Vuosi on jo hyvässä vauhdissa, niin jos nyt niitä tavoitteitakin laittaisi vähän ylös. Minkäänlaisia tulostavoitteita en aio tälle vuodelle asettaa. Ne eivät vaan tunnu nyt tärkeiltä. Tässä nyt kuitenkin jotain:
Nelli:
Nellin tärkein tavoite on pysyä oireettomana. Lihaskunnosta pidetään huolta lenkkeillen ja jumppatreeneillä, kuten tähänkin asti. Tytillä käydään hierottavana säännöllisesti. Mieli pidetään virkeänä temppuilemalla ja rimattomalla agilityllä.
Dani:
Danin kanssa tavoitteena on pitää kivaa treeneissä! Itseluottamusta, vauhtia ja röyhkeyttä, niitä haetaan. Voittajan liikkeitä treenataan ilman kiirettä. Agissa koitetaan päästä kisaamaan viime vuotta enemmän, jos vaan terveys sen sallii.
Dippi:
Dipin tärkein tavoite on tietysti kasvaa pennusta hyväkäytöksiseksi nuoreksi koiraksi. Agissa treenataan perusteita kuntoon ja josko tuolle saisi jotain tokojuttujakin opetettua. Ehkä. ;) Pidetään suhde hyvänä ja treenit kivoina! Viralliset terveystutkimukset ovat ohjelmassa sitten, kun ikää on tarpeeksi.
Suvi:
Tästä nyt sais vaikka romaanin aikaiseksi, mut koitetaan lyhyesti. ;) Itsellä tavoitteena olla reilu ja oikeudenmukainen ohjaaja koirille. Kasvattaa kärsivällisyyttä. Lisäksi tavoitteena on tunnistaa oman jaksamisensa rajat (ja kunnioittaa niitä..), stressata vähemmän. Harrastaa sen mukaan, miten oma kroppa sen sallii, ei hampaat irvessä kipua vasten. Olla iloinen pienistä asioista ja onnistumisista, eikä haikailla mahdottomia. Tässä nyt sellaset, jotka viitsii tänne julkisesti kirjoittaa. ;)
Siinäpä ne nyt oli, katsotaan vuoden päästä, miten ollaan onnistuttu! Jotenkin mä en nyt vaan edes jaksa miettiä mitään tulostavoitteita. Tällä hetkellä keksin monta niin paljon tärkeämpää asiaa kuin tulokset. Meinataan kyllä treenata ahkerasti, mutta tavoitteena on vaan ylittää itsensä treeneissä ja kisoissa. Tää ei tarkoita sitä, ettei mulla olis tavoitteita pidemmällä tähtäimellä. On niitä, mutta tänä vuonna keskitytään fiilikseen ja stressitömän (no ainakin mahdollisimman stressittömän..) elämän tavoitteluun. En mä sitä sano, ettei tulokset olis kivoja, mut nyt vaan tuntuu, ettei joku korkea nollaprosentti tai VOI1 tee meistä (no siis musta) oikeasti juuri sen onnellisempaa, eikä noiden tulosten puuttuminen onnettomampaa. Tärkeää on vaan saada tehdä ja treenata terveenä. Nauttia pitkistä metsälenkeistä ilman kipuja. Nuo ovat ne jutut, mitkä meidät tekevät onnellisiksi.
maanantai 14. tammikuuta 2013
tiistai 8. tammikuuta 2013
Uuden vuoden ja alkuvuoden touhuilut
Onhan tosta uudesta vuodesta jo aikaa, mutta kun ei oo ehtinyt päivittämään blogia sen jälkeen. Aattoilta vietettiin meillä kotona rauhallisissa merkeissä. Vaihtoehtona oli mennä koirien kanssa kaverille; kaksioon jossa asuu myös kissa, juoksuinen porokoira (jotka eivät Nellin kanssa "oikein tule toimeen") sekä puolivuotias lapsi, jonka pitäisi saada nukkua. Veikkaan, että tästä olisi tullut vähemmän rauhallinen uusi vuosi. ;) Niinpä päätin pysyä kotona. Sehän ei mikään vaihtoehto ollutkaan, että olisin lähtenyt johonkin ilman koiria.
Käytiin kyllä vielä aattona treeneissä (klo 17-18) ja sen jälkeen pienellä lenkillä treeniporukan kanssa. Paukuttelut kuului kauempaa, eikä kukaan ampunut ihan vieressä, teollisuusalueella kun oltiin. Mun koirista Nelli oli ainoa, joka osoitti huomanneensa paukkeen; vähän pälyili ympärilleen. Pojat eivät reagoineet mitenkään. Dippi ei reagoinut raketteihin koko iltana edes pahimman paukkeen aikaan. Danin piti välillä sisällä pöhistä, ulkona ei ollut ongelmaa.. Tosi ihana oli kyllä huomata, että pentu oli noin rento! :)
Dipin kanssa aloitettiin agilitykurssi viime viikolla. :D Siis kierrellään siivekkeitä, juostaan niiden välistä ja leikitään. :) Kouluttajana toimii Korhosen Maiju, huippua! Dippi oli taas vallan pätevä ja toimi vieraassa hallissa ihan normaalisti, eli oli kovin hurrrja. ;) Kädet oli taas treenien jälkeen sen näköiset, että leikitty on. Kun ei aina osu just siihen leluun.. ;) Treeniaika ei meillä ole mikään ihanteellinen (perjantai-iltana klo 21.30-22.30), mutta ei anneta sen häiritä!
Piti vielä laskea itselle muistiin tilastoja niistä parista kisassa, joissa ollaan vuoden aikana käyty. Tässäpä ne:
Dani: 28 starttia/11 nollaa --> nollaprosentti 39.
Nelli: 14 starttia/9 nollaa (joissa mukana yksi tripla- ja yksi tuplanolla) --> nollaprosentti 64.
