Vappu

Täytyypä vihdoin testata blogin päivitystä kännykällä. Ei tällä mitään pitkiä tekstejä jaksa vääntää, mut pitäähän se kokeilla, kun tällanen mahdollisuus kerran on. :)

Me ollaan vietetty ihan huippumukava vappu! Eilen koirien kanssa metsälenkillä, itsekseni juoksulenkillä ja illan vietin ihan parhaassa seurassa. Tänään aamupäivällä kaikkien kolmen kanssa agitreeniä. Nellillä oli kivaa, Dani veti hyvät kenraalit ennen sunnuntaisia kisoja, ja Dipiltäkään en saanu hampaasta kuin kerran. :D Se on hyvin se! Se meni myös takaaleikkauksella putkeen, mikä on ollu mission impossible ennen tätä.

Kiva vappu olikin ihan toivottu juttu tähän väliin. Elämässä on aika paljon huolta ja murhetta just nyt, niin välillä täytyy keskittyä ihan vaan nykyhetkeen. Kaipa se olis hyvä, jos siihen kykenisi useamminkin, mut aina ei vaan pysty. Ei auta muuta kuin toivoa, että kaikki kääntyy parhain päin.

Ei meille muuta ihmeellistä. Treenattu ollaan. Danin kanssa oon pareissa viimeisissä ohjatuissa ollut huomaavinani, että se terävin kärki vireestä puuttuu. Täytyy siis taas keskittyä vauhtiin ja motivaatioon tekniikan sijaan. Dipin treenien jälkeen mulla on parikin kertaa ollu aika epätoivoinen olo. Koirassa ei oo mitään vikaa, mutta kun mä oon niin huono ja HIDAS. Oikeesti en ehdi mihinkään ton kanssa! :( Kun ei oo edes niitä rimoja hidastamassa. Ärsyttävää, kun jalat ei vaan kulje kovempaa! Riittääpähän treenattavaa siinäkin asiassa. :)

Nyt loppuu tää näpyttely. Kivaa vappupäivän iltaa kaikille!

Voihan maltti ja ajatuksia treenaamisesta

(Koirajuttuja kaipaaville: niistä on pari juttua tekstin lopussa. Muuten tässä tekstissä keskitytään muihin asioihin. :>)

Lähinnä siis se maltin puute. Mistä sitä saa ostaa? :) Mä tarviin oikeesti jonkun valmentajan, joka sanoo mulle, mitä saan tehdä ja mitä en. On ihan liian ympäripyöreetä sanoa, että nyt otat rauhassa ja aloitat maltilla. Se nyt voi tarkoittaa eri ihmisille niin eri asioita.

Onnistuin kipeyttämään penikat. Sitä vaivaa mulla ei oo koskaan ennen hei vielä ollutkaan! Nyt ei oikein pääse hiekalle juoksemaan, ainoa mahdollisuus on asfaltti. Ei paras mahdollinen näin alkuun, mutta minkäs teet, kun hiekkatiet on vielä sulamatta. (No ei se 17 km metsälenkkikään varmaan hirveästi auttanut asiaa.) No josko tää nyt menis ohi yhtä pian kuin alkoikin.

Mutta tuohan nyt ei ollut oikeastaan mun alkuperäinen asia. Kaiken tän ansiosta päädyin taas kerran lueskelemaan juttuja treenaamisesta, rasitusvammoista, levosta ja muusta näihin liittyvistä jutuista. Täytyypä nyt pistää tännekin muistiin muutama ajatus ja lainaus lukemistani artikkeleista. Josko joku oppisi ihan lukemalla näitä juttuja, eikä kaikkea tarvitsisi kokeilla kantapään kautta! ;)

Mä oon pikkuhiljaa alkanut ymmärtää, että läheskään aina enemmän ei oo parempi kuin vähemmän. Kovempaa ei aina oo parempi kuin rauhallisemmin. Että levolla ja ravinnolla on tässä jutussa ihan yhtä suuri merkitys kuin treenaamisella. Yksinkertaisia juttuja, mutta unohtuvat helposti käytännössä.

