekin sopii, mutta meille ei tee ollenkaan hyvää sellaset pyöritysradat, missä ei saa juosta ollenkaan suoraan.

Mutta sit niihin ratoihin. Ekalla radalla heti tokana esteenä oli puomi, mikä oli kyllä taas ihan syvältä. :( Oikeesti mä olisin ehtiny käydä juomassa kahvit sillä välin, kun D juoksi päähän asti. Puuh. Tähän varmasti vaikutti se, että puomi oli heti alussa, eikä oltu päästy vielä vauhtiin. Lisäksi jouduttiin hengaamaan siellä lähtökarsinassa ties kuinka monen koirakon ajan, enkä pystynyt viritellä Dania oikeaan moodiin. Sille kun tekis hyvää repiä lelua tyyliin lähtöviivalle asti. Mut näitäkin pitää treenata! Myös keinu oli huono (pysähtyi ennen kontaktia). Hitsi näiden kanssa! Tuntuu, että treenillä ei saada nyt mitään tulosta aikaan. Kyllä se nykyään treeneissä esittelee jo ihan hienojakin keinuja ja puomeja, mut näköjään kisatilanteessa voi palata vanhaan tyyliin. Pöh. Muuten rata eteni ihan kivasti ja kepeille taipui hyvin. Sitten mä mokasin kahdella rinnakkaisella hypyllä. Eka oli takaakiertona, toka musta poispäin. Nää on ollu meille tosi vaikeita, kun D niin helposti luiskahtaa tokan hypyn taakse. No nyt mä sitten varoin tuota ja olin erittäin pahasti jäljessä sen tokan hypyn ohjauksessa. Sanoin vielä ihan turhan "tässä" -käskyn estääkseni sen, ettei mene hypyn taakse. No ei mennyt, mut ei mennyt hyppyäkään. Teki kyllä just niin kuin ohjasin. Hieno koira, p*ska ohjaaja siis. :P Loppuradassa ei ihmeempiä. Video radasta.

Toka rata alkoi suoralla putkella (no siis se tuli hypyn jälkeen), kivaa! :) Putken jälkeisessä pyörityksessä Dani oli erittäin hidas. Siinä tuli mulle joku pieni mietintähetki, ja Danihan reagoi siihen heti noin. Se on niin hassua, miten se voi lukea mua niin tarkkaan! En saa yhtään jäädä miettimään mitään ohjauksia, radan jatkumista tms., vaan on vain pakko juosta ja koittaa vaikuttaa siltä, että tietää, mitä on tekemässä. Siispä itselle pieni asenteenmuutos, niin koirakin sai vauhtia. Keppien jälkeisen putken ohjasin jotenkin ihan hassusti, mut meni kuitenkin oikeeseen päähän. Ja hei, välistäveto onnistui! No joo, oli kyllä vähän limittäin noi hypyt, mut kyllä niillä nähtiin paljon virheitä. Puomi oli nyt ihan radan lopussa, ja Danilla oli kyllä paljon paremmin vauhtia. Ihan satavarma en ole, että tuliko jopa kontaktin yli. Musta se näyttää videoltakin vähän siltä. Kuitenkaan ei saatu siitä hylkyä, ja kuuluttajakin mainitsee hienon puomin kontaktin.. No meille oikeestaan se ja sama. Mieluummin niin, että jarrut toimii vähän myöhässä kuin siten, että alkaa valmistella pysähdystä jostain puolesta välistä puomia.. Eli eipä kyllä yhtään haittaa, vaikka olisikin tullut yli. Pikemminkin päinvastoin! ;) Ansaputkikin ohitettiin, ja nollalla maaliin. Aika nyt ei taas riittänyt mihinkään sijoituksiin (6.). Video.

Dippi pääsi Danin ratojen välissä ja jälkeen hengailemaan halliin. Oli siinä pienellä pennelillä ihmeteltävää, kun joka puolella tapahtui vaikka mitä, ja kaikkea olisi pitänyt ehtiä seurata! :) Reippaasti se kuitenkin seuraili tapahtumia eikä juurikaan välittänyt kuulutuksista, haukkuvista koirista tms. Tehtiin myös tuttavuutta pienen Wii-sheltin kanssa. Ja tottakai pentu pääsi myös monen ihmisen rapsuteltavaksi. :)

Äänistä tuo ei näytä muutenkaan juuri välittävän. Lainasin Katalta sellasta Sounds scary -cd:tä (:D), missä on kaikkia "pelottavia" ääniä sateesta ukkoseen, ilotulitusraketteihin ja rämisevään tynnyriin. Soitin sitä koirille melko kovalla äänellä tässä yksi ilta, eikä kukaan juuri kiinnittänyt koko hommaan mitään huomiota. Oli siinä just leikit kesken. :) En oo arjessakaan huomannut, että mihinkään paukkeeseen reagoisi. Hyvä niin!

Ekoilla rokotuksilla käytiin Dipin kanssa viime maanantaina. Reippaasti pentu käyttäytyi eläinlääkrissäkin ja itse pistosta ei edes huomannut. :) Painoa oli silloin maanantaina, tasan 12-viikkoisena, 3100 g.

Mut sit niihin mietteisiin. Oon tässä viime aikoina pohdiskellut aika paljonkin meidän agiliitelyjä Danin kanssa. Tuntuu, et viimiset puoli vuotta meidän harrastaminen on ollut lähinnä taitojen ylläpitoa, eikä olla kehitytty mihinkään. Suurin syy tähän on se, että kaikkea on pitänyt tehdä oman koiven sallimissa rajoissa. Itsenäiset treenit olen pyrkinyt pitämään mahdollisimman kevyinä ja tosiaan vahvistamaan vaan niitä jo olemassa olevia taitoja (keppejä, kontakteja, ohjauksia parilla esteellä jne.). Kisattu ollaan todella vähän (koska tää jalka ei tykkää kisoista). Nyt ollaan jokunen viikko käyty Niinulla, mutta ei sekään oo tuntunut hyvältä. Mietin perjantaina, et ei taas kyllä oo mitään järkeä mennä kisaamaan, kun sattuu. Siis ei satu ollenkaan niin paljon kuin kesällä, mut ei tuo hyväkään ole. En usko, että ne pari rataa nyt vaikuttaa tuohon milläänlailla, mutta ne on ne lämmittelyt, mitkä tuota rasittaa. En vaan osaa ottaa lämppälyjä kovin kevyesti, vaikka kuinka yritän.

Tästä päästiinkin sitten siihen ajatukseen, että pitäiskö meidän nyt oikeasti pitää ihan kunnon tauko agilitystä? Kun eihän tästäkään mitään tule, että koko ajan mennään ihan puoliteholla! Oon suht optimistinen jo tän jalan suhteen ja kuvittelen, että kyllä se viimeistään vuoden loppuun mennessä on kunnossa. (Kuulostaa varmaan jonkun mielestä pitkältä ajalta, mut ei se oo. Ei verrattuna siihen, mikä aika tästä ollaan jo kärsitty.) Nyt, kun tuntuu, että tää saattais jopa parantua, niin ehkä voisin yrittää sen ajan olla levossa juoksematta. Kun eihän se agilitytauko tee ollenkaan huonoa koirallekaan ja jossain vaiheessa vuotta se täytyisi kuitenkin pitää. Vaikka ollaankin nyt aksailtu kevyemmin, niin silti sellainen ihan totaalitauko täytyy pitää myös. Että josko sen aika olisi nyt?

Tää nyt oli tosiaan vaan sellasta mietintää vielä. Kahden viikon päästä olisi BAT:in kisat, minne mulla olis kaksi lahjakorttia. Nää on viimiset kisat, kun ne on voimassa (mulla on ollu kaksi vuotta aikaa käyttää ne, mut en oo siinä ajassa muka päässyt BAT:in kisoihin?!). Sehän olis aikamoista tuhlausta kyllä jättää ne käyttämättä. ;) Mut josko sen jälkeen sitten miettisi sitä taukoa. Eikä tässä välissäkään tekisi muuta, kuin vahvistaisi niitä kontakteja (siis jos päästään mihinkään niitä vahvistamaan, kun on treenimahdollisuudetkin nyt aika olemattomat. :/) Niinun kurssi loppuu kai joskus marraskuussa. Ja mulla on joka tapauksessa toiveistani huolimatta lätkitty iltavuoroja joillekin keskiviikoille, eli kaikille kerroille en pääse kuitenkaan. Että josko nyt vaan sit taukoilis ja katsois agilityä uudestaan sitten, kun ei satu. YHTÄÄN. (Jalastahan otettiin uusi magneettikuva viime viikolla: on se paranemassa, mut kunnossa se ei ole. Eikä se siltä tunnukaan..)

Kuulostaa kovin ankealta nyt tää kaikki. Jokin aika sitten en olis voinu kuvitellakaan kirjoittavani tällaista tekstiä. Mut kai tähän kaikkeen on vaan nyt jo niin tottunut. Lisäksi mulla on tullut entistä selkeämmäksi se ajatus, että meidän ei tarvitse saada aikaan yhtään mitään. Dani on mulle ihan äärettömän tärkeä koira, eikä siihen milläänlailla vaikuta se, kuinka monta nollaa se tekee tai on tekemättä. Oikeastaan se ei enää tunnu ollenkaan tärkeältä asialta. Voidaan ihan hyvin lähteä Kirkkonummelle vain turistiksi. Kaiken tän jälkeen tärkeältä tuntuu kovin moni muu asia kuin nollien kerääminen. Haluan, että päästään joskus kunnolla vielä nauttimaan agilitystä. Että saisin takaisin sen innon, kun kesken työpäivänkin huomaat miettiväsi jotain ohjauskuviota ja seuraavia treenejä. Nyt se ei oo ollut sellaista. Viime ajat on vaan pohdittu, että kannattaako ylipäänsä treenata, missä kunnossa jalka on. Ei sen näin kuulu mennä, tosiaankaan. :/

Toisaalta tää tuntuu aika vapauttavalta. Mulla on jostain kumman syystä ollut pakkomielteenä toi nollien keräys ensi kesää varten. Nyt kun tajusin tämän ja totesin, että se ei tosiaankaan ole mikään elämämme päämäärä, niin tuntuu helpommalta. Nollat tulee, jos on tullakseen ja jos päästään kisaamaan. Jos ei tule, niin sitten ne ei tule. Se siitä. :) Dani on vasta 4-vuotias, joten me ehditään kyllä. Ja kun mä tiedän, et Dani on ihan tyytyväinen elämäänsä, vaikka siihen kuuluisi vain lenkkeilyä ja tokoilua. Sehän se on tärkeintä. <3

Puuh. Tulipa vuodatus.

maanantai 22. lokakuuta 2012

Ei ole tärkeää, mihin suuntaan menen. Tärkeämpää on, että vain etenen.