Siinäpä meidän kisailut. Josko ensi vuodelle saisi enemmän startteja? Tai sitten ei, katsellaan. :)
Loppuun vielä "pari" sanaa ei-koirajuttuja. Viime kerralla fyssarikäynnin yhteydessä löytyi uusi ongelma. Tuolla "ongelma-alueella" (l. nivusessa ja lonkassa) on moni lihas ihan totaalisessa krampissa. Hieromisesta ei tullut mitään, kun sattui ihan pirusti. Koitettiin laittaa sinne akupunktioneuloja, mutta ei siitäkään oikein tullut mitään, kun neulat vaan lävistivät ihon, eivätkä menneet sinne tukossa olevaan lihakseen.. :D (Fyssari ei ollut uskoa silmiään..) Kiva, en tosiaan oo tajunnut, millaset jumit siellä on! Aika koomista jopa, et tarkkailen silmä kovana koirien lihaskuntoa ja mahdollisia jumeja, eivätkä säännölliset fyssarikäynnit (ei oo ilmasta) tunnu ollenkaan pahalta. Itsestäni en sitten jaksa pitää ollenkaan huolta. Pitäis ehkä.. :)
Semmosta kuuluu meidän alkuvuoteen. Mukavaa viikkoa kaikille!
Käytiin kyllä vielä aattona treeneissä (klo 17-18) ja sen jälkeen pienellä lenkillä treeniporukan kanssa. Paukuttelut kuului kauempaa, eikä kukaan ampunut ihan vieressä, teollisuusalueella kun oltiin. Mun koirista Nelli oli ainoa, joka osoitti huomanneensa paukkeen; vähän pälyili ympärilleen. Pojat eivät reagoineet mitenkään. Dippi ei reagoinut raketteihin koko iltana edes pahimman paukkeen aikaan. Danin piti välillä sisällä pöhistä, ulkona ei ollut ongelmaa.. Tosi ihana oli kyllä huomata, että pentu oli noin rento! :)
Dipin kanssa aloitettiin agilitykurssi viime viikolla. :D Siis kierrellään siivekkeitä, juostaan niiden välistä ja leikitään. :) Kouluttajana toimii Korhosen Maiju, huippua! Dippi oli taas vallan pätevä ja toimi vieraassa hallissa ihan normaalisti, eli oli kovin hurrrja. ;) Kädet oli taas treenien jälkeen sen näköiset, että leikitty on. Kun ei aina osu just siihen leluun.. ;) Treeniaika ei meillä ole mikään ihanteellinen (perjantai-iltana klo 21.30-22.30), mutta ei anneta sen häiritä!
Piti vielä laskea itselle muistiin tilastoja niistä parista kisassa, joissa ollaan vuoden aikana käyty. Tässäpä ne:
Dani: 28 starttia/11 nollaa --> nollaprosentti 39.
Nelli: 14 starttia/9 nollaa (joissa mukana yksi tripla- ja yksi tuplanolla) --> nollaprosentti 64.
Siinäpä meidän kisailut. Josko ensi vuodelle saisi enemmän startteja? Tai sitten ei, katsellaan. :)
Loppuun vielä "pari" sanaa ei-koirajuttuja. Viime kerralla fyssarikäynnin yhteydessä löytyi uusi ongelma. Tuolla "ongelma-alueella" (l. nivusessa ja lonkassa) on moni lihas ihan totaalisessa krampissa. Hieromisesta ei tullut mitään, kun sattui ihan pirusti. Koitettiin laittaa sinne akupunktioneuloja, mutta ei siitäkään oikein tullut mitään, kun neulat vaan lävistivät ihon, eivätkä menneet sinne tukossa olevaan lihakseen.. :D (Fyssari ei ollut uskoa silmiään..) Kiva, en tosiaan oo tajunnut, millaset jumit siellä on! Aika koomista jopa, et tarkkailen silmä kovana koirien lihaskuntoa ja mahdollisia jumeja, eivätkä säännölliset fyssarikäynnit (ei oo ilmasta) tunnu ollenkaan pahalta. Itsestäni en sitten jaksa pitää ollenkaan huolta. Pitäis ehkä.. :)
Semmosta kuuluu meidän alkuvuoteen. Mukavaa viikkoa kaikille!
perjantai 28. joulukuuta 2012
Jatkaa on hyvä kun on kädet täynnä voimaa kuljettaa tätä laivaa. Myrsky tuo vaan rikkautta tullessaan.
Joulu tuli ja meni, nopeasti. Mutta olipahan mukavaa! Aika meni sukulaisia tavaten, leväten, syöden ja lenkkeillen. Koirat käyttäytyivät melko hyvin, eikä edes siskon kissan kanssa tullut suurempia rähinöitä. :) Dippi oli kyllä kovin vieraskorea ensimäiset kaksi päivää. Oli normaalia rauhallisempi ja teki kaikki tarpeensa ulos! Siis kokonaisten kahden päivän ajan! :O Eipä oo ennen moista tapahtunut. Kolmantena päivänä alkoi sitten jo tuttu riekkuminen, ja silloin tuli kahdet pissatkin sisälle. Kun ei sitä siinä vauhdissa niin huomaa. ;) Kaikki koirat käyttäytyivät hienosti myös sukulaislapsien kanssa. Dippiä tosin ensin vähän ihmetytti ne pikkuihmiset. Mutta kyllä sekin sitten nopeasti sulatti huutavat ja juoksevat lapset. Muutenkin kaikki meni niin hyvin, ja toki oli ihanaa olla äidin passattavana. :p Ihana joulu oli kyllä! <3 Ei haitannut edes aaton huono ajokeli. Matka kyllä sujui, mutta tavallista hitaammin.
Ja sitten "pari" sanaa vuodesta 2012. Onpahan ollut vuosi. Ei kyllä jää mitenkään hyvällä tavalla mieleen, vaikka mieleen jääkin. En sanois, että on ollut elämäni raskain vuosi, mut kyllä tää top3:een menee. Vaikka onhan tässä kivojakin juttuja tapahtunut, onneksi. Kuluneen vuoden aikana on tullut aika paljon pohdiskeltua juttuja. Että mikä on oikeasti tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää. Asenne ja suhtautuminen moniin juttuihin on muuttunut kovastikin tässä vuoden aikana. Ja josko oisin saanut edes vähän lisää kärsivällisyyttä, sitä kun ei liioiksi ole ollut. :P
Seuraavaksi meidän vuosi lyhyesti. Kisoja, treenejä, muuta elämää ja valitettavasti myös vammoja, koska ne nyt vaan ovat olleet niin keskeisessä asemassa kuluneena vuonna. :/ En tiedä, mitä kaikkea tänne on fiksua kirjoittaa, mut enpä nyt kauheesti jaksa stressata siitä. Alkuvuosi ja kevät menivät kisatessa ja treenatessa agia. Danin kanssa alettiin jo löytää yhteistä säveltä radoilla ja saatiin jonkun verran ehjiä suorituksia. Nellin kanssa kisattiin alkuvuodesta vähemmän, lähempänä sm:iä sitten muutamat startit tehtiin senkin kanssa. Ja mä taistelin kipuilevan nilkan kanssa.