"Kun liikuntaa ajattelee haasteena, voi ajatella, milloin on järkevää asettaa itselleen lisää haasteita. Kaikki tietävät, että liikuntaa ei kannata harrastaa sairaana. Sairaana ajatuskin treenaamisesta tuntuu vastenmieliseltä. Mutta kuinka moni ajattelee samoin väsymyksestä? Tässä yhteydessä ihmiset usein ajattelevat laiskuutta ja piiskaavat itsensä liikkeelle. Väsymys on kuitenkin aivan looginen ja luonnollinen viesti elimistöltä, joka kertoo tarpeesta levätä. Haluatko olla parhaimmillasi urheillessasi? Väsyneenä et ole. Ja ei, liikunta ei piristä. Väsymys katoaa, kun kehon pakottaa suoritukseen, mutta vain siksi, että elimistö on luotu selviytymään haasteista. Liikunta nostaa tässä tapauksessa kortisolitasoja ja verenpainetta ja muita muuttujia, jotta treenistä selvittäisiin edes jotenkin kunnialla. Optimaalista liikuntaa väsyneenä urheileminen ei suinkaan ole."
Kari Suomalainen
 
Ton levon kanssa mulla on kyllä suuria ongelmia. Nukun liian vähän, enkä anna kropalle tarpeeksi aikaa palautua treenikertojen välissä. Typerää! Myönnän monesti väsyneenä ajattelevani, että hikoileminen piristää. Ja niinhän se tekeekin - hetkeksi. Tekee siis pirteämmän olon, mutta ei se kroppa tuosta kyllä yhtään sen levänneemmäksi tule, päinvastoin. Ja tiedän, etten ole ainoa, joka näin tekee. Koitetaan tsempata tässä asiassa!

Ravintojuttuihin oon sentään nyt panostanut ja lisännyt syömisten määrää PALJON. :) Vielä kuitenkin on paljon petrattavaa näissäkin jutuissa. Enkä tosiaan tarkoita mitään yliterveellisiä hifistelyjä, vaan yksinkertaisesti sitä, että kaikkia ravintoaineita tulisi nautittua riittävästi joka ikinen päivä. Ja samalla sais sitä massaa tähänkin kroppaan.

"Aikuisen ihmisen perusfysiologia ei poikkea olennaisesti lapsen tai eläimen fysiologiasta. Aikuinen osaa kuitenkin painaa elimistön viestit taka-alalle ja jatkaa touhujaan. Prioriteetit ovat muuttuneet, mutta elimistön vaatimukset eivät. Fysiologia toimii kunnianhimoisimmankin liikkujan elimistössä pettämätömän loogisesti, eikä luontoäitiä kiinnosta pätkääkään ensi kevään Tukholman maraton tai halu parantaa kellotettua jumppa-aikaa Crossfit-treeneissä. Seurauksena on väistämättä se, että elimistö järjestää äänekkäämmän vastalauseen, jos sitä kohdellaan kaltoin. Elimistön viestejä kutsutaan usein vaivoiksi. Ikäänkuin elimistö tarpeineen tulisi tielle henkilön yrittäessä tavoitella terveyttä.----- Pidä kehon viestejä viesteinä, älä vaivoina. Palohälyttimenkin piippaus on harmillista mutta sen tarkoitus on estää vielä suuremmat harmit."
Kari Suomalainen

No voisko tätä nyt enää paremmin sanoa! Mulle on niin tuttua (no ainakin oli silloin "entisessä elämässä") se, että kun oon päättänyt juosta esim. puolitoista tuntia, niin mähän juoksen puolitoista tuntia, vaikka kroppa sanois mitä. Toki lopetin, jos jalalle ei enää voinut varata painoa, mutta muuten lenkki tehtiin ja mietittiin vaivoja sitten jälkikäteen. Oikeesti näyttää näin kirjotettuna todella typerältä, mutta ei siinä juoksun huumassa vaan jaksa(nut) kuunnella joka ikistä kolotusta. Ja osahan niistä menikin ohi ilman mitään varomisia. Edelleen mä tiedän, etten todellakaan ole ainoa, joka näin tekee. Olen lukenut monet tarinat mm. marotonille treenaavista ihmisistä, jotka treenaavat ohjelman mukaan välittämättä kehon viesteistä. Ja eihän siinä hyvin käy.

