Vihdoin jotain päivitettävää!

Blogi on nukkunut hyvän tovin. Ei oo jaksanut kirjoitella mistään pikkutreeneistä. Joku viikko sitten tosin oltiin Danin kanssa Mäkelän Markon viikonloppukoulutuksessa. Oli kivaa, mutta eihän tuo koipi siitä varsinaisesti nauttinut.. Muuten ollaan sitten vaan treenailtu yksittäisiä juttuja. Dipin kanssahan tuo on ihan hyväkin. On nimittäin vielä "muutama" treeni tehtävä, ennen kuin sadaan kontatit ja kepit kuntoon. :p Välillä meinaa jo iskeä epätoivo, mutta sit taas muistan, etä eihän meillä mikään kiire ole.

No mutta se mun asia nyt oli kuitenkin se, että käytiin eilen Dipin kanssa Vihdissä joukkotarkissa. Kuvaajana toimi Kai Skutnabb. Mukana oli myös Dipin sisko Myy. Ja ihan loistavia tuloksiahan sieltä tuli! Sekä Dipillä että Myyllä lonkat lähtivät kennelliittoon A/A:na, kyynärät ja polvet nollana. Sydämissä ei sivuääniä ja kintereetkin tunnusteltiin terveiksi. Lanneranka oli ok. Samat tulokset ovat siis jo aikaisemmin saaneet Dipin kaksi sisarta. Yksi on vielä tutkimatta. Niin huippua! Onnea vielä hurjasti kasvattaja-Eralle! Toki odotellaan vielä kennelliiton vahvistusta noille tuloksille. Ell lupasi kyllä tarjota mulle kahvit, jos sieltä tulee jotain muuta kuin aata ja nollaa. ;-)

Samalla tutkitutin myös Danin polvet, jotka on tutkittu viimeksi neljä vuotta sitten, kun Dani oli 1-vuotias. Tulos oli edelleen 0/0. Hyvä!

Semmoinen pikapostaus. Eipä mulla juuri muuta asiaa ole, kun ei noista metsälenkeistä jaksa kertoilla ja muuta ei olla tehty. Mutta kyllä me vielä ehditään. Sitten KUN tää koipi tulee kuntoon.

Todellakin hajottaa

Neljättä päivää mennään liikuntakiellossa ja jalka paketissa. En tiedä, miten jaksan loput 11 päivää tän tuen kanssa. Fiilikset on kovin ristiriitaiset; hirveesti tekis mieli liikkua, kun pää hajoaa muuten. Toisaalta ei tekis mieli liikkua yhtään, kun se hidastaa toipumista. Tähän asti oon onnistunut pysymään tossa vikassa vaihtoehdossa. Sillä on kyllä sivuvaikutuksia (hyviä ja huonoja): oon tehny vaikka mitä rästihommia, siivoillut, soitellut kavereille, nukkunut paljon, tuhlannut hirveitä summia nettikauppoihin, miettinyt paljon juttuja ja välillä vähän ahdistunutkin. Meinaa pakostikin välillä synkät ajatukset vallata mielen, mut niille ei saa nyt antaa valtaa. Kun ei ne mitään auta kuitenkaan.

Mulla on ihan kamalan huono omatunto koirien puolesta, kun joutuvat olemaan niin vähillä aktiviteeteilla! :( Toki ollaan temppuiltu jotain pientä, mutta mitään fyysistä aktivointia eivät ole nyt saaneet. :/ En tiedä, kummat tästä tilanteesta kärsii enemmän; koirat vai minä omatuntoni kanssa. Mut onneksi on ystävät, kaverit, tutut ja perhe! <3 Ilman niitä ei kyllä tulis mitään tästä jutusta! Todennäköisesti koirat pääsee tällä viikolla ainakin parille metsälenkille avuliaiden ihmisten ansiosta. Helpottaa vähän tätä tuskaa. :)

Viime kirjoituksen jälkeen on  ehtinyt tapahtua vaikka mitä. Ollaan treenattu, käyty kisoissa ja lenkkeilty. Omatoimitreenien (joita on ollut liian vähän) lisäksi ollaan Danin kanssa treenattu Niinun, Janita Leinosen ja Sari Vähäniityn opeissa. Kivoja treenejä ja hyviä vinkkejä!

Janitan treeneissä oltiin pari viikkoa sitten, kun pääsin tuuraamaan Next Level -leirille. Itse treenaamisen lisäksi meillä haasteena oli juoksunartun kanssa treenaaminen.. On Dani joskus ennenkin treenannut juoksuisen kanssa samassa hallissa, mutta ei noin, että narttu on koko ajan radan varrella. (Omassa seurassa koitin kovasti äänestää juoksunatrttujen treenioikeuden puolesta, jotta tätä pääsisi treenaamaan. Enemmistö kuitenkin äänesti vastaan. Pöh.) Alkuun Dani toki oli kovin kiinnostunut nartusta, mutta radalle päästyään keskittyi itse asiaan. Tosin vikalla kierroksella keskittyminen vähän herpaantui, kun piti juosta ihan nartun vierestä. Koirakin oli jo aika väsynyt siinä vaiheessa. Tsemppasi kuitenkin ihan hyvin jatkoon. Hyvät treenit, joista keskeisimpänä ohjeena (niiden miljoonan muun vinkin lisäksi) oli ÄLÄ VARMISTELE, VAAN LUOTA KOIRAAN! Kyllä se osaa. Nih.

Pariin kisaankin ollaan ehditty tässä välissä osallistua. Jokunen aika sitten kisailtiin Espoossa AST:n kisoissa, tuloksina 5 (keppien sisäänmenovirheestä) muuten aika mukavalla radalla sekä aika huono (=hidas) 0, jolla sijoituttiin neljänsiksi. Viime lauantaina oltiin helteisessä Salossa kisaamassa. Nää kisat saa plussaa huippuhienoista lämmittelymaastoista, joita olisin voinut kierrellä vaikka kuinka pitkään. Miinusta vastaavasti tulee aikataulun venymisestä (medien tokan radan aikaan oltiin 1,5h aikataulusta jäljessä..). Radat oli kivoja! Ekana hyppis, jossa kivoja putkivirityksiä sekä kepeille tiukkaan umpikulmaan meno. Tehtiin nolla, mutta Dani oli hidas. :( Tästä voin kyllä syyttää ihan itseäni, kun oma asenne oli "apua kun täällä on kuuma, jaksaakohan se nyt ollenkaan juosta?! No eihän se juokse, jos itse mietin tollasia! Tokalle radalle lähdettiin sitten asenteella "NYT JUOSTAAN!" Eikä ollu ongelmaa jaksamisen kanssa. :) Hyvin juoksi ja meni kovaa. Tuloksiin kirjattiin toki hyl (väärä putkenpää, meille niiin tyypillinen virhe, kun koira livahtaa selän takaa putkeen), mutta se nyt on sivuseikka. Hyvä asenne näin sm-kisojen alla. :D Tästä kyllä näkee sen, miten paljon mun oma asenne ja tsemppi vaikuttaa meidän menoon. Pienikin epävarmuus itsellä, niin koirakaan ei etene mihinkään. Oman pään hallintaa treenattava siis edelleen! :) Vikan radan jätin ihan suosiolla väliin, koska oltiin sen vajaa pari tuntia suunnitellusta aikataulusta jäljessä ja muutenkin halusin jättää ton suorituksen viimiseksi.

Dipin treenit jatkuu perjantaisin Maijun valvovan silmän alla, ja edistystä tulee hitaasti mutta varmasti *köh* :D. Enemmänkin vois varmaan treenata, mut kun ne aikataulut jne.

Semmosta. Lämmintä viikkoa kaikille! :)

Leireilemässä

Viime viikonloppu vietettiin Virroilla Nappulavaaran Shelttien ja Eyewitness Bordercollieiden kevätleirillä. Huippu viikonloppu mukavien ihmisten seurassa! Leiristä voisi tarinoida pitkänkin jutun, mutta koska aikaa on kovin vähän, niin raportoidaan viikonlopusta kuvien muodossa.

Perjantaina aloitettiin leiri vierailemalla maatilalla ja tutustumalla suomalaiseen maidontuotantoon. Oli mielelenkiintoista ja paljon tuli uutta asiaa! Ainakin näillä lehmillä oli asiat todella hyvin. :)

Lauantaina treenattiin agilityä..

...ja leikkimistä

Oli muuten tosi vaikeaa tällä kertaa tuo kahden lelun leikki!

...kun se oma lelu oli aina parempi!

Sunnuntaina opiskeltiin temppuja Nadjan johdolla...

...ja käytiin uimassa...

Ensin mua vähän jännitti ja katselin muiden uimista vaan täältä laiturilta...

Tulis nyt tänne kuivalle mun kanssa!

Mut sit mä mietin, et josko sitä sittenkin menis tonne rantaan...

...ja kokeilis uimista itsekin.

Ei se sitte niin paha juttu ollutkaan...

...kun siellähän ne kaveritkin oli!

Muuten sitten vaan nautittiin auringosta, kavereista ja käytiin mielenkiintoisia keskusteluja. Parhautta!