Toukokuussa käytiin Danin kanssa tokokokeessa hakemassa elämämme ensimmäinen kakkostulos. Dani jumitti kaukot, ja tuli siellä jotain muutakin pientä. Mun nilkka alkoi olla kunnossa. Juoksin HCR:n ilman kipuja. <3
Kesäkuussa sitten lähdettiin Nooran kanssa kesälomareissulle Jyväskylään, agin sm-kisoihin. Tää reissu on yksi niistä tän vuoden hyvistä muistoista. Siitä huolimatta, että oma lonkka oli kipeytynyt pari viikkoa sitten ja oli sm:ien aikaan oikeasti tosi kipeä. En vaan silloin tiennyt, mistä tuo johtui, joten Buranalla mentiin. Omat henkilökohtaiset tavoitteet kyllä täyttyivät noissa skaboissa. Mullahan siis oli tavoitteena vaan saada pidettyä oma pää kasassa. Kun sen kanssa on ollut vähän ongelmia aina, kun on isommat kisat/tuloksella on normaalia enemmän merkitystä. ;-) Mut nyt kyettiin tekemään puhdas rata ilman ihan kamalan suuria varmisteluja! Rata itsessäänhän oli aika helppo, mut kyllä silläkin mokata pystyi. Ihanneaika oli tiukka, eikä me siihen ihan keretty. Mut eipä kerennyt kovin moni muukaan. Päästiin juuri ja juuri finaaliin, mut moni yleensä meitä nopeampi koira jäi finaalin ulkopuolelle. Finaalissa sitten pieni herpaantuminen toi hylkäyksen putki/aa -erottelussa, mut kokemus oli hieno! :) (Tulipas tästä nyt pitkä sepustus. ;))
Kesäkuussa kisattiin vielä juhannuskisat Tuorlassa molempien koirien kanssa. Nelli kisasi tuolloin tiettävästi elämänsä viimeiset radat. Tuloksena tuplanolla. Sen jälkeen kisailtiin harvakseltaan Danin kanssa. Oman koiven mukaan mentiin. Treenattiin kyllä. Heinäkuussa Nelli lähti elämänsä viimeisiin (?) agitreeneihin pirteänä, palasi treeneistää kipeänä ja liikkuen huonosti. Kahteen kuukauteen noiden treenien jälkeen se ei hypänyt sänkyyn eikä autoon. Eläinlääkärissä kipujen syyksi paljastui nivelrikko ja spondyloosi.
Elokuussa käytiin Danin kanssa uudestaan yrittämässä sitä AVOa. Tuloksena 1-tulos, jonka myötä Danille TK2-titteli. Ja siinä elokuussa oli se pyörä-äksidenttikin, kun otettiin auton kanssa yhteen suojatiellä.. Elokuussa myös syntyi maailmaan (=Inkooseen) muutama kultainen pentunen. <3 Ja siitähän se jännittäminen alkoi toden teolla. :) Eräs näistä kultakimpaleista on se juttu, miksi tää vuosi ei todellakaan ole ollut pelkkää murhetta. <3 (Alla olevan kuvan ottanut Hanna J.)
Syksy onkin mennyt omia vaivoja parannellessa. Miettiessä, kannattaako levätä vai liikkua. Ja miten paljon. Agilityäkin ollaan treenattu kipujen ehdoilla. En oikeesti oo nyt yhtään tehnyt kipua vastaan hampaat irvessä (niin kuin ennen..). Mut silti paraneminen on vaan niin kovin hidasta. En kuitenkaan pysty vaan maata sohvalla. En koirien enkä itseni vuoksi. Oon ravannut ties kuinka monella lääkärillä ja fyssarilla, tehnyt niiden määräämiä harjoitteita ja koittanut opetella lepäämään. Välillä säälin mun työkavereita ja läheisiä, kun oon niin kiukkunen ja väsynyt tähän kaikkeen, ja se taitaa näkyä uloskin päin. Mut siihenkin auttaa kovasti positiivinen ajattelu, jota oon tässä yrittänyt kovasti treenata. :) Mielialat kyllä kovasti vaihtelee kipujen mukaan, sille en vaan voi mitään.
Syksyn piristys oli tosiaan tuo lauman kasvaminen, kun Dippi muutti meidän luokse. Onkin kyllä ollut melkoinen piristys arkeen tuo pentu! :) Ei sillä, onhan pentuajassa myös omat haasteensa ja hankaluutensa, mutta onpa vaan ollut kiva miettiä kaikkia pentujuttuja. Saa ajatukset kivasti pois kaikesta tyhmästä. Kaikki on Dipin kanssa mennyt ihan hyvin; se on ollut terve ja luonteeltaankin vaikuttaa aikas mainiolta tyypiltä!
Loppuvuosi on mennyt taukoillessa kisoista ja oikeastaan treeneistäkin. Lenkkeilty ollaan kyllä senkin edestä. Itse oon viettänyt aikaa salilla. Pieniä tokojuttuja ollaan tehty, mutta ei kovin paljoa niitäkään. En vaan nyt jaksa stressata tollasista jutuista.
Ensi vuodesta toivotaan parempaa. Jotain mukavaa onkin jo suunnitteilla, mutta siitä lisää myöhemmin. Katsellaan, milloin päästään kisaamaan agissa. Tai ylipäätään treenaamaan enempää kuin paria estettä. Ainakin päästään jo nyt nauttimaan pitkistä lenkeistä, ja se on kyllä ihan parasta terapiaa! :)
p.s. Ensi vuonna tavoitteena voisi olla vaikka opetella sanomaan ei. Nimim. vapaa viikonloppu vaihtui juuri lauantaipäivystykseen. Vastahan sitä sunnuntaina vietettiin täällä 13h. Huoh.