Mitään kummempia ei olla tehty, kun aika menee ihan vaan arjen opetteluun pennun kanssa. Mut kerrotaan nyt jotain kuulumisia kuitenkin. :)

Nelli on selvästi hyötynyt kipulääkkeestä ja Cartrophen-pistoksista. :) On paljon pirteämpi ja hyppääkin jo sänkyyn ja autoon. Ihanaa. :) Pelottaa kyllä ajatellakin, kuinka pitkään se on ollut kipeä :/ Eihän se tietenkään oo ontunut, kun molemmat lonkat on yhtä huonot. Aika paha mieli on tuosta. :,(

Danin kanssa ollaan sentään käyty treenailemassa. Niinu-treenit on menny vaihtelevasti.. Yhdellä kerralla iski taas masennus, kun Dani ahdistui keppien lopussa sijainneesta putken suusta niin, että tuli ensin pari kertaa liian aikaisin pois kepeiltä ja kolmannella toistolla KÄVELI kepit loppuun. Toiseen suuntaan ei ollu ongelmaa. Viime kerralla sitten saatiin heti treenien alussa Parson-uros niskaan.. Tässä oli kyllä omaakin vikaa. Parson oli jo lopettamassa vuoroaan, ja ohjaaja vielä jutteli Niinun kanssa. Menin kentälle jo leikittämään Dania, ja yhtäkkiä meillä oli se Parson niskassa. Mitään fyysisiä vammoja ei tullut, mut koko treenit mentiin kyllä vähän huonommalla fiiliksellä kuin normaalisti. Mutta on meillä hyviäkin treenejä ollut  ja ollaan saatu ehkä pikkasen sitä rytmiä takaisin, mitä meillä oli ennen tätä mun juoksutaukoa.

Tokossa me vaan hinkataan niitä voittajan liikkeitä. Saiskohan sen jo ensi kesäksi kuntoon?! Kaukoissa ollaan vihdoinkin edistytty edes vähän. Ei niistä täydellisiä tuu, enkä siihen edes pyri. S-I:n tekee väärällä tekniikalla, mut en jaksa miettiä sitä nyt. S-M -vaihtoa sen sijaan on ollu pakko miettiä, kun luonnostaan loikkaa kilometrin eteenpäin. Nyt on vihdoin alkanut tajuta ideaa. Välimatka ei edelleenkään ole kummoinen ja mukaan mahtuu huonojakin siirtymisiä, mut on noissa nyt kuitenkin jo väloa tunnelin päässä näkyvissä. :) Metalli sen sijaan on ihan yhtä ällö kuin ennenkin ja ruudunkin löytyminen on ihan tuurista kiinni. Että onhan siinä vielä tekemistä. :)

Dippi on tosiaan keskittynyt ihan yleisesti elämän, eikä minkään temppujen, opiskeluun. :) Reippaasti kulkee jo mukana monessa paikassa. Muutaman kerran on myös päässyt halliin/kentälle Danin treenien ohessa. Leikitty ollaan paljon. Ihmisiin tuo suhtautuu mun mielestä tosi fikusti. Ei sellaisella maailmoja syleilevällä asenteella niin kuin pystärit, mut ei tosiaankaan osoita myöskään mitään arkuuden merkkejä. Menee siis kyllä katsomaan, mut ei oo juoksemassa jokaisen syliin. Hyvä niin. :) Sisäsiisteyden kanssa sen sijaan on vaadittu aika pitkää pinnaa. :D Oon seisoskellut ulkona tovin jos toisenkin odottelemassa, että pentu malttaisi pissiä. Monesti pissi tulee silti pian, kun ollaan menty sisälle. Ulkona nyt on vaan muuta tekemistä. :)

Iltaisin Dippi ja Nelli painelevat kahdestaan rallia sisällä. Nellistäkin on kivaa, kun on taas joku, jonka kanssa leikkiä. Dani on nykyään niin tosikko. :) Daninkin kanssa pentu koittaa monesti leikkiä, mut Dani ei oikein lämpene ajatukselle. Se on jotenkin niin hassu, kun ei koskaan oo sanonut pennulle yhtään mitään. Vaikka pentu kuinka ärsyttäisi, roikkuisi hännässä/korvassa tms., niin pienintäkään ärähdystä ei Danista kuulu. Sitten, kun sille oikeesti riittää, se vaan pikkasen kurtistaa ylähuulta, ja pentu tajuaa jo siitä, et kannattaa rauhoittaa menoa. Mutta tosi hyvältä kyllä näyttää, eiköhän tästä tuu oikein sopusuhtainen lauma. :) Ihanaa, kun ei tarvi pelätä mitään konflikteja! Dippi syö päiväruokansakin siten, että isot koirat on samassa tilassa. Ei ne mee sinne kupille, kun niille on kerrottu, että se on Dipin. Vastaavasti pentukin kunnioittaa vanhempiaan, eikä lähde tyhmänrohkeasti kokeilemaan rajojaan.

Loppuun omaa napaa. Sain VIHDOIN virallisen diagnoosin; vasemman reisiluunkaulan rasitusosteopatia. Siis täähän oli tiedossa, kiitos sen ystävällisen ortopedin meiltä töistä. Aika kauan olisin saanut odotella tietoa, jos  tuo ortopedi ei olisi kuvaa katsonut.. Reumatologi kun ei osannut kuvasta sanoa muuta kuin että siellä ei ole tulehdusta. Sitten odottelin pari kuukautta päästäkseni fysiatrille. No tää fysiatri oli sellanen nuori, erikoistuva lääkri, joka katsoi kuviani ja totesi, että kyllähän siellä jotain erikoista on. Ei sit kuitenkaan osannut sanoa mitään tarkempaa, antoi vaan kipulääkettä mukaan.. Nyt kuitenkin sain kotiin kirjeen, missä mainittiin tuo diagnoosi. Eli ei kovin nopeasti etene nää asiat kunnallisella puolella.

Katselin tuolta tilastoista, että tänne blogiin on löydetty useammin tähän lonkka-asiaan liittyvillä hakusanoilla kuin koira-aiheisilla hakusanoilla. Hassua, kun ottaa huomioon blogin alkuperäisen tarkoituksen. :) Mutta siis jalka on parempi, mut ei tosiaankaan kunnossa. Oon tosiaan tuolla Niinulla nyt käynyt, mutta sen järkevyydestä en kyllä tiedä.. Sen kyllä tiedän, et jos olisin malttanut tän koko ajan vaan maata sohvalla, niin lonkka olis todennäköisesti jo kunnossa. Vois vetää vähän katkeraksi, jos alkais mietiä kaikkia niitä juttuja, mitkä on jääny kokematta/oppimatta tän jalka-asian takia. Joten ei mietitä (ainakaan paljoa..). Onneksi mulla on ollu vertaistukea. :) Ja josko tästäkin ois jotain oppinu, kuten esim. sen oman kropan kuuntelemisen ja levon merkityksen. Toivossa on hyvä elää. :p

Kivaa viikkoa kaikille!

perjantai 5. lokakuuta 2012

Ja tulee sekin päivä kun lähdet lentämään, saat vapaudessa laulaa ja illan tullen käydä lepäämään

Nelli kävi eilen Eskelisen Esan vastaanotolla. Liikkeessä ei ontumista edelleenkään, eikä arista selän painamista. Kuitenkin, kun Esa taivutti lannerankaa ja käänsi samalla lonkkia taaksepäin, saatiin ihan kunnon reaktiot aikaiseksi. Siis röntgenkuviin. Kuvista paljastui, että lonkissa on nivelrikkomuutoksia (luupiikkiä ja rustonkulumaa). Lisäksi yksi lannerangan nikamaväli on Esan sanojen mukaan epäilyttävän näköinen. Siellä siis saattaa olla välilevypullistumaa tai sitten ei. Nythän ei tiedetä, aristiko Nelli tota lannerangan taivutusta vai takajalkojen taaksepäin vetämistä. Esa ei kuitenkaan halua magneettikuvaa näillä oireilla ottaa, kun eihän se hoitoon mitenkään vaikuttaisi. Lonkkien sanoi olevan löysät, arvioi D:ksi. Niinpä aloitettiin sitten hoito nivelrikkoon (Cartrophen-pistokset ja kipulääke). Esa pyysi ottamaan uudestaan yhteyttä, mikäli oireet eivät helpota n. 1,5 kk:ssa tai tulee halvausoireita.

Että semmosta. :( Täytyy nyt vaan toivoa, et saatais Nellin oloon helpotusta tällä hoidolla. Meidän agilityuraa Esa ei ollut vielä valmis hautaamaan, kun sanoi, että oireet voivat helpottaa niin, että Nelli pääsisi harrastamaan. Itse en kuitenkaan jaksa uskoa, että me palataan agilitykentille. Vaikka oireet helpottaiskin, niin mistä mä tiedän, että agi ei tee vaan hallaa nivelille? Ja jos en voi olla varma siitä, että koira on kivuton, niin silloin en voi harrastaakaan. Tällä hetkellä kuitenkin tärkeintä on saada Nellin arkielämä mahdollisimman kivuttomaksi. Pidetään sitten mieli virkeänä vaikka temppujen avulla, jos ei agia päästä enää tekemään.