Maj, Dippi ja Myy

Ihanan kasvattajatädin ihanat kasvatit <3

Yritettiin saada äitiä ja lapsosia samaan kuvaan..

...ei oo helppoa...

tässä olis nyt vähän muuta tekemistä kuin poseeraus :D

hmmm..

Ei se nyt ihan onnistunu, mut melkein.

Sanoinko mä jo, että oli kivaa? :p Oli myös huippua nähdä Dipin Priima-äitiä sekä Maj- ja Myy-siskoja. On noi sisarukset kyllä niin samanlaisia niin luonteiltaan kuin ulkonäöltäänkin!

p.s. Pahoittelut, kun kuvien asettelu ei oo ihan priimaa. Osan kuvista oon ottanut ihan itse, mutta suurimman osan on napsinut Hanna tai Nadja. Kiitos!

Voihan maltti ja ajatuksia treenaamisesta

(Koirajuttuja kaipaaville: niistä on pari juttua tekstin lopussa. Muuten tässä tekstissä keskitytään muihin asioihin. :>)

Lähinnä siis se maltin puute. Mistä sitä saa ostaa? :) Mä tarviin oikeesti jonkun valmentajan, joka sanoo mulle, mitä saan tehdä ja mitä en. On ihan liian ympäripyöreetä sanoa, että nyt otat rauhassa ja aloitat maltilla. Se nyt voi tarkoittaa eri ihmisille niin eri asioita.

Onnistuin kipeyttämään penikat. Sitä vaivaa mulla ei oo koskaan ennen hei vielä ollutkaan! Nyt ei oikein pääse hiekalle juoksemaan, ainoa mahdollisuus on asfaltti. Ei paras mahdollinen näin alkuun, mutta minkäs teet, kun hiekkatiet on vielä sulamatta. (No ei se 17 km metsälenkkikään varmaan hirveästi auttanut asiaa.) No josko tää nyt menis ohi yhtä pian kuin alkoikin.

Mutta tuohan nyt ei ollut oikeastaan mun alkuperäinen asia. Kaiken tän ansiosta päädyin taas kerran lueskelemaan juttuja treenaamisesta, rasitusvammoista, levosta ja muusta näihin liittyvistä jutuista. Täytyypä nyt pistää tännekin muistiin muutama ajatus ja lainaus lukemistani artikkeleista. Josko joku oppisi ihan lukemalla näitä juttuja, eikä kaikkea tarvitsisi kokeilla kantapään kautta! ;)

Mä oon pikkuhiljaa alkanut ymmärtää, että läheskään aina enemmän ei oo parempi kuin vähemmän. Kovempaa ei aina oo parempi kuin rauhallisemmin. Että levolla ja ravinnolla on tässä jutussa ihan yhtä suuri merkitys kuin treenaamisella. Yksinkertaisia juttuja, mutta unohtuvat helposti käytännössä.

"Kun liikuntaa ajattelee haasteena, voi ajatella, milloin on järkevää asettaa itselleen lisää haasteita. Kaikki tietävät, että liikuntaa ei kannata harrastaa sairaana. Sairaana ajatuskin treenaamisesta tuntuu vastenmieliseltä. Mutta kuinka moni ajattelee samoin väsymyksestä? Tässä yhteydessä ihmiset usein ajattelevat laiskuutta ja piiskaavat itsensä liikkeelle. Väsymys on kuitenkin aivan looginen ja luonnollinen viesti elimistöltä, joka kertoo tarpeesta levätä. Haluatko olla parhaimmillasi urheillessasi? Väsyneenä et ole. Ja ei, liikunta ei piristä. Väsymys katoaa, kun kehon pakottaa suoritukseen, mutta vain siksi, että elimistö on luotu selviytymään haasteista. Liikunta nostaa tässä tapauksessa kortisolitasoja ja verenpainetta ja muita muuttujia, jotta treenistä selvittäisiin edes jotenkin kunnialla. Optimaalista liikuntaa väsyneenä urheileminen ei suinkaan ole."
Kari Suomalainen
 
Ton levon kanssa mulla on kyllä suuria ongelmia. Nukun liian vähän, enkä anna kropalle tarpeeksi aikaa palautua treenikertojen välissä. Typerää! Myönnän monesti väsyneenä ajattelevani, että hikoileminen piristää. Ja niinhän se tekeekin - hetkeksi. Tekee siis pirteämmän olon, mutta ei se kroppa tuosta kyllä yhtään sen levänneemmäksi tule, päinvastoin. Ja tiedän, etten ole ainoa, joka näin tekee. Koitetaan tsempata tässä asiassa!

Ravintojuttuihin oon sentään nyt panostanut ja lisännyt syömisten määrää PALJON. :) Vielä kuitenkin on paljon petrattavaa näissäkin jutuissa. Enkä tosiaan tarkoita mitään yliterveellisiä hifistelyjä, vaan yksinkertaisesti sitä, että kaikkia ravintoaineita tulisi nautittua riittävästi joka ikinen päivä. Ja samalla sais sitä massaa tähänkin kroppaan.

"Aikuisen ihmisen perusfysiologia ei poikkea olennaisesti lapsen tai eläimen fysiologiasta. Aikuinen osaa kuitenkin painaa elimistön viestit taka-alalle ja jatkaa touhujaan. Prioriteetit ovat muuttuneet, mutta elimistön vaatimukset eivät. Fysiologia toimii kunnianhimoisimmankin liikkujan elimistössä pettämätömän loogisesti, eikä luontoäitiä kiinnosta pätkääkään ensi kevään Tukholman maraton tai halu parantaa kellotettua jumppa-aikaa Crossfit-treeneissä. Seurauksena on väistämättä se, että elimistö järjestää äänekkäämmän vastalauseen, jos sitä kohdellaan kaltoin. Elimistön viestejä kutsutaan usein vaivoiksi. Ikäänkuin elimistö tarpeineen tulisi tielle henkilön yrittäessä tavoitella terveyttä.----- Pidä kehon viestejä viesteinä, älä vaivoina. Palohälyttimenkin piippaus on harmillista mutta sen tarkoitus on estää vielä suuremmat harmit."
Kari Suomalainen

No voisko tätä nyt enää paremmin sanoa! Mulle on niin tuttua (no ainakin oli silloin "entisessä elämässä") se, että kun oon päättänyt juosta esim. puolitoista tuntia, niin mähän juoksen puolitoista tuntia, vaikka kroppa sanois mitä. Toki lopetin, jos jalalle ei enää voinut varata painoa, mutta muuten lenkki tehtiin ja mietittiin vaivoja sitten jälkikäteen. Oikeesti näyttää näin kirjotettuna todella typerältä, mutta ei siinä juoksun huumassa vaan jaksa(nut) kuunnella joka ikistä kolotusta. Ja osahan niistä menikin ohi ilman mitään varomisia. Edelleen mä tiedän, etten todellakaan ole ainoa, joka näin tekee. Olen lukenut monet tarinat mm. marotonille treenaavista ihmisistä, jotka treenaavat ohjelman mukaan välittämättä kehon viesteistä. Ja eihän siinä hyvin käy.

Niin tylsää kuin se onkin, niin odotellaan nyt taas kerran parempia aikoja juoksulenkeille ja tehdään juttuja, mitkä eivät rasita penikoita. Agilityä jalat siis kestävät kyllä, joten ihan kamala tääkään tilanne ei ole. ;)

Sitten vielä juttua siitä paljon puhutusta itsekurista, jota liikunta (kuulemma) vaatii: "Minulle riittäisi ihan mainiosti, että yleisemmin tunnettaisiin kehon, kunnon ja elintapojen muokkaamisen olevan taitolaji, jossa yritetään kehittyä, tehdään virheitä, opitaan niistä ja jatketaan oppimista – tahdolla on siinä vain rajallinen merkitys ja tahtoa tarvitaan sitä enemmän mitä vähemmän taitoa on. Tahtoa tarvitaan toki siihen, että haluaa jotain muutosta, tahtoo päästä tavoitteeseensa ja tahtoo tehdä asialle jotain, loppu jääkin taidolle. Tarvitaan taitoa tehdä asiat kehitysaskel kerrallaan, sopivan kokoisilla muutoksilla kehoa kuunnellen, hiljalleen rakentaen kokonaisuutta joka alkaa kuukausi kuukauden jälkeen lähestymään tavoitetta. Ja tarvitaan tietysti tietoa miten tämä tehdään. --- Ongelma on siinä, jos ei ole valmiutta tunnistaa, tunnustaa ja muuttaa ongelmia niiden ilmestyessä ja luullaan niiden ratkeavan vain tsemppaamisella ja silkalla tahdonvoimalla. Tässä on nykypäivän tsemppi/itsekuri/sankarikulttuurin ongelma kun tsempillä peitotaan ne paikat, joissa oli ratkaisevan tärkeää korjata tekemistä tai tavoitteita. En tiedä mistä on pesiytynyt ajatus, että hyvässä kunnossa oleminen olisi kiinni tsemppaamisesta ja kovasta yrityksestä – mutta se ajatus saisi hiljalleen häipyä. Hyvässä kunnossa oleminen on kiinni oikeiden asioiden tekemisestä ja jos ne eivät tule kohtuuhelpolla niin sitten yritti tehdä omaan tilanteeseen nähden vääriä asioita ja pitää opetella mitä ne oikeat ovat. Laihtuminen, hoikkuus, lihaksikkuus – mitä nyt sitten haetaankaan, niin ne ovat taitolajeja. Ilman taitoa ei kunnossa tai kehossa voi saavuttaa mitään pysyvää –enintään lyhyen huippuhetken ennen tulevia ongelmia. --- Kroppaa ei voi pakottaa toimimaan, se pitää saada toimimaan – ei tahdolla vaan taidolla "
Patrik Borg

Ei mulla oikeastaan ole tähän mitään lisättävää, näinhän se menee. Itsekuria vaaditaan ehkä jonkin yksittäisen lenkin tai treenin kohdalla, mutta pelkällä itsekurilla tai tsempillä ei pitkälle pötkitä. Ja mä henkilökohtaisesti ainakin tarvisin itsekuria siihen, että jätän sen treenin välillä tekemättä, enkä useinkaan itse treenaamiseen. Sitä taitoa vastaavasti tarvitsisin reilusti lisää!

