Jatkaa on hyvä kun on kädet täynnä voimaa kuljettaa tätä laivaa. Myrsky tuo vaan rikkautta tullessaan.

Joulu tuli ja meni, nopeasti. Mutta olipahan mukavaa! Aika meni sukulaisia tavaten, leväten, syöden ja lenkkeillen. Koirat käyttäytyivät melko hyvin, eikä edes siskon kissan kanssa tullut suurempia rähinöitä. :) Dippi oli kyllä kovin vieraskorea ensimäiset kaksi päivää. Oli normaalia rauhallisempi ja teki kaikki tarpeensa ulos! Siis kokonaisten kahden päivän ajan! :O Eipä oo ennen moista tapahtunut. Kolmantena päivänä alkoi sitten jo tuttu riekkuminen, ja silloin tuli kahdet pissatkin sisälle. Kun ei sitä siinä vauhdissa niin huomaa. ;) Kaikki koirat käyttäytyivät hienosti myös sukulaislapsien kanssa. Dippiä tosin ensin vähän ihmetytti ne pikkuihmiset. Mutta kyllä sekin sitten nopeasti sulatti huutavat ja juoksevat lapset. Muutenkin kaikki meni niin hyvin, ja toki oli ihanaa olla äidin passattavana. :p Ihana joulu oli kyllä! <3 Ei haitannut edes aaton huono ajokeli. Matka kyllä sujui, mutta tavallista hitaammin.

Ja sitten "pari" sanaa vuodesta 2012. Onpahan ollut vuosi. Ei kyllä jää mitenkään hyvällä tavalla mieleen, vaikka mieleen jääkin. En sanois, että on ollut elämäni raskain vuosi, mut kyllä tää top3:een menee. Vaikka onhan tässä kivojakin juttuja tapahtunut, onneksi. Kuluneen vuoden aikana on tullut aika paljon pohdiskeltua juttuja. Että mikä on oikeasti tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää. Asenne ja suhtautuminen moniin juttuihin on muuttunut kovastikin tässä vuoden aikana. Ja josko oisin saanut edes vähän lisää kärsivällisyyttä, sitä kun ei liioiksi ole ollut. :P

Seuraavaksi meidän vuosi lyhyesti. Kisoja, treenejä, muuta elämää ja valitettavasti myös vammoja, koska ne nyt vaan ovat olleet niin keskeisessä asemassa kuluneena vuonna. :/ En tiedä, mitä kaikkea tänne on fiksua kirjoittaa, mut enpä nyt kauheesti jaksa stressata siitä. Alkuvuosi ja kevät menivät kisatessa ja treenatessa agia. Danin kanssa alettiin jo löytää yhteistä säveltä radoilla ja saatiin jonkun verran ehjiä suorituksia. Nellin kanssa kisattiin alkuvuodesta vähemmän, lähempänä sm:iä sitten muutamat startit tehtiin senkin kanssa. Ja mä taistelin kipuilevan nilkan kanssa.

Toukokuussa käytiin Danin kanssa tokokokeessa hakemassa elämämme ensimmäinen kakkostulos. Dani jumitti kaukot, ja tuli siellä jotain muutakin pientä. Mun nilkka alkoi olla kunnossa. Juoksin HCR:n ilman kipuja. <3

Kesäkuussa sitten lähdettiin Nooran kanssa kesälomareissulle Jyväskylään, agin sm-kisoihin. Tää reissu on yksi niistä tän vuoden hyvistä muistoista. Siitä huolimatta, että oma lonkka oli kipeytynyt pari viikkoa sitten ja oli sm:ien aikaan oikeasti tosi kipeä. En vaan silloin tiennyt, mistä tuo johtui, joten Buranalla mentiin. Omat henkilökohtaiset tavoitteet kyllä täyttyivät noissa skaboissa. Mullahan siis oli tavoitteena vaan saada pidettyä oma pää kasassa. Kun sen kanssa on ollut vähän ongelmia aina, kun on isommat kisat/tuloksella on normaalia enemmän merkitystä. ;-) Mut nyt kyettiin tekemään puhdas rata ilman ihan kamalan suuria varmisteluja! Rata itsessäänhän oli aika helppo, mut kyllä silläkin mokata pystyi. Ihanneaika oli tiukka, eikä me siihen ihan keretty. Mut eipä kerennyt kovin moni muukaan. Päästiin juuri ja juuri finaaliin, mut moni yleensä meitä nopeampi koira jäi finaalin ulkopuolelle. Finaalissa sitten pieni herpaantuminen toi hylkäyksen putki/aa -erottelussa, mut kokemus oli hieno! :) (Tulipas tästä nyt pitkä sepustus. ;))