Sitten tuleekin pari painavaa mielipidettä lonkka-asioista. Mun piti tästä kirjottaa jo silloin vuosi-pari (?) sitten, kun asia nousi mittelipiireissä tapetille, mutta se sitten jäi. Nellin lonkkia ei siis oltu kuvattu aiemmin. Syynä tähän on se, että silloin kun Nelli oli nuori, näistä asioista ei puhuttu mittelipiireissä yhtään mitään. Sitten tuli päivä, jolloin kaksivuotiaalla, jo pennut saaneella nartulla todettiin E/E-lonkat. Kyseinen narttu valitettavasti jouduttiin lopettamaan pahojen oireiden vuoksi. Siitä se keskustelu lähti. Pitäisikö mittelien lonkkia kuitenkin kuvata? Eikö se olekaan niin, että pikkukoiran lonkilla ei ole merkitystä? Täytyy myöntää, että itsekin heräsin kunnolla tähän asiaan vasta tuolloin. Vaikka poden todella huonoa omaatuntoa siitä, etten Nellin lonkkia kuvauttanut, niin olisko se tieto tuossa vaiheessa muuttanut mitään? Nelli on ollut hoikassa kunnossa, sen lihaskunnosta on pidetty huolta, se on syönyt rasvahappovalmistetta ja agia ollaan treenattu harvakseltaan. No, ehkä olisin miettinyt tuotakin harrastamista tarkemmin, jos olisin lonkkien tilanteen tiennyt.

Asiasta on tosiaan tuon surullisen lopetustapauksen jälkeen keskusteltu melko paljon. Itsekin olen osallistunut muutamaan nettikeskusteluun ihan näin maallikkona. Mielipiteitä on mittelipiireissäkin monia, enkä mä aina voi oikein ymmärtää kaikkien näkökantoja. Valitettavan paljon edelleenkin heitellään ilmaan väitteitä, et pikkukoiralla huonot lonkat eivät ole haitaksi, lonkkatuloksien huomioonottaminen on hankalaa/mahdotonta jalostuksessa, kun on niin paljon muitakin juttuja, mitä pitää miettiä (oikeestiko?!) ja että ei sitä kuitenkaan tiedä, millaisia pentuja syntyy. Ja kun ruokintakin vaikuttaa. Nää nyt noin niinku esimerkkinä. Mä en nyt tosiaankaan puhu kenestäkään tietystä henkilöstä, vaan ihan yleisesti. Edelleen meillä käytetään D-lonkkaisia koiria jalostukseen. Puhumattakaan niistä lukuisista koirista, joita ei edes kuvata (kun se liikkuu niin hienosti, niin ei sillä voi olla huonot lonkat). Moni myös ajattelee, et parempi on olla ilman tulosta kuin huonon tuloksen kanssa. Jep, sillähän näitä asioita parannetaan.

Laitoin Nellin tapauksesta infoa mitteleiden fb-sivuille. Se aiheutti taas kerran keskustelua tästä asiasta. Nyt keskusteltiin myös agilityn soveltuvuudesta mitteleille. Moni sanoi agin olevan rankka laji, jolla helposti hajottaa koiran. Eräs kasvattaja kehoitti vakavasti miettimään, sopiiko agility tämän hetken mitteleille. Oikeesti, onko meidän tilanne niin huono, että tätä tarvitsee miettiä? Edelleen jatkan näillä maallikkomielipiteillä, mut jos tämän hetken mittelistä halutaan saada tulevaisuudessa terveempi versio, niin olisiko aika alkaa kuvata niitä koiria? Vähintään nyt jalostuskoiria, mut myös muita. Ja tehdä vähän, edes pientä karsintaa niiden tulosten perusteella? Sanoin kyllä tuolla keskustelussakin suoraan, että itse en ottaisi koiraa, jonka vanhemmalla on D:n lonkat, vaikka muuten olisi millainen superkoira tahansa.

On tää asia vaan aika lapsenkengissä mitteleiden keskuudessa moniin muihin rotuihin verrattuna. Mut hienoa, et asiasta nyt jo puhutaan. Tarvis vaan päästä sanoista tekoihin.

Loppuun lyhyt pentupäivitys: Dippi kasvaa, kehittyy ja hurjistuu. :D Olinkin jo ehtinyt unohtaa, millaisia on pennun iltahepulit. ;) Dania kovasti jo yrittää haastaa leikkiin, mut Dani ei oo oikein lämmennyt vielä, kun toinen on niin pieni. Leikkimässä Dippi olisi mutenkin lähes koko ajan. :D Tai no kyllä se aina välissä nukkuukin vähän. Ja yöt on menny hienosti, ei oo herättänyt kertaakaan. :)

tiistai 2. lokakuuta 2012

Iloja ja suruja

Niitähän tähän elämään mahtuu. :) Tällä hetkellä vaan tuntuu, et ne on kovin suuria. Iloista en valita, mut suruja ei tarvis enää yhtään lisää.

Alotetaan nyt kuitenkin ihan neutraalilla aiheella kertomalla viime sunnuntain kisoista. Paikkana Purina-areena, tuomarina Minna Räsänen. Danin kanssa juostiin kaksi agirataa. Eipä ihan putkeen menny nää kisat! Tuloksena 2 x hyl. Syitä näin loistavaan menestykseen oli varmasti monia; treenaamattomuus ja oman keskittymiskyvyn puute (väsytti ja ajatukset oli muutenkin jo seuraavassa päivässä) nyt suurimpina. Eikä radatkaan ollu helpoimmasta päästä. Eka rata alkoi ihan hyvin, mut pussilta D sit valahti kamalan kaarroksen ja meni renkaalle hypyn sijaan. Sain kommenttia, et en pitäny tarpeeksi kovaa ääntä. Siis minä, jolle yleensä sanotaan, et keskity siihen ohjaamiseen äläkä huutamiseen. ;p Hyllyn jälkeen rata olikin mun osalta ihan kamalaa katsottavaa; olin jonkun viisi vuotta myöhässä ihan joka kohdassa. Danin vire nyt oli kuitenkin hyvä, ja puomi oli varsin hieno! Kattokaa vaikka! (Eihän se nyt oikeesti nopeiden koirien puomiin ole verrattavissa, mut meille toi on hyvä.)

Tokalla radalla päästiin kolme estettä virheettä. Huikeaa.. :D Sen jälkeen Dani meni puomille, vaikka piti mennä sen taakse putkeen. Luulin sen jo lukinneen putken, mut tulikin mun liikkeen mukana puomille. Tässä puomilla sit hidasteli, kun tajusi et nyt ei menny niinku piti. Jatkoin rataa, ja D menikin hyvällä vireellä. Radan lopuksi ollut puomi oli kuitenkin ihan syvältä. :( Just, kun ehdin iloita ekan radan hyvästä puomista! Äh. No joo, jään taakse ja stoppaan liikkeen liian äkkinäisesti, mut silti.. Ei oo helppoa. Keinua ei ollu kummallakaan radalla.

Sit niihin iloihin! Meidän lauma sai eilen lisäystä. :) Meille muutti pieni shelttiherra, nimeltään Nappulavaaran Kullankaivaja alias Dippi. Iso kiitos Eralle luottamuksesta! <3 Tässä pari kuvaa pentusesta. Molemmat kuvat ottanut Hanna Jauhiainen.


Nyt on ensimmäinen yö uudessa kodissa, ja hyvin on mennyt! Dippi on reipas kaveri, eikä turhaan jännitä uusia asioita. Oon käynyt pari kertaa pentuja katsomassa kasvattajan luona, ja olivat kyllä kaikki erittäin reipasta sakkia. Kivaa! :)  Voisin ylistää pentuja, emää ja kasvattajaa tässä vaikka kokonaisen romaanin verran, mut ehkä nyt tyydyn vaan toteamaan, että kaikki vaikuttaa erittäin hyvältä! ;-)

Dani on ottanut uuden laumanjäsenen varsin hyvin, Nellillä nyt tapansa mukaan kestää hetki lämmetä ajatukselle. ;) Alkujärkytyksen jälkeen ei oo ottanut mitään kontaktia pentuun. Paitsi jos Dippi uskaltautuu liian lähelle, niin örisee kyllä. Samahan se oli silloin Danin kanssa, ja nyt ovat parhaita kavereita. Eiköhän se siitä siis. :)

Ja lyhyesti vielä niitä suruja:
-Nelli oireilee edelleen. Tytin mukaan lihaksissa ei ole mitään, mikä selittäisi hyppäämättömyyden. Taitaa siis tiemme viedä ainakin nyt aluksi rtg-kuviin.
-Omakin koipi oireilee. Huomaan olevani aika kärsimätön tän asian kanssa, mut en vaan voi itselleni mitään. Onhan se miljoona kertaa parempi kuin esim. kuukausi sitten, mut haluis kivun pois justnytheti! Ja juoksemaan. Kunnolla. Rehellisyyden nimissä täytyy kyllä todeta, et sitä juoksemista saa varmasti odottaa. Jos nyt sellasta agilityjuoksua pystyis tässä tekemään kuitenkin ja jättäis ne juoksulenkit hamaan tulevaisuuteen.  :,(

p.s. En oo täällä tainnut mainitakaan, et Dani on nykyään ihan mun oma. :) Käytännössähän omistajanmuutos ei vaikuttanut mihinkään, kun oon tähänkin asti saanut pitää Dania kuin omanani. Mut onpahan se nyt papereidenkin mukaan mun. :)



maanantai 17. syyskuuta 2012

Viikonloppu

Onpa taas paljon päivitettävää! :) En mä sit kuitenkaan malttanu pysyä pois kisoista.. Ajattelin, et ei se kaksi rataa nyt maata kaada. Tuomarina molemmilla radoilla toimi Räsäsen Minna. Agiradalla aloitettiin. Se oli aika helppo, mut toki siinäkin oli mahdollisia hylkäyspaikkoja. Keinua ei ollut. Alku lähti meillä suht varovaisesti liikkeelle, mut kun ite skarppasin, niin meno reipastui heti (eli kolmantena olleen putken jälkeen). Kontaktit vedätin ja vapautin nopeasti, ja D tuli reippaasti. Tuloksena -8,16. Oltiin kärjessä melkein loppuun asti, kunnes luokan viiimisenä lähtenyt medikokoinen Australianpaimenkoira teki paremman ajan. Dämn! :D Sinne meni nollavoitto ja agiserti. Eroa voittajaan oli joku alle sekunti. Tää on niin tätä. :) Mieltä lämmitti kuitenkin tuomarin kommentti palkintojenjaossa, kun ihasteli hienoa mitteliä. No onhan se! <3

