Rento meininki!

Tää viikko ollaan otettu melko rennosti (no siis koirat ovat ottaneet, itsestäni en voi sanoa samaa..). Maanantaina Dani kävi Tytillä hierottavana ja oli sen takia pari päivää levossa. Tytiltä saatiin hyviä uutisia; Danilla ei mitään pientä lihaskireyttä kummempaa, eikä minkäänlaisia puolieroja havaittavissa. Hienoa! Väliä oli nyt kuusi viikkoa. 

Mulla oli alkuviikosta pari lomapäivää. Vitsi, että oli kivaa, kun ehti viettää aikaa kunnolla pennun kanssa! Tiistaina Mari kävi pari viikkoa Dippiä vanhemman Kir-kleinin kanssa kylässä, ja aika hurjat leikit nuo pennelit kyllä kehittivät. Alla pari Marin ottamaa kuvaa leikeistä:

Keskiviikkona käytiin Dipin kanssa junalla Helsingin keskustassa. Junassa pentu otti rennosti. Keskustassa pyörittiin jonkun aikaa asemalla ja käytiin ulkona katsomassa ihmisvilinää ja ratikoita. Takaisinpäin tultaessa mentiin pieni vielä pätkä bussilla junakyydin lisäksi. Dippi suhtautui reippaasti kaikkeen tähän uuteen ja ihmeelliseen. Hienoa! :)

Nellille en oo enää hetkeen antanut kipulääkettä, ja musta se on vaikuttanut tosi pirteältä silti. :) Vaihdoin meidän vanhan ravintoöljyn (Doils) nyt Nutrolin nivel -valmisteeseen, niin saa sitten glokosamiinit ja kondroitiinisulfaatit siinä samalla. Nyt vaan toivotaan, että tilanne pysyy yhtä hyvänä kuin se on tällä hetkellä!

Tän viikon treenit ovat siis rajoittuneet sisätokoihin, mutta joskus näinkin. Tekee varmaan vaihteeksi  ihan hyvää meille kaikille tällainen löysempi jakso. Jaksaa sitten taas treenata uudella innolla. :)

p.s. Olipa turha päivitys. :D Oli vaan sellanen sopiva hetki täällä töissä, niin pitihän aika käyttää hyödyksi. :)

Kisat ja mietteitä

Käytiin eilen Danin kanssa kisaamassa HSKH:n kisoissa Vuokkoset-areenalla. Tuntuu, että edellisistä kisoista oli taas ikuisuus.. Mentiin kaks agirataa (hyppäriä ei ollu tarjolla). Tuomarina toimi Saviojan Anne, ja ai että mä tykkään Annen radoista! Musta on kivaa, että kolmosten radoillakin saa joskus myös edetä, eikä radat ole vaan takaakiertoa toisensa perään. Varmastihan se riippuu koirasta, minkälainen rata kellekin sopii, mutta meille ei tee ollenkaan hyvää sellaset pyöritysradat, missä ei saa juosta ollenkaan suoraan.

Mutta sit niihin ratoihin. Ekalla radalla heti tokana esteenä oli puomi, mikä oli kyllä taas ihan syvältä. :( Oikeesti mä olisin ehtiny käydä juomassa kahvit sillä välin, kun D juoksi päähän asti. Puuh. Tähän varmasti vaikutti se, että puomi oli heti alussa, eikä oltu päästy vielä vauhtiin. Lisäksi jouduttiin hengaamaan siellä lähtökarsinassa ties kuinka monen koirakon ajan, enkä pystynyt viritellä Dania oikeaan moodiin. Sille kun tekis hyvää repiä lelua tyyliin lähtöviivalle asti. Mut näitäkin pitää treenata! Myös keinu oli huono (pysähtyi ennen kontaktia). Hitsi näiden kanssa! Tuntuu, että treenillä ei saada nyt mitään tulosta aikaan. Kyllä se nykyään treeneissä esittelee jo ihan hienojakin keinuja ja puomeja, mut näköjään kisatilanteessa voi palata vanhaan tyyliin. Pöh. Muuten rata eteni ihan kivasti ja kepeille taipui hyvin. Sitten mä mokasin kahdella rinnakkaisella hypyllä. Eka oli takaakiertona, toka musta poispäin. Nää on ollu meille tosi vaikeita, kun D niin helposti luiskahtaa tokan hypyn taakse. No nyt mä sitten varoin tuota ja olin erittäin pahasti jäljessä sen tokan hypyn ohjauksessa. Sanoin vielä ihan turhan "tässä" -käskyn estääkseni sen, ettei mene hypyn taakse. No ei mennyt, mut ei mennyt hyppyäkään. Teki kyllä just niin kuin ohjasin. Hieno koira, p*ska ohjaaja siis. :P Loppuradassa ei ihmeempiä. Video radasta.

