Kukaan ei ole hyödytön. Aina voi olla edes huonona esimerkkinä.

Josko tässä Live Streamin seuraamisen lomassa ehtis kirjottaa tännekin. :) Eilen kyllä pysyttelin poissa koneelta, kun oli niin paljon muuta hommaa. Tänään ei pysty enää, kun on niin jännää. :)

Tää postaus ei nyt millään lailla koske koiria, et sellaisesta kiinnostuneet voi jättää lukemisen tähän. Pitää nyt kuitenkin vähän valottaa tota edellisen kirjoituksen juttua, kun asiat on vähän seljenneet (onks toi ees sana?). Se ahdistus liittyi (/liittyy) omaan terveyteen. Kun ei nää koivet vaan oo kunnossa. Asiaahan on nyt vihdoin ihan oikeesti tutkittu. Lääkäri (reumatologi) kovasti oli ehdottelemassa mulle jtn selkärankareumaa, reaktiivista artriittia tms. "mukavaa". En ensin ottanut näitä epäilyjä ollenkaan tosissani, kun olin varma, et vaivat johtuu rasituksesta = juoksusta. Tarpeeksi googlailtuani rupes kuitenkin mietityttämään. Monet selkärankareuman oireet vaan täsmää näihin mun oireisiin, niin tietysti sitä aina miettii pahinta. Voin kertoa, että se epätietoisuus on kohtalaisen ahdistavaa. Eihän se selkärankareuma mikään kuolemantuomio ole, mut kuitenkin elinikäinen, parantumaton sairaus.

Piiitkän odottelun jälkeen pääsin sitten vihdoin magneettikuviin, jossa kuvattiin lantio ja si-nivel. Hoitava lääkäri tulee lomaltansa vasta elokuussa, joten pakkohan mun oli töissä itse käydä katsomassa kuvat. Ymmärsin sen verran, että mitään sakroiliittia siellä ei ole, ja si-nivel on kunnossa. Tää kyllä aika hyvin sulkee sen selkärankareuman pois. Huh! Jotain poikkeavaa kuvassa kuitenkin oli (ödeemaa luuytimessä), mut enhän mä siitä oikein mitään ymmärtänyt. Niinpä pyysin yhtä ortopedia katsomaan ne kuvat ja selostamaan mulle löydökset. Totuushan oli se, mitä alun perin epäilinkin (ja mitä moni kaveri on mulle sanonut); oireet johtuu erittäin todennäköisesti rasituksesta. Tarkemmin sanottuna kyseessä on reisiluun kaulan rasitusosteopatia, rasitusmurtuman esiaste. Loistavaa. Meillähän on töissä muutamia nuoria juoksijoita ollut lonkkamutuman takia leikattavana, eli ei se tosiaan mahdotonta ole terveenkään ihmisen murtaa lonkkaansa juoksemisella. Itse kyllä luin, että toi nestekertymä vois johtua myös infektiosta, mut kai tuo rasitusperäinen kipu nyt on tässä tapauksessa todennäköisin.. Ortopedi oli sitä mieltä, et oon riskiryhmässä rasitusmurtumille, koska oon nainen, juoksen suht paljon ja lisäksi mulla on pienet luut (:p). Sanoi myös, ettei kyllä suosittele asfaltilla juoksua kenellekään. Mulla ei oo koskaan tullu siitä mitään oireita (no siis ennen tätä), joten oon huoletta juoksennellut alustalla kuin alustalla. Tää ortopedi kyllä kiltisti näytti mulle, mihin hän sitte sen naulan laittaa, kun lonkka murtuu.. Kiva. :D