Hyppis olikin sit huomattavasti haastavampi. Ja mokattiin oikeastaan kaikissa niissä haastavissa kohdissa. :D Kolmosen takaakierrossa takana ollut putkensuu imaisi Danin syövereihinsä, joten hyllytettiin siihen. Kepeille piti mennä suoran putken jälkeen avokulmaan, ja Dani ei löytänyt keppejä ollenkaan.. Saksalaisessa tippui rima (!), olin varmaan ihan myöhässä tässä. Että hyvin meni. :D

Mut sit siihen jännittävämpään osuuteen, eli Danin luonnetestiin, jossa oltiin sunnuntaina! Tuomareina toimivat Auli Kiiminki ja Pirjo Ojala-Laine. Testi ei olis voinu olla enempää Danin näköinen! Olipa kyllä tosi kiva todeta, et oon ollut ihan oikeassa siitä, millanen tuo koira on. :) Mitään uutta testi ei siis antanut, ainoastaan vahvisti sitä käsitystä, mikä mulla jo oli. Dani on siis kovin pehmeä koira. Siltä löytyy taistelutahtoa, millä osittain paikkailee toimintakyvyn puutetta. Luoksepäästävä ja avoinhan tuo on myös. Hermot on kunnossa (ei mitenkään erityisen hyvät, muttei huonotkaan). Ei ole mikään sähikäinen, mutta kuitenkin kohtuullisen vilkas. Tässäpä nuo osiot selostettuna ja videot pätkissä, kun en jaksa alkaa muokkailemaan:

(Ensin juteltiin ja pussailtiin :D)

Leikki: Hiukan kesti, ennen kuin lämpeni leikkiin, mut tulihan se sieltä! Taisteli ihan ok:sti tuomarin kanssa kepillä. (Videossa niitä pussailuja eka.)

Kelkka: Tässäkin reaktio ihan odotetunlainen. Räyhäsi kelkalle ja kesti tovi, ennen kuin suostui tulla sitä katsomaan.

Hyökkäys: Kuten tuomarikin totesi: "puolustaa sinua suurella sydämellä". <3 Ei kuitenkaan uskalla vastustaa ihmistä niin paljon, että veisi homman loppuun asti.

Nää osiot on samassa videossa.

Haalari: Säikähti haalaria ja tietysti myös muisti sen uudestaan ohi kävellessä.

Tynnyri: Säikähti, eikä kunnolla palautunut ja tullut katsomaan (alkoi testin kuormitus jo näkyä).

Video

Pimeä huone: Pyöri siinä lähellä, mutta ei löytänyt. Jouduin sanomaan kolme kertaa Danin nimen ennen kuin löysi perille. Ja siitäkös se riemu repesi! <3

(Tässä nyt ei oo mitään nähtävää)

Seinä: Puolusti itseään, mutta ei taaskaan ihan loppuun asti. Ja meni pussailemaan välittömästi, kun hyökkääjä lopetti hyökkäyksen. :D

Ampuminen: Testin ainoa osio, joka hiukan yllätti. Reagoi ekaan laukaukseen säpsähtämällä. Yleensähän Dani ei äänistä välitä, mut uskon, että tässä vaikutti se, että D oli jo niin kuormittunut testistä.

Lopuksi hieman leikittiin, ja sain kyllä Danin leikkimään, mut oli selvästi kuormittunut. Loppukeskusteluissakin seisoi häntä alhaalla. (Illalla kyllä oli lenkillä jo normaali.)

Ja pisteet:

Toimintakyky: -1 pieni
Terävyys: +3 kohtuullinen ilman jäljellejäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu: +2 kohtuullinen
Hermorakenne: +1 hieman rauhaton
Temperamentti: +2 kohtuullisen vilkas
Kovuus: -2 pehmeä
Luoksepäästävyys: +3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus: ++ laukauskokematon

Yhteensä 136 plussaa ja 31 miinusta, eli 105 pistettä.

Loppuun vielä tuomarin kommentit. Allekirjoitan! Mua huvitti tossa lopussa, kun tuomareiden näkemys oli niin samanlainen kuin itsellä. Esim. kommentit "sillä on moottori, millä pehmeyden mukanaan tuomat ongelmat voitetaan" ja "se ensin aina harkitsee ennen kuin ryhtyy tekemään" on just niitä lauseita, mitä oon itse monesti sanonut! Jännää, että tuomarit sai kaiken ton selville noin lyhyessä ajassa! :D Tää pehmeys nyt selittää esim. sen, miten saatiin keppiongelma siitä, et yksissä kisoissa tuli virhe kepeillä. Dani muisti sen ja monet kisat meni sen jälkeen piloille siksi, että kepit ahdisti. Mut kyllähän sieltäkin noustiin, ja nyt kepit on hyvät. Pehmeä koira myös opettaa paljon juttuja, mitä kovemman koiran kanssa ei tarvi miettiä. Oon aikasemminkin kirjoittanut samasta aiheesta. Eikä se myöskään koskaan mokaile tahallaan tai ns. näytä mulle keskaria treenatessa. Että miinuksistaan huolimatta on se vaan niin kovin ihana ja tärkeä. <3

Ainiin ja lisäksi ohjaaja sai erityismaininnan toimintakyvystään, mikä oli kuulemma plussan puolella. :D Tykkäsivät, kun noudatin ohjaita (no ylläri). Oli kyllä niin hyvät ohjeet, että mikäs niitä noudattaessa. :)

Pari sanaa Nellistä: Se on kipeä. :( Saatiin nopeesti aika Tytille, joka oli myös ihan ihmeissään siitä, miten koira voi olla noin jumissa, kun se on just kaks viikkoa sitten hierottu. Kerran saatiin ihan kunnon kiljaisu aikaiseksi selkää käsiteltäessä, mut sen jälkeen ei mitään. Ei vaikka kuinka yritettiin kaivella rankaa. Mystistä.

p.s. harvinaisen monta sydäntä tässä tekstissä. :D

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Olemisen sietämätön raskaus

Että näin. Tekee taas tää optimistinen asenne tiukkaa, mut yritetään. :) Lonkka oli viime viikolla hyvä! Käytiin  maanantaina Niinun treeneissä (otin varovasti), juoksin lenkillä torstaina ehkä 1 km (jep, säälittävää) ja lauantaina juoksin kisoissa kaks rataa (niissä en varonut, lämppäilyissä kyllä). No nyt ei juosta mihinkään, kun sattuu ihan hitosti. Argh. Mä luulin olevani varovainen, mut olis sit pitäny ottaa vieläkin rauhallisemmin. Innoissani oon ilmottautunu ens lauantaillekin Janakkalaan, mut heikolta näyttää sen suhteen. Ketuttaa menetetyt ilmomaksut (ja ylipäätään tietty se, ettei päästä kisaamaan) , mut ei se vaan oo sen arvosta, et kannattais rikkoa itseänsä yhtään enempää.

Mut eipä tässä vielä kaikki! Nellin kisat joutuisin nimittäin perumaan joka tapauksessa. Käytiin eilen nopeasti kentällä tekemässä jotain pientä. Siis yrittämässä tehdä. Lopputuloksena oli ehkä kolme hyppyä, joista viimisellä Nelli tiputti riman. Kaikki hypyt se "hyppäsi" (=räpiköi yli) TODELLA huonosti, eikä muutenkaan liikkunut mihinkään. Jumissa on siis, pahasti. :( Noin huonosti ei oo liikkunut koskaan. No "treenien" ja jäähkäilyjen jälkeen ei sitte hypännyt edes autoon enää. Eikä illalla sänkyyn. Ja se kun nukkuu aina iltaisin tommosella rahilla, niin nyt vaan seisoi rahin vieressä ja tuijotti ylös. Rappustenkin nouseminen on hankalaa. Että ei kun kipulääkettä naamariin ja aikaa Tytiltä varaamaan. Mä en käsitä, mistä toi nyt on tullut. Ei olla treenattu juurikaan. Lenkkeilty ollaan sattuneesta syystä huomattavasti normaalia vähemmän, mut kyllä meidän lenkkeilymäärät nyt silti tavallisen kotisessen lenkkeilyt ylittää. Vauhti on toki kans hidastunut, mut voiko tää nyt aiheuttaa noin pahoja oireita?? En tiiä, täytyy jutella Tytin kanssa. Että revi tästä nyt sitä huumoria sitten.