Vielä loppuun ajatus, jota olen itsekin monesti miettinyt:
"Jos keho ei toimi tai liikunta aiheuttaa kipua, ajateellaan usein, että kyse on voiman puutteesta tai venyttelyn puutteesta. Ratkaisuna halutaan siis lisätä voimaa ja liikkuvuutta. Harvoin jos koskaan ajatellaan, että on kyse huonosti ajoitetusta tai liiallisesta liikunnasta."
Patrik Borg
Oon itsekin pistänyt merkille, että monesti ehdotellaan ongelmien ratkaisuksi lisää salia/venyttelyä tms.. Toki nää joskus voikin olla ratkaisu ongelmiin, mutta se riippuu niin ihmisestä ja ongelmasta. Jos ihminen ei koskaan venyttele tai treenaa lihaskuntoa, niin silloin varmaan näistä voi olla hyötyäkin. Mutta jos ihminen käy jo kuusi kertaa viikossa salilla, niin tuskin se seitsemäs kerta ratkaisee ongelmaa.

Tällaisia ajatuksia loppuviikkoon!

-----

Sitten koirajuttuja! Eilen piti olla alueellisen valmennuksen vika treenikerta. Iloksemme kuitenkin kuultiin, että treeneille olis mahdollista saada jatkoa, jos vaan halutaan. Jes! Vaikka kaikki järkkäily- ja aikatauluasiat on ollu tässä hommassa melkoisen sekavia, niin itse treeneistä oon kyllä tykännyt. Villellä on aika samanlainen treeni-ideologia kuin mullakin, joten treenit on kyllä olleet meille Danin kanssa tosi hyviä! Päästään keskittymään vauhtiin, eikä siihen ainaiseen tekniseen hinkkaamiseen. Toki sitäkin tehdään, mutta sopivissa annoksissa.

Eilenkin oli tosi kivat treenit. Siitäkin huolimatta, että unohdin varasukat kotiin, ja ne ensimmäiset kastui jo lämppälenkillä. ;) Treenattiin sitten ilman sukkia! Juostiin kovaa ja lisäksi treenattiin myös takaaleikkauksia, mitä käytän tosi harvoin Danin kanssa. Se nyt vaan liikkuu paremmin, kun olen edellä. Mut hyvä sitä takaa ohjaamistakin on treenata, ja saattaahan sekin lisätä koiran itseluottamusta, kun se saa mennä edellä.

Huomenna Tytille hierottavaksi. Tulee kyllä tarpeeseen, vaikka edellisestä kerrasta ei niin kauaa olekaan aikaa. Ollaan kuitenkin Danin kanssa oltu sen verran aktiivisia viime aikoina. Dippikin pääsee huomenna ekaa kertaa käsittelyyn. :) Tarkoituksena on toki vaan totuttaa sitä hierottavana olemiseen, ei niinkään tehdä itse hierontaa. Kuitenkin Tytti halusi ottaa sillekin tunnin ajan, että jos jotain löytyy, niin saadaan ongelma hoidettua saman tien. Nelliä ei hierota tällä kerralla. Se on pysyny tosi hyvässä kunnossa kolmen kuukauden hierontaväleillä, joten pitäydytään siinä. Hyvin sujuu tälläkin hetkellä kirmailut metsässä, eikä se kovin jumiselta näytä (siitä kyllä näkee sitten, kun se on kipeä). ;)

Näillä mietteillä kohti uutta viikkoa! Ja taas ollaan askeleen lähempänä kesää ja sulaneita latuja! ;)

Puoli vuotta mittarissa!

Dippi täyttää tänään 6 kk! Ei siis ole mikään ihan pikkupentu enää. :) Tässä kohtaa tavallisesti sanotaan, että aika on mennyt hurjan nopeasti, mut musta ei nyt kyllä tunnu siltä. Ennemminkin tuntuu, että tuo on ollut osa meidän laumaa jo iät ja ajat. Jotenkin en edes muista enää, millaista oli aikana ennen Dippiä. Vaikka en mä tosiaan voi sanoa mitenkään liian hyvin sanoa tuntevani tuota koiraa, mutta toki jotain osviittaa oon luonteesta jo saanut.

Dippi on kyllä taas niin erilainen persoona kuin kumpikaan mun vanhemmista koirista (no ylläri..). Saa siis taas oppia uuttta ja kohdata uusia haasteita. ;) Oon kyllä pääasiassa ollut hurjan tyytyväinen tuohon pentuun! Se on riittävän aktiivinen ja vilkas, mutta osaa kyllä rauhoittuakin. Ainakin välillä. :D Dippi myös palkkautuu hyvin sekä namilla että lelulla, mikä on tietty ihan mahtava juttu. Itse kun haluan, että pystyn käyttämään molempia palkkaustapoja treenattavan asian mukaan.

Tuo vilkkaus on se juttu, mikä tulee ensin mieleen, kun miettii Danin ja Dipin eroja. Dippi ehtii tarjota ja tehdä kymmenen asiaa siinä ajassa, missä Dani tekee yhden. Tämähän ei siis ollenkaan ole huono juttu, mutta asettaa ohjaajalle hieman haasteita. :) Ei Dippi siis todellakaan mikään ylivilkas ole, varmaan ihan tavallinen rotunsa edustaja. Mutta kun oon nyt tottunut Daniin, joka kuitenkin tekee asiat verkkaisemmin. Toki Dipin kanssa oon myös alusta asti panostanut itsenäiseen tarjoamiseen naksutteluhetkien yhteydessä. Tätä en ehkä Danin pentuaikoina niin osannut tai ainakin olin vähän pulassa, kun Dani vaan seisoi paikallaan, tapitti silmiin ja odotti ohjeita. :)

Oma kömpelyys tuli kyllä taas todettua viimeksi Vapun kurssilla. Siis kuinka vaikeaa voi olla heittää koiralle lihapullan pala oikeaan aikaan ja oikeaan suuntaan?! Voin kertoa, että se saattaa osoittautua yllättävän hankalaksi. Tulipa kyllä oikeasti kömpelö olo. :D Olin myöhässä, viskoin nameja minne sattuu eikä koordinaatio käsien välillä pelannut ollenkaan. Tehtävänä oli siis ottaa nami toisesta kädestä ja heittää se koiralle toisella kädellä ilman, että tulee mitään houkutteluja (koira ei saanut tajuta, että kädessä on namia). Tähän yhtälöön kun vielä lisää hihnan, niin säätämiseksi meni. :p Kiva siinä sitten pennun yrittää ymmärtää, mitä siltä halutaan.

Aiheena meillä tossa Vapun kurssin tokalla kerralla oli siis häiriöt. Tää oli ihan mun oma toive, kun tuntuu, että niitä meidän täytyy treenata paljon. Ihmishäiriössä tekeminen onnistui ihan hyvin, mutta lähelle tuotu (ääntelevä) bc aiheutti Dipissä pöhinää ja jopa haukkumista. Tuo on just ihan tyypillistä; Dippi ottaa kontaktin, pöhähtää koiralle ja ottaa kontaktin uudestaan. Kaikki tämä tapahtuu niin lyhyessä ajassa, että ohjaaja on tässä vaiheesa reagoimassa ensimmäiseen asiaan. Hmm. No, kyllä se aika nopeasti rentoutuikin ja pystyi keskittymään paremmin ohjaajaan. Näitä on kyllä treenattava lisää. Sama juttuhan se on lenkilläkin tuon pöhinän kanssa. Puhuttiin kyllä Vapunkin kanssa, ettei siihen ääntelyyn kannata nyt niin kiinnittää huomiota. Katsotaan, jos jäisi iän myötä pois. Positiivisen vahvistamisen kautta siis mennään ja palkataan paljon kontaktista ja hiljaisuudesta.