Että sellasta. Positiivista on se, että ei oo kyse sairaudesta. Mut ei tää nyt hyväkään juttu ole, todellakaan. Kyllä mulla on käyny mielessä, et pitäisköhän pitää joskus jotain vapaapäiviäkin liikunnasta, mut se on sit usein jääny harkinnan asteelle. Että koska mun pitää aina oppia asiat kantapään kautta, ni tulipa nyt sitten opittua se vapaapäivien merkityskin näin. Hienoa sinänsä, etten sinne leikkauspöydälle asti päätynyt kuitenkaan.. Mut niin kai se menee, et kun pää ei tajua antaa kropan levätä, niin sit käy näin; kroppa sanoo sopimuksen irti ja ottaa sen levon itselleen. Hitto. Että nyt sitten pidetään ne kaikki välistä jääneet vapaapäivät ja varmaan vähän enemmänkin. :/ Tähän asti oon vähän mennyt kivusta välittämättä, mut nyt kun syy selvisi, niin ei enää huvitakaan.. Hemmetin vaikeetahan tää on ja suoraan sanottuna v*tuttaa suunnattoman paljon. Mut ei auta. Kyselin ortopediltäkin, et mitä mä sit oikein uskallan tehdä. Vastaus oli, et ei saa juosta, eikä kantaa mitään painavaa, mut muuten voi elää ihan normaalia elämää. Mietin sitte, et ehkä nää meidän kahden-kolmen tunnin kävelylenkitkään ei välttämättä täytä normaalin elämän tunnusmerkkejä, niinku jonkun mittapuun mukaan.. Eli tulevina viikkoina tavoite on pitää lenkit huomattavasti lyhyempinä. Koirien kunnosta kyllä pidän huolta, ja siinä pyörä on mainio apu! :)

Kaikkea sitä. Nyt mä kyllä niin lupaan itselleni, et kun (jos?) tästä selvitään, niin muistan tästä lähtien myös palautumisen merkityksen. Jälkikäteen on aika huvittavaakin, miten oon kuvitellut, et kroppa kestää mitä vaan. Kun ei siinä lenkin aikana tai välittömästi sen jälkeen tunnu mitään erikoista, ni sehän on sitte merkki siitä, et kaikki on kunnossa? Jep.

On tää vähän sellasta uuden opettelemista tää meidän elämä nyt. Mulle on ihan äärettömän vaikeaa sekin, et lenkillä pitää kävellä HITAASTI. Ja että se hyvänolontunne pitää löytää jostain muusta kuin juoksulenkistä tai agitreeneistä. Huoh. Oon varmaan ollut tavallistakin kärttyisämpi viime aikoina, kun välillä tuntuu, et pää halkeaa, kun ei pääse purkamaan stressiä lenkille. Mut tää nyt on vaan tällainen vaihe, ja pakko se on uskoa, et kyllä tää vielä muuttuu iloksi. :) Nyt vaan on pakko keskittyä siihen, et antaa itselleen aikaa levätä ja kropalle mahdollisuuden toipua.

Tulipa pitkä selostus, ja voisin jatkaa tätä samaa jauhamista vaikka kuinka pitkään. Yksi suuri motiivi tän kirjottamisessa oli se, et sit joskus pitkän ajan päästä, jos tuntuu, et taas menee liian lujaa, voin lukea tän tekstin ja muistuttaa itselleni, että miksi kannattaa levätä.

Tää kesä (ja syksy?) menee nyt näin. Mut elämä on. Tuleehan niitä kesiä vielä. :)

Jotain hyvääkin

Käytiin siis keskiviikkona Danin kanssa Anne Muhlen luona Espoon eläinsairaalassa. Aloitettiin käynti punkinpoistolla. :D Löydettiin siis siinä koiraa käpelöidessämme punkki Danin rinnasta. Oli varmaan tullut just edelliseltä lenkiltä, kun oli vielä niin pieni. Sen jälkeen päästiin asiaan, ja Anne tutki Danin refleksit, jotka toimivat hienosti. Lisäksi otettiin varmuuden vuoksi selästä röntgenkuva. Sain huokaista helpotuksesta; ranka oli todella siisti! Mihinkään välilevyongelmaan Anne ei uskonut, kun ne refleksit olivat kunnossa, mutta eihän se tietysti täysin poissuljettua ole. Todennäköisintä on kuitenkin "pelkkä" paha lihasjumi. Saatiin kipulääkekuuri ja lupa lenkkeillä normaalisti. Treeneihin Anne kehotti palaamaan mahdollisimman pian, sitten kun ei enää tarvi kipulääkettä. Varovasti aloitellaan toki. Fysioterapiaa/hierontaa sitten myös, kun kipulääkekuuri on syöty.