Niin tylsää kuin se onkin, niin odotellaan nyt taas kerran parempia aikoja juoksulenkeille ja tehdään juttuja, mitkä eivät rasita penikoita. Agilityä jalat siis kestävät kyllä, joten ihan kamala tääkään tilanne ei ole. ;)

Sitten vielä juttua siitä paljon puhutusta itsekurista, jota liikunta (kuulemma) vaatii: "Minulle riittäisi ihan mainiosti, että yleisemmin tunnettaisiin kehon, kunnon ja elintapojen muokkaamisen olevan taitolaji, jossa yritetään kehittyä, tehdään virheitä, opitaan niistä ja jatketaan oppimista – tahdolla on siinä vain rajallinen merkitys ja tahtoa tarvitaan sitä enemmän mitä vähemmän taitoa on. Tahtoa tarvitaan toki siihen, että haluaa jotain muutosta, tahtoo päästä tavoitteeseensa ja tahtoo tehdä asialle jotain, loppu jääkin taidolle. Tarvitaan taitoa tehdä asiat kehitysaskel kerrallaan, sopivan kokoisilla muutoksilla kehoa kuunnellen, hiljalleen rakentaen kokonaisuutta joka alkaa kuukausi kuukauden jälkeen lähestymään tavoitetta. Ja tarvitaan tietysti tietoa miten tämä tehdään. --- Ongelma on siinä, jos ei ole valmiutta tunnistaa, tunnustaa ja muuttaa ongelmia niiden ilmestyessä ja luullaan niiden ratkeavan vain tsemppaamisella ja silkalla tahdonvoimalla. Tässä on nykypäivän tsemppi/itsekuri/sankarikulttuurin ongelma kun tsempillä peitotaan ne paikat, joissa oli ratkaisevan tärkeää korjata tekemistä tai tavoitteita. En tiedä mistä on pesiytynyt ajatus, että hyvässä kunnossa oleminen olisi kiinni tsemppaamisesta ja kovasta yrityksestä – mutta se ajatus saisi hiljalleen häipyä. Hyvässä kunnossa oleminen on kiinni oikeiden asioiden tekemisestä ja jos ne eivät tule kohtuuhelpolla niin sitten yritti tehdä omaan tilanteeseen nähden vääriä asioita ja pitää opetella mitä ne oikeat ovat. Laihtuminen, hoikkuus, lihaksikkuus – mitä nyt sitten haetaankaan, niin ne ovat taitolajeja. Ilman taitoa ei kunnossa tai kehossa voi saavuttaa mitään pysyvää –enintään lyhyen huippuhetken ennen tulevia ongelmia. --- Kroppaa ei voi pakottaa toimimaan, se pitää saada toimimaan – ei tahdolla vaan taidolla "
Patrik Borg

Ei mulla oikeastaan ole tähän mitään lisättävää, näinhän se menee. Itsekuria vaaditaan ehkä jonkin yksittäisen lenkin tai treenin kohdalla, mutta pelkällä itsekurilla tai tsempillä ei pitkälle pötkitä. Ja mä henkilökohtaisesti ainakin tarvisin itsekuria siihen, että jätän sen treenin välillä tekemättä, enkä useinkaan itse treenaamiseen. Sitä taitoa vastaavasti tarvitsisin reilusti lisää!