Toka rata alkoi suoralla putkella (no siis se tuli hypyn jälkeen), kivaa! :) Putken jälkeisessä pyörityksessä Dani oli erittäin hidas. Siinä tuli mulle joku pieni mietintähetki, ja Danihan reagoi siihen heti noin. Se on niin hassua, miten se voi lukea mua niin tarkkaan! En saa yhtään jäädä miettimään mitään ohjauksia, radan jatkumista tms., vaan on vain pakko juosta ja koittaa vaikuttaa siltä, että tietää, mitä on tekemässä. Siispä itselle pieni asenteenmuutos, niin koirakin sai vauhtia. Keppien jälkeisen putken ohjasin jotenkin ihan hassusti, mut meni kuitenkin oikeeseen päähän. Ja hei, välistäveto onnistui! No joo, oli kyllä vähän limittäin noi hypyt, mut kyllä niillä nähtiin paljon virheitä. Puomi oli nyt ihan radan lopussa, ja Danilla oli kyllä paljon paremmin vauhtia. Ihan satavarma en ole, että tuliko jopa kontaktin yli. Musta se näyttää videoltakin vähän siltä. Kuitenkaan ei saatu siitä hylkyä, ja kuuluttajakin mainitsee hienon puomin kontaktin.. No meille oikeestaan se ja sama. Mieluummin niin, että jarrut toimii vähän myöhässä kuin siten, että alkaa valmistella pysähdystä jostain puolesta välistä puomia.. Eli eipä kyllä yhtään haittaa, vaikka olisikin tullut yli. Pikemminkin päinvastoin! ;) Ansaputkikin ohitettiin, ja nollalla maaliin. Aika nyt ei taas riittänyt mihinkään sijoituksiin (6.). Video.

Dippi pääsi Danin ratojen välissä ja jälkeen hengailemaan halliin. Oli siinä pienellä pennelillä ihmeteltävää, kun joka puolella tapahtui vaikka mitä, ja kaikkea olisi pitänyt ehtiä seurata! :) Reippaasti se kuitenkin seuraili tapahtumia eikä juurikaan välittänyt kuulutuksista, haukkuvista koirista tms. Tehtiin myös tuttavuutta pienen Wii-sheltin kanssa. Ja tottakai pentu pääsi myös monen ihmisen rapsuteltavaksi. :)

Äänistä tuo ei näytä muutenkaan juuri välittävän. Lainasin Katalta sellasta Sounds scary -cd:tä (:D), missä on kaikkia "pelottavia" ääniä sateesta ukkoseen, ilotulitusraketteihin ja rämisevään tynnyriin. Soitin sitä koirille melko kovalla äänellä tässä yksi ilta, eikä kukaan juuri kiinnittänyt koko hommaan mitään huomiota. Oli siinä just leikit kesken. :) En oo arjessakaan huomannut, että mihinkään paukkeeseen reagoisi. Hyvä niin!

Ekoilla rokotuksilla käytiin Dipin kanssa viime maanantaina. Reippaasti pentu käyttäytyi eläinlääkrissäkin ja itse pistosta ei edes huomannut. :) Painoa oli silloin maanantaina, tasan 12-viikkoisena, 3100 g.

Mut sit niihin mietteisiin. Oon tässä viime aikoina pohdiskellut aika paljonkin meidän agiliitelyjä Danin kanssa. Tuntuu, et viimiset puoli vuotta meidän harrastaminen on ollut lähinnä taitojen ylläpitoa, eikä olla kehitytty mihinkään. Suurin syy tähän on se, että kaikkea on pitänyt tehdä oman koiven sallimissa rajoissa. Itsenäiset treenit olen pyrkinyt pitämään mahdollisimman kevyinä ja tosiaan vahvistamaan vaan niitä jo olemassa olevia taitoja (keppejä, kontakteja, ohjauksia parilla esteellä jne.). Kisattu ollaan todella vähän (koska tää jalka ei tykkää kisoista). Nyt ollaan jokunen viikko käyty Niinulla, mutta ei sekään oo tuntunut hyvältä. Mietin perjantaina, et ei taas kyllä oo mitään järkeä mennä kisaamaan, kun sattuu. Siis ei satu ollenkaan niin paljon kuin kesällä, mut ei tuo hyväkään ole. En usko, että ne pari rataa nyt vaikuttaa tuohon milläänlailla, mutta ne on ne lämmittelyt, mitkä tuota rasittaa. En vaan osaa ottaa lämppälyjä kovin kevyesti, vaikka kuinka yritän.

Tästä päästiinkin sitten siihen ajatukseen, että pitäiskö meidän nyt oikeasti pitää ihan kunnon tauko agilitystä? Kun eihän tästäkään mitään tule, että koko ajan mennään ihan puoliteholla! Oon suht optimistinen jo tän jalan suhteen ja kuvittelen, että kyllä se viimeistään vuoden loppuun mennessä on kunnossa. (Kuulostaa varmaan jonkun mielestä pitkältä ajalta, mut ei se oo. Ei verrattuna siihen, mikä aika tästä ollaan jo kärsitty.) Nyt, kun tuntuu, että tää saattais jopa parantua, niin ehkä voisin yrittää sen ajan olla levossa juoksematta. Kun eihän se agilitytauko tee ollenkaan huonoa koirallekaan ja jossain vaiheessa vuotta se täytyisi kuitenkin pitää. Vaikka ollaankin nyt aksailtu kevyemmin, niin silti sellainen ihan totaalitauko täytyy pitää myös. Että josko sen aika olisi nyt?