Muuten meille ei kuulu kummempia. Dippi on nyt ollut mukana aika pitkilläkin lenkeillä jo, kun tuntuu, ettei se väsy ollenkaan.. Toki on varmaan 80% ajasta vapaana, eli pitkät hihnalenkit jätetään myöhemmälle iälle. Tosi hyvin vieläkin kulkee mukana vapaana ollessaan, eikä tee omia retkiään kovin kauas, vaikka isommat koirat pitäisivätkin vähän laajempaa reviiriä. Koitetaan pitää tämä!

Että todella tyytyväinen olen tuohon pentuun! <3 Ne muutamat pienet haasteetkin vaan opettavat mulle uutta. Kuvia mulla ei nyt TAASKAAN ole, kun töissä tätä kirjottelen. Mun piti ottaa niitä ennen tänne tuloa, mutta asiat ei sitten menneetkään ihan niin kuin olin suunnitellut.. :D Olin siis tulossa treeneistä ja matkalla päätin vielä poiketa metsässä tekemässä pienen lenkin. Ajoin sellaselle parkkikselle, mikä on yhden hiihtoladun varressa. Kääntyessäni siihen parkkikselle tajusin, että sitä ei oltu aurattu. En voinut peruuttaa, kun takana oli iso ja vilkasliikenteinen tie. No yritin siinä sit vaan heittää ympäri, mut yritykseksi jäi; auto ei liikkunut enää mihinkään.. Siinä sit meni vähän aikaa, kun sellasen komean nuoren miehen kanssa sitä autoa yritettiin saada liikkeelle. Onnistui kyllä lopulta, mutta valokuvia en ehtinyt ottaa. Kelvannee selitykseksi? ;D Mut kyllä mä pyhästi lupaan tässä lähiaikoina saada niitä kuvia tänne. :)

Mukavaa viikonlopun odotusta kaikille!

Whether you think you can do a thing or not do a thing, you're right.

Vuosi on jo hyvässä vauhdissa, niin jos nyt niitä tavoitteitakin laittaisi vähän ylös. Minkäänlaisia tulostavoitteita en aio tälle vuodelle asettaa. Ne eivät vaan tunnu nyt tärkeiltä. Tässä nyt kuitenkin jotain:

Nelli:
Nellin tärkein tavoite on pysyä oireettomana. Lihaskunnosta pidetään huolta lenkkeillen ja jumppatreeneillä, kuten tähänkin asti. Tytillä käydään hierottavana säännöllisesti. Mieli pidetään virkeänä temppuilemalla ja rimattomalla agilityllä.

Dani:
Danin kanssa tavoitteena on pitää kivaa treeneissä! Itseluottamusta, vauhtia ja röyhkeyttä, niitä haetaan. Voittajan liikkeitä treenataan ilman kiirettä. Agissa koitetaan päästä kisaamaan viime vuotta enemmän, jos vaan terveys sen sallii.

Dippi:
Dipin tärkein tavoite on tietysti kasvaa pennusta hyväkäytöksiseksi nuoreksi koiraksi. Agissa treenataan perusteita kuntoon ja josko tuolle saisi jotain tokojuttujakin opetettua. Ehkä. ;) Pidetään suhde hyvänä ja treenit kivoina! Viralliset terveystutkimukset ovat ohjelmassa sitten, kun ikää on tarpeeksi.

Suvi:
Tästä nyt sais vaikka romaanin aikaiseksi, mut koitetaan lyhyesti. ;) Itsellä tavoitteena olla reilu ja oikeudenmukainen ohjaaja koirille. Kasvattaa kärsivällisyyttä. Lisäksi tavoitteena on tunnistaa oman jaksamisensa rajat (ja kunnioittaa niitä..), stressata vähemmän. Harrastaa sen mukaan, miten oma kroppa sen sallii, ei hampaat irvessä kipua vasten. Olla iloinen pienistä asioista ja onnistumisista, eikä haikailla mahdottomia. Tässä nyt sellaset, jotka viitsii tänne julkisesti kirjoittaa. ;)

Siinäpä ne nyt oli, katsotaan vuoden päästä, miten ollaan onnistuttu! Jotenkin mä en nyt vaan edes jaksa miettiä mitään tulostavoitteita. Tällä hetkellä keksin monta niin paljon tärkeämpää asiaa kuin tulokset. Meinataan kyllä treenata ahkerasti, mutta tavoitteena on vaan ylittää itsensä treeneissä ja kisoissa. Tää ei tarkoita sitä, ettei mulla olis tavoitteita pidemmällä tähtäimellä. On niitä, mutta tänä vuonna keskitytään fiilikseen ja stressitömän (no ainakin mahdollisimman stressittömän..) elämän tavoitteluun. En mä sitä sano, ettei tulokset olis kivoja, mut nyt vaan tuntuu, ettei joku korkea nollaprosentti tai VOI1 tee meistä (no siis musta) oikeasti juuri sen onnellisempaa, eikä noiden tulosten puuttuminen onnettomampaa. Tärkeää on vaan saada tehdä ja treenata terveenä. Nauttia pitkistä metsälenkeistä ilman kipuja. Nuo ovat ne jutut, mitkä meidät tekevät onnellisiksi.

Jatkaa on hyvä kun on kädet täynnä voimaa kuljettaa tätä laivaa. Myrsky tuo vaan rikkautta tullessaan.

Joulu tuli ja meni, nopeasti. Mutta olipahan mukavaa! Aika meni sukulaisia tavaten, leväten, syöden ja lenkkeillen. Koirat käyttäytyivät melko hyvin, eikä edes siskon kissan kanssa tullut suurempia rähinöitä. :) Dippi oli kyllä kovin vieraskorea ensimäiset kaksi päivää. Oli normaalia rauhallisempi ja teki kaikki tarpeensa ulos! Siis kokonaisten kahden päivän ajan! :O Eipä oo ennen moista tapahtunut. Kolmantena päivänä alkoi sitten jo tuttu riekkuminen, ja silloin tuli kahdet pissatkin sisälle. Kun ei sitä siinä vauhdissa niin huomaa. ;) Kaikki koirat käyttäytyivät hienosti myös sukulaislapsien kanssa. Dippiä tosin ensin vähän ihmetytti ne pikkuihmiset. Mutta kyllä sekin sitten nopeasti sulatti huutavat ja juoksevat lapset. Muutenkin kaikki meni niin hyvin, ja toki oli ihanaa olla äidin passattavana. :p Ihana joulu oli kyllä! <3 Ei haitannut edes aaton huono ajokeli. Matka kyllä sujui, mutta tavallista hitaammin.

Ja sitten "pari" sanaa vuodesta 2012. Onpahan ollut vuosi. Ei kyllä jää mitenkään hyvällä tavalla mieleen, vaikka mieleen jääkin. En sanois, että on ollut elämäni raskain vuosi, mut kyllä tää top3:een menee. Vaikka onhan tässä kivojakin juttuja tapahtunut, onneksi. Kuluneen vuoden aikana on tullut aika paljon pohdiskeltua juttuja. Että mikä on oikeasti tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää. Asenne ja suhtautuminen moniin juttuihin on muuttunut kovastikin tässä vuoden aikana. Ja josko oisin saanut edes vähän lisää kärsivällisyyttä, sitä kun ei liioiksi ole ollut. :P

Seuraavaksi meidän vuosi lyhyesti. Kisoja, treenejä, muuta elämää ja valitettavasti myös vammoja, koska ne nyt vaan ovat olleet niin keskeisessä asemassa kuluneena vuonna. :/ En tiedä, mitä kaikkea tänne on fiksua kirjoittaa, mut enpä nyt kauheesti jaksa stressata siitä. Alkuvuosi ja kevät menivät kisatessa ja treenatessa agia. Danin kanssa alettiin jo löytää yhteistä säveltä radoilla ja saatiin jonkun verran ehjiä suorituksia. Nellin kanssa kisattiin alkuvuodesta vähemmän, lähempänä sm:iä sitten muutamat startit tehtiin senkin kanssa. Ja mä taistelin kipuilevan nilkan kanssa.

Toukokuussa käytiin Danin kanssa tokokokeessa hakemassa elämämme ensimmäinen kakkostulos. Dani jumitti kaukot, ja tuli siellä jotain muutakin pientä. Mun nilkka alkoi olla kunnossa. Juoksin HCR:n ilman kipuja. <3

Kesäkuussa sitten lähdettiin Nooran kanssa kesälomareissulle Jyväskylään, agin sm-kisoihin. Tää reissu on yksi niistä tän vuoden hyvistä muistoista. Siitä huolimatta, että oma lonkka oli kipeytynyt pari viikkoa sitten ja oli sm:ien aikaan oikeasti tosi kipeä. En vaan silloin tiennyt, mistä tuo johtui, joten Buranalla mentiin. Omat henkilökohtaiset tavoitteet kyllä täyttyivät noissa skaboissa. Mullahan siis oli tavoitteena vaan saada pidettyä oma pää kasassa. Kun sen kanssa on ollut vähän ongelmia aina, kun on isommat kisat/tuloksella on normaalia enemmän merkitystä. ;-) Mut nyt kyettiin tekemään puhdas rata ilman ihan kamalan suuria varmisteluja! Rata itsessäänhän oli aika helppo, mut kyllä silläkin mokata pystyi. Ihanneaika oli tiukka, eikä me siihen ihan keretty. Mut eipä kerennyt kovin moni muukaan. Päästiin juuri ja juuri finaaliin, mut moni yleensä meitä nopeampi koira jäi finaalin ulkopuolelle. Finaalissa sitten pieni herpaantuminen toi hylkäyksen putki/aa -erottelussa, mut kokemus oli hieno! :) (Tulipas tästä nyt pitkä sepustus. ;))

Kesäkuussa kisattiin vielä juhannuskisat Tuorlassa molempien koirien kanssa. Nelli kisasi tuolloin tiettävästi elämänsä viimeiset radat. Tuloksena tuplanolla. Sen jälkeen kisailtiin harvakseltaan Danin kanssa. Oman koiven mukaan mentiin. Treenattiin kyllä. Heinäkuussa Nelli lähti elämänsä viimeisiin (?) agitreeneihin pirteänä, palasi treeneistää kipeänä ja liikkuen huonosti. Kahteen kuukauteen noiden treenien jälkeen se ei hypänyt sänkyyn eikä autoon. Eläinlääkärissä kipujen syyksi paljastui nivelrikko ja spondyloosi.

Elokuussa käytiin Danin kanssa uudestaan yrittämässä sitä AVOa. Tuloksena 1-tulos, jonka myötä Danille TK2-titteli. Ja siinä elokuussa oli se pyörä-äksidenttikin, kun otettiin auton kanssa yhteen suojatiellä.. Elokuussa myös syntyi maailmaan (=Inkooseen) muutama kultainen pentunen. <3 Ja siitähän se jännittäminen alkoi toden teolla. :) Eräs näistä kultakimpaleista on se juttu, miksi tää vuosi ei todellakaan ole ollut pelkkää murhetta. <3 (Alla olevan kuvan ottanut Hanna J.)

Syksy onkin mennyt omia vaivoja parannellessa. Miettiessä, kannattaako levätä vai liikkua. Ja miten paljon. Agilityäkin ollaan treenattu kipujen ehdoilla. En oikeesti oo nyt yhtään tehnyt kipua vastaan hampaat irvessä (niin kuin ennen..). Mut silti paraneminen on vaan niin kovin hidasta. En kuitenkaan pysty vaan maata sohvalla. En koirien enkä itseni vuoksi. Oon ravannut ties kuinka monella lääkärillä ja fyssarilla, tehnyt niiden määräämiä harjoitteita ja koittanut opetella lepäämään. Välillä säälin mun työkavereita ja läheisiä, kun oon niin kiukkunen ja väsynyt tähän kaikkeen, ja se taitaa näkyä uloskin päin. Mut siihenkin auttaa kovasti positiivinen ajattelu, jota oon tässä yrittänyt kovasti treenata. :) Mielialat kyllä kovasti vaihtelee kipujen mukaan, sille en vaan voi mitään.

Syksyn piristys oli tosiaan tuo lauman kasvaminen, kun Dippi muutti meidän luokse. Onkin kyllä ollut melkoinen piristys arkeen tuo pentu! :) Ei sillä, onhan pentuajassa myös omat haasteensa ja hankaluutensa, mutta onpa vaan ollut kiva miettiä kaikkia pentujuttuja. Saa ajatukset kivasti pois kaikesta tyhmästä. Kaikki on Dipin kanssa mennyt ihan hyvin; se on ollut terve ja luonteeltaankin vaikuttaa aikas mainiolta tyypiltä!

Loppuvuosi on mennyt taukoillessa kisoista ja oikeastaan treeneistäkin. Lenkkeilty ollaan kyllä senkin edestä. Itse oon viettänyt aikaa salilla. Pieniä tokojuttuja ollaan tehty, mutta ei kovin paljoa niitäkään. En vaan nyt jaksa stressata tollasista jutuista.

Ensi vuodesta toivotaan parempaa. Jotain mukavaa onkin jo suunnitteilla, mutta siitä lisää myöhemmin. Katsellaan, milloin päästään kisaamaan agissa. Tai ylipäätään treenaamaan enempää kuin paria estettä. Ainakin päästään jo nyt nauttimaan pitkistä lenkeistä, ja se on kyllä ihan parasta terapiaa! :)

p.s. Ensi vuonna tavoitteena voisi olla vaikka opetella sanomaan ei. Nimim. vapaa viikonloppu vaihtui juuri lauantaipäivystykseen. Vastahan sitä sunnuntaina vietettiin täällä 13h. Huoh.

p.p.s. Oon töissä, joten nyt on tyytyminen näihin vanhoihin kuviin. :)

Ihanaa joulua!

Tästä tulee nyt kuvaton postaus, koska viime kerralla niitä kuvia oli tänkin tekstin edestä. :) Mut joulupukki vähän lupaili, että saisin kameran joululahjaksi, niin sit niitä kuvia saattais olla useammin. Siis ehkä. Mitään en lupaa. ;) 

Mutta siis tää toivottais kaikille blogin lukijoille oikein ihanaa ja rentouttavaa joulua sekä rapsutuksia koirille! *<:o) Levätkää, nauttikaa ja syökää hyvin! 

Itsellä tää joulu on pikkasen lyhyempi, kun oon vielä sunnuntaina töissä kymmeneen asti. Mut sitten on vapaata, huikeat kolme päivää! Kivaa! :) 

Ohituksia

Kylläpä nyt tulee päivityksiä tiheään tahtiin! Harvinaista. :) Oon nyt pari päivää tehnyt iltavuoroa, joten ollaan ehditty käydä valoisassa metsässä lenkkeilemässä. Aika luksusta! Näillä lenkeillä on sattunut pari "ajatuksia herättävää" ohitustilannetta, niin päätinpä nyt sitten kirjoittaa tästä aiheesta.

Kaikki koiranomistajathan tietää, että ohitustilanteita ja -tyylejä on monenlaisia, eikä homma aina mene niin kuin Strömsössä. Tässäpä ne meille viime päivinä sattuneet tilanteet:
-Vastaan tulee nainen parin Cockerin kanssa. Nähdään toisemme pitkältä ja alan keräillä omia koiria luokseni. No vastaantulevapa ei tee elettäkään, ja niinpä Cockerit lähtevät jolkottelemaan meitä kohti. Mun mielestä tää on ärsyttävää. Huudan naiselle, että tää yksi näistä (Nelli) ei sitten tykkää kenestäkään, että älä päästä niitä koiria tänne. No eipä se nyt enää siinä vaiheessa mitään auttanut, kun koirat oli jo meidän luona, eikä reagoineet enää naisen käskyihin. Eihän toi Nelli kellekään mitään tee, mut kokee tilanteen ahdistavana. Ja mua ärsyttää se, ettei saada lenkkeillä rauhassa ilman iholle tunkevia koiria.

Näitä samankaltaisia esimerkkejä on paljon, ja kaikki on varmaan tällaisiin törmänneet. Perusteluina kuulee mm. "tää on ihan kiltti" (no tää ei) tai "tää on pentu" (no miten se tähän liittyy).En tykkää kyllä ollenkaan. Eikä tykkää Nellikään. Oon kuullut myös luentoa siitä, kuinka Nelli ei koskaan tuu tykkäämäänkään kenestäkään, jos en anna kaikkien vastaantilevien tulla moikkaamaan. Joo kiitos vaan vinkeistä, meillä on kyllä ihan omat kaverit, joiden kanssa leikitään.

-Se toinen tilanne tapahtui tänään aamulla. Vastaan tulee joku Spanieli vanhemman pariskunnan kanssa hihnassa. Mun koirista Nelli on hihnassa, Dippi tulee vierellä namin perässä ja Dani kulkee nätisti vieressä kontaktissa. Kuitenkin ohitustilanteessa saan kuulla olevani täysin vastuuntunnoton lakia rikkova ihminen, kun mun koirat ei oo hihnassa (ollaan siis keskellä metsää). No näinhän se on ja laki on laki. Mut silti on musta vähän hassua. Se Spanieli muuten rähisi hihnan jatkona. Mutta nää nyt on näitä, en jaksanut vastata mitään. :)

Onhan noita tyylejä muitakin. Yleisiä ovat myös tuijottajat. Tuijottajat ovat näitä, jotka pysähtyvät aina vähän ennen ohitustilannetta, usein keskelle tietä. Siinä sitten mietit, mistä kohtaa pääset ohi, ja sinkoaako koira ohitustilanteessa iholle vai ei. Talvella saatetaan myös pysähtyä keskelle kapeaa polkua, ja siinä sitten rämmit sieltä umpihangen kautta ohi. Oon aina miettinyt, mitä tapahtuu, kun kaksi tuijottajaa kohtaa. Seisooko ne siinä maailman tappiin asti odottamassa, että toinen liikkuu eteenpäin?

Jonkin verran tapaa myös pussailijoita. Nää on semmosia, joiden täytyy päästä hihnassakin moikkaamaan kaikkia, ennen kuin pääsevät ohi. Meidän entisen kämpän naapurissa asui Rotikka, joka aina ohitti meidät kulmahampaat esillä. Joka kerta isäntä jaksoi tarkistaa, saisko tällä kertaa tulla pussailemaan..