Vielä loppuun ajatus, jota olen itsekin monesti miettinyt:
"Jos keho ei toimi tai liikunta aiheuttaa kipua, ajateellaan usein, että kyse on voiman puutteesta tai venyttelyn puutteesta. Ratkaisuna halutaan siis lisätä voimaa ja liikkuvuutta. Harvoin jos koskaan ajatellaan, että on kyse huonosti ajoitetusta tai liiallisesta liikunnasta."
Patrik Borg
Oon itsekin pistänyt merkille, että monesti ehdotellaan ongelmien ratkaisuksi lisää salia/venyttelyä tms.. Toki nää joskus voikin olla ratkaisu ongelmiin, mutta se riippuu niin ihmisestä ja ongelmasta. Jos ihminen ei koskaan venyttele tai treenaa lihaskuntoa, niin silloin varmaan näistä voi olla hyötyäkin. Mutta jos ihminen käy jo kuusi kertaa viikossa salilla, niin tuskin se seitsemäs kerta ratkaisee ongelmaa.

Tällaisia ajatuksia loppuviikkoon!

-----

Sitten koirajuttuja! Eilen piti olla alueellisen valmennuksen vika treenikerta. Iloksemme kuitenkin kuultiin, että treeneille olis mahdollista saada jatkoa, jos vaan halutaan. Jes! Vaikka kaikki järkkäily- ja aikatauluasiat on ollu tässä hommassa melkoisen sekavia, niin itse treeneistä oon kyllä tykännyt. Villellä on aika samanlainen treeni-ideologia kuin mullakin, joten treenit on kyllä olleet meille Danin kanssa tosi hyviä! Päästään keskittymään vauhtiin, eikä siihen ainaiseen tekniseen hinkkaamiseen. Toki sitäkin tehdään, mutta sopivissa annoksissa.

Eilenkin oli tosi kivat treenit. Siitäkin huolimatta, että unohdin varasukat kotiin, ja ne ensimmäiset kastui jo lämppälenkillä. ;) Treenattiin sitten ilman sukkia! Juostiin kovaa ja lisäksi treenattiin myös takaaleikkauksia, mitä käytän tosi harvoin Danin kanssa. Se nyt vaan liikkuu paremmin, kun olen edellä. Mut hyvä sitä takaa ohjaamistakin on treenata, ja saattaahan sekin lisätä koiran itseluottamusta, kun se saa mennä edellä.

Huomenna Tytille hierottavaksi. Tulee kyllä tarpeeseen, vaikka edellisestä kerrasta ei niin kauaa olekaan aikaa. Ollaan kuitenkin Danin kanssa oltu sen verran aktiivisia viime aikoina. Dippikin pääsee huomenna ekaa kertaa käsittelyyn. :) Tarkoituksena on toki vaan totuttaa sitä hierottavana olemiseen, ei niinkään tehdä itse hierontaa. Kuitenkin Tytti halusi ottaa sillekin tunnin ajan, että jos jotain löytyy, niin saadaan ongelma hoidettua saman tien. Nelliä ei hierota tällä kerralla. Se on pysyny tosi hyvässä kunnossa kolmen kuukauden hierontaväleillä, joten pitäydytään siinä. Hyvin sujuu tälläkin hetkellä kirmailut metsässä, eikä se kovin jumiselta näytä (siitä kyllä näkee sitten, kun se on kipeä). ;)

Näillä mietteillä kohti uutta viikkoa! Ja taas ollaan askeleen lähempänä kesää ja sulaneita latuja! ;)

Janakkalaa, pentukuulumisia ja tokoa

Lauantaina kisattiin Danin kanssa Janakkalassa. Alkuasetelmat kisapäivälle ei olleet kovin optimaaliset; mulla on ollu pari lihasta tuolla lonkan seudulla ihan totaalisen jumissa, ja kävelykin on tehnyt kipeää. Lisäksi kävin perjantaina hierojalla, joten lauantai-aamuna jalka oli sen tuntunen, ettei heti tehnyt mieli lähteä juoksemaan radalle. :/ Nyt mä todella tiedän, miksi koirat pidetään levossa hieronnan jälkeen. :D