Jotain kivaakin: Danin kanssa käytiin tosiaan siellä kisoissa viime lauantaina. Tuomarina Savikon Seppo. Ekalla radalla hyllytettiin heti alussa, kun en saanut Dania käännettyä, vaan se meni suoran päässä sijainneelle aalle. Loppurata ihan ok, paitsi puomilla jätti etutassut just ja just siihen puomin ja maan rajalle. Vaadin kunnollisen asennon ennen kuin vapautin. Juoksi kuitenkin hyvällä vauhdilla muun puomin siihen asti! Hyppis oli kiemurainen, mutta selvittiin! :) Danilla oli ihan huippuhyvä asenne. :) Yks kaarros valahti pitkäksi, kun mun "ennakoiva" valssi oli "vähän" myöhässä.. Muuten olin tyytyväinen. Sijoitus ei ollut kummoinen (5./21), mut hyvä mieli jäi. :) Videoita ei oo, harmi.


torstai 16. elokuuta 2012

TK2 Cefeus Dudley of Gimli

Käytiin tiistaina tokoilemassa Danille teekookakkonen. :) Tuomarina toimi Pirkko Bellaoiu, taas kerran. :) Vaikka mikäs siinä, kovin mukava ja reilu tuomarihan hän on. Tiistaihin asti odottelin, että mikähän este meille nyt tällä kertaa tulee.. On nimittäin ollu viime aikoina sen verran huono karma näiden ilmojen kanssa. Aina kun oon ilmottautunut johonkin, niin joku on sairastunut (anaalit, selkäongelmat ja sen aiheuttama douppaus, omat sairastelut). Mutta nyt siis päästiin ihan kokeeseen asti! Eräänlainen voitto jo sekin! :)

Tässäpä siis pisteet ja selitykset kokeesta:

Paikallamakuu: 9. Oli kuulemma ennakoinut lopun perusasennon. Ite en kyllä tämmöstä huomannut, mut tuomarin sana on laki. :) Nokka oli kuulemma kerran käynyt maassa, nopeasti kylläkin, eli ei ollu jäänyt haistelemaan. Tästä en silti tykkää! Piilossa viereisen koiran ohjaaja totesi, etteivät ole koskaan treenanneet AVO:n paikallaoloa. Sepä kiva, just ton halusin siellä teltan takana kuulla! :/ Pysyivät sitten kuitenkin koko rivi paikallaan, onneksi..

Yksilöliikkeet mentiin sekoitetussa järkässä, kivaa vaihtelua!

Luoksetulo: 10. Mietin, malttaako pysähtyä, kun tää mentiin ekana. Vähän myös pohditutti, että ymmärtääkö kuunnella jättökäskyn vai lähteekö seuraamaan, kun sillä "aina" alotetaan. Molemmat huolet oli turhia, Dani hoiti homman kotiin! :)
Seuraaminen: 9. Voi huoh! :D Kävelyt ihan ok, mut juoksu jotain ihan kamalaa! Ei olis tarvinnu näin hyviä pisteitä antaa tästä. :p Mun pomppueläin. <3 En oo saanu sitä treeneissä tekemään tota, et olis voinu puuttua siihen.
Hyppy: 10. Jää lähelle hyppyä, mut en oo jaksanu tästä nipottaa, kun ei kolauta estettä.
Liikkeestä seiso: 10. Ok.
Liikkeestä maahan: 10. Eipä tässäkään kummempia.
Tässä välissä Danilta pääsi pari haukkua mun kehuessa.. Enpä tiennyt, että tollastakin pitää varoa.
Kaket: 9,5. Puoli pistettä meni, kun istui aavistuksen vinoon. (Tuomari sanoi, että jostain pitää nipottaa, ettei tuu liian montaa kymppiä peräkkäin. :>)
Nyt kehuin todella hillitysti, ja Dani pysyi hiljaa.
Nouto: 9. Lähti hyvin, mut palautus kaarella ja pureskeli luovutuksessa. Pöh.
Kokonaisvaikutus: 9. Siitä haukusta meni piste. Muuten kivaa yhteistyötä. :)

Yhteensä 190,5p. ja KP. Näillä irtosi sija 1./7 ja siis titteli TK2. Nyt sitten voivottelemaan, puuh! :p

Ihan hyvin, että joku aika sitten taisteltiin siitä, kun Dani ei palkkautunut mun kehuista, vaikka hypin tasajalkaa ja kiljuin kuinka iloiseti. Nyt sitten saa varoa, ettei kehu liian iloisella äänellä. Voidaan siis olettaa, että D on tajunnut palkattomuuden idean. :) Joku treeni on siis ihan tuottanut tulostakin, jei! :)

Meinasin jättää videon julkaisematta ton seuraamisen takia, mut eiköhän tässä nyt olla jo nolattu itsensä sen verran useasti, et yks kerta lisää ei enää tunnu missään. :P Noi numeroliivitkin oli todella tyylikkäät. :D Yritin kovasti tunkea sitä tonne treeniliivin alle, ettei ihan polvissa asti liehuisi. :p

Nelli kävi tiistaina Tytillä. Katsottiin liikkeet, ja "kivasti" heitti taas oikeaa etujalkaa sivukautta ravatessaan! :/ Ja niinhän se oikea lapa olikin taas ihan jumissa. En tajua, mistä se aina kehittää sinne sen jumin. Nyt ei olla edes treenattu. No saatiin sitä kuitenkin ihan hyvin auki.

Itselläkin pää jo kääntyy, mut ei nää niskat kunnossa ole. Ja kylki on edelleen kipeä. Tod.näk. siis murtuma siellä kylkiluussa on. Pöh.

perjantai 3. elokuuta 2012

Mikään ei ole milloinkaan niin huonoa, etteikö tilanne voisi muuttua vielä huonommaksi

Otsikko on täyttä totta. Ja koska tykkään haastaa itseäni, kirjotan tän tekstin täysin itselleni epätavalliseen tyyliin; ilon kautta! Mun lasihan on aina puoliksi tyhjä, mut ei tänään, tai ei ainakaan tässä tekstissä. Haaste siis vastaanotettu, joten yritetään:

Ollaan Danin kanssa käyty muutama kerta treenailemassa agia, mukaanlukien yhdet alueellisen valmennuksen treenit. Tai treenaamassa ja treenaamassa, itsehän en siis ole juossut. Ollaan tehty kontakteja ja muuta pientä. Kivaa on ollut ja uusia oivalluksia on tullut! Ville sai mut vakuuttuneeksi, et puomilla meidän suurin ongelma on mun asenne. Mä oon jo niin ahdistunut Danin hitaudesta, et D ei vaan enää kykene menemään kovaa kontaktille. Katseltiin kontakteja alueellisessa valmennuksessa, ja hienostihan Dani teknisesti tekee, mut se asenne.. Niin oma kuin koirankin. Pidetään nyt suosiolla tauko puomitreenistä, ja ohjaaja korjailee päätään tauon aikana. :) Keinulle sen sijaan saatiin hyviä vinkkejä, joten keinutreeni jatkuu!

Sit tullaankin siihen asiaan, mikä tekee haasteesta haastavampaa. :p Olin keskiviikkona tulossa pyörällä töistä kotiin. Ajoin pyörätiellä ja edessä oli suojatie, jota lähestyi auto. Auto hidasti, ja kuvittelin kuskin nähneen mut. Jatkoin siis polkemista. Auton nokan edessä tajusin, et ei se pysähdykään. Kiihdytin, jotta olisin ehtinyt alta pois. No en ehtinyt. Autolla oli vauhtia varmaan 20-30 km/h, mutta ihan hyvin se lennätti silti. Uskon, että pää osui asfalttiin ensimmäisenä. Kypärä taisi siis pelastaa mut. Päähän toki tuli naarmuja, mut kypärässä oli sellaset lommot, et jos ne olis ollu päässä, niin.. Ei olis ollu kiva. Autoilija pysähtyi, ja niin teki pari silminnäkijääkin. Taluttivat mut siitä risteyksen keskeltä pientareelle ja soittivat ambulanssin ja poliisin paikalle. Olin kuulemma höpissyt niin outoja, et luulivat ensin mun olleen humalassa. Lanssi ja poliisi tulivatkin nopeasti. Kyselivät, mitä on tapahtunut ja ottivat tietty yhteystiedot ylös. Siitä sitten itse "pääsin" kyydillä takaisin Peijakseen, poliisi jäi selvittelemään asiaa kuskin kanssa. Sairaalassa mut sitten kuvattiin. Kipeimmät paikat oli niska, kylki ja vasen nilkka, joten näistä kaikista otettiin rtg-kuvat. Ei murtumaa missään! Huh!! Polvessa ja kyynärpäässä olleet haavat hoidettiin. Pötköttelin siinä ensiavussa nelisen tuntia, sen jälkeen pääsin kotiin. Olin jo lanssissa soittanut Mirkalle, joka oli käyttänyt koirat ulkona iltapäivällä. Ihanaa, et on tämmösiä apuja! :)

Nyt pari päivää tapauksen jälkeen niskat on edelleen aikas jumissa, eikä pää oikein käänny. Kylkeen sattuu edelleen, ja makuulle meneminen ja sieltä nouseminen on hankalaa, Polvessa on hematoomaa, eikä sitä oikein kärsi taivuttaa. Nilkka ei eilen oikein antanut varata painoa päälleen, tänään on jo parempi. Turvoksissa on toki sekin. Mut silti, tossa olis vaan voinu käydä niin paljon pahemminkin!

Ihanaa on ollu huomata, kuinka ihania ihmisiä mulla on lähipiirissä. :) Keskiviikkona tosiaan Mirka kiltisti lenkitti koirat, Koiviksen porukat järkkäili möllitokotuomarin mun tilalle ja Anne kuskas mut ja pyörän ensiavusta kotiin. Siitä lähtien oon saanut lukuisia avuntarjouksia mm. koirien lenkitykseen. Eilen Anne käyttikin koirat päivälenkillä ja Saila-sisko iltalenkillä. Äiti imuroi ja toi ruokaa (ja mustikoita pakkaseen!). Koitin kyllä estellä, mut äidit nyt on tommosia. :) Moni on muutenkin tsempannut ja soitellut kysyäkseen kuulumisia. Ihania ootte kaikki! <3

Eli eihän tää kesä nyt tosiaan oo putkeen mennyt, MUTTA asiat vois aina olla huonomminkin. Mitään ei murtunut, pää on ehjä ja oon kotona toipumassa. Koirat on ihania ja sopeutuvaisia, antavat mun nukkua pitkään, eivätkä hypi seinille vähentyneen lenkkeilyn takia.Ja kuten Ellu totesi: paskan määrä on vakio. Koska sitä paskaa on tässä nyt riittänyt, niin pakkohan tän mun tuurin on jossain vaiheessa kääntyä!