Ainiin, ja yks päivä metsässä vastaan tuli nainen parin Chihun ja Kääpiösnautserin kanssa. Nainen huusi jo pitkältä meidät nähdessään: "Äh, mä en nyt kyllä jaksa ottaa näitä kiinni!". Siinäpä sitten saatiin pari rähisevää Chihua roikkumaan perskarvoihin.

Onhan näitä tilanteita vaikka kuinka, mut tässä nyt ekana mieleen tulleet. Mainittakoon vielä, et suurin osa ohituksista toki menee hienosti, mut aina ei vaan onnistu. Ja siis munkaan koirat ei todellakaan oo mitään täydellisiä ohittajia! Semmosta johtopäätöstä ei kukaan saa tästä tekstistä vetää. Nelli rähisee edelleenkin helposti (riippuen vireystilasta ja vastaantulevan koiran olemuksesta/käytöksestä), vaikka sen kanssa on tehty PALJON töitä. Sillä nyt on vaan taustalla niin huonoja kokemuksia. Danikin saattaa yllättävässä tilanteessa (jos jostain mutkan takaa tulee koira) reagoida ensin haukkumalla ja juoksemalla kohti, mut tulee kyllä sitten käskystä luokse. Silti tää on todella rasittavaa ja siitä pitäis ehdottomasti päästä eroon. Dippi nyt ei vielä ymmärrä mistään mitään ja sen käytös riippuu ihan mun toiminnasta. :)

Loppuun vielä jokin aika sitten tapahtunut "hauska" ohitustilanne. Ollaan metsässä Nellin ja Danin kanssa. Omat koirat sattuvat juuri olemaan siinä mun jaloissa, kun mutkan takaa tulee Sakemanni meidän luo. Koska omistajaa ei näy missään, ja saku näyttää kiltiltä, vapautan mun koirat (mitä muutakaan siinä tilanteessa voisi tehdä..?). Dani ja sakemanni lähtevät juoksemaan jonnekin pusikkoon (leikkien). Hetken päästä sakemannin omistaja tulee meidän luo, ja käydään seuraavanlainen keskustelu:
sakun omistaja: "Onhan sun koira narttu?"
minä: "Ei, se on uros."
"Ai.. Kun tolla mun nartulla on juoksut."
"...." (kävi mielessä kysyä, että miksiköhän se sitten on vapaana. Varsinkin, jos ei tule käskystä luo.)
"No ehkä sillä ei vielä oo tärppejä, kun on vasta niin vähän aikaa vuotanut."
"Mun koira on kaksi kertaa astunut, että osaa kyllä ne hommat.."
Siinä sitten huudeltiin koiria, ja kyllähän ne sieltä hetken päästä tuli. Ei siellä todennäköisesti mitään tapahtunut, mut mistä sitä lopulta tietää. Kyllä mä olisin vähän ollut huolissani, jos olisin sen nartun omistaja ollut.. En nyt kuitenkaan itse osannut tuntea siitä kovin huonoa omaatuntoa, kun narttu tuli nimenomaan meidän luo, eikä toisin päin. Toivotaan, ettei mitään taphtunut!

Meitä on moneen junaan. Pitäis vaan kaikkien mahtua samoille teille ja poluille. Älkääkä nyt ottako tätä tekstiä liian vakavasti, ihan hyvällä mielellä on kirjotettu. :)

Sirkus tokka

Taas tämmönen höpöhöpöpäivitys. Eli hakusanoja, joilla tänne blogiin on löydetty. Siis niitä erikoisempia. ;) Tietty koirien nimiin jne. liittyviä hakuja on paljon.

Ensin koirajuttuihin liittyviä:

Anaalirauhasfisteli: Kyllä, sellaisestakin ollaan kärsitty.
Mittelin lonkkaviat: No niinpä, sanopa muuta. :/
Jalkakipu mittelillä: No ei meillä sellasta. Paitsi siellä lonkissa siis.
Takaaleikkaus radalla: Aika harvoin meillä käytetty. Joskus toki täytyy.
Koiran syvien lihasten vahvistaminen: Joo, tätä treenataan!
Lihakset pinnallinen koira: Nekin olis ihan kivoja.
Siemeniä, jotka tarttuvat koiran turkkiin: Yhdessä tokokokeessa oli semmosia!
Oli aika pätevä ja reipas: No onhan noi monesti :)
Miten treenata dippiä kotona?: No kotonahan voi treenata vaikka mitä!
Mihin dippi vaikuttaa: Moneenkin asiaan. :)
Raskaus kisoihin: Ei oo kokemusta.
Mistä pomppueläin: Haha :D No meillä asuu yks semmonen. En tiedä, mistä sulle saatais.

Ja muita:

Rasitusosteopatia lonkka (ja monta muuta samankaltaista versiota): No juu. Se.
Murtui reisiluu/nilkka murtuma: Ei oo onneksi kokemusta kummastakaan.
Luuydin ödeema: No sepä.
Mitä treeniä lonkkaleikkauksen jälkeen: En tiedä, enkä haluakaan tietää.
Reaktiivinen artriitti kylkiluut: Miten nää liittyy toisiinsa? Tai muhun?
Suojatie: Niin, siellä saattaa sattua vaikka mitä...
Kova treenaaminen ja selkärankareuma: Ei oo tästäkään kokemusta.
Kauanko rasitusosteopatia kestää: KAUAN!
Hyödyttömyys vaikeaa: No niin on. Tosi vaikeaa.
Mihin kirje menee, jos osoite ei ole oikein?: Hmm. Ei tainnut löytyä blogista vastausta tähän..
Sirkus tokka: Siis mitäh?! :D

p.s. Hirrrrvee treeni-/kisakuume. Vaikka musta on tosi kiva, et kaverit ja tutut pärjää kisoissa, niin silti aina vähän syö naista lukea kaikkia kivoja kisapäivityksiä facebookista viikonloppuisin.

p.p.s. Penturintamalle kuuluu pääasiassa hyvää! Dipin 15-viikkoismitat: 3,7 kg ja 29 cm. Iltaisin hepuloidaan edelleen. Oon nyt kaks kertaa löytänyt pennun keittiön pöydältä.. Toi sana pääasiassa tuli siitä, että sisäsiisteysrintamalle ei kuulu hyvää. En enää ollenkaan usko siihen väitteeseen, et pentu ei pysty pidätellä. Hyvin pystyy pidätellä pitkänkin ulkoilun ajan. Ku ei ulkona nyt vaan voi malttaa semmosia! Ehkä se joskus ymmärtää. ;)

Rento meininki!

Tää viikko ollaan otettu melko rennosti (no siis koirat ovat ottaneet, itsestäni en voi sanoa samaa..). Maanantaina Dani kävi Tytillä hierottavana ja oli sen takia pari päivää levossa. Tytiltä saatiin hyviä uutisia; Danilla ei mitään pientä lihaskireyttä kummempaa, eikä minkäänlaisia puolieroja havaittavissa. Hienoa! Väliä oli nyt kuusi viikkoa. 

Mulla oli alkuviikosta pari lomapäivää. Vitsi, että oli kivaa, kun ehti viettää aikaa kunnolla pennun kanssa! Tiistaina Mari kävi pari viikkoa Dippiä vanhemman Kir-kleinin kanssa kylässä, ja aika hurjat leikit nuo pennelit kyllä kehittivät. Alla pari Marin ottamaa kuvaa leikeistä:

Keskiviikkona käytiin Dipin kanssa junalla Helsingin keskustassa. Junassa pentu otti rennosti. Keskustassa pyörittiin jonkun aikaa asemalla ja käytiin ulkona katsomassa ihmisvilinää ja ratikoita. Takaisinpäin tultaessa mentiin pieni vielä pätkä bussilla junakyydin lisäksi. Dippi suhtautui reippaasti kaikkeen tähän uuteen ja ihmeelliseen. Hienoa! :)

Nellille en oo enää hetkeen antanut kipulääkettä, ja musta se on vaikuttanut tosi pirteältä silti. :) Vaihdoin meidän vanhan ravintoöljyn (Doils) nyt Nutrolin nivel -valmisteeseen, niin saa sitten glokosamiinit ja kondroitiinisulfaatit siinä samalla. Nyt vaan toivotaan, että tilanne pysyy yhtä hyvänä kuin se on tällä hetkellä!

Tän viikon treenit ovat siis rajoittuneet sisätokoihin, mutta joskus näinkin. Tekee varmaan vaihteeksi  ihan hyvää meille kaikille tällainen löysempi jakso. Jaksaa sitten taas treenata uudella innolla. :)

p.s. Olipa turha päivitys. :D Oli vaan sellanen sopiva hetki täällä töissä, niin pitihän aika käyttää hyödyksi. :)

Ei ole tärkeää, mihin suuntaan menen. Tärkeämpää on, että vain etenen.