Tää nyt oli tosiaan vaan sellasta mietintää vielä. Kahden viikon päästä olisi BAT:in kisat, minne mulla olis kaksi lahjakorttia. Nää on viimiset kisat, kun ne on voimassa (mulla on ollu kaksi vuotta aikaa käyttää ne, mut en oo siinä ajassa muka päässyt BAT:in kisoihin?!). Sehän olis aikamoista tuhlausta kyllä jättää ne käyttämättä. ;) Mut josko sen jälkeen sitten miettisi sitä taukoa. Eikä tässä välissäkään tekisi muuta, kuin vahvistaisi niitä kontakteja (siis jos päästään mihinkään niitä vahvistamaan, kun on treenimahdollisuudetkin nyt aika olemattomat. :/) Niinun kurssi loppuu kai joskus marraskuussa. Ja mulla on joka tapauksessa toiveistani huolimatta lätkitty iltavuoroja joillekin keskiviikoille, eli kaikille kerroille en pääse kuitenkaan. Että josko nyt vaan sit taukoilis ja katsois agilityä uudestaan sitten, kun ei satu. YHTÄÄN. (Jalastahan otettiin uusi magneettikuva viime viikolla: on se paranemassa, mut kunnossa se ei ole. Eikä se siltä tunnukaan..)

Kuulostaa kovin ankealta nyt tää kaikki. Jokin aika sitten en olis voinu kuvitellakaan kirjoittavani tällaista tekstiä. Mut kai tähän kaikkeen on vaan nyt jo niin tottunut. Lisäksi mulla on tullut entistä selkeämmäksi se ajatus, että meidän ei tarvitse saada aikaan yhtään mitään. Dani on mulle ihan äärettömän tärkeä koira, eikä siihen milläänlailla vaikuta se, kuinka monta nollaa se tekee tai on tekemättä. Oikeastaan se ei enää tunnu ollenkaan tärkeältä asialta. Voidaan ihan hyvin lähteä Kirkkonummelle vain turistiksi. Kaiken tän jälkeen tärkeältä tuntuu kovin moni muu asia kuin nollien kerääminen. Haluan, että päästään joskus kunnolla vielä nauttimaan agilitystä. Että saisin takaisin sen innon, kun kesken työpäivänkin huomaat miettiväsi jotain ohjauskuviota ja seuraavia treenejä. Nyt se ei oo ollut sellaista. Viime ajat on vaan pohdittu, että kannattaako ylipäänsä treenata, missä kunnossa jalka on. Ei sen näin kuulu mennä, tosiaankaan. :/

Toisaalta tää tuntuu aika vapauttavalta. Mulla on jostain kumman syystä ollut pakkomielteenä toi nollien keräys ensi kesää varten. Nyt kun tajusin tämän ja totesin, että se ei tosiaankaan ole mikään elämämme päämäärä, niin tuntuu helpommalta. Nollat tulee, jos on tullakseen ja jos päästään kisaamaan. Jos ei tule, niin sitten ne ei tule. Se siitä. :) Dani on vasta 4-vuotias, joten me ehditään kyllä. Ja kun mä tiedän, et Dani on ihan tyytyväinen elämäänsä, vaikka siihen kuuluisi vain lenkkeilyä ja tokoilua. Sehän se on tärkeintä. <3

Puuh. Tulipa vuodatus.

Ei ole tärkeää, mihin suuntaan menen. Tärkeämpää on, että vain etenen.

Mitään kummempia ei olla tehty, kun aika menee ihan vaan arjen opetteluun pennun kanssa. Mut kerrotaan nyt jotain kuulumisia kuitenkin. :)

Nelli on selvästi hyötynyt kipulääkkeestä ja Cartrophen-pistoksista. :) On paljon pirteämpi ja hyppääkin jo sänkyyn ja autoon. Ihanaa. :) Pelottaa kyllä ajatellakin, kuinka pitkään se on ollut kipeä :/ Eihän se tietenkään oo ontunut, kun molemmat lonkat on yhtä huonot. Aika paha mieli on tuosta. :,(

Danin kanssa ollaan sentään käyty treenailemassa. Niinu-treenit on menny vaihtelevasti.. Yhdellä kerralla iski taas masennus, kun Dani ahdistui keppien lopussa sijainneesta putken suusta niin, että tuli ensin pari kertaa liian aikaisin pois kepeiltä ja kolmannella toistolla KÄVELI kepit loppuun. Toiseen suuntaan ei ollu ongelmaa. Viime kerralla sitten saatiin heti treenien alussa Parson-uros niskaan.. Tässä oli kyllä omaakin vikaa. Parson oli jo lopettamassa vuoroaan, ja ohjaaja vielä jutteli Niinun kanssa. Menin kentälle jo leikittämään Dania, ja yhtäkkiä meillä oli se Parson niskassa. Mitään fyysisiä vammoja ei tullut, mut koko treenit mentiin kyllä vähän huonommalla fiiliksellä kuin normaalisti. Mutta on meillä hyviäkin treenejä ollut  ja ollaan saatu ehkä pikkasen sitä rytmiä takaisin, mitä meillä oli ennen tätä mun juoksutaukoa.