p.p.s. Oon töissä, joten nyt on tyytyminen näihin vanhoihin kuviin. :)
Ja sitten "pari" sanaa vuodesta 2012. Onpahan ollut vuosi. Ei kyllä jää mitenkään hyvällä tavalla mieleen, vaikka mieleen jääkin. En sanois, että on ollut elämäni raskain vuosi, mut kyllä tää top3:een menee. Vaikka onhan tässä kivojakin juttuja tapahtunut, onneksi. Kuluneen vuoden aikana on tullut aika paljon pohdiskeltua juttuja. Että mikä on oikeasti tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää. Asenne ja suhtautuminen moniin juttuihin on muuttunut kovastikin tässä vuoden aikana. Ja josko oisin saanut edes vähän lisää kärsivällisyyttä, sitä kun ei liioiksi ole ollut. :P
Seuraavaksi meidän vuosi lyhyesti. Kisoja, treenejä, muuta elämää ja valitettavasti myös vammoja, koska ne nyt vaan ovat olleet niin keskeisessä asemassa kuluneena vuonna. :/ En tiedä, mitä kaikkea tänne on fiksua kirjoittaa, mut enpä nyt kauheesti jaksa stressata siitä. Alkuvuosi ja kevät menivät kisatessa ja treenatessa agia. Danin kanssa alettiin jo löytää yhteistä säveltä radoilla ja saatiin jonkun verran ehjiä suorituksia. Nellin kanssa kisattiin alkuvuodesta vähemmän, lähempänä sm:iä sitten muutamat startit tehtiin senkin kanssa. Ja mä taistelin kipuilevan nilkan kanssa.
Kesäkuussa sitten lähdettiin Nooran kanssa kesälomareissulle Jyväskylään, agin sm-kisoihin. Tää reissu on yksi niistä tän vuoden hyvistä muistoista. Siitä huolimatta, että oma lonkka oli kipeytynyt pari viikkoa sitten ja oli sm:ien aikaan oikeasti tosi kipeä. En vaan silloin tiennyt, mistä tuo johtui, joten Buranalla mentiin. Omat henkilökohtaiset tavoitteet kyllä täyttyivät noissa skaboissa. Mullahan siis oli tavoitteena vaan saada pidettyä oma pää kasassa. Kun sen kanssa on ollut vähän ongelmia aina, kun on isommat kisat/tuloksella on normaalia enemmän merkitystä. ;-) Mut nyt kyettiin tekemään puhdas rata ilman ihan kamalan suuria varmisteluja! Rata itsessäänhän oli aika helppo, mut kyllä silläkin mokata pystyi. Ihanneaika oli tiukka, eikä me siihen ihan keretty. Mut eipä kerennyt kovin moni muukaan. Päästiin juuri ja juuri finaaliin, mut moni yleensä meitä nopeampi koira jäi finaalin ulkopuolelle. Finaalissa sitten pieni herpaantuminen toi hylkäyksen putki/aa -erottelussa, mut kokemus oli hieno! :) (Tulipas tästä nyt pitkä sepustus. ;))
Kesäkuussa kisattiin vielä juhannuskisat Tuorlassa molempien koirien kanssa. Nelli kisasi tuolloin tiettävästi elämänsä viimeiset radat. Tuloksena tuplanolla. Sen jälkeen kisailtiin harvakseltaan Danin kanssa. Oman koiven mukaan mentiin. Treenattiin kyllä. Heinäkuussa Nelli lähti elämänsä viimeisiin (?) agitreeneihin pirteänä, palasi treeneistää kipeänä ja liikkuen huonosti. Kahteen kuukauteen noiden treenien jälkeen se ei hypänyt sänkyyn eikä autoon. Eläinlääkärissä kipujen syyksi paljastui nivelrikko ja spondyloosi.
Elokuussa käytiin Danin kanssa uudestaan yrittämässä sitä AVOa. Tuloksena 1-tulos, jonka myötä Danille TK2-titteli. Ja siinä elokuussa oli se pyörä-äksidenttikin, kun otettiin auton kanssa yhteen suojatiellä.. Elokuussa myös syntyi maailmaan (=Inkooseen) muutama kultainen pentunen. <3 Ja siitähän se jännittäminen alkoi toden teolla. :) Eräs näistä kultakimpaleista on se juttu, miksi tää vuosi ei todellakaan ole ollut pelkkää murhetta. <3 (Alla olevan kuvan ottanut Hanna J.)
Syksy onkin mennyt omia vaivoja parannellessa. Miettiessä, kannattaako levätä vai liikkua. Ja miten paljon. Agilityäkin ollaan treenattu kipujen ehdoilla. En oikeesti oo nyt yhtään tehnyt kipua vastaan hampaat irvessä (niin kuin ennen..). Mut silti paraneminen on vaan niin kovin hidasta. En kuitenkaan pysty vaan maata sohvalla. En koirien enkä itseni vuoksi. Oon ravannut ties kuinka monella lääkärillä ja fyssarilla, tehnyt niiden määräämiä harjoitteita ja koittanut opetella lepäämään. Välillä säälin mun työkavereita ja läheisiä, kun oon niin kiukkunen ja väsynyt tähän kaikkeen, ja se taitaa näkyä uloskin päin. Mut siihenkin auttaa kovasti positiivinen ajattelu, jota oon tässä yrittänyt kovasti treenata. :) Mielialat kyllä kovasti vaihtelee kipujen mukaan, sille en vaan voi mitään.
Syksyn piristys oli tosiaan tuo lauman kasvaminen, kun Dippi muutti meidän luokse. Onkin kyllä ollut melkoinen piristys arkeen tuo pentu! :) Ei sillä, onhan pentuajassa myös omat haasteensa ja hankaluutensa, mutta onpa vaan ollut kiva miettiä kaikkia pentujuttuja. Saa ajatukset kivasti pois kaikesta tyhmästä. Kaikki on Dipin kanssa mennyt ihan hyvin; se on ollut terve ja luonteeltaankin vaikuttaa aikas mainiolta tyypiltä!
Loppuvuosi on mennyt taukoillessa kisoista ja oikeastaan treeneistäkin. Lenkkeilty ollaan kyllä senkin edestä. Itse oon viettänyt aikaa salilla. Pieniä tokojuttuja ollaan tehty, mutta ei kovin paljoa niitäkään. En vaan nyt jaksa stressata tollasista jutuista.