Mutta mikäs sitä hullua estäisi, kisaamaan lähdettiin kuitenkin. :) Ekana Rantamäki-Lahtisen helppo agirata. Ainoa haastavampi kohta oli putki-puomierottelu, missä moni hyllyttikin. Me tosin hylkäydyttiin jo paljon ennen sitä. :D Ei me tosiaan päästy lähtöä pidemmälle, kun Dani aloitti radan hyppäämällä ekan riman päälle.. Ei siis ollut mikään perinteinen rimantiputus, vaan ponnisti ihan väärästä kohtaa. Häkeltyi kai itsekin niin, että tuli kakkoshypystä ohi. En korjannut --> hyl. Oli jotenkin muutenkin kummallisen tuntuinen tuolla radalla, ei hakenut esteitä normaalisti ym. Ja mikä vielä kummallisempaa, mun kiltti ja nöyrä nössö-Dani varasti molemmilta kontakteilta...(puomi ja aa, keinua ei ollut)! Siis mitä hittoa?! :D Pysähtyi kyllä, mutta vapautti itse itsensä. Ensin tuo vähän pisti ärsyttämään, mutta sitten ajattelin, että kun me ollaan niin pitkään taisteltu himmailuongelman kanssa, niin nythän tuo treeni on ainakin tuottanut tulosta. Oli nimittäin myös tosi nopeat (Daniksi) kontaktit! Puomillakin oli reilusti ennen mua alastulolla, mikä ei tosiaan ole tavallista. Että toisaalta se oli myös hyvä juttu ja merkki siitä, että treenillä on ollut vaikutusta. Nyt vaan tasapainoon nämä kaksi asiaa, niin eiköhän se siitä. :) Ja se putki-puomierottelu onnistui hyvin!

Tokana Herralan agirata, joka oli huomattavasti haastavampi. Tällä radalla niitä varmoja kontakteja olis kyllä tarvittu. Normaalissa tilanteessa olisin tehnyt vähän toisenlaisen ohjaussuunnitelman, mutta nyt kun en voinut oikein luottaa kontakteihin, niin täytyi vähän kikkailla. Jouduin mm. suunnittelemaan poispäinkäännöksen radalle. Se kun ei meillä oo tosiaankaan varma ohjaus. Pääsin onneksi ennen rataa tekemään aata ulkona. Tein sen vaan kerran ja seisotin kontaktilla vähän pidempään. Ja sehän riitti kiltti-Danille muistutukseksi. :) Teki seuraavalla radalla hienot kontaktit ja vapautui vasta luvalla. Tosin varsinkin aa oli sitten heti vähän hitaampi.. Oikeesti mä en ikinä voisi kuvitellakaan esim. kantavani tuota radalta pois kontaktivirheen takia. Sehän järkyttyisi syvästi, jos häneen oltaisi niin tyytymättömiä. ;-) Toisaalta kiva, kun uskoo niin pienestä, mut toisaalta saa kyllä olla tosi varovainen noiden huomauttamisten kanssa, jos haluaa vireen ja vauhdin säilyvän. Mutta siis takaisin aiheeseen. :) Poispäinkäännös toimi, ja Dani tuntui muutenkin ihan normaalilta (vrt. ekan radan kummalliseen ohjautuvuuteen). Tuloksena nolla. Luokat oli suht isoja, joten sijoituksilla ei juhlittu. Tällä radalla se oli 6./37. Mutta nolla mikä nolla, sillä nyt on sitten sm-nollat kerättynä! :)

Vikalla radalla (Herralan hyppis) meinasi käydä nolosti. :D Tulin just hallin pihaan lämppälenkiltä, kun kuulutettiin, että meitä edeltävä koirakko starttasi.. :P Hups, olinkin sitten tehnyt suunniteltua pidemmän lämppäilyn. No ei muuta kuin takki ekaan nurkkaan ja starttiviivalle. :D Eipä siinä paljon ehtinyt ajatuksia koota! Onneksi rata olis suht simppeli ja onnistui näköjään vähän vähemmälläkin ajattelulla. Yhteen pakkovalssiin en ehtinyt ja improvisoin siihen takaakierron ja takaaleikkauksen. Toimi se niinkin. :) Ei tuo sujuvaa menoa ollut, mutta kuitenkin nollalla maaliin.