Tokossa me vaan hinkataan niitä voittajan liikkeitä. Saiskohan sen jo ensi kesäksi kuntoon?! Kaukoissa ollaan vihdoinkin edistytty edes vähän. Ei niistä täydellisiä tuu, enkä siihen edes pyri. S-I:n tekee väärällä tekniikalla, mut en jaksa miettiä sitä nyt. S-M -vaihtoa sen sijaan on ollu pakko miettiä, kun luonnostaan loikkaa kilometrin eteenpäin. Nyt on vihdoin alkanut tajuta ideaa. Välimatka ei edelleenkään ole kummoinen ja mukaan mahtuu huonojakin siirtymisiä, mut on noissa nyt kuitenkin jo väloa tunnelin päässä näkyvissä. :) Metalli sen sijaan on ihan yhtä ällö kuin ennenkin ja ruudunkin löytyminen on ihan tuurista kiinni. Että onhan siinä vielä tekemistä. :)

Dippi on tosiaan keskittynyt ihan yleisesti elämän, eikä minkään temppujen, opiskeluun. :) Reippaasti kulkee jo mukana monessa paikassa. Muutaman kerran on myös päässyt halliin/kentälle Danin treenien ohessa. Leikitty ollaan paljon. Ihmisiin tuo suhtautuu mun mielestä tosi fikusti. Ei sellaisella maailmoja syleilevällä asenteella niin kuin pystärit, mut ei tosiaankaan osoita myöskään mitään arkuuden merkkejä. Menee siis kyllä katsomaan, mut ei oo juoksemassa jokaisen syliin. Hyvä niin. :) Sisäsiisteyden kanssa sen sijaan on vaadittu aika pitkää pinnaa. :D Oon seisoskellut ulkona tovin jos toisenkin odottelemassa, että pentu malttaisi pissiä. Monesti pissi tulee silti pian, kun ollaan menty sisälle. Ulkona nyt on vaan muuta tekemistä. :)

Iltaisin Dippi ja Nelli painelevat kahdestaan rallia sisällä. Nellistäkin on kivaa, kun on taas joku, jonka kanssa leikkiä. Dani on nykyään niin tosikko. :) Daninkin kanssa pentu koittaa monesti leikkiä, mut Dani ei oikein lämpene ajatukselle. Se on jotenkin niin hassu, kun ei koskaan oo sanonut pennulle yhtään mitään. Vaikka pentu kuinka ärsyttäisi, roikkuisi hännässä/korvassa tms., niin pienintäkään ärähdystä ei Danista kuulu. Sitten, kun sille oikeesti riittää, se vaan pikkasen kurtistaa ylähuulta, ja pentu tajuaa jo siitä, et kannattaa rauhoittaa menoa. Mutta tosi hyvältä kyllä näyttää, eiköhän tästä tuu oikein sopusuhtainen lauma. :) Ihanaa, kun ei tarvi pelätä mitään konflikteja! Dippi syö päiväruokansakin siten, että isot koirat on samassa tilassa. Ei ne mee sinne kupille, kun niille on kerrottu, että se on Dipin. Vastaavasti pentukin kunnioittaa vanhempiaan, eikä lähde tyhmänrohkeasti kokeilemaan rajojaan.

Loppuun omaa napaa. Sain VIHDOIN virallisen diagnoosin; vasemman reisiluunkaulan rasitusosteopatia. Siis täähän oli tiedossa, kiitos sen ystävällisen ortopedin meiltä töistä. Aika kauan olisin saanut odotella tietoa, jos  tuo ortopedi ei olisi kuvaa katsonut.. Reumatologi kun ei osannut kuvasta sanoa muuta kuin että siellä ei ole tulehdusta. Sitten odottelin pari kuukautta päästäkseni fysiatrille. No tää fysiatri oli sellanen nuori, erikoistuva lääkri, joka katsoi kuviani ja totesi, että kyllähän siellä jotain erikoista on. Ei sit kuitenkaan osannut sanoa mitään tarkempaa, antoi vaan kipulääkettä mukaan.. Nyt kuitenkin sain kotiin kirjeen, missä mainittiin tuo diagnoosi. Eli ei kovin nopeasti etene nää asiat kunnallisella puolella.

Katselin tuolta tilastoista, että tänne blogiin on löydetty useammin tähän lonkka-asiaan liittyvillä hakusanoilla kuin koira-aiheisilla hakusanoilla. Hassua, kun ottaa huomioon blogin alkuperäisen tarkoituksen. :) Mutta siis jalka on parempi, mut ei tosiaankaan kunnossa. Oon tosiaan tuolla Niinulla nyt käynyt, mutta sen järkevyydestä en kyllä tiedä.. Sen kyllä tiedän, et jos olisin malttanut tän koko ajan vaan maata sohvalla, niin lonkka olis todennäköisesti jo kunnossa. Vois vetää vähän katkeraksi, jos alkais mietiä kaikkia niitä juttuja, mitkä on jääny kokematta/oppimatta tän jalka-asian takia. Joten ei mietitä (ainakaan paljoa..). Onneksi mulla on ollu vertaistukea. :) Ja josko tästäkin ois jotain oppinu, kuten esim. sen oman kropan kuuntelemisen ja levon merkityksen. Toivossa on hyvä elää. :p

Kivaa viikkoa kaikille!

Ja tulee sekin päivä kun lähdet lentämään, saat vapaudessa laulaa ja illan tullen käydä lepäämään

Nelli kävi eilen Eskelisen Esan vastaanotolla. Liikkeessä ei ontumista edelleenkään, eikä arista selän painamista. Kuitenkin, kun Esa taivutti lannerankaa ja käänsi samalla lonkkia taaksepäin, saatiin ihan kunnon reaktiot aikaiseksi. Siis röntgenkuviin. Kuvista paljastui, että lonkissa on nivelrikkomuutoksia (luupiikkiä ja rustonkulumaa). Lisäksi yksi lannerangan nikamaväli on Esan sanojen mukaan epäilyttävän näköinen. Siellä siis saattaa olla välilevypullistumaa tai sitten ei. Nythän ei tiedetä, aristiko Nelli tota lannerangan taivutusta vai takajalkojen taaksepäin vetämistä. Esa ei kuitenkaan halua magneettikuvaa näillä oireilla ottaa, kun eihän se hoitoon mitenkään vaikuttaisi. Lonkkien sanoi olevan löysät, arvioi D:ksi. Niinpä aloitettiin sitten hoito nivelrikkoon (Cartrophen-pistokset ja kipulääke). Esa pyysi ottamaan uudestaan yhteyttä, mikäli oireet eivät helpota n. 1,5 kk:ssa tai tulee halvausoireita.