Ensi vuodesta toivotaan parempaa. Jotain mukavaa onkin jo suunnitteilla, mutta siitä lisää myöhemmin. Katsellaan, milloin päästään kisaamaan agissa. Tai ylipäätään treenaamaan enempää kuin paria estettä. Ainakin päästään jo nyt nauttimaan pitkistä lenkeistä, ja se on kyllä ihan parasta terapiaa! :)
p.s. Ensi vuonna tavoitteena voisi olla vaikka opetella sanomaan ei. Nimim. vapaa viikonloppu vaihtui juuri lauantaipäivystykseen. Vastahan sitä sunnuntaina vietettiin täällä 13h. Huoh.
p.p.s. Oon töissä, joten nyt on tyytyminen näihin vanhoihin kuviin. :)
perjantai 21. joulukuuta 2012
Ihanaa joulua!
Tästä tulee nyt kuvaton postaus, koska viime kerralla niitä kuvia oli tänkin tekstin edestä. :) Mut joulupukki vähän lupaili, että saisin kameran joululahjaksi, niin sit niitä kuvia saattais olla useammin. Siis ehkä. Mitään en lupaa. ;)
Mutta siis tää toivottais kaikille blogin lukijoille oikein ihanaa ja rentouttavaa joulua sekä rapsutuksia koirille! *<:o) Levätkää, nauttikaa ja syökää hyvin!
Itsellä tää joulu on pikkasen lyhyempi, kun oon vielä sunnuntaina töissä kymmeneen asti. Mut sitten on vapaata, huikeat kolme päivää! Kivaa! :)
perjantai 14. joulukuuta 2012
Kuvia ja kuulumisia!
Aloitetaas tää postaus harvinaisesti kuvilla!
Ensimmäiset kuvat otettu jokunen viikko sitten, kun oltiin lenkillä Hannan, Maj-siskon, Dean, Nanen, Eran ja Millin kanssa. Kaikki kuvat ottanut Hanna.
Sitten itsenäisyyspäivän kisoista Vuokkosilta, kuvat ottanut koirakuvaaja Olivier (koiravalokuvaus.fi):
(Ärsyttävää, kun tohon Dipin kuvaan jäi tollanen nappula. :D)
Loppuun vielä poikien söpöstelykuva erään pitkän lenkin jälkeen (taattua kännykkälaatua):
Ensimmäiset kuvat otettu jokunen viikko sitten, kun oltiin lenkillä Hannan, Maj-siskon, Dean, Nanen, Eran ja Millin kanssa. Kaikki kuvat ottanut Hanna.
Sitten itsenäisyyspäivän kisoista Vuokkosilta, kuvat ottanut koirakuvaaja Olivier (koiravalokuvaus.fi):
(Ärsyttävää, kun tohon Dipin kuvaan jäi tollanen nappula. :D)
Loppuun vielä poikien söpöstelykuva erään pitkän lenkin jälkeen (taattua kännykkälaatua):
On taas niin pitkä väli tässä kirjoitteluiden välillä, että en mä muista, mitä tässä välissä on tapahtunut. :) Ainakin käytiin isojen (no siis aikuisten) koirien kanssa Tytti-fyssarilla, ja saatiin ihan loistavia uutisia! Molemmat oli tosi hyvässä kunnossa. :) Toki joitain pieniä tiukkuuksia oli molemmilla, mut ei mitään kovin pahaa. Sanoinkin jo ennen käsittelyä Tytille, et Nelli on kyllä nyt liikkunut niin hyvin (siis hyvin Nelliksi, eihän sitä normikoiraan voi verrata..), että ihmettelen, jos sieltä jotain kovin pahaa löytyy. Eikä sitten löytynyt, jes!
Danin kanssa kuukauden agitauko on takana, ja ollaan päästy pari kertaa tekemään jotain pientä. Ei tällä mun koivella edelleenkään mitään kovin pitkää treeniä tehdä, mutta jos nyt jotain pääsis tekemään kuitenkin. :)
Dippi jatkaa kasvuaan ja yleisten käytöstapojen opettelua. On se aika veikeä tapaus. ;-) Haukkuu lujaa, puree kovaa ja lenkillä kulkee isojen koirien mukana ihan muina miehinä. Oon sitä aina välillä kantanut sylissä pitkien lenkkien aikana. Tää saa aikaan kovaa vikinää ja ininää ("no päästä mut nyt alaaas, kun on mulla jalatkin!"). Jotain pieniä juttuja ollaan treenailtukin ja jonkun verran jopa edistytty. Tällä hetkellä kovimman treenin alla taitaa olla paikallaolo. Kun ei vaan malttais millään istuskella paikoillaan. :) Mitat Dipillä 18-viikoisena oli 4,5kg ja 31cm.
Nelli pääsi viime maanantaina Danin tokojen jälkeen juoksentelemaan "rataa", johon kuului putkia ja hyppyjä ilman rimoja. Vitsi, että se meni kovaa! Oli kyllä ihan täpinöissään, kun pääsi tekemään. :) Niin harmi, etten tosiaan uskalla sillä kovin paljon tehdä. :/
Mä oon tällä hetkellä flunssassa kotona. :/ En viitsinyt mennä töihin, jos tää vaikka paranis sit nopeammin. Huomenna olis tiedossa porukkalenkkiä Eran luona, niin parasta olis olla sellaisessa kunnossa, et sinne pääsee! :)
torstai 22. marraskuuta 2012
Ohituksia
Kylläpä nyt tulee päivityksiä tiheään tahtiin! Harvinaista. :) Oon nyt pari päivää tehnyt iltavuoroa, joten ollaan ehditty käydä valoisassa metsässä lenkkeilemässä. Aika luksusta! Näillä lenkeillä on sattunut pari "ajatuksia herättävää" ohitustilannetta, niin päätinpä nyt sitten kirjoittaa tästä aiheesta.
Kaikki koiranomistajathan tietää, että ohitustilanteita ja -tyylejä on monenlaisia, eikä homma aina mene niin kuin Strömsössä. Tässäpä ne meille viime päivinä sattuneet tilanteet:
-Vastaan tulee nainen parin Cockerin kanssa. Nähdään toisemme pitkältä ja alan keräillä omia koiria luokseni. No vastaantulevapa ei tee elettäkään, ja niinpä Cockerit lähtevät jolkottelemaan meitä kohti. Mun mielestä tää on ärsyttävää. Huudan naiselle, että tää yksi näistä (Nelli) ei sitten tykkää kenestäkään, että älä päästä niitä koiria tänne. No eipä se nyt enää siinä vaiheessa mitään auttanut, kun koirat oli jo meidän luona, eikä reagoineet enää naisen käskyihin. Eihän toi Nelli kellekään mitään tee, mut kokee tilanteen ahdistavana. Ja mua ärsyttää se, ettei saada lenkkeillä rauhassa ilman iholle tunkevia koiria.
