sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Paremman mielen kisapäivä

Parannettiin ainakin viime viikonlopusta. :) Kisattiin siis Danin kanssa kolme rataa Purinalla HAU:n kisoissa. Päivähän alkoi taas loistavasti, kun saavuin kisapaikalle ja totesin medien olevan tutustumassa rataan. :D Että siitä vaan nopeasti Danin paperit ilmopisteeseen ja radalle. Ehdin mä sen pariin kertaan juosta. :) Tuomarina tällä agiradalla oli Asko Jokinen. Tällä radalla tarvittiin joko hyvää irtoamista putkeen tai täysin itsenäistä keppien avokulmaa. Ei tarvinu kauaa miettiä, kumpi on meidän vahvuus. :D Tää kohta onnistuikin lopulta hyvin: heitin Danin kaukaa 90 asteen kulmassa olevaan putkeen (meni suorana puomin alta) ja ehdin juosta puomin toiselle puolelle, tehdä persjätön putkelle ja ohjata kepeille. Aika hyvin multa! :D Aa oli tällä radalla hidas. Vauhti oli nyt perempi kuin viime lauantaina, mut ei edelleenkään Danin parasta, läheskään. Kuitenkin nollalla maaliin ja ihanneaikakin alittui tasan kolmella sekunnilla.

Toka rata oli päivän paras, vaikka tuloksissa näkyykin hyl! :) Mut nyt Dani alkoi edes jonkin verran muistuttaa sitä koiraa, mikä se on treeneissä. Se oikeesti jo juoksi, jee! Kepit oli myös hienot. Koira piti heittää takaaleikkauksella/poispäinkäännöllä keppien umpikulmaan suoran putken jälkeen. Hienosti Dani haki oikean aloituksen kepeillä. Kerrankin joku vaikeampi asia onnistuu kuten treeneissä. :) Se hylky tuli (itseasiassa kaksi kertaa samanlainen moka), kun en ohjannut kunnolla puomin alla olevaan putkeen, vaan lähdin jo vedättämään eteenpäin. Niinpä sain Danin vedettyä mukaan, ja etujalat ehti puomille ennen korjausta. Mut olipas silti hyvä fiilis tän radan jälkeen! :)

Vikalle radalle tuomariksi vaihtui Marja Lahikainen. Rata alkoi meiltä taas huonosti, kun jo kolmantena esteenä oli kepit ja niille tultiin avokulmaan. Nää on Danille pahoja, kun heti radan alussa on joku hankala kohta. Kepit oli siis hitaat, mut kyllä se sit siitä piristyi. Tuloksena tältäkin radalta hyl, kun koira lähti lapasesta takaakiertoon, vaikka oli tarkotus mennä se hyppy etukautta. Mut ei haitannut. Tuloksilla ei oo nyt mitään väliä, pakko saada toi fiilis kuntoon eka. Jos vaan pääsis ton koiran pään sisälle, niin tietäis, et mitä siellä oikein liikkuu. :) Miten se Ojanko on pahempi kuin Purina? Vai oliko nyt vaan planeetat paremmassa asennossa?!

sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Ahdistus

Jos edellinen postaus oli positiivinen, niin tästä ei sellaista saa tekemälläkään. Niin paljon ahdistaa meidän tänhetkiset agilityt Danin kanssa. Treeneissä ei edelleenkään kummempaa; koira tekee hyvin ja iloisella mielellä. Viime viikonloppuna oltiin Katja Ojansivun koulutuksessa, ja saatiin ihan hyvät treenit molempina päivinä. Radat oli melko haastavia, mut siitä huolimatta selvittiin ihan kohtalaisesti.

Fiilis oli siis hyvä, kun lähdettiin Danin kanssa eilisiin piirinmestiksiin Ojankoon. (No aika paljonhan sitä positiivista sit kuitenkin tuli, mut tähän ne loppuukin.) Mentiin kaks agirataa ja hyppäri. Ekalla radalla (agi) tuomarina Marjo Heino. Radan alku oli suht vaikea, kun piti pakkovalssilla heittää koira kepeille. Muuten radassa ei kummempia. Dani lähti liikkeelle kuin hidastetusta filmistä ja meni (tietty) tokaan väliin kepeille. Korjauksella oikein. Keinulle tuli vauhdilla, ja siitä tulikin lentokeinu. Ollaan viime aikoina paranneltu vauhtia keinulla, ja tässä tulos. Eipä tuo sinänsä haittaa, kun se oli Daniltakin ihan puhdas vahinko, ei kyllä tota tahallaan tee. Mut muuten vauhti radalla oli ihan järkyttävän hidas. :( Lisäksi Dani haukkui koko ajan, johtuisko epävarmuudesta? Oli niiin p*ska fiilis ton radan jälkeen. :( Miksi se ei juokse? :/