Että semmosta. :( Täytyy nyt vaan toivoa, et saatais Nellin oloon helpotusta tällä hoidolla. Meidän agilityuraa Esa ei ollut vielä valmis hautaamaan, kun sanoi, että oireet voivat helpottaa niin, että Nelli pääsisi harrastamaan. Itse en kuitenkaan jaksa uskoa, että me palataan agilitykentille. Vaikka oireet helpottaiskin, niin mistä mä tiedän, että agi ei tee vaan hallaa nivelille? Ja jos en voi olla varma siitä, että koira on kivuton, niin silloin en voi harrastaakaan. Tällä hetkellä kuitenkin tärkeintä on saada Nellin arkielämä mahdollisimman kivuttomaksi. Pidetään sitten mieli virkeänä vaikka temppujen avulla, jos ei agia päästä enää tekemään.

Sitten tuleekin pari painavaa mielipidettä lonkka-asioista. Mun piti tästä kirjottaa jo silloin vuosi-pari (?) sitten, kun asia nousi mittelipiireissä tapetille, mutta se sitten jäi. Nellin lonkkia ei siis oltu kuvattu aiemmin. Syynä tähän on se, että silloin kun Nelli oli nuori, näistä asioista ei puhuttu mittelipiireissä yhtään mitään. Sitten tuli päivä, jolloin kaksivuotiaalla, jo pennut saaneella nartulla todettiin E/E-lonkat. Kyseinen narttu valitettavasti jouduttiin lopettamaan pahojen oireiden vuoksi. Siitä se keskustelu lähti. Pitäisikö mittelien lonkkia kuitenkin kuvata? Eikö se olekaan niin, että pikkukoiran lonkilla ei ole merkitystä? Täytyy myöntää, että itsekin heräsin kunnolla tähän asiaan vasta tuolloin. Vaikka poden todella huonoa omaatuntoa siitä, etten Nellin lonkkia kuvauttanut, niin olisko se tieto tuossa vaiheessa muuttanut mitään? Nelli on ollut hoikassa kunnossa, sen lihaskunnosta on pidetty huolta, se on syönyt rasvahappovalmistetta ja agia ollaan treenattu harvakseltaan. No, ehkä olisin miettinyt tuotakin harrastamista tarkemmin, jos olisin lonkkien tilanteen tiennyt.

Asiasta on tosiaan tuon surullisen lopetustapauksen jälkeen keskusteltu melko paljon. Itsekin olen osallistunut muutamaan nettikeskusteluun ihan näin maallikkona. Mielipiteitä on mittelipiireissäkin monia, enkä mä aina voi oikein ymmärtää kaikkien näkökantoja. Valitettavan paljon edelleenkin heitellään ilmaan väitteitä, et pikkukoiralla huonot lonkat eivät ole haitaksi, lonkkatuloksien huomioonottaminen on hankalaa/mahdotonta jalostuksessa, kun on niin paljon muitakin juttuja, mitä pitää miettiä (oikeestiko?!) ja että ei sitä kuitenkaan tiedä, millaisia pentuja syntyy. Ja kun ruokintakin vaikuttaa. Nää nyt noin niinku esimerkkinä. Mä en nyt tosiaankaan puhu kenestäkään tietystä henkilöstä, vaan ihan yleisesti. Edelleen meillä käytetään D-lonkkaisia koiria jalostukseen. Puhumattakaan niistä lukuisista koirista, joita ei edes kuvata (kun se liikkuu niin hienosti, niin ei sillä voi olla huonot lonkat). Moni myös ajattelee, et parempi on olla ilman tulosta kuin huonon tuloksen kanssa. Jep, sillähän näitä asioita parannetaan.

Laitoin Nellin tapauksesta infoa mitteleiden fb-sivuille. Se aiheutti taas kerran keskustelua tästä asiasta. Nyt keskusteltiin myös agilityn soveltuvuudesta mitteleille. Moni sanoi agin olevan rankka laji, jolla helposti hajottaa koiran. Eräs kasvattaja kehoitti vakavasti miettimään, sopiiko agility tämän hetken mitteleille. Oikeesti, onko meidän tilanne niin huono, että tätä tarvitsee miettiä? Edelleen jatkan näillä maallikkomielipiteillä, mut jos tämän hetken mittelistä halutaan saada tulevaisuudessa terveempi versio, niin olisiko aika alkaa kuvata niitä koiria? Vähintään nyt jalostuskoiria, mut myös muita. Ja tehdä vähän, edes pientä karsintaa niiden tulosten perusteella? Sanoin kyllä tuolla keskustelussakin suoraan, että itse en ottaisi koiraa, jonka vanhemmalla on D:n lonkat, vaikka muuten olisi millainen superkoira tahansa.