Näitä samankaltaisia esimerkkejä on paljon, ja kaikki on varmaan tällaisiin törmänneet. Perusteluina kuulee mm. "tää on ihan kiltti" (no tää ei) tai "tää on pentu" (no miten se tähän liittyy).En tykkää kyllä ollenkaan. Eikä tykkää Nellikään. Oon kuullut myös luentoa siitä, kuinka Nelli ei koskaan tuu tykkäämäänkään kenestäkään, jos en anna kaikkien vastaantilevien tulla moikkaamaan. Joo kiitos vaan vinkeistä, meillä on kyllä ihan omat kaverit, joiden kanssa leikitään.
-Se toinen tilanne tapahtui tänään aamulla. Vastaan tulee joku Spanieli vanhemman pariskunnan kanssa hihnassa. Mun koirista Nelli on hihnassa, Dippi tulee vierellä namin perässä ja Dani kulkee nätisti vieressä kontaktissa. Kuitenkin ohitustilanteessa saan kuulla olevani täysin vastuuntunnoton lakia rikkova ihminen, kun mun koirat ei oo hihnassa (ollaan siis keskellä metsää). No näinhän se on ja laki on laki. Mut silti on musta vähän hassua. Se Spanieli muuten rähisi hihnan jatkona. Mutta nää nyt on näitä, en jaksanut vastata mitään. :)
Onhan noita tyylejä muitakin. Yleisiä ovat myös tuijottajat. Tuijottajat ovat näitä, jotka pysähtyvät aina vähän ennen ohitustilannetta, usein keskelle tietä. Siinä sitten mietit, mistä kohtaa pääset ohi, ja sinkoaako koira ohitustilanteessa iholle vai ei. Talvella saatetaan myös pysähtyä keskelle kapeaa polkua, ja siinä sitten rämmit sieltä umpihangen kautta ohi. Oon aina miettinyt, mitä tapahtuu, kun kaksi tuijottajaa kohtaa. Seisooko ne siinä maailman tappiin asti odottamassa, että toinen liikkuu eteenpäin?
Jonkin verran tapaa myös pussailijoita. Nää on semmosia, joiden täytyy päästä hihnassakin moikkaamaan kaikkia, ennen kuin pääsevät ohi. Meidän entisen kämpän naapurissa asui Rotikka, joka aina ohitti meidät kulmahampaat esillä. Joka kerta isäntä jaksoi tarkistaa, saisko tällä kertaa tulla pussailemaan..
Ainiin, ja yks päivä metsässä vastaan tuli nainen parin Chihun ja Kääpiösnautserin kanssa. Nainen huusi jo pitkältä meidät nähdessään: "Äh, mä en nyt kyllä jaksa ottaa näitä kiinni!". Siinäpä sitten saatiin pari rähisevää Chihua roikkumaan perskarvoihin.
Onhan näitä tilanteita vaikka kuinka, mut tässä nyt ekana mieleen tulleet. Mainittakoon vielä, et suurin osa ohituksista toki menee hienosti, mut aina ei vaan onnistu. Ja siis munkaan koirat ei todellakaan oo mitään täydellisiä ohittajia! Semmosta johtopäätöstä ei kukaan saa tästä tekstistä vetää. Nelli rähisee edelleenkin helposti (riippuen vireystilasta ja vastaantulevan koiran olemuksesta/käytöksestä), vaikka sen kanssa on tehty PALJON töitä. Sillä nyt on vaan taustalla niin huonoja kokemuksia. Danikin saattaa yllättävässä tilanteessa (jos jostain mutkan takaa tulee koira) reagoida ensin haukkumalla ja juoksemalla kohti, mut tulee kyllä sitten käskystä luokse. Silti tää on todella rasittavaa ja siitä pitäis ehdottomasti päästä eroon. Dippi nyt ei vielä ymmärrä mistään mitään ja sen käytös riippuu ihan mun toiminnasta. :)
Loppuun vielä jokin aika sitten tapahtunut "hauska" ohitustilanne. Ollaan metsässä Nellin ja Danin kanssa. Omat koirat sattuvat juuri olemaan siinä mun jaloissa, kun mutkan takaa tulee Sakemanni meidän luo. Koska omistajaa ei näy missään, ja saku näyttää kiltiltä, vapautan mun koirat (mitä muutakaan siinä tilanteessa voisi tehdä..?). Dani ja sakemanni lähtevät juoksemaan jonnekin pusikkoon (leikkien). Hetken päästä sakemannin omistaja tulee meidän luo, ja käydään seuraavanlainen keskustelu:
sakun omistaja: "Onhan sun koira narttu?"
minä: "Ei, se on uros."
"Ai.. Kun tolla mun nartulla on juoksut."
"...." (kävi mielessä kysyä, että miksiköhän se sitten on vapaana. Varsinkin, jos ei tule käskystä luo.)
"No ehkä sillä ei vielä oo tärppejä, kun on vasta niin vähän aikaa vuotanut."
"Mun koira on kaksi kertaa astunut, että osaa kyllä ne hommat.."
Siinä sitten huudeltiin koiria, ja kyllähän ne sieltä hetken päästä tuli. Ei siellä todennäköisesti mitään tapahtunut, mut mistä sitä lopulta tietää. Kyllä mä olisin vähän ollut huolissani, jos olisin sen nartun omistaja ollut.. En nyt kuitenkaan itse osannut tuntea siitä kovin huonoa omaatuntoa, kun narttu tuli nimenomaan meidän luo, eikä toisin päin. Toivotaan, ettei mitään taphtunut!