Noniin, siinä se teksti nyt on. Enkö onnistunutkin haasteessani aika hyvin?! :o) Loppuun vielä Katan ottama kuva Nellin ja Paavon kesäluukeista! :)



p.s. Jos nyt unohdetaan hetkeksi mitkään haasteeet, niin onhan tää nyt oikeesti aika syvältä! #&¤%&#

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Kukaan ei ole hyödytön. Aina voi olla edes huonona esimerkkinä.

Josko tässä Live Streamin seuraamisen lomassa ehtis kirjottaa tännekin. :) Eilen kyllä pysyttelin poissa koneelta, kun oli niin paljon muuta hommaa. Tänään ei pysty enää, kun on niin jännää. :)

Tää postaus ei nyt millään lailla koske koiria, et sellaisesta kiinnostuneet voi jättää lukemisen tähän. Pitää nyt kuitenkin vähän valottaa tota edellisen kirjoituksen juttua, kun asiat on vähän seljenneet (onks toi ees sana?). Se ahdistus liittyi (/liittyy) omaan terveyteen. Kun ei nää koivet vaan oo kunnossa. Asiaahan on nyt vihdoin ihan oikeesti tutkittu. Lääkäri (reumatologi) kovasti oli ehdottelemassa mulle jtn selkärankareumaa, reaktiivista artriittia tms. "mukavaa". En ensin ottanut näitä epäilyjä ollenkaan tosissani, kun olin varma, et vaivat johtuu rasituksesta = juoksusta. Tarpeeksi googlailtuani rupes kuitenkin mietityttämään. Monet selkärankareuman oireet vaan täsmää näihin mun oireisiin, niin tietysti sitä aina miettii pahinta. Voin kertoa, että se epätietoisuus on kohtalaisen ahdistavaa. Eihän se selkärankareuma mikään kuolemantuomio ole, mut kuitenkin elinikäinen, parantumaton sairaus.

Piiitkän odottelun jälkeen pääsin sitten vihdoin magneettikuviin, jossa kuvattiin lantio ja si-nivel. Hoitava lääkäri tulee lomaltansa vasta elokuussa, joten pakkohan mun oli töissä itse käydä katsomassa kuvat. Ymmärsin sen verran, että mitään sakroiliittia siellä ei ole, ja si-nivel on kunnossa. Tää kyllä aika hyvin sulkee sen selkärankareuman pois. Huh! Jotain poikkeavaa kuvassa kuitenkin oli (ödeemaa luuytimessä), mut enhän mä siitä oikein mitään ymmärtänyt. Niinpä pyysin yhtä ortopedia katsomaan ne kuvat ja selostamaan mulle löydökset. Totuushan oli se, mitä alun perin epäilinkin (ja mitä moni kaveri on mulle sanonut); oireet johtuu erittäin todennäköisesti rasituksesta. Tarkemmin sanottuna kyseessä on reisiluun kaulan rasitusosteopatia, rasitusmurtuman esiaste. Loistavaa. Meillähän on töissä muutamia nuoria juoksijoita ollut lonkkamutuman takia leikattavana, eli ei se tosiaan mahdotonta ole terveenkään ihmisen murtaa lonkkaansa juoksemisella. Itse kyllä luin, että toi nestekertymä vois johtua myös infektiosta, mut kai tuo rasitusperäinen kipu nyt on tässä tapauksessa todennäköisin.. Ortopedi oli sitä mieltä, et oon riskiryhmässä rasitusmurtumille, koska oon nainen, juoksen suht paljon ja lisäksi mulla on pienet luut (:p). Sanoi myös, ettei kyllä suosittele asfaltilla juoksua kenellekään. Mulla ei oo koskaan tullu siitä mitään oireita (no siis ennen tätä), joten oon huoletta juoksennellut alustalla kuin alustalla. Tää ortopedi kyllä kiltisti näytti mulle, mihin hän sitte sen naulan laittaa, kun lonkka murtuu.. Kiva. :D

Että sellasta. Positiivista on se, että ei oo kyse sairaudesta. Mut ei tää nyt hyväkään juttu ole, todellakaan. Kyllä mulla on käyny mielessä, et pitäisköhän pitää joskus jotain vapaapäiviäkin liikunnasta, mut se on sit usein jääny harkinnan asteelle. Että koska mun pitää aina oppia asiat kantapään kautta, ni tulipa nyt sitten opittua se vapaapäivien merkityskin näin. Hienoa sinänsä, etten sinne leikkauspöydälle asti päätynyt kuitenkaan.. Mut niin kai se menee, et kun pää ei tajua antaa kropan levätä, niin sit käy näin; kroppa sanoo sopimuksen irti ja ottaa sen levon itselleen. Hitto. Että nyt sitten pidetään ne kaikki välistä jääneet vapaapäivät ja varmaan vähän enemmänkin. :/ Tähän asti oon vähän mennyt kivusta välittämättä, mut nyt kun syy selvisi, niin ei enää huvitakaan.. Hemmetin vaikeetahan tää on ja suoraan sanottuna v*tuttaa suunnattoman paljon. Mut ei auta. Kyselin ortopediltäkin, et mitä mä sit oikein uskallan tehdä. Vastaus oli, et ei saa juosta, eikä kantaa mitään painavaa, mut muuten voi elää ihan normaalia elämää. Mietin sitte, et ehkä nää meidän kahden-kolmen tunnin kävelylenkitkään ei välttämättä täytä normaalin elämän tunnusmerkkejä, niinku jonkun mittapuun mukaan.. Eli tulevina viikkoina tavoite on pitää lenkit huomattavasti lyhyempinä. Koirien kunnosta kyllä pidän huolta, ja siinä pyörä on mainio apu! :)

Kaikkea sitä. Nyt mä kyllä niin lupaan itselleni, et kun (jos?) tästä selvitään, niin muistan tästä lähtien myös palautumisen merkityksen. Jälkikäteen on aika huvittavaakin, miten oon kuvitellut, et kroppa kestää mitä vaan. Kun ei siinä lenkin aikana tai välittömästi sen jälkeen tunnu mitään erikoista, ni sehän on sitte merkki siitä, et kaikki on kunnossa? Jep.

On tää vähän sellasta uuden opettelemista tää meidän elämä nyt. Mulle on ihan äärettömän vaikeaa sekin, et lenkillä pitää kävellä HITAASTI. Ja että se hyvänolontunne pitää löytää jostain muusta kuin juoksulenkistä tai agitreeneistä. Huoh. Oon varmaan ollut tavallistakin kärttyisämpi viime aikoina, kun välillä tuntuu, et pää halkeaa, kun ei pääse purkamaan stressiä lenkille. Mut tää nyt on vaan tällainen vaihe, ja pakko se on uskoa, et kyllä tää vielä muuttuu iloksi. :) Nyt vaan on pakko keskittyä siihen, et antaa itselleen aikaa levätä ja kropalle mahdollisuuden toipua.

Tulipa pitkä selostus, ja voisin jatkaa tätä samaa jauhamista vaikka kuinka pitkään. Yksi suuri motiivi tän kirjottamisessa oli se, et sit joskus pitkän ajan päästä, jos tuntuu, et taas menee liian lujaa, voin lukea tän tekstin ja muistuttaa itselleni, että miksi kannattaa levätä.

Tää kesä (ja syksy?) menee nyt näin. Mut elämä on. Tuleehan niitä kesiä vielä. :)

perjantai 13. heinäkuuta 2012

Jotain hyvääkin

Käytiin siis keskiviikkona Danin kanssa Anne Muhlen luona Espoon eläinsairaalassa. Aloitettiin käynti punkinpoistolla. :D Löydettiin siis siinä koiraa käpelöidessämme punkki Danin rinnasta. Oli varmaan tullut just edelliseltä lenkiltä, kun oli vielä niin pieni. Sen jälkeen päästiin asiaan, ja Anne tutki Danin refleksit, jotka toimivat hienosti. Lisäksi otettiin varmuuden vuoksi selästä röntgenkuva. Sain huokaista helpotuksesta; ranka oli todella siisti! Mihinkään välilevyongelmaan Anne ei uskonut, kun ne refleksit olivat kunnossa, mutta eihän se tietysti täysin poissuljettua ole. Todennäköisintä on kuitenkin "pelkkä" paha lihasjumi. Saatiin kipulääkekuuri ja lupa lenkkeillä normaalisti. Treeneihin Anne kehotti palaamaan mahdollisimman pian, sitten kun ei enää tarvi kipulääkettä. Varovasti aloitellaan toki. Fysioterapiaa/hierontaa sitten myös, kun kipulääkekuuri on syöty.

Mut ei ne huolet ja murheet valitettavasti siihen loppuneet. Eräs juttu on nyt viime aikoina painanut enemmänkin mieltä. En oikeastaan oo edes ehtinyt harmistua siitä, ettei päästä treenaamaan, kun kaikki aika menee vaan ihan muiden juttujen miettimiseen. Huoh. On kyllä kurjin kesä ikinä. :(

Nellin kanssa käytiin keskiviikkona Niinun treeneissä. Heinäkuuhan on muuten taukoa, mut tää kerta oli poikkeus, kun Niinulta jäi yks kerta kesäkuulta väliin. Nelli oli aika pätevä ja reipas. <3 Ja olipa vaan kivaa päästä pitkästä aikaa aksaamaan!

tiistai 10. heinäkuuta 2012

Kaikkea muuta paitsi hyvää..