Mitään kummempia ei olla tehty, kun aika menee ihan vaan arjen opetteluun pennun kanssa. Mut kerrotaan nyt jotain kuulumisia kuitenkin. :)

Nelli on selvästi hyötynyt kipulääkkeestä ja Cartrophen-pistoksista. :) On paljon pirteämpi ja hyppääkin jo sänkyyn ja autoon. Ihanaa. :) Pelottaa kyllä ajatellakin, kuinka pitkään se on ollut kipeä :/ Eihän se tietenkään oo ontunut, kun molemmat lonkat on yhtä huonot. Aika paha mieli on tuosta. :,(

Danin kanssa ollaan sentään käyty treenailemassa. Niinu-treenit on menny vaihtelevasti.. Yhdellä kerralla iski taas masennus, kun Dani ahdistui keppien lopussa sijainneesta putken suusta niin, että tuli ensin pari kertaa liian aikaisin pois kepeiltä ja kolmannella toistolla KÄVELI kepit loppuun. Toiseen suuntaan ei ollu ongelmaa. Viime kerralla sitten saatiin heti treenien alussa Parson-uros niskaan.. Tässä oli kyllä omaakin vikaa. Parson oli jo lopettamassa vuoroaan, ja ohjaaja vielä jutteli Niinun kanssa. Menin kentälle jo leikittämään Dania, ja yhtäkkiä meillä oli se Parson niskassa. Mitään fyysisiä vammoja ei tullut, mut koko treenit mentiin kyllä vähän huonommalla fiiliksellä kuin normaalisti. Mutta on meillä hyviäkin treenejä ollut  ja ollaan saatu ehkä pikkasen sitä rytmiä takaisin, mitä meillä oli ennen tätä mun juoksutaukoa.

Tokossa me vaan hinkataan niitä voittajan liikkeitä. Saiskohan sen jo ensi kesäksi kuntoon?! Kaukoissa ollaan vihdoinkin edistytty edes vähän. Ei niistä täydellisiä tuu, enkä siihen edes pyri. S-I:n tekee väärällä tekniikalla, mut en jaksa miettiä sitä nyt. S-M -vaihtoa sen sijaan on ollu pakko miettiä, kun luonnostaan loikkaa kilometrin eteenpäin. Nyt on vihdoin alkanut tajuta ideaa. Välimatka ei edelleenkään ole kummoinen ja mukaan mahtuu huonojakin siirtymisiä, mut on noissa nyt kuitenkin jo väloa tunnelin päässä näkyvissä. :) Metalli sen sijaan on ihan yhtä ällö kuin ennenkin ja ruudunkin löytyminen on ihan tuurista kiinni. Että onhan siinä vielä tekemistä. :)

Dippi on tosiaan keskittynyt ihan yleisesti elämän, eikä minkään temppujen, opiskeluun. :) Reippaasti kulkee jo mukana monessa paikassa. Muutaman kerran on myös päässyt halliin/kentälle Danin treenien ohessa. Leikitty ollaan paljon. Ihmisiin tuo suhtautuu mun mielestä tosi fikusti. Ei sellaisella maailmoja syleilevällä asenteella niin kuin pystärit, mut ei tosiaankaan osoita myöskään mitään arkuuden merkkejä. Menee siis kyllä katsomaan, mut ei oo juoksemassa jokaisen syliin. Hyvä niin. :) Sisäsiisteyden kanssa sen sijaan on vaadittu aika pitkää pinnaa. :D Oon seisoskellut ulkona tovin jos toisenkin odottelemassa, että pentu malttaisi pissiä. Monesti pissi tulee silti pian, kun ollaan menty sisälle. Ulkona nyt on vaan muuta tekemistä. :)

Iltaisin Dippi ja Nelli painelevat kahdestaan rallia sisällä. Nellistäkin on kivaa, kun on taas joku, jonka kanssa leikkiä. Dani on nykyään niin tosikko. :) Daninkin kanssa pentu koittaa monesti leikkiä, mut Dani ei oikein lämpene ajatukselle. Se on jotenkin niin hassu, kun ei koskaan oo sanonut pennulle yhtään mitään. Vaikka pentu kuinka ärsyttäisi, roikkuisi hännässä/korvassa tms., niin pienintäkään ärähdystä ei Danista kuulu. Sitten, kun sille oikeesti riittää, se vaan pikkasen kurtistaa ylähuulta, ja pentu tajuaa jo siitä, et kannattaa rauhoittaa menoa. Mutta tosi hyvältä kyllä näyttää, eiköhän tästä tuu oikein sopusuhtainen lauma. :) Ihanaa, kun ei tarvi pelätä mitään konflikteja! Dippi syö päiväruokansakin siten, että isot koirat on samassa tilassa. Ei ne mee sinne kupille, kun niille on kerrottu, että se on Dipin. Vastaavasti pentukin kunnioittaa vanhempiaan, eikä lähde tyhmänrohkeasti kokeilemaan rajojaan.

Loppuun omaa napaa. Sain VIHDOIN virallisen diagnoosin; vasemman reisiluunkaulan rasitusosteopatia. Siis täähän oli tiedossa, kiitos sen ystävällisen ortopedin meiltä töistä. Aika kauan olisin saanut odotella tietoa, jos  tuo ortopedi ei olisi kuvaa katsonut.. Reumatologi kun ei osannut kuvasta sanoa muuta kuin että siellä ei ole tulehdusta. Sitten odottelin pari kuukautta päästäkseni fysiatrille. No tää fysiatri oli sellanen nuori, erikoistuva lääkri, joka katsoi kuviani ja totesi, että kyllähän siellä jotain erikoista on. Ei sit kuitenkaan osannut sanoa mitään tarkempaa, antoi vaan kipulääkettä mukaan.. Nyt kuitenkin sain kotiin kirjeen, missä mainittiin tuo diagnoosi. Eli ei kovin nopeasti etene nää asiat kunnallisella puolella.

Katselin tuolta tilastoista, että tänne blogiin on löydetty useammin tähän lonkka-asiaan liittyvillä hakusanoilla kuin koira-aiheisilla hakusanoilla. Hassua, kun ottaa huomioon blogin alkuperäisen tarkoituksen. :) Mutta siis jalka on parempi, mut ei tosiaankaan kunnossa. Oon tosiaan tuolla Niinulla nyt käynyt, mutta sen järkevyydestä en kyllä tiedä.. Sen kyllä tiedän, et jos olisin malttanut tän koko ajan vaan maata sohvalla, niin lonkka olis todennäköisesti jo kunnossa. Vois vetää vähän katkeraksi, jos alkais mietiä kaikkia niitä juttuja, mitkä on jääny kokematta/oppimatta tän jalka-asian takia. Joten ei mietitä (ainakaan paljoa..). Onneksi mulla on ollu vertaistukea. :) Ja josko tästäkin ois jotain oppinu, kuten esim. sen oman kropan kuuntelemisen ja levon merkityksen. Toivossa on hyvä elää. :p

Kivaa viikkoa kaikille!

Ja tulee sekin päivä kun lähdet lentämään, saat vapaudessa laulaa ja illan tullen käydä lepäämään

Nelli kävi eilen Eskelisen Esan vastaanotolla. Liikkeessä ei ontumista edelleenkään, eikä arista selän painamista. Kuitenkin, kun Esa taivutti lannerankaa ja käänsi samalla lonkkia taaksepäin, saatiin ihan kunnon reaktiot aikaiseksi. Siis röntgenkuviin. Kuvista paljastui, että lonkissa on nivelrikkomuutoksia (luupiikkiä ja rustonkulumaa). Lisäksi yksi lannerangan nikamaväli on Esan sanojen mukaan epäilyttävän näköinen. Siellä siis saattaa olla välilevypullistumaa tai sitten ei. Nythän ei tiedetä, aristiko Nelli tota lannerangan taivutusta vai takajalkojen taaksepäin vetämistä. Esa ei kuitenkaan halua magneettikuvaa näillä oireilla ottaa, kun eihän se hoitoon mitenkään vaikuttaisi. Lonkkien sanoi olevan löysät, arvioi D:ksi. Niinpä aloitettiin sitten hoito nivelrikkoon (Cartrophen-pistokset ja kipulääke). Esa pyysi ottamaan uudestaan yhteyttä, mikäli oireet eivät helpota n. 1,5 kk:ssa tai tulee halvausoireita.

Että semmosta. :( Täytyy nyt vaan toivoa, et saatais Nellin oloon helpotusta tällä hoidolla. Meidän agilityuraa Esa ei ollut vielä valmis hautaamaan, kun sanoi, että oireet voivat helpottaa niin, että Nelli pääsisi harrastamaan. Itse en kuitenkaan jaksa uskoa, että me palataan agilitykentille. Vaikka oireet helpottaiskin, niin mistä mä tiedän, että agi ei tee vaan hallaa nivelille? Ja jos en voi olla varma siitä, että koira on kivuton, niin silloin en voi harrastaakaan. Tällä hetkellä kuitenkin tärkeintä on saada Nellin arkielämä mahdollisimman kivuttomaksi. Pidetään sitten mieli virkeänä vaikka temppujen avulla, jos ei agia päästä enää tekemään.