Kaks seuraavaa rataa mentiin samaan tyyliin. Tokalla radalla viisi ratavirhettä, kun en ohjannu yhtä hyppyä kunnolla ja siitä kielto. Keinu oli nyt ihan tajuttoman hidas, minkä jo arvasinkin. Dani oikein varmisteli, et nyt ei ainakaan tehdä lentokeinua. Hyppäriltä kans vitonen, kun oli ekan radan kaltainen pakkovalssilla kepeille meno, ja taaaas mentiin kakkosväliin. YLLÄRI. Ja se vauhti oli joka ikisellä radalla ihan kamalan hidas. Voihan ahdistus! Kouvolassa ja Purinalla oli jo parempi, mut eilinen oli taas oikea pohjanoteeraus. Miten se jännittää niin paljon, et vetää itsensä tollaseen lukkoon? Mitä sille pitää tehdä? Oon koittanu kertoa Danille, et se on maailman paras ja hienoin ja taitavin koira. Silti se hiippailee radat läpi, et ei varmasti tee mitään mokaa.

Oon jutellu tästä useiden ihmisten kanssa, ja monet sanoo, et siihen ei auta kuin kisaaminen. Vähän samoilla linjoilla oon ite. Epiksiä ehdotellaan, mut mitä ne auttaa? Samalla tavalla Dani jännittää siellä, eikä se tiedä, tuleeko tuloksesta virallinen vai ei. En jaksa uskoa, et mikään nakin tunkeminen naamaan kesken radan auttais yhtään mitään. Mä en oikeesti VOI vielä luovuttaa. Dani on kuitenkin nuori koira ja kisannu vasta vuoden. Ja kun sen kanssa on ihan huippukivaa treenata! Asia oli eri, jos sillä ei olis ollenkaan moottoria, mut kun kyse ei oo siitä. Moottoria kyllä löytyy ja treeneissä koira kulkee, mut kun kisatilanteessa epävarmuus vaan vie voiton. Sehän on niin, että itsevarmuus = vauhti, ja tää toimii myös toisinpäin. En vaan tiedä, millä mä sitä itsevarmuutta tohon koiraan valan. Oikeesti ainoa positiivinen asia, minkä radoista keksin, on se, et nyt kesti noi keppimokat. Puol vuotta sitten samanlaisessa tilanteessa Dani pysähtyi korvat luimussa, eikä ainakaan kyennyt korjaamaan virhettä. Nyt sentäs teki toiselle yrityksellä oikein.

Oon valitettavasti ilmonnu Danin myös ens viikonloppuna Purinalle. Toisaalta ihan hyvä; pääsee testaamaan jatkuuko sama linja siellä. Jos meno on samanlaista, niin Dani saa jäädä hetkeksi kisatauolle. Tämmösen ahdistuksen kanssa ei oo mitään järkeä kisata. Kuitenkin mun pitää pystyä kertomaan Danille kisoissa, kuinka taitava se on, ja se ei millään onnistu, jos mun fiilis on näin huono. Ens viikonloppuun kuitenkin lähdetään puhtaalta pöydältä ja iloisella fiiliksellä. Jos radat menee taas hiippailuksi, niin sit taukoillaan ja mietitään, miten jatketaan.

Kisapäivä loppui vielä ikävästi, kun mun auto ei käynnistynyt (akku tyhjä), ja jouduttiin sitä työntämään ja ottamaan virtaa toisesta autosta. Nyt toi lähinnä naurattaa, mut siinä tilanteessa ei tosiaankaan, kun oli jo valmiiksi niin huono fiilis kisojen takia. Onneksi illaksi pääsi kavereiden kanssa viettämään polttareita, ja oli pakko ajatella jotain muuta. Olis menny ilta kotona vaan ratojen märehtimiseen. Joku vois sanoa, et mulla ei oo oikeita ongelmia, kun jaksan narista tällasesta. Voi olla niinkin, mut silti nyt ahistaa. Paljon.

sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Se on pienestä kii!

Agility nimittäin. :) Eilen kisailtiin SyysSkaboissa Purinalla. Kaikki radat oli taiteillut kroatialainen Zeljko Gora, osassa tosin tuomarina Savikon Seppo.