..kuuluu meille. En oo jaksanut tännekään mitään päivitellä, mutta tässä nyt pitkästä aikaa pikaiset kuulumiset. Ajoin jokin aika sitten Danilta mahanaluskarvat, josta seurasi kolmen päivän syömättömyys ja lähes viikon kestänyt outo käyttäytyminen. Dani ei leikkinyt, oli kovin apea, piippasi ja nuoli vaan mahaa. Nuoli niin paljon, että pidin jonkin aikaa kauluriakin, kun iho alkoi mennä rikki. Että oli kyllä viimeinen kerta, kun ajelen tolta mahakarvat!

Tästä kuitenkin toivuttiin ja palailtiin treenien pariin. Treeneissä sitten totesin, että Dani ei halua hypätä. Vaikka hypyt olivat suorilla linjoilla, niin Dani oikein teki mutkan kiertääkseen hypyn. Ei kiva, totesin, ja lopetettiin siihen. Ei nimittäin oo koskaan ennen tehnyt tuollaista, niin arvasin, et nyt on joku paikka kipeä. Rupesin sitten mietiskelemään juttuja ja tajusin, että Dani ei tosiaan oo viime aikoina juuri leikkinyt Nellin kanssa lenkeillä. Se kun näkee, että Nelli tuijottaa sitä ja olis tulossa painimaan, niin Dani vaan väistää ja lähtee johonkin ihan toiseen suuntaan. Oon ajatellut, et se ei vaan jaksa, vaan haistelee mieluummin, mut ei ehkä ookaan sitä. Se on vaan kipeä ja painiminen sattuu. :/ Tytillähän on viime kerroilla ollut jonkin verran tiukkuutta havaittavissa oikealla puolella selkää. Tokossakin Dani on tosi huonosti tehnyt maa-istu -vaihdot. Yleensä ainakaan sivulla ollessa noissa ei oo ongelmaa, mut viime aikoina on noussut aika huonosti ja usein jäänyt silleen puoliksi istumaan. Tytti on nyt lomalla, joten varasin ajan ekalle vapaalle fyssarille.

Eilen sit käytiin YES:llä Kirsti Lindin luona. Ja ihan niin huonoltahan se vaikutti kuin olin pelännytkin. :( Kirsti ei päässyt kunnolla edes käsittelemään selkää, kun Dani reagoi jo pelkkään rangan kevyeen liikutteluun aika voimakkaasti. Teki kipeää. :( Fyssari ohjasi sitten lääkärille ja röntgeniin, ennen kuin aletaan hieromaan selkää/käsittelemään rankaa. Sainkin heti huomiselle ajan neurologille Eläinsairaala Aistiin. Huomenna sit toivottavasti selviää jotain enemmän. Muuten Dani on siis ihan oma, iloinen itsensä, mut ei vaan hypi eikä leiki normaalisti.

Meillähän olis ollu torstaina tokokoe, ja fyssari oli sitä mieltä, et voidaan mennä tai siis etten mä sillä koiraa riko. Mut jos (kun) sitä sattuu ne maasta istumaan nousut tai esim. hyppy, niin en tosiaan oo menossa mihinkään kokeeseen. Tuleehan niitä.

Nelliltä sen sijaan lähti kaikki karvat, ja nyt on helpompi olla! Olihan sitä karvaa "aika" paljon.. Kauluri varsinkin oli tosi paksu. On jotenkin tosi suloinen tossa uudessa lookissaan. <3 Alla erittäin huonolaatuinen kuva.

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Mikset ottais omast potentiaalista selkoo?

Pikainen postaus viime aikojen tapahtumista ja fiiliksistä. Perjantaina käytiin Tuorlassa juoksemassa pari rataa (agi + hr) molempien kanssa. Nelli aloitti Rantamäki-Lahtisen hyppiksellä. Rata oli helppo, yks putken kauempaan päähän veto, eikä oikein muuta kummempia. Mua sattu jalkaan ihan hemmetisti (ei auttanu edes Burana) ja liikkuminen oli tavallistakin huonompaa (se on jo paljon se...). Muurin jälkeinen valssi oli huono. Nollalla maaliin, sijoitus muistaakseni 13, kun nollia tuli 28.

Medien hyppikselle tuomariksi vaihtui Anders Virtanen. Alun kiemura ennen keppejä jyrkkeni ja loppu meni vähän uusiks, muuten rata oli lähes sama kuin mineillä (vähän kulmia muuteltiin). Kivasti lähti rata liikkeelle, takaaleikkaus kepeille onnistui hyvin. Lopussa sit mokasin saksalaisen (tuli joku hetkellinen blackout..) ja aiheutin meille hylyn. Voi huoh. Danilla kuitenkin kiva vauhti. Tästä radasta on vaan pätkä videolla.

Seuraavaksi tsekkiläisen Zdenek Spolekin agirata. Mulla oli jotenkin tosi suuria vaikeuksia keskittyä.. Sen näki jo tossa Danin hyppiksen mokassa. En tiiä oliko se nestehukka (olin kyllä juonut ihan liian vähän) vai mikä, mut jouduin tosiaan tsemppaamaan, et pystyin keskittymään tekemiseen. Ja tällä radalla sitä keskittymistä tosiaan vaadittiin! Ihan loppuun asti. Ajattelin, et rata kosahtaa viimeistään tohon loppuun, kun en ehdi näyttämään puomin alla olevan putken jälkeistä hyppyä, en ainakaan tän jalan kanssa (ihan turha edes yrittää leijeröidä puomia, kun ei se putki edes suoraan syöttänyt siihen hypylle). Mut selviydyttiinpä kuitenkin nollalla maaliin! Ei se rata hyvä ollut; putkijarrusta ei ollu tietoakaan ja Nelli kaarratti kilometrin putkesta ennen ku kääntyi ja kepeillekin huiskasin miten sattuu. Hitaitakin oltiin, kun oli kai sit niin kuuma ja pitkä päivä takana. Ihanneaikaan ehdittiin kuitenkin, vaikka se muka oli laskettu 3,8 etenemällä.. Sijoitus 6./63 ja Nellille siis tuplanolla! :)

Sit Danin kanssa sama rata. En tiiä, mikä meni pieleen, mut vauhtia ei ollu ei sitten yhtään. Jouduin jonkun aikaa odotella ennen lähtömerkkiä, voiskohan se sit vaikuttaa..? Tai sit vaan en saanu kunnon virittelyitä tehtyä. Puomi oli t-o-d-e-l-l-a hidas, kun vielä ennen puomia oli menossa ansahypylle ja viime hetkellä sain korjattua. Keinulta vitonen, kun ei voinu tulla loppuun asti ja vapautin sit ennen kontaktia. Ja kun keinulta käännyttiin sivulle, niin ei sit osunut kontaktille. Voi argh. Vitonen siis tuloksena ja erittäin hidas aika (vaikka ei yliaikaa tullutkaan). Laitetaan nyt tääkin räpellys näkyville.


Ei varmaan tätä pitäis kirjoittaa julkiseen blogiin, mut en malta olla mainitsematta, että olipa epäurheilijamaista käytöstä joillakin siellä radalla. Tuollakin oli perheitä katsomassa, et mitäs se agility on, niin ei tosiaan oo kiva, et radalla käyttäydytään hyvin epäasiallisesti. :/ Ei anna kovin kivaa kuvaa agista ulkopuolisille.

Niin ja tiedoksi, et se aurinkorasva auttaa kovin paljon enemmän ihan käytettynä kuin kassin pohjalla pullossa. Hitsi, että nyt sattuu. :D On pakko nukkuakin selällään, kun ei pysty kääntymään kyljelleen, kun hartiat ei saa osua mihinkään. :D Paidan pukeminen ja riisuminenkin on aika tuskasta. Että fiksusta päästä kärsii koko ruumis vai miten se meni.

Sit lisää ahdistusfiiliksiä. Nimittäin asiaa Danin puomista. En enää tiedä, mitä teen sen kanssa! Tänään käytiin sitä treenaamassa. Ensin pelkkää alastuloa ja kyllä Dani sen paikan tietää, vaikka ei tuukaan mun mielestä tarpeeksi kovaa 2on-2offiin. Mut siitä kriteeristä oon nyt jopa valmis joustamaan, kunhan tulee kerralla alas asti. Mut en vaan kestä sitä, et koko puomi on nyt taas erittäin hidas. Tuntuu jopa välillä, et mitä enemmän yritän hetsata tohon vauhtia sitä enemmän se kuvittelee, et nyt täytyy tehdä tarkasti eli hidastaa entistä enemmän. :( Sit mua rupee ärsyttämään ja vaikka kuinka yritän esittää muuta, niin Danihan aistii sen heti  Kaikessa ihanuudessaankin toi koira on vaan välillä niin ärsyttävä, kun on niin kiltti. Jotain pitäis nyt tehdä, kun vaan tietäs, että mitä.  

Loppuun vielä asia, joka nyt ei oikeestaan liity yhtään mihinkään. :D Mut siis kun mulle on parikin kouluttajaa sanonut Danin kanssa, et anna sen vaan aluksi tehdä hitaasti, niin kyllä siihen tulee vauhtia, kun se oppii. Mä oon ollu tästä aika paljon eri mieltä, kun mun mielestä hommat nyt vaan pitää tehdä alusta asti lujaa. Ts. en usko, että sitä vauhtia tohon tulee itsestään sit joskus, kun on ensin saanut tehdä hitaasti. Kun näköjään oppii menemään hitaasti ihan opettamattakin.. En siis todellakaan sano, ettei toi joillekin koirille toimis. Mutta Danille se ei toimi, ja onneksi en oo noita kouluttajia uskonut.. ;) Eihän ne oo kuitenkaan Dania tuntenut, on vaan sen hetken nähnyt siinä tekemässä. Tää nyt vaan tuli mieleen, kun lueskelin yhtä Clear Runin artikkelia, jossa tätä juttua käsiteltiin. Tässä pätkä, josta en enempää vois olla samaa mieltä: "The often quoted saying, "You need understanding before you have speed" is very true. You can't do fast that which you can't do slowly. However, the unspoken assumption that once a dog understands he will get faster just isn't so for many dogs. For dogs without a high-drive mentality, if you teach them to do slowly, that's exactly how they'll do it." Siis nimenomaan, annapa ton tehdä joku juttu hitaasti, niin se homma varmasti tehdään hitaasti jatkossakin. Niin, eli jotain ois nyt keksittävä siihen puomille!