Kesäkuussa kisattiin vielä juhannuskisat Tuorlassa molempien koirien kanssa. Nelli kisasi tuolloin tiettävästi elämänsä viimeiset radat. Tuloksena tuplanolla. Sen jälkeen kisailtiin harvakseltaan Danin kanssa. Oman koiven mukaan mentiin. Treenattiin kyllä. Heinäkuussa Nelli lähti elämänsä viimeisiin (?) agitreeneihin pirteänä, palasi treeneistää kipeänä ja liikkuen huonosti. Kahteen kuukauteen noiden treenien jälkeen se ei hypänyt sänkyyn eikä autoon. Eläinlääkärissä kipujen syyksi paljastui nivelrikko ja spondyloosi.

Elokuussa käytiin Danin kanssa uudestaan yrittämässä sitä AVOa. Tuloksena 1-tulos, jonka myötä Danille TK2-titteli. Ja siinä elokuussa oli se pyörä-äksidenttikin, kun otettiin auton kanssa yhteen suojatiellä.. Elokuussa myös syntyi maailmaan (=Inkooseen) muutama kultainen pentunen. <3 Ja siitähän se jännittäminen alkoi toden teolla. :) Eräs näistä kultakimpaleista on se juttu, miksi tää vuosi ei todellakaan ole ollut pelkkää murhetta. <3 (Alla olevan kuvan ottanut Hanna J.)

Syksy onkin mennyt omia vaivoja parannellessa. Miettiessä, kannattaako levätä vai liikkua. Ja miten paljon. Agilityäkin ollaan treenattu kipujen ehdoilla. En oikeesti oo nyt yhtään tehnyt kipua vastaan hampaat irvessä (niin kuin ennen..). Mut silti paraneminen on vaan niin kovin hidasta. En kuitenkaan pysty vaan maata sohvalla. En koirien enkä itseni vuoksi. Oon ravannut ties kuinka monella lääkärillä ja fyssarilla, tehnyt niiden määräämiä harjoitteita ja koittanut opetella lepäämään. Välillä säälin mun työkavereita ja läheisiä, kun oon niin kiukkunen ja väsynyt tähän kaikkeen, ja se taitaa näkyä uloskin päin. Mut siihenkin auttaa kovasti positiivinen ajattelu, jota oon tässä yrittänyt kovasti treenata. :) Mielialat kyllä kovasti vaihtelee kipujen mukaan, sille en vaan voi mitään.

Syksyn piristys oli tosiaan tuo lauman kasvaminen, kun Dippi muutti meidän luokse. Onkin kyllä ollut melkoinen piristys arkeen tuo pentu! :) Ei sillä, onhan pentuajassa myös omat haasteensa ja hankaluutensa, mutta onpa vaan ollut kiva miettiä kaikkia pentujuttuja. Saa ajatukset kivasti pois kaikesta tyhmästä. Kaikki on Dipin kanssa mennyt ihan hyvin; se on ollut terve ja luonteeltaankin vaikuttaa aikas mainiolta tyypiltä!

Loppuvuosi on mennyt taukoillessa kisoista ja oikeastaan treeneistäkin. Lenkkeilty ollaan kyllä senkin edestä. Itse oon viettänyt aikaa salilla. Pieniä tokojuttuja ollaan tehty, mutta ei kovin paljoa niitäkään. En vaan nyt jaksa stressata tollasista jutuista.

Ensi vuodesta toivotaan parempaa. Jotain mukavaa onkin jo suunnitteilla, mutta siitä lisää myöhemmin. Katsellaan, milloin päästään kisaamaan agissa. Tai ylipäätään treenaamaan enempää kuin paria estettä. Ainakin päästään jo nyt nauttimaan pitkistä lenkeistä, ja se on kyllä ihan parasta terapiaa! :)

p.s. Ensi vuonna tavoitteena voisi olla vaikka opetella sanomaan ei. Nimim. vapaa viikonloppu vaihtui juuri lauantaipäivystykseen. Vastahan sitä sunnuntaina vietettiin täällä 13h. Huoh.

p.p.s. Oon töissä, joten nyt on tyytyminen näihin vanhoihin kuviin. :)