Nelli aloitti päivän A-agilityradalla. Ihan mukava rata, jossa sai pyörittää ja pitää hallussa, mutta välillä myös juosta. (Mä en yhtään tykkää sellasista tässätässätässä-radoista). Kuten arvata saattaa, N lähti taas tosi hitaasti liikkeelle (olin varautunut tähän, enkä edes lähtenyt yrittämään niisto-sokkaria kolmannella esteellä). Alkulahnailujen jälkeen kuitenkin skarppasi, ja jossain vaiheessa meno oli jo ihan kelvollista! Kepeille huitasin huolimattomasti, kun sinne oli ihan suora lähestyminen. Nelli meni oikein sisään, mutta sen jälkeen jatkoi 3-4 väliin. Tästä siis kielto, ja aikaa paloi, kun N jäi siinä mulle räkyttämään, kun otettiin uusiks. Loppurata puhtaasti. Tästä tulos 9,16 (5rv + yliaikaa), sija 8./30. Mut niillä kepeillä saatiin aikaa kulumaan PALJON. Tällä radalla olis muuten saanu sertin ihan vaan puhtaan nollan tekemällä.. Mineissä tuli nimittäin vaan yks nolla, ja kun Esme on jo valio, niin serti olis siirtyny kakkoselle. Eipä kukaan sitä nyt nähtävästi sit halunnut.. :p

Seuraavaksi Nellin B-agilityrata, jonka Seppo tuomaroi. Kontakteista mukana oli vaan keinu ja puomi. Putkia olikin riittämiin (3 kpl, joista yksi mentiin kahdesti) ja kaikki melkein suoria. Kivaa! Tässä oli etua, et putket ei niin ime Nelliä, kun pystyin pyörittämään yhden hypyn siivekkeen lyhyempää kautta. Sinne tultiin kovasta vauhdista, ja putki oli niin lähellä, et jotkut putkihakuisten koirien ohjaajat pyöritti hypyn toisen, hitaamman siivekkeen kautta. (Tosin ne oli sit niin nopeita, et voitti meidät ajassa siitä huolimatta.. ) Jälkikäteen ajateltuna olisin yhden kohdan muuttanu ohjauksessani. Olin ajatellu, et koska Nellillä ei kuitenkaan oo vauhtia, niin otan sen yhteen takaakiertoon lyhyemmän kautta, jossa koira kuitenkin joutui kääntymään tiukemmin. Radalla Nellillä sit kuitenkin olikin vauhtia, ja tosta ohjauksesta tuli tosi kökkö. Vauhti tyssäsi ihan täysin, kun valssasin koiran eteen ja käänsin tiukasti takaakiertoon. Mietin, et jos olisin taitavampi, niin mun ois pitäny improvisoida siten, et kun näin jo alkuradasta, et sehän juoksee, niin olisin vaihtanu ohjauksen siihen pikkasen pidempään, mutta vauhtia ylläpitävään vaihtoehtoon. Mut kun en oo taitava, niin jäi sit sekin toteutumatta... Keinulle tultiin kahden melko suoran putken jälkeen, eli tällä radalla nähtiin "aika" monta lentokeinua. Mietin jo, et tuleeko meilläkin eka, mut ei; ehdin kuitenkin ite hyvin keinulle koiran kanssa, ja N pysähtyi hyvin. Tältä radalta -3,97, sija 9./37. Tuli siis paljon nollia tältä radalta muutenkin.

Sit C-rata, joka oli hyppis. Ja olikin astetta haastavampi! Ja tietty tää oli se ainoa rata, jolle olin ilmonnu myös Danin! :D Heitin tuplahaaveet mielestäni jo radan nähdessäni. Viimisetkin toivon rippeet karisi silloin, kun kuulin, et ihanneaikaan ehtiäkseen pitäis pinkoa etenemällä 3,9 m/s. Ei me ikinä mennä niin lujaa! :/ Radalla oli suora putki, joka mentiin kolmeen kertaan. Lisäksi löytyi välistävetoa, takaatyöntöjä ja sitä suoraa juoksemista. Ja vielä keppikuvio, joka meni näin (tässä siis radan alku):


Aikaa tän kuvion miettimiseen ei kauheesti ollu, kun radalla oli niin paljon kaikkea muutakin. Lisäksi lähdin Nellin kanssa luokan ekana, et ehdin Danin rataantutustumiseen, joka käytiin viereisellä radalla. Nellillä siis tuomarina Seppo, Danilla Zeljko. Ratapiirrustus oli molemmilla sama, mut kuitenkin lopputulos oli erilainen. Sepon radalla putki ja kepit oli paljon kauempana toisistaan kuin siinä toisella, mikä Danin kanssa mentiin.