On tää asia vaan aika lapsenkengissä mitteleiden keskuudessa moniin muihin rotuihin verrattuna. Mut hienoa, et asiasta nyt jo puhutaan. Tarvis vaan päästä sanoista tekoihin.

Loppuun lyhyt pentupäivitys: Dippi kasvaa, kehittyy ja hurjistuu. :D Olinkin jo ehtinyt unohtaa, millaisia on pennun iltahepulit. ;) Dania kovasti jo yrittää haastaa leikkiin, mut Dani ei oo oikein lämmennyt vielä, kun toinen on niin pieni. Leikkimässä Dippi olisi mutenkin lähes koko ajan. :D Tai no kyllä se aina välissä nukkuukin vähän. Ja yöt on menny hienosti, ei oo herättänyt kertaakaan. :)

Iloja ja suruja

Niitähän tähän elämään mahtuu. :) Tällä hetkellä vaan tuntuu, et ne on kovin suuria. Iloista en valita, mut suruja ei tarvis enää yhtään lisää.

Alotetaan nyt kuitenkin ihan neutraalilla aiheella kertomalla viime sunnuntain kisoista. Paikkana Purina-areena, tuomarina Minna Räsänen. Danin kanssa juostiin kaksi agirataa. Eipä ihan putkeen menny nää kisat! Tuloksena 2 x hyl. Syitä näin loistavaan menestykseen oli varmasti monia; treenaamattomuus ja oman keskittymiskyvyn puute (väsytti ja ajatukset oli muutenkin jo seuraavassa päivässä) nyt suurimpina. Eikä radatkaan ollu helpoimmasta päästä. Eka rata alkoi ihan hyvin, mut pussilta D sit valahti kamalan kaarroksen ja meni renkaalle hypyn sijaan. Sain kommenttia, et en pitäny tarpeeksi kovaa ääntä. Siis minä, jolle yleensä sanotaan, et keskity siihen ohjaamiseen äläkä huutamiseen. ;p Hyllyn jälkeen rata olikin mun osalta ihan kamalaa katsottavaa; olin jonkun viisi vuotta myöhässä ihan joka kohdassa. Danin vire nyt oli kuitenkin hyvä, ja puomi oli varsin hieno! Kattokaa vaikka! (Eihän se nyt oikeesti nopeiden koirien puomiin ole verrattavissa, mut meille toi on hyvä.)

Tokalla radalla päästiin kolme estettä virheettä. Huikeaa.. :D Sen jälkeen Dani meni puomille, vaikka piti mennä sen taakse putkeen. Luulin sen jo lukinneen putken, mut tulikin mun liikkeen mukana puomille. Tässä puomilla sit hidasteli, kun tajusi et nyt ei menny niinku piti. Jatkoin rataa, ja D menikin hyvällä vireellä. Radan lopuksi ollut puomi oli kuitenkin ihan syvältä. :( Just, kun ehdin iloita ekan radan hyvästä puomista! Äh. No joo, jään taakse ja stoppaan liikkeen liian äkkinäisesti, mut silti.. Ei oo helppoa. Keinua ei ollu kummallakaan radalla.

Sit niihin iloihin! Meidän lauma sai eilen lisäystä. :) Meille muutti pieni shelttiherra, nimeltään Nappulavaaran Kullankaivaja alias Dippi. Iso kiitos Eralle luottamuksesta! <3 Tässä pari kuvaa pentusesta. Molemmat kuvat ottanut Hanna Jauhiainen.

Nyt on ensimmäinen yö uudessa kodissa, ja hyvin on mennyt! Dippi on reipas kaveri, eikä turhaan jännitä uusia asioita. Oon käynyt pari kertaa pentuja katsomassa kasvattajan luona, ja olivat kyllä kaikki erittäin reipasta sakkia. Kivaa! :)  Voisin ylistää pentuja, emää ja kasvattajaa tässä vaikka kokonaisen romaanin verran, mut ehkä nyt tyydyn vaan toteamaan, että kaikki vaikuttaa erittäin hyvältä! ;-)

Dani on ottanut uuden laumanjäsenen varsin hyvin, Nellillä nyt tapansa mukaan kestää hetki lämmetä ajatukselle. ;) Alkujärkytyksen jälkeen ei oo ottanut mitään kontaktia pentuun. Paitsi jos Dippi uskaltautuu liian lähelle, niin örisee kyllä. Samahan se oli silloin Danin kanssa, ja nyt ovat parhaita kavereita. Eiköhän se siitä siis. :)

Ja lyhyesti vielä niitä suruja:
-Nelli oireilee edelleen. Tytin mukaan lihaksissa ei ole mitään, mikä selittäisi hyppäämättömyyden. Taitaa siis tiemme viedä ainakin nyt aluksi rtg-kuviin.
-Omakin koipi oireilee. Huomaan olevani aika kärsimätön tän asian kanssa, mut en vaan voi itselleni mitään. Onhan se miljoona kertaa parempi kuin esim. kuukausi sitten, mut haluis kivun pois justnytheti! Ja juoksemaan. Kunnolla. Rehellisyyden nimissä täytyy kyllä todeta, et sitä juoksemista saa varmasti odottaa. Jos nyt sellasta agilityjuoksua pystyis tässä tekemään kuitenkin ja jättäis ne juoksulenkit hamaan tulevaisuuteen.  :,(

p.s. En oo täällä tainnut mainitakaan, et Dani on nykyään ihan mun oma. :) Käytännössähän omistajanmuutos ei vaikuttanut mihinkään, kun oon tähänkin asti saanut pitää Dania kuin omanani. Mut onpahan se nyt papereidenkin mukaan mun. :)