Oho, ei tää nyt kovin pikainen postaus ollutkaan.. :D 

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Agi SM 2012

Käväistiin Jyväskylässä viikonloppuna. :) Lauantaina aamupäivästä lähdettiin Vantaalta, iltapäivä vietettiin joukkueita katsellen. Yö kesähotellissa erittäin vähillä yöunilla. Oli kuuma, eikä Nellikään varmasti kovin paljon nukkunut. Pyöri jä läähätti koko yön. :( Oikea hotelli ja ilmastointi olis ollu kiva juttu!

Sunnuntaina sit tositoimiin! :) Päivä alkoi aamupalalla ja Buranalla (hitsin koipi!). Lähdettiin kolmannessa tutustumisryhmässä, joten ehdin hyvin katsella ratoja jo ennen tutustumista. Tuomarina karsintaradalla Savikon Seppo. Kiva rata erittäin tiukalla ihanneajalla (4,1 m/s!).  Kolmosen ja nelosen ohjausta mietin vielä tutustumisen jälkeen, että kummalta puolelta vien. Hyvin toimi kuitenkin toi valssi. Sain kuin sainkin itseni tsempattua ihan hyvään vireeseen rataa varten. Huima parannus viime vuoden kokovartalohalvaukseen.. ;) Eihän tuo rata oo täydellinen (kepeille meno hidas, ennen muuria oleva hyppy leviää, ennen vikaa putkea kysyy ja vielä vikalla hypyllä meinaan kadottaa koiran..), mutta tossa tilanteessa oon tyytyväinen. Suoritus riittikin juuri ja juuri finaalipaikkaan. Tuloksena siis 2,09, sija 48./219. Jes! :) Video karsintaradasta:

Minien finaali käytiin päivän viimeisenä. Ei säilytty kuivina, mutta eipä se sade kovin paljoa fiilistä latistanut. :) Mua ei enää edes jännittänyt, oli vaan hurjan kivaa päästä finaaliin kisaamaan! :) Tuomarina oli Jari Tienhaara.. Rata näytti ennen tutustumista aika kamalalta, mut tutustuessa sain kuitenkin ihan ok suunnitelman tehtyä. Ei siinä mitään sellasta ollut, mitä ei oltais osattu. Siis JOS olisin ohjannut.. ;p Alku ok, hyvin haki pimeän putkikulman. Eka putki-aa -erottelu hyvin, tokalle en ohjannut vaan oletin. Ja siihen se kosahti; Nelli meni aalle putken sijaan. Nautiskellen kuitenkin loppuun. Lopussa jäin vielä ihan hirveästi jälkeen, enkä jaksanut tsempata takakiertoa, Tyytyväinen oon kuitenkin Nellin vauhtiin, kun ottaa huomioon lauantain kisaturisteilun, huonosti nukutun yön, sunnuntain ekan radan ja pitkän väliajan ratojen välillä. On se ihana! <3 Hylkäyksestä huolimatta täytyy olla tyytyväinen arvokisafinaaliin pääsystä ja siitä, etten jännittänyt ollenkaan niin paljon kuin viime vuonna. Ratapiirros ja video finaaliradasta:


Kiva viikonloppu, hyvää seuraa (kiitos Noora!), ihana koira ja kesäloma, mikäs sen mukavampaa! <3

tiistai 5. kesäkuuta 2012

Kivasti menneet treenit ja ei-niin-kivasti menneet kisat

Viime viikolla päästiin vihdoin treenailemaan tokossa kaikkia kivoja juttuja niiden ainaisten avo:n liikkeiden sijaan. Olipa mukavaa! Jäi jotenkin tosi hyvä fiilis keskiviikon treeneistä, vaikka matkaa on vielä paljon, ennen kuin sinne voittajaan päästään. Positiivista oli esim. tunnari, jossa D ei millään meinannut löytää omalle kapulalle. Kapulat oli rivissä, mut jotenkin koiralta jäi kaks reunimmaista huomaamatta (oma oli niistä toinen). Eihän tää nyt siis mitenkään hyvä juttu ollut, vaan se, et koira ei turhautunut tosta. :) Vielä joku aika sitten sillä oli tollasessa tilanteessa tasan kaksi tapaa toimia: a) tulla sivulle ilman kapulaa, "ku en löydä, ei se oo tuolla" tai vieläkin todennäköisempi b) napata vaan joku kapula, ja kun tästä ei tuu palkkaa, niin ahdistua siitä. Nyt kuitenkin jatkoi tosi hienosti etsimistä, ja löytyihän se oma lopulta! Tästä isot bileet. :)

Torstain Niinu-treenitkin meni aika kivasti. Puomi oli hyvä (!!), ja keinukin just ja just täytti kriteerit. Muutenkin saatiin ihan kivoja pätkiä tehtyä. Oma asenne oli alkuun aika huono, mut kun Niinu tarpeeksi kovisteli, niin parani sekin. :)

Sunnuntaina oli eka kerta Koiviksen tokon valmennusryhmää, kouluttajama siis Ansu Leiman. Tehtiin kokeenomaisesti, jotta Ansu näkee lähtötason. Tein Danin kanssa muuten AVO:n, mutta seuraaminen ja luoksetulo otettiin voittajan tapaan. Että vielä ois "pari" liikettä saatava kasaan, ennen kuin tarvii sinne voittajaan mennä. :D Ei tuokaan nyt kovin hyvin kyllä mennyt.. Toisesa jäävässä ennakoi pahasti, noudon palautus oli vino, eikä taaskaan noussut niissä hemmetin kaukoissa!! Tästä kyllä sai vähän tiukempaa palautetta, ja johan skarppasi. Positiivista oli, et Ansu sanoi meidän perusasentoja hyviksi.. (:D) Siis mähän oon oikeesti itkenyt sitä, et en oo edes perusasentoa tolle osannut opettaa. Eli on ne sentäs parantunut, jos kerran onnistuttiin peittämään tää meidän heikko kohta. ;-)

Sitte niihin kisoihin, vaikka eipä niissä juuri mitään kerrottavaa ole.. Eilen siis kisattiin KKK:n kisoissa. Nellin kanssa oli tarkoitus ottaa vaan vähän tuntumaa menosta (vikat kisat ennen sm:iä) ja Danin ilmotin vielä paikan päällä mukaan, et jos vaikka olis vielä saatu se tupla. No ei saatu, ei ollu edes lähellä. :D Tuomarina oli Savioja, joka oli kyllä tehnyt ihan kivat radat. Että ei voi ratoja syyttää tuloksista..

Ekana agirata Nellillä. Tää olikin päivän paras rata ja olin jopa ihan tyytyväinen! Ihanaa, kun ei ollu minkäänlaisia tulospaineita (no tarviiko niitä ottaa muulloinkaan..??), vaan pystyi ottamaan riskillä. Saatiin tehtyä ihan kiva rata. Sijoituksista (7./35) ei taas tarvi näillä ajoilla puhua, kun kärjessä oli ihan kovia nimiä. Mut se oli meille oikein hyvä rata, ja Nelli liikkui kivasti. :) Kontaktit tosin oli aika rumat (sekä aalla että puomilla putki ohjaajan ja koiran välissä), mut Anne oli niiden suhteen kiltti. En olis ihmetelly, vaikka puomilla olis käsi noussut.. Täytyypä noita vielä vahvistella ennen Jyväskylää.

Siihen rataan ne päivän positiivisuudet sit loppuikin. :D Danin kanssa samaisella agiradalla kielto putkelta (oma moka), kepeille väärin sisään (oma moka sekin, mut ois koira voinut tämän paikata..) ja lopulta jätti vielä kaikki tassut puomin kontaktille. Sitä ei vaan voi nyt kisoissa tehdä oikein. :( Lämppäesteillä ei taaskaan ongelmaa. Äh. Niisto-sokkari sentäs onnistui.

Hyppis oli näennäisesti aika helpon oloinen, mut olihan siellä sit kaikkea mietittävää, lähinnä linjauksiin liittyen. Pitkät estevälit ja ilman vekkauksia esteet syötti johonkin ihan muualle kuin minne rata jatkui. Itsellä jo väsy ja nälkä painoi siinä vaiheessa päivää (minit pääsi tutustumaan rataan joskus ennen ysiä), eli oma vireystila oli ihan jotain muuta kuin olis pitäny olla. Lähdin vähän rallatellen Nellin kanssa radalle. Ja niin lähti Nellikin. :D Oltaiskohan 2 vai 3 hylkyä saatu. :D Nelli irtoili minne sattuu ja mua vaan nauratti. Että sellanen kenraalikisa. :D

Danin kanssa päästiin vähän pidemmälle, mut hylkyyn päätyi lopulta sekin rata. Ansahyppy veti puoleensa. Nää on just niin meille tyypillisiä virheitä, et melkein saan haltuun, mut sit päästän liian aikasin, ja koira hakee kuitenkin väärän hypyn. Lopussa vielä multa epäonnistunut vekkaus, ja Dani jatkoi matkaa loppu"suoran" sijaan ihan toiseen suuntaan kepeille. Mut ihan hieno ja itsenäinen pujottelu oli. :D Koiralle kehut ja maaliin.

Kotona olin klo 23.15. Joku saattais sanoa, ettei tää ihan täysjärkistä puuhaa ole. ;)