Mut ei ne huolet ja murheet valitettavasti siihen loppuneet. Eräs juttu on nyt viime aikoina painanut enemmänkin mieltä. En oikeastaan oo edes ehtinyt harmistua siitä, ettei päästä treenaamaan, kun kaikki aika menee vaan ihan muiden juttujen miettimiseen. Huoh. On kyllä kurjin kesä ikinä. :(

Nellin kanssa käytiin keskiviikkona Niinun treeneissä. Heinäkuuhan on muuten taukoa, mut tää kerta oli poikkeus, kun Niinulta jäi yks kerta kesäkuulta väliin. Nelli oli aika pätevä ja reipas. <3 Ja olipa vaan kivaa päästä pitkästä aikaa aksaamaan!

Kaikkea muuta paitsi hyvää..

..kuuluu meille. En oo jaksanut tännekään mitään päivitellä, mutta tässä nyt pitkästä aikaa pikaiset kuulumiset. Ajoin jokin aika sitten Danilta mahanaluskarvat, josta seurasi kolmen päivän syömättömyys ja lähes viikon kestänyt outo käyttäytyminen. Dani ei leikkinyt, oli kovin apea, piippasi ja nuoli vaan mahaa. Nuoli niin paljon, että pidin jonkin aikaa kauluriakin, kun iho alkoi mennä rikki. Että oli kyllä viimeinen kerta, kun ajelen tolta mahakarvat!

Tästä kuitenkin toivuttiin ja palailtiin treenien pariin. Treeneissä sitten totesin, että Dani ei halua hypätä. Vaikka hypyt olivat suorilla linjoilla, niin Dani oikein teki mutkan kiertääkseen hypyn. Ei kiva, totesin, ja lopetettiin siihen. Ei nimittäin oo koskaan ennen tehnyt tuollaista, niin arvasin, et nyt on joku paikka kipeä. Rupesin sitten mietiskelemään juttuja ja tajusin, että Dani ei tosiaan oo viime aikoina juuri leikkinyt Nellin kanssa lenkeillä. Se kun näkee, että Nelli tuijottaa sitä ja olis tulossa painimaan, niin Dani vaan väistää ja lähtee johonkin ihan toiseen suuntaan. Oon ajatellut, et se ei vaan jaksa, vaan haistelee mieluummin, mut ei ehkä ookaan sitä. Se on vaan kipeä ja painiminen sattuu. :/ Tytillähän on viime kerroilla ollut jonkin verran tiukkuutta havaittavissa oikealla puolella selkää. Tokossakin Dani on tosi huonosti tehnyt maa-istu -vaihdot. Yleensä ainakaan sivulla ollessa noissa ei oo ongelmaa, mut viime aikoina on noussut aika huonosti ja usein jäänyt silleen puoliksi istumaan. Tytti on nyt lomalla, joten varasin ajan ekalle vapaalle fyssarille.

Eilen sit käytiin YES:llä Kirsti Lindin luona. Ja ihan niin huonoltahan se vaikutti kuin olin pelännytkin. :( Kirsti ei päässyt kunnolla edes käsittelemään selkää, kun Dani reagoi jo pelkkään rangan kevyeen liikutteluun aika voimakkaasti. Teki kipeää. :( Fyssari ohjasi sitten lääkärille ja röntgeniin, ennen kuin aletaan hieromaan selkää/käsittelemään rankaa. Sainkin heti huomiselle ajan neurologille Eläinsairaala Aistiin. Huomenna sit toivottavasti selviää jotain enemmän. Muuten Dani on siis ihan oma, iloinen itsensä, mut ei vaan hypi eikä leiki normaalisti.

Meillähän olis ollu torstaina tokokoe, ja fyssari oli sitä mieltä, et voidaan mennä tai siis etten mä sillä koiraa riko. Mut jos (kun) sitä sattuu ne maasta istumaan nousut tai esim. hyppy, niin en tosiaan oo menossa mihinkään kokeeseen. Tuleehan niitä.

Nelliltä sen sijaan lähti kaikki karvat, ja nyt on helpompi olla! Olihan sitä karvaa "aika" paljon.. Kauluri varsinkin oli tosi paksu. On jotenkin tosi suloinen tossa uudessa lookissaan. <3 Alla erittäin huonolaatuinen kuva.