Viikonloppu

Onpa taas paljon päivitettävää! :) En mä sit kuitenkaan malttanu pysyä pois kisoista.. Ajattelin, et ei se kaksi rataa nyt maata kaada. Tuomarina molemmilla radoilla toimi Räsäsen Minna. Agiradalla aloitettiin. Se oli aika helppo, mut toki siinäkin oli mahdollisia hylkäyspaikkoja. Keinua ei ollut. Alku lähti meillä suht varovaisesti liikkeelle, mut kun ite skarppasin, niin meno reipastui heti (eli kolmantena olleen putken jälkeen). Kontaktit vedätin ja vapautin nopeasti, ja D tuli reippaasti. Tuloksena -8,16. Oltiin kärjessä melkein loppuun asti, kunnes luokan viiimisenä lähtenyt medikokoinen Australianpaimenkoira teki paremman ajan. Dämn! :D Sinne meni nollavoitto ja agiserti. Eroa voittajaan oli joku alle sekunti. Tää on niin tätä. :) Mieltä lämmitti kuitenkin tuomarin kommentti palkintojenjaossa, kun ihasteli hienoa mitteliä. No onhan se! <3

Hyppis olikin sit huomattavasti haastavampi. Ja mokattiin oikeastaan kaikissa niissä haastavissa kohdissa. :D Kolmosen takaakierrossa takana ollut putkensuu imaisi Danin syövereihinsä, joten hyllytettiin siihen. Kepeille piti mennä suoran putken jälkeen avokulmaan, ja Dani ei löytänyt keppejä ollenkaan.. Saksalaisessa tippui rima (!), olin varmaan ihan myöhässä tässä. Että hyvin meni. :D

Mut sit siihen jännittävämpään osuuteen, eli Danin luonnetestiin, jossa oltiin sunnuntaina! Tuomareina toimivat Auli Kiiminki ja Pirjo Ojala-Laine. Testi ei olis voinu olla enempää Danin näköinen! Olipa kyllä tosi kiva todeta, et oon ollut ihan oikeassa siitä, millanen tuo koira on. :) Mitään uutta testi ei siis antanut, ainoastaan vahvisti sitä käsitystä, mikä mulla jo oli. Dani on siis kovin pehmeä koira. Siltä löytyy taistelutahtoa, millä osittain paikkailee toimintakyvyn puutetta. Luoksepäästävä ja avoinhan tuo on myös. Hermot on kunnossa (ei mitenkään erityisen hyvät, muttei huonotkaan). Ei ole mikään sähikäinen, mutta kuitenkin kohtuullisen vilkas. Tässäpä nuo osiot selostettuna ja videot pätkissä, kun en jaksa alkaa muokkailemaan:

(Ensin juteltiin ja pussailtiin :D)

Leikki: Hiukan kesti, ennen kuin lämpeni leikkiin, mut tulihan se sieltä! Taisteli ihan ok:sti tuomarin kanssa kepillä. (Videossa niitä pussailuja eka.)

Kelkka: Tässäkin reaktio ihan odotetunlainen. Räyhäsi kelkalle ja kesti tovi, ennen kuin suostui tulla sitä katsomaan.

Hyökkäys: Kuten tuomarikin totesi: "puolustaa sinua suurella sydämellä". <3 Ei kuitenkaan uskalla vastustaa ihmistä niin paljon, että veisi homman loppuun asti.

Nää osiot on samassa videossa.

Haalari: Säikähti haalaria ja tietysti myös muisti sen uudestaan ohi kävellessä.

Tynnyri: Säikähti, eikä kunnolla palautunut ja tullut katsomaan (alkoi testin kuormitus jo näkyä).

Video

Pimeä huone: Pyöri siinä lähellä, mutta ei löytänyt. Jouduin sanomaan kolme kertaa Danin nimen ennen kuin löysi perille. Ja siitäkös se riemu repesi! <3

(Tässä nyt ei oo mitään nähtävää)

Seinä: Puolusti itseään, mutta ei taaskaan ihan loppuun asti. Ja meni pussailemaan välittömästi, kun hyökkääjä lopetti hyökkäyksen. :D

Ampuminen: Testin ainoa osio, joka hiukan yllätti. Reagoi ekaan laukaukseen säpsähtämällä. Yleensähän Dani ei äänistä välitä, mut uskon, että tässä vaikutti se, että D oli jo niin kuormittunut testistä.

Lopuksi hieman leikittiin, ja sain kyllä Danin leikkimään, mut oli selvästi kuormittunut. Loppukeskusteluissakin seisoi häntä alhaalla. (Illalla kyllä oli lenkillä jo normaali.)

Ja pisteet:

Toimintakyky: -1 pieni
Terävyys: +3 kohtuullinen ilman jäljellejäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu: +2 kohtuullinen
Hermorakenne: +1 hieman rauhaton
Temperamentti: +2 kohtuullisen vilkas
Kovuus: -2 pehmeä
Luoksepäästävyys: +3 Hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus: ++ laukauskokematon

Yhteensä 136 plussaa ja 31 miinusta, eli 105 pistettä.