Musta tuntuu, että eniten muutosta tän pitkän kisatauon aikana on tapahtunut mun pään sisällä. Tai oikeastaan meidän molempien päiden sisällä. :) Taidoissa ei varmaan oo niin suurta kehitystä tapahtunut, mut mulla on niin eri asenne nykyään kisoissa. En jaksa ajatella mitään tuloksia, vaan tavotteena on pitää kivaa ja saada tehtyä mahdollisimman sujuvia ratoja. Eikä mitään varmisteluohjauksia enää! Samoin pystyn paljon paremmin luottamaan omaan ohjaussuunnitelmaan, enkä mene "massan mukana" eli tee niin kuin muutkin tekee. Ja se on kyllä toiminut. :) Katsotaan, kuinka kauan osaan pitää tämän asenteen. :p Daninkin vire on nykyään sekä treeneissä että kisoissa paljon entistä parempi. Sille nyt on kyllä ihan looginen selitys, kun ollaan puoli vuotta hinkattu sellaisia pari estettä + palkka -treenejä. Kun nyt vaan saatais pidettyä tää! Ja sit toki niitä teknisiä taitojakin vois ruveta hiomaan.. :D

Hyvä mieli jäi siis taas päivästä, eikä edes juminen jalka sitä lannistanut! :) Nyt pidetään jokunen viikko kisatukoa ja katsellaan kisaamista sitten lähempänä sm-kisoja.

Loppuun vähän pentukuulumisia, kun ei oo tullut Dipistä kirjoiteltua vähään aikaan. Ikää sillä nyt siis 8kk (saahan sitä silloin kutsua vielä pennuksi?!). Arki on jo suht mutkatonta, ja pahimmista pöhinöistäkin ollaan päästy eroon. Mutta treeni kyllä jatkuu sen suhteen edelleen.. Pieniä merkkejä aikuistumisestakin on jo näkynyt; eilen nosti ekaa kertaa jalkaa lenkillä (tosin vaan kerran, sen jälkeen jatkettiin kyykkypissejä ;>) ja pari kertaa on nyt myös jättänyt huomioimatta luoksetulokäskyn, kun on ollut parempaa tekemistä.. Murh. :D Lenkillläkin se uskaltautuu entistä kauemmas. Kivasti kuitenkin edelleen tsekkailee, missä mä menen, vaikka reviiri onkin laajentunut. Agitreenit jatkuu edelleen ja niissä menestys on ollut vaihtelevaa. :P Mutta eipä meillä ole kiire mihinkään.

Pääsiäisenä osallistuttiin vähän vahingossa Dipin kanssa myös Lentsun tokokoulutukseen. :D Danin kanssa mun piti mennä, mut koska sillä oli vatsa vähän sekaisin, niin en halunnut sen kanssa tehdä. Niinpä Dippi pääsi sitten esittelemään (olemattomia) taitojaan. :D Saatiin kyllä kehuja takapään käytöstä, mihin oon itsekin ihan tyytyväinen. Tehtiin perusasentoa, seuraamista, noutoa, ruutua ja luoksetuloa. En jaksa nyt tarkemmin näistä alkaa raportoida, mutta ihan hyviä vinkkejä saatiin. Sit kun vielä jaksaisi/ehtisi niitä laittaa käytäntöön..

Mua on muutenkin viime aikoina vaivannut melkoinen motivaatiopula tokon suhteen. Sille ei meinaa riittää aikaa, ja voittajaa nyt vaan ei saada valmiiksi millään olkkaritreenillä + silloin tällöin hallitreeneillä. Dipille olkkaritreenit on vielä hyödyllisiä, mut Danin kanssa pitäis jaksaa raahautua halliin. Viime aikoina ei oo jaksanut, paitsi treenaamaan agia. :) Mut ei me oteta tästä paineita. Katsotaan, kasvaako motivaatio, kun ulkokentät sulavat.

Sellasta. Tulipa taas romaani. Onnittelut, jos olet jaksanut lukea tänne asti! :)