Meitä on moneen junaan. Pitäis vaan kaikkien mahtua samoille teille ja poluille. Älkääkä nyt ottako tätä tekstiä liian vakavasti, ihan hyvällä mielellä on kirjotettu. :)
Kaikki koiranomistajathan tietää, että ohitustilanteita ja -tyylejä on monenlaisia, eikä homma aina mene niin kuin Strömsössä. Tässäpä ne meille viime päivinä sattuneet tilanteet:
-Vastaan tulee nainen parin Cockerin kanssa. Nähdään toisemme pitkältä ja alan keräillä omia koiria luokseni. No vastaantulevapa ei tee elettäkään, ja niinpä Cockerit lähtevät jolkottelemaan meitä kohti. Mun mielestä tää on ärsyttävää. Huudan naiselle, että tää yksi näistä (Nelli) ei sitten tykkää kenestäkään, että älä päästä niitä koiria tänne. No eipä se nyt enää siinä vaiheessa mitään auttanut, kun koirat oli jo meidän luona, eikä reagoineet enää naisen käskyihin. Eihän toi Nelli kellekään mitään tee, mut kokee tilanteen ahdistavana. Ja mua ärsyttää se, ettei saada lenkkeillä rauhassa ilman iholle tunkevia koiria.
Näitä samankaltaisia esimerkkejä on paljon, ja kaikki on varmaan tällaisiin törmänneet. Perusteluina kuulee mm. "tää on ihan kiltti" (no tää ei) tai "tää on pentu" (no miten se tähän liittyy).En tykkää kyllä ollenkaan. Eikä tykkää Nellikään. Oon kuullut myös luentoa siitä, kuinka Nelli ei koskaan tuu tykkäämäänkään kenestäkään, jos en anna kaikkien vastaantilevien tulla moikkaamaan. Joo kiitos vaan vinkeistä, meillä on kyllä ihan omat kaverit, joiden kanssa leikitään.
-Se toinen tilanne tapahtui tänään aamulla. Vastaan tulee joku Spanieli vanhemman pariskunnan kanssa hihnassa. Mun koirista Nelli on hihnassa, Dippi tulee vierellä namin perässä ja Dani kulkee nätisti vieressä kontaktissa. Kuitenkin ohitustilanteessa saan kuulla olevani täysin vastuuntunnoton lakia rikkova ihminen, kun mun koirat ei oo hihnassa (ollaan siis keskellä metsää). No näinhän se on ja laki on laki. Mut silti on musta vähän hassua. Se Spanieli muuten rähisi hihnan jatkona. Mutta nää nyt on näitä, en jaksanut vastata mitään. :)
Onhan noita tyylejä muitakin. Yleisiä ovat myös tuijottajat. Tuijottajat ovat näitä, jotka pysähtyvät aina vähän ennen ohitustilannetta, usein keskelle tietä. Siinä sitten mietit, mistä kohtaa pääset ohi, ja sinkoaako koira ohitustilanteessa iholle vai ei. Talvella saatetaan myös pysähtyä keskelle kapeaa polkua, ja siinä sitten rämmit sieltä umpihangen kautta ohi. Oon aina miettinyt, mitä tapahtuu, kun kaksi tuijottajaa kohtaa. Seisooko ne siinä maailman tappiin asti odottamassa, että toinen liikkuu eteenpäin?
Jonkin verran tapaa myös pussailijoita. Nää on semmosia, joiden täytyy päästä hihnassakin moikkaamaan kaikkia, ennen kuin pääsevät ohi. Meidän entisen kämpän naapurissa asui Rotikka, joka aina ohitti meidät kulmahampaat esillä. Joka kerta isäntä jaksoi tarkistaa, saisko tällä kertaa tulla pussailemaan..
Ainiin, ja yks päivä metsässä vastaan tuli nainen parin Chihun ja Kääpiösnautserin kanssa. Nainen huusi jo pitkältä meidät nähdessään: "Äh, mä en nyt kyllä jaksa ottaa näitä kiinni!". Siinäpä sitten saatiin pari rähisevää Chihua roikkumaan perskarvoihin.
Onhan näitä tilanteita vaikka kuinka, mut tässä nyt ekana mieleen tulleet. Mainittakoon vielä, et suurin osa ohituksista toki menee hienosti, mut aina ei vaan onnistu. Ja siis munkaan koirat ei todellakaan oo mitään täydellisiä ohittajia! Semmosta johtopäätöstä ei kukaan saa tästä tekstistä vetää. Nelli rähisee edelleenkin helposti (riippuen vireystilasta ja vastaantulevan koiran olemuksesta/käytöksestä), vaikka sen kanssa on tehty PALJON töitä. Sillä nyt on vaan taustalla niin huonoja kokemuksia. Danikin saattaa yllättävässä tilanteessa (jos jostain mutkan takaa tulee koira) reagoida ensin haukkumalla ja juoksemalla kohti, mut tulee kyllä sitten käskystä luokse. Silti tää on todella rasittavaa ja siitä pitäis ehdottomasti päästä eroon. Dippi nyt ei vielä ymmärrä mistään mitään ja sen käytös riippuu ihan mun toiminnasta. :)
Loppuun vielä jokin aika sitten tapahtunut "hauska" ohitustilanne. Ollaan metsässä Nellin ja Danin kanssa. Omat koirat sattuvat juuri olemaan siinä mun jaloissa, kun mutkan takaa tulee Sakemanni meidän luo. Koska omistajaa ei näy missään, ja saku näyttää kiltiltä, vapautan mun koirat (mitä muutakaan siinä tilanteessa voisi tehdä..?). Dani ja sakemanni lähtevät juoksemaan jonnekin pusikkoon (leikkien). Hetken päästä sakemannin omistaja tulee meidän luo, ja käydään seuraavanlainen keskustelu:
sakun omistaja: "Onhan sun koira narttu?"
minä: "Ei, se on uros."
"Ai.. Kun tolla mun nartulla on juoksut."
"...." (kävi mielessä kysyä, että miksiköhän se sitten on vapaana. Varsinkin, jos ei tule käskystä luo.)
"No ehkä sillä ei vielä oo tärppejä, kun on vasta niin vähän aikaa vuotanut."
"Mun koira on kaksi kertaa astunut, että osaa kyllä ne hommat.."
Siinä sitten huudeltiin koiria, ja kyllähän ne sieltä hetken päästä tuli. Ei siellä todennäköisesti mitään tapahtunut, mut mistä sitä lopulta tietää. Kyllä mä olisin vähän ollut huolissani, jos olisin sen nartun omistaja ollut.. En nyt kuitenkaan itse osannut tuntea siitä kovin huonoa omaatuntoa, kun narttu tuli nimenomaan meidän luo, eikä toisin päin. Toivotaan, ettei mitään taphtunut!