Nellin kanssa päädyin siihen, et heitän koiran pakkovalssilla putkeen, siitä LUJAA itse eteenpäin ja yritän ehtiä heittämään pakkovalssilla myös kepeille. Periaatteessa ois voinu juosta myös keppien oikeaa puolta ja tehä päällejuoksu kutoselle (monet niin tekikin), mut aika suuri riski saada koira kutosella väärinpäin hypyn yli.

Mulle selvästi sopii nää ekana lähtemiset! Ei ehdi panikoida, vaan ohjaus on paljon rennompaa! Saman huomasin AgiRodussa, missä tehtiin nollat molemmilta radoilta, missä startattiin ekana. Pitäis saada sama fiilis siirrettyä sinne myöhempiinkin lähtöihin! Nyt siis kans meille aika nappiin mennyt rata. Se kepeillemeno ois voinu olla aavistuksen sulavampi (olin vähän myöhässä pakkovalssissa), siinä vähän vauhti tyssäsi. Mä kyllä koitin pinkoa lujaa sinne, mut mun lujaa ei oo niin kovin lujaa.. :P Lisäksi yks kaarros putkeen vähän valui, ei kuitenkaan pahasti. Hyvä fiilis oli radan jälkeen. Ainoastaan harmitti se, et tiesin, et me ei kuuna päivänä ehdittäis siihen ihanneaikaan. :( Vielä enemmän alko harmittaa, kun kuuli lopputuloksen: 0,26, tarkoittaen etenemää 3,87! Olis sit menny edes kunnolla yli, eikä alle puolta sekuntia! Sen olis saanu pois siitä yhdestä kurvista, tai sit kepeiltä. Äää! :/ Tästä siis tulos 0,26 ja sija 5./33.

Kaveri mua koitti kouluttaa ajattelemaan positiivisesti, ni kirjotetaan nyt sitte jotain sellastakin. Eli oikeesti täytyy olla tyytyväinen siihen vauhtiin ja fiilikseen, mikä tolla radalla oli. Nelli eteni sille hyvää vauhtia, ja mun ohjaus oli rentoa! Rento on harvemmin sana, joka mun ohjausta kuvaa! :P Oli hyvä fiilis, me oikeesti toimittiin yhteen. :) Ihana Nelli! <3 Muuta hyvää tässä päivässä Nellin kanssa oli lähdöt (ei edes koittanut kertaakaan varastaa), puomin kontaktit ("pinta"-käskyllä hidasti molemmilla kerroilla - en haluakaan sen pysähtyvän, ku ei me ehditä) ja vauhti oli ekan radan alkua lukuunottamatta paljon parempi kuin viime viikonloppuna. Mikähän siinä on, et ekalle radalle lähtee aina niin nihkeesti?! No niin, nyt on lähes kokonainen kappale pinnistelty positiivista tekstiä, saa Riikka olla ylpeä! :D

Ja lopuksi Dani. Medeillä vaadittiinkin sit etenemää 4,0 m/s. Joo,o. :D Tosiaan toi keppikohta oli pikkasen erilaisesti toteutettu, joten päädyin heittämään Danin tosta vähän ennen pituutta putkeen (niihinhän D irtoaa, oli sit pimeä kulma tai ei) ja siitä putken ja pituuden välistä putken päähän ja jollain sylkkärin tapaisella kepeille. Ite päädyin siis taas keppien vas. puolelle, kun en viittiny viime viikonlopun jälkeen koittaa vedätystä. Koska en ite juossu Danin vieressä, niin D kolautti pituuden palikat (joita oli neljä!) nurin. Tätä siis treenattava! Putkeen hyvin ja kepit oikein! Jee! Sit me ei enää osattukaan; muurilta otettiin kielto, kun ei lähteny takaatyöntöön (lue: en ohjannut siihen..). Lopuksi otettiin hyl, kun putkesta pinkoessaan ei bongannut yhtä hyppyä matkan varrelta. Olin ite niin paljon jo edellä, etten jäänyt sitä korjaamaan, vaan jatkettiin rataa. No juostiin me ne suorat kohdat hyvin ja meni se putkiin. :D Siinäpä ne loppuradan positiiviset jutut. :D Vikaa hyppyä (mille tultiin suorasta putkesta ja olin jäljessä) vielä kysyi, mut meni sit kuitenkin. Tää on kans ehdottomasti yks treenattava aihe! Ollaan kyllä treenattu näitä, mut ei vielä toimi. Nelli muuten irtos tälle hypylle hienosti, ei tainnu vilkastakaan mua. Jes! :) Dani vaan vaatii roimasti lisää varmuutta, itseluottamusta ja estehakuisuutta. Mut pikkuhiljaa, mikäs kiire meillä on. :)

perjantai 2. syyskuuta 2011

Kaikki hyvä loppuu aikanaan

Niin lomakin, äääh! :( Tää on oikeesti niiin siistiä. Ei stressiä, ei kiirettä. Voi rauhassa tehdä asioita ja jopa miettiä, mitä tekee. Että seuraavaa lomaa odotellessa (sit joskus ens jussin tienoilla, huoh).