Sitten tuleekin pari painavaa mielipidettä lonkka-asioista. Mun piti tästä kirjottaa jo silloin vuosi-pari (?) sitten, kun asia nousi mittelipiireissä tapetille, mutta se sitten jäi. Nellin lonkkia ei siis oltu kuvattu aiemmin. Syynä tähän on se, että silloin kun Nelli oli nuori, näistä asioista ei puhuttu mittelipiireissä yhtään mitään. Sitten tuli päivä, jolloin kaksivuotiaalla, jo pennut saaneella nartulla todettiin E/E-lonkat. Kyseinen narttu valitettavasti jouduttiin lopettamaan pahojen oireiden vuoksi. Siitä se keskustelu lähti. Pitäisikö mittelien lonkkia kuitenkin kuvata? Eikö se olekaan niin, että pikkukoiran lonkilla ei ole merkitystä? Täytyy myöntää, että itsekin heräsin kunnolla tähän asiaan vasta tuolloin. Vaikka poden todella huonoa omaatuntoa siitä, etten Nellin lonkkia kuvauttanut, niin olisko se tieto tuossa vaiheessa muuttanut mitään? Nelli on ollut hoikassa kunnossa, sen lihaskunnosta on pidetty huolta, se on syönyt rasvahappovalmistetta ja agia ollaan treenattu harvakseltaan. No, ehkä olisin miettinyt tuotakin harrastamista tarkemmin, jos olisin lonkkien tilanteen tiennyt.

Asiasta on tosiaan tuon surullisen lopetustapauksen jälkeen keskusteltu melko paljon. Itsekin olen osallistunut muutamaan nettikeskusteluun ihan näin maallikkona. Mielipiteitä on mittelipiireissäkin monia, enkä mä aina voi oikein ymmärtää kaikkien näkökantoja. Valitettavan paljon edelleenkin heitellään ilmaan väitteitä, et pikkukoiralla huonot lonkat eivät ole haitaksi, lonkkatuloksien huomioonottaminen on hankalaa/mahdotonta jalostuksessa, kun on niin paljon muitakin juttuja, mitä pitää miettiä (oikeestiko?!) ja että ei sitä kuitenkaan tiedä, millaisia pentuja syntyy. Ja kun ruokintakin vaikuttaa. Nää nyt noin niinku esimerkkinä. Mä en nyt tosiaankaan puhu kenestäkään tietystä henkilöstä, vaan ihan yleisesti. Edelleen meillä käytetään D-lonkkaisia koiria jalostukseen. Puhumattakaan niistä lukuisista koirista, joita ei edes kuvata (kun se liikkuu niin hienosti, niin ei sillä voi olla huonot lonkat). Moni myös ajattelee, et parempi on olla ilman tulosta kuin huonon tuloksen kanssa. Jep, sillähän näitä asioita parannetaan.

Laitoin Nellin tapauksesta infoa mitteleiden fb-sivuille. Se aiheutti taas kerran keskustelua tästä asiasta. Nyt keskusteltiin myös agilityn soveltuvuudesta mitteleille. Moni sanoi agin olevan rankka laji, jolla helposti hajottaa koiran. Eräs kasvattaja kehoitti vakavasti miettimään, sopiiko agility tämän hetken mitteleille. Oikeesti, onko meidän tilanne niin huono, että tätä tarvitsee miettiä? Edelleen jatkan näillä maallikkomielipiteillä, mut jos tämän hetken mittelistä halutaan saada tulevaisuudessa terveempi versio, niin olisiko aika alkaa kuvata niitä koiria? Vähintään nyt jalostuskoiria, mut myös muita. Ja tehdä vähän, edes pientä karsintaa niiden tulosten perusteella? Sanoin kyllä tuolla keskustelussakin suoraan, että itse en ottaisi koiraa, jonka vanhemmalla on D:n lonkat, vaikka muuten olisi millainen superkoira tahansa.

On tää asia vaan aika lapsenkengissä mitteleiden keskuudessa moniin muihin rotuihin verrattuna. Mut hienoa, et asiasta nyt jo puhutaan. Tarvis vaan päästä sanoista tekoihin.

Loppuun lyhyt pentupäivitys: Dippi kasvaa, kehittyy ja hurjistuu. :D Olinkin jo ehtinyt unohtaa, millaisia on pennun iltahepulit. ;) Dania kovasti jo yrittää haastaa leikkiin, mut Dani ei oo oikein lämmennyt vielä, kun toinen on niin pieni. Leikkimässä Dippi olisi mutenkin lähes koko ajan. :D Tai no kyllä se aina välissä nukkuukin vähän. Ja yöt on menny hienosti, ei oo herättänyt kertaakaan. :)

Iloja ja suruja

Niitähän tähän elämään mahtuu. :) Tällä hetkellä vaan tuntuu, et ne on kovin suuria. Iloista en valita, mut suruja ei tarvis enää yhtään lisää.

Alotetaan nyt kuitenkin ihan neutraalilla aiheella kertomalla viime sunnuntain kisoista. Paikkana Purina-areena, tuomarina Minna Räsänen. Danin kanssa juostiin kaksi agirataa. Eipä ihan putkeen menny nää kisat! Tuloksena 2 x hyl. Syitä näin loistavaan menestykseen oli varmasti monia; treenaamattomuus ja oman keskittymiskyvyn puute (väsytti ja ajatukset oli muutenkin jo seuraavassa päivässä) nyt suurimpina. Eikä radatkaan ollu helpoimmasta päästä. Eka rata alkoi ihan hyvin, mut pussilta D sit valahti kamalan kaarroksen ja meni renkaalle hypyn sijaan. Sain kommenttia, et en pitäny tarpeeksi kovaa ääntä. Siis minä, jolle yleensä sanotaan, et keskity siihen ohjaamiseen äläkä huutamiseen. ;p Hyllyn jälkeen rata olikin mun osalta ihan kamalaa katsottavaa; olin jonkun viisi vuotta myöhässä ihan joka kohdassa. Danin vire nyt oli kuitenkin hyvä, ja puomi oli varsin hieno! Kattokaa vaikka! (Eihän se nyt oikeesti nopeiden koirien puomiin ole verrattavissa, mut meille toi on hyvä.)

Tokalla radalla päästiin kolme estettä virheettä. Huikeaa.. :D Sen jälkeen Dani meni puomille, vaikka piti mennä sen taakse putkeen. Luulin sen jo lukinneen putken, mut tulikin mun liikkeen mukana puomille. Tässä puomilla sit hidasteli, kun tajusi et nyt ei menny niinku piti. Jatkoin rataa, ja D menikin hyvällä vireellä. Radan lopuksi ollut puomi oli kuitenkin ihan syvältä. :( Just, kun ehdin iloita ekan radan hyvästä puomista! Äh. No joo, jään taakse ja stoppaan liikkeen liian äkkinäisesti, mut silti.. Ei oo helppoa. Keinua ei ollu kummallakaan radalla.

Sit niihin iloihin! Meidän lauma sai eilen lisäystä. :) Meille muutti pieni shelttiherra, nimeltään Nappulavaaran Kullankaivaja alias Dippi. Iso kiitos Eralle luottamuksesta! <3 Tässä pari kuvaa pentusesta. Molemmat kuvat ottanut Hanna Jauhiainen.

Nyt on ensimmäinen yö uudessa kodissa, ja hyvin on mennyt! Dippi on reipas kaveri, eikä turhaan jännitä uusia asioita. Oon käynyt pari kertaa pentuja katsomassa kasvattajan luona, ja olivat kyllä kaikki erittäin reipasta sakkia. Kivaa! :)  Voisin ylistää pentuja, emää ja kasvattajaa tässä vaikka kokonaisen romaanin verran, mut ehkä nyt tyydyn vaan toteamaan, että kaikki vaikuttaa erittäin hyvältä! ;-)

Dani on ottanut uuden laumanjäsenen varsin hyvin, Nellillä nyt tapansa mukaan kestää hetki lämmetä ajatukselle. ;) Alkujärkytyksen jälkeen ei oo ottanut mitään kontaktia pentuun. Paitsi jos Dippi uskaltautuu liian lähelle, niin örisee kyllä. Samahan se oli silloin Danin kanssa, ja nyt ovat parhaita kavereita. Eiköhän se siitä siis. :)

Ja lyhyesti vielä niitä suruja:
-Nelli oireilee edelleen. Tytin mukaan lihaksissa ei ole mitään, mikä selittäisi hyppäämättömyyden. Taitaa siis tiemme viedä ainakin nyt aluksi rtg-kuviin.
-Omakin koipi oireilee. Huomaan olevani aika kärsimätön tän asian kanssa, mut en vaan voi itselleni mitään. Onhan se miljoona kertaa parempi kuin esim. kuukausi sitten, mut haluis kivun pois justnytheti! Ja juoksemaan. Kunnolla. Rehellisyyden nimissä täytyy kyllä todeta, et sitä juoksemista saa varmasti odottaa. Jos nyt sellasta agilityjuoksua pystyis tässä tekemään kuitenkin ja jättäis ne juoksulenkit hamaan tulevaisuuteen.  :,(

p.s. En oo täällä tainnut mainitakaan, et Dani on nykyään ihan mun oma. :) Käytännössähän omistajanmuutos ei vaikuttanut mihinkään, kun oon tähänkin asti saanut pitää Dania kuin omanani. Mut onpahan se nyt papereidenkin mukaan mun. :)