Loppuun vielä tuomarin kommentit. Allekirjoitan! Mua huvitti tossa lopussa, kun tuomareiden näkemys oli niin samanlainen kuin itsellä. Esim. kommentit "sillä on moottori, millä pehmeyden mukanaan tuomat ongelmat voitetaan" ja "se ensin aina harkitsee ennen kuin ryhtyy tekemään" on just niitä lauseita, mitä oon itse monesti sanonut! Jännää, että tuomarit sai kaiken ton selville noin lyhyessä ajassa! :D Tää pehmeys nyt selittää esim. sen, miten saatiin keppiongelma siitä, et yksissä kisoissa tuli virhe kepeillä. Dani muisti sen ja monet kisat meni sen jälkeen piloille siksi, että kepit ahdisti. Mut kyllähän sieltäkin noustiin, ja nyt kepit on hyvät. Pehmeä koira myös opettaa paljon juttuja, mitä kovemman koiran kanssa ei tarvi miettiä. Oon aikasemminkin kirjoittanut samasta aiheesta. Eikä se myöskään koskaan mokaile tahallaan tai ns. näytä mulle keskaria treenatessa. Että miinuksistaan huolimatta on se vaan niin kovin ihana ja tärkeä. <3

Ainiin ja lisäksi ohjaaja sai erityismaininnan toimintakyvystään, mikä oli kuulemma plussan puolella. :D Tykkäsivät, kun noudatin ohjaita (no ylläri). Oli kyllä niin hyvät ohjeet, että mikäs niitä noudattaessa. :)

Pari sanaa Nellistä: Se on kipeä. :( Saatiin nopeesti aika Tytille, joka oli myös ihan ihmeissään siitä, miten koira voi olla noin jumissa, kun se on just kaks viikkoa sitten hierottu. Kerran saatiin ihan kunnon kiljaisu aikaiseksi selkää käsiteltäessä, mut sen jälkeen ei mitään. Ei vaikka kuinka yritettiin kaivella rankaa. Mystistä.

p.s. harvinaisen monta sydäntä tässä tekstissä. :D

Olemisen sietämätön raskaus

Että näin. Tekee taas tää optimistinen asenne tiukkaa, mut yritetään. :) Lonkka oli viime viikolla hyvä! Käytiin  maanantaina Niinun treeneissä (otin varovasti), juoksin lenkillä torstaina ehkä 1 km (jep, säälittävää) ja lauantaina juoksin kisoissa kaks rataa (niissä en varonut, lämppäilyissä kyllä). No nyt ei juosta mihinkään, kun sattuu ihan hitosti. Argh. Mä luulin olevani varovainen, mut olis sit pitäny ottaa vieläkin rauhallisemmin. Innoissani oon ilmottautunu ens lauantaillekin Janakkalaan, mut heikolta näyttää sen suhteen. Ketuttaa menetetyt ilmomaksut (ja ylipäätään tietty se, ettei päästä kisaamaan) , mut ei se vaan oo sen arvosta, et kannattais rikkoa itseänsä yhtään enempää.

Mut eipä tässä vielä kaikki! Nellin kisat joutuisin nimittäin perumaan joka tapauksessa. Käytiin eilen nopeasti kentällä tekemässä jotain pientä. Siis yrittämässä tehdä. Lopputuloksena oli ehkä kolme hyppyä, joista viimisellä Nelli tiputti riman. Kaikki hypyt se "hyppäsi" (=räpiköi yli) TODELLA huonosti, eikä muutenkaan liikkunut mihinkään. Jumissa on siis, pahasti. :( Noin huonosti ei oo liikkunut koskaan. No "treenien" ja jäähkäilyjen jälkeen ei sitte hypännyt edes autoon enää. Eikä illalla sänkyyn. Ja se kun nukkuu aina iltaisin tommosella rahilla, niin nyt vaan seisoi rahin vieressä ja tuijotti ylös. Rappustenkin nouseminen on hankalaa. Että ei kun kipulääkettä naamariin ja aikaa Tytiltä varaamaan. Mä en käsitä, mistä toi nyt on tullut. Ei olla treenattu juurikaan. Lenkkeilty ollaan sattuneesta syystä huomattavasti normaalia vähemmän, mut kyllä meidän lenkkeilymäärät nyt silti tavallisen kotisessen lenkkeilyt ylittää. Vauhti on toki kans hidastunut, mut voiko tää nyt aiheuttaa noin pahoja oireita?? En tiiä, täytyy jutella Tytin kanssa. Että revi tästä nyt sitä huumoria sitten.

Jotain kivaakin: Danin kanssa käytiin tosiaan siellä kisoissa viime lauantaina. Tuomarina Savikon Seppo. Ekalla radalla hyllytettiin heti alussa, kun en saanut Dania käännettyä, vaan se meni suoran päässä sijainneelle aalle. Loppurata ihan ok, paitsi puomilla jätti etutassut just ja just siihen puomin ja maan rajalle. Vaadin kunnollisen asennon ennen kuin vapautin. Juoksi kuitenkin hyvällä vauhdilla muun puomin siihen asti! Hyppis oli kiemurainen, mutta selvittiin! :) Danilla oli ihan huippuhyvä asenne. :) Yks kaarros valahti pitkäksi, kun mun "ennakoiva" valssi oli "vähän" myöhässä.. Muuten olin tyytyväinen. Sijoitus ei ollut kummoinen (5./21), mut hyvä mieli jäi. :) Videoita ei oo, harmi.