Mut niihin treeneihin. :) Katan kanssa ollaan nyt koitettu saadan Danin ruutua paremmaksi. Se on nyt selvästi oppinut, että ruutuun saa kierrellä mistä sattuu. Palaamme siis takaisin vauvatreeniin! Tärkeintä on nyt asenne ja suora eteneminen kovalla vauhdilla ruutuun. Kata aina sitä harmittelee, kun D on niin kiltti. Pitäis saada lisää asennetta, röyhkeyttä tekemiseen. Joo,o.. Tätä mä oon yrittäny viimiset pari vuotta agitreeneissä.. Hirveen pitkälle ei olla päästy tässä asiassa. Luoksetulon maahanmenoon pitäis keksiä jotain, ei meinaa nyt toimia mitenkään päin. Mietintään siis tämä.

Niin ja mun maailma romahti viime tokotreeneissä! Dani nimittäin nousi istumaan paikallamakuussa!! :(( Se on ollu niin varma makaaja! En meinannu oikeesti uskoa silmiäni, kun sitä sieltä piilosta jostain aidanraosta kattelin. Ensin haisteli viereen tulleen koiran suuntaan ja siitä vaan hivuttautui istumaan. :( Äh! Katan mukaan tää oli hyvä, et pääsin keskustelemaan asiasta Danin kanssa, mut mä en kyllä nää siinä mitään hyvää. Mun metodi on ollu, et sieltä maasta ei koskaan-ikinä-milloinkaan nousta, ja hyvin on toiminu. Tähän asti. Nyt vaan paljon treeniä isojenkin häiriöiden kanssa. Kasvatetaan luottamusta uudelleen ja toivotaan, et toi jää enismmäiseksi ja viimiseksi kerraksi, kun nousee. Jos tässä nyt jotain hyvää haluaa nähdä, niin olipas se välillä sen verran tuhma, että uskalsi nousta..

Ollaan me tehty agiakin. Viimeks tein kentälle sen Saviojan ekan agiradan alun (sen missä Danin kanssa mokattiin kepit). Se meni siis näin:


Tästä tuli kyllä aika paljon ahtaampi kuin kisoissa.. Ensin Dani. Vedätin kepeillä ja menin tekemään valssin nelosen taakse, niinku kisoissakin yritin. Ekalla kerralla sain sen menemään neloshypyn väärästä suunnasta, kun tein valssin ihan hölmössä kohtaa. Mutta pysyi se kepeillä! Ei vaan pysyny kisoissa. Tokalla kerralla vedätin vielä enemmän, ja tulihan se Dani kesken kepeiltä pois. Se kestää kyllä, jos vaan juoksen edelle, mut jos lähden tekemään valssia liian aikasin, niin D lopettaa pujottelun. Mut en mä kyllä kisoissa valssaa sillon ku Dani pujottelee. Eipähän auta kuin treenata lisää! Ton treenin aikana kuitenkin tuo kerta oli ainoa, kun jätti kesken, muut toistot hienosti! Tauon jälkeen Dani teki vielä kuvion toisin päin siten, et tehtiin eka nelonen väärästä suunnasta, siitä putkeen, kepit ja noi hypyt siten, et oli kääntäny kakkosen ykkösen suuntaseksi. Lopussa namikuppi. Ja oli se taitava! Ei paljon mua tarvittu. :)

Nellin kanssa toi onnistu myös yllättävän hyvin. Senkin tosin sain menemään nelosen väärinpäin parikin kertaa. Ne mun valssit... Tehtiin myös välistävetoja. Nyt ei ongelmaa, kun oli yksittäisenä, eikä radan osana. Lopussa Nellikin koitti tota samaa namikuppihommaa, mitä Dani teki. Ja olikin astetta haastavampaa. :D Kun ei vaan kykene pujottelemaan loppuun, jos on namikuppi odottamassa. Asiaa ei yhtään auttanut se, et sai varastettua namit KAKS KERTAA puolikkaiden keppien jälkeen.. Olin yksin, ni ei ollu namikuppivahtia. Onnistuihan se lopulta, mut on se vaan vaikeeta.