Meitä on moneen junaan. Pitäis vaan kaikkien mahtua samoille teille ja poluille. Älkääkä nyt ottako tätä tekstiä liian vakavasti, ihan hyvällä mielellä on kirjotettu. :)
tiistai 20. marraskuuta 2012
Sirkus tokka
Taas tämmönen höpöhöpöpäivitys. Eli hakusanoja, joilla tänne blogiin on löydetty. Siis niitä erikoisempia. ;) Tietty koirien nimiin jne. liittyviä hakuja on paljon.
Ensin koirajuttuihin liittyviä:
Anaalirauhasfisteli: Kyllä, sellaisestakin ollaan kärsitty.
Mittelin lonkkaviat: No niinpä, sanopa muuta. :/
Jalkakipu mittelillä: No ei meillä sellasta. Paitsi siellä lonkissa siis.
Takaaleikkaus radalla: Aika harvoin meillä käytetty. Joskus toki täytyy.
Koiran syvien lihasten vahvistaminen: Joo, tätä treenataan!
Lihakset pinnallinen koira: Nekin olis ihan kivoja.
Siemeniä, jotka tarttuvat koiran turkkiin: Yhdessä tokokokeessa oli semmosia!
Oli aika pätevä ja reipas: No onhan noi monesti :)
Miten treenata dippiä kotona?: No kotonahan voi treenata vaikka mitä!
Mihin dippi vaikuttaa: Moneenkin asiaan. :)
Raskaus kisoihin: Ei oo kokemusta.
Mistä pomppueläin: Haha :D No meillä asuu yks semmonen. En tiedä, mistä sulle saatais.
Ja muita:
Rasitusosteopatia lonkka (ja monta muuta samankaltaista versiota): No juu. Se.
Murtui reisiluu/nilkka murtuma: Ei oo onneksi kokemusta kummastakaan.
Luuydin ödeema: No sepä.
Mitä treeniä lonkkaleikkauksen jälkeen: En tiedä, enkä haluakaan tietää.
Reaktiivinen artriitti kylkiluut: Miten nää liittyy toisiinsa? Tai muhun?
Suojatie: Niin, siellä saattaa sattua vaikka mitä...
Kova treenaaminen ja selkärankareuma: Ei oo tästäkään kokemusta.
Kauanko rasitusosteopatia kestää: KAUAN!
Hyödyttömyys vaikeaa: No niin on. Tosi vaikeaa.
Mihin kirje menee, jos osoite ei ole oikein?: Hmm. Ei tainnut löytyä blogista vastausta tähän..
Sirkus tokka: Siis mitäh?! :D
p.s. Hirrrrvee treeni-/kisakuume. Vaikka musta on tosi kiva, et kaverit ja tutut pärjää kisoissa, niin silti aina vähän syö naista lukea kaikkia kivoja kisapäivityksiä facebookista viikonloppuisin.
p.p.s. Penturintamalle kuuluu pääasiassa hyvää! Dipin 15-viikkoismitat: 3,7 kg ja 29 cm. Iltaisin hepuloidaan edelleen. Oon nyt kaks kertaa löytänyt pennun keittiön pöydältä.. Toi sana pääasiassa tuli siitä, että sisäsiisteysrintamalle ei kuulu hyvää. En enää ollenkaan usko siihen väitteeseen, et pentu ei pysty pidätellä. Hyvin pystyy pidätellä pitkänkin ulkoilun ajan. Ku ei ulkona nyt vaan voi malttaa semmosia! Ehkä se joskus ymmärtää. ;)
Ensin koirajuttuihin liittyviä:
Anaalirauhasfisteli: Kyllä, sellaisestakin ollaan kärsitty.
Mittelin lonkkaviat: No niinpä, sanopa muuta. :/
Jalkakipu mittelillä: No ei meillä sellasta. Paitsi siellä lonkissa siis.
Takaaleikkaus radalla: Aika harvoin meillä käytetty. Joskus toki täytyy.
Koiran syvien lihasten vahvistaminen: Joo, tätä treenataan!
Lihakset pinnallinen koira: Nekin olis ihan kivoja.
Siemeniä, jotka tarttuvat koiran turkkiin: Yhdessä tokokokeessa oli semmosia!
Oli aika pätevä ja reipas: No onhan noi monesti :)
Miten treenata dippiä kotona?: No kotonahan voi treenata vaikka mitä!
Mihin dippi vaikuttaa: Moneenkin asiaan. :)
Raskaus kisoihin: Ei oo kokemusta.
Mistä pomppueläin: Haha :D No meillä asuu yks semmonen. En tiedä, mistä sulle saatais.
Ja muita:
Rasitusosteopatia lonkka (ja monta muuta samankaltaista versiota): No juu. Se.
Murtui reisiluu/nilkka murtuma: Ei oo onneksi kokemusta kummastakaan.
Luuydin ödeema: No sepä.
Mitä treeniä lonkkaleikkauksen jälkeen: En tiedä, enkä haluakaan tietää.
Reaktiivinen artriitti kylkiluut: Miten nää liittyy toisiinsa? Tai muhun?
Suojatie: Niin, siellä saattaa sattua vaikka mitä...
Kova treenaaminen ja selkärankareuma: Ei oo tästäkään kokemusta.
Kauanko rasitusosteopatia kestää: KAUAN!
Hyödyttömyys vaikeaa: No niin on. Tosi vaikeaa.
Mihin kirje menee, jos osoite ei ole oikein?: Hmm. Ei tainnut löytyä blogista vastausta tähän..
Sirkus tokka: Siis mitäh?! :D
p.s. Hirrrrvee treeni-/kisakuume. Vaikka musta on tosi kiva, et kaverit ja tutut pärjää kisoissa, niin silti aina vähän syö naista lukea kaikkia kivoja kisapäivityksiä facebookista viikonloppuisin.
p.p.s. Penturintamalle kuuluu pääasiassa hyvää! Dipin 15-viikkoismitat: 3,7 kg ja 29 cm. Iltaisin hepuloidaan edelleen. Oon nyt kaks kertaa löytänyt pennun keittiön pöydältä.. Toi sana pääasiassa tuli siitä, että sisäsiisteysrintamalle ei kuulu hyvää. En enää ollenkaan usko siihen väitteeseen, et pentu ei pysty pidätellä. Hyvin pystyy pidätellä pitkänkin ulkoilun ajan. Ku ei ulkona nyt vaan voi malttaa semmosia! Ehkä se joskus ymmärtää. ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)