On ollu toi nilkka vähän kipeä. Ensin siirryin juoksemaan pehmeälle, auttoi hetkeksi. Sit pidin vähän taukoa ja sekin auttoi. Ja sit juostiin taas, kun kipu kerran oli jo helpottanut. Viikko sitten kävin kuitenkin kuvassa ja sen jälkeen oon juossut vaan tosi vähän. Sen ansiosta nilkka on ollutkin ihan hyvä. Tänään sitten astelin hyvillä mielin lääkärin vastaanotolle kuuntelemaan, mitä kuvista näkyi. Ajattelin, että ehkä siellä jotain pientä tendiniittiä voisi olla. Olihan se sitten melkoinen järkytys, kun tohtorisetä kertoi, että useampikin luu nilkassa murtuu kohta, jos jatkan juoksemista. Sain jalkaan
walkerin (kuva alempana, jos joku ei tiedä, mikä se on) ja lisäksi kyynärsauvat ja saikkua heinäkuun loppuun. Että ei ollu pientä tendiniittiä ei. Ottaapa päähän, mut minkäs teet.
Mutta onhan näistä ennenkin selvitty. Neljä viikkoa menee nopeasti. Lääkäri sanoi, että voin myös leikkiä tän asian kanssa ja tehdä tästä samanlaista pelleilyä, mitä se oli alkuun lonkan kanssa. Kyllä tän vaivan paranemisen saa ainakin sinne joulukuulle venytettyä, jos haluaa. No enpä taida haluta. Tuleepa pidettyä se agilitytaukokin nyt samaan saumaan, olikin jo suunnitteilla. Ja josko sitä nyt viimeistään pystyis myös kunnolla relata, kun jotain pientä ylikunnon mahdollisuuttakin se lääkäri väläytteli, kun juttelin sille oireistani.
Että tää universumi saa ihan rauhassa yrittää estää mua juoksemasta. Ei tuu onnistumaan, mulla on kyllä aikaa odottaa. Lääkärikin totesi, et nää hommat vaan kasvattaa luonnetta. Ja kyllä mä myönnänkin, et vaikka vamma toisensa perään on ihan sieltä ja syvältä, niin nyt mä jo tiedän selviäväni. Noin niinku henkisesti. Sit täytyy vielä miettiä käytännön jutut, eli kaupassakäynnit, koirien lenkitykset sun muut.
Tarinan opetus: vammasta toipumisen jälkeen palaa vieläkin rauhallisemmin uudestaan treenin pariin. Nyt tuli sit kai kuitenkin innostuttua vähän liikaa.. Alla vielä kuva, jonka bongasin facebookissa alkuviiikolla. Mietin heti, että onpa aika osuva.
 |
| se walker-kenkä (ja pari pulloo ;D) |
Kirjotetaan nyt loppuun jotain blogin aiheeseen liittyvääkin. Maanantaina käväistiin nimittäin Turussa Jänesniemen Elinan treeneissä. Oli ihan huippua ja mahtavaa!! Sain tosi hyviä vinkkejä mm. Danin keinuun ja Dipin treeneihin. Danin käännöksistä hiottiin taas vaikka kuinka monta sadasosaa pois. Sehän siis kyllä kääntyy, kun sitä vaan ohjataan. Ja käännökset on meillä todella ratkaisevassa asemassa, kun perusvauhti ei oo edes lähellä sitä kirkkainta kärkeä.
Treeneistä jäi kyllä tosi hyvä mieli. Dani yllätti mut taas kerran taitavuudellaan! Kepit oli radalla aika hankalasti, ja kuvittelinkin, että koituvat meidän ongelmaksi. Mutta ei, niin se Dani taas vaan haki takaaleikkauksella avokulmaan ja pujotteli seinää päin olevat kepit loppuun, vaikka itse en edennyt edes keppien puoliväliin. Ja monta kertaa. :) Huipputyyppi! (Avokulma ei kylläkään ollut mikään kovin jyrkkä, niitä me ei oikeesti osata.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti