Mitään kummempia ei olla tehty, kun aika menee ihan vaan arjen opetteluun pennun kanssa. Mut kerrotaan nyt jotain kuulumisia kuitenkin. :)
Nelli on selvästi hyötynyt kipulääkkeestä ja Cartrophen-pistoksista. :) On paljon pirteämpi ja hyppääkin jo sänkyyn ja autoon. Ihanaa. :) Pelottaa kyllä ajatellakin, kuinka pitkään se on ollut kipeä :/ Eihän se tietenkään oo ontunut, kun molemmat lonkat on yhtä huonot. Aika paha mieli on tuosta. :,(
Danin kanssa ollaan sentään käyty treenailemassa. Niinu-treenit on menny vaihtelevasti.. Yhdellä kerralla iski taas masennus, kun Dani ahdistui keppien lopussa sijainneesta putken suusta niin, että tuli ensin pari kertaa liian aikaisin pois kepeiltä ja kolmannella toistolla KÄVELI kepit loppuun. Toiseen suuntaan ei ollu ongelmaa. Viime kerralla sitten saatiin heti treenien alussa Parson-uros niskaan.. Tässä oli kyllä omaakin vikaa. Parson oli jo lopettamassa vuoroaan, ja ohjaaja vielä jutteli Niinun kanssa. Menin kentälle jo leikittämään Dania, ja yhtäkkiä meillä oli se Parson niskassa. Mitään fyysisiä vammoja ei tullut, mut koko treenit mentiin kyllä vähän huonommalla fiiliksellä kuin normaalisti. Mutta on meillä hyviäkin treenejä ollut ja ollaan saatu ehkä pikkasen sitä rytmiä takaisin, mitä meillä oli ennen tätä mun juoksutaukoa.
Tokossa me vaan hinkataan niitä voittajan liikkeitä. Saiskohan sen jo ensi kesäksi kuntoon?! Kaukoissa ollaan vihdoinkin edistytty edes vähän. Ei niistä täydellisiä tuu, enkä siihen edes pyri. S-I:n tekee väärällä tekniikalla, mut en jaksa miettiä sitä nyt. S-M -vaihtoa sen sijaan on ollu pakko miettiä, kun luonnostaan loikkaa kilometrin eteenpäin. Nyt on vihdoin alkanut tajuta ideaa. Välimatka ei edelleenkään ole kummoinen ja mukaan mahtuu huonojakin siirtymisiä, mut on noissa nyt kuitenkin jo väloa tunnelin päässä näkyvissä. :) Metalli sen sijaan on ihan yhtä ällö kuin ennenkin ja ruudunkin löytyminen on ihan tuurista kiinni. Että onhan siinä vielä tekemistä. :)
Dippi on tosiaan keskittynyt ihan yleisesti elämän, eikä minkään temppujen, opiskeluun. :) Reippaasti kulkee jo mukana monessa paikassa. Muutaman kerran on myös päässyt halliin/kentälle Danin treenien ohessa. Leikitty ollaan paljon. Ihmisiin tuo suhtautuu mun mielestä tosi fikusti. Ei sellaisella maailmoja syleilevällä asenteella niin kuin pystärit, mut ei tosiaankaan osoita myöskään mitään arkuuden merkkejä. Menee siis kyllä katsomaan, mut ei oo juoksemassa jokaisen syliin. Hyvä niin. :) Sisäsiisteyden kanssa sen sijaan on vaadittu aika pitkää pinnaa. :D Oon seisoskellut ulkona tovin jos toisenkin odottelemassa, että pentu malttaisi pissiä. Monesti pissi tulee silti pian, kun ollaan menty sisälle. Ulkona nyt on vaan muuta tekemistä. :)
Iltaisin Dippi ja Nelli painelevat kahdestaan rallia sisällä. Nellistäkin on kivaa, kun on taas joku, jonka kanssa leikkiä. Dani on nykyään niin tosikko. :) Daninkin kanssa pentu koittaa monesti leikkiä, mut Dani ei oikein lämpene ajatukselle. Se on jotenkin niin hassu, kun ei koskaan oo sanonut pennulle yhtään mitään. Vaikka pentu kuinka ärsyttäisi, roikkuisi hännässä/korvassa tms., niin pienintäkään ärähdystä ei Danista kuulu. Sitten, kun sille oikeesti riittää, se vaan pikkasen kurtistaa ylähuulta, ja pentu tajuaa jo siitä, et kannattaa rauhoittaa menoa. Mutta tosi hyvältä kyllä näyttää, eiköhän tästä tuu oikein sopusuhtainen lauma. :) Ihanaa, kun ei tarvi pelätä mitään konflikteja! Dippi syö päiväruokansakin siten, että isot koirat on samassa tilassa. Ei ne mee sinne kupille, kun niille on kerrottu, että se on Dipin. Vastaavasti pentukin kunnioittaa vanhempiaan, eikä lähde tyhmänrohkeasti kokeilemaan rajojaan.
Loppuun omaa napaa. Sain VIHDOIN virallisen diagnoosin; vasemman reisiluunkaulan rasitusosteopatia. Siis täähän oli tiedossa, kiitos sen ystävällisen ortopedin meiltä töistä. Aika kauan olisin saanut odotella tietoa, jos tuo ortopedi ei olisi kuvaa katsonut.. Reumatologi kun ei osannut kuvasta sanoa muuta kuin että siellä ei ole tulehdusta. Sitten odottelin pari kuukautta päästäkseni fysiatrille. No tää fysiatri oli sellanen nuori, erikoistuva lääkri, joka katsoi kuviani ja totesi, että kyllähän siellä jotain erikoista on. Ei sit kuitenkaan osannut sanoa mitään tarkempaa, antoi vaan kipulääkettä mukaan.. Nyt kuitenkin sain kotiin kirjeen, missä mainittiin tuo diagnoosi. Eli ei kovin nopeasti etene nää asiat kunnallisella puolella.
Katselin tuolta tilastoista, että tänne blogiin on löydetty useammin tähän lonkka-asiaan liittyvillä hakusanoilla kuin koira-aiheisilla hakusanoilla. Hassua, kun ottaa huomioon blogin alkuperäisen tarkoituksen. :) Mutta siis jalka on parempi, mut ei tosiaankaan kunnossa. Oon tosiaan tuolla Niinulla nyt käynyt, mutta sen järkevyydestä en kyllä tiedä.. Sen kyllä tiedän, et jos olisin malttanut tän koko ajan vaan maata sohvalla, niin lonkka olis todennäköisesti jo kunnossa. Vois vetää vähän katkeraksi, jos alkais mietiä kaikkia niitä juttuja, mitkä on jääny kokematta/oppimatta tän jalka-asian takia. Joten ei mietitä (ainakaan paljoa..). Onneksi mulla on ollu vertaistukea. :) Ja josko tästäkin ois jotain oppinu, kuten esim. sen oman kropan kuuntelemisen ja levon merkityksen. Toivossa on hyvä elää. :p
Kivaa viikkoa kaikille!
maanantai 22. lokakuuta 2012
perjantai 5. lokakuuta 2012
Ja tulee sekin päivä kun lähdet lentämään, saat vapaudessa laulaa ja illan tullen käydä lepäämään
Nelli kävi eilen Eskelisen Esan vastaanotolla. Liikkeessä ei ontumista edelleenkään, eikä arista selän painamista. Kuitenkin, kun Esa taivutti lannerankaa ja käänsi samalla lonkkia taaksepäin, saatiin ihan kunnon reaktiot aikaiseksi. Siis röntgenkuviin. Kuvista paljastui, että lonkissa on nivelrikkomuutoksia (luupiikkiä ja rustonkulumaa). Lisäksi yksi lannerangan nikamaväli on Esan sanojen mukaan epäilyttävän näköinen. Siellä siis saattaa olla välilevypullistumaa tai sitten ei. Nythän ei tiedetä, aristiko Nelli tota lannerangan taivutusta vai takajalkojen taaksepäin vetämistä. Esa ei kuitenkaan halua magneettikuvaa näillä oireilla ottaa, kun eihän se hoitoon mitenkään vaikuttaisi. Lonkkien sanoi olevan löysät, arvioi D:ksi. Niinpä aloitettiin sitten hoito nivelrikkoon (Cartrophen-pistokset ja kipulääke). Esa pyysi ottamaan uudestaan yhteyttä, mikäli oireet eivät helpota n. 1,5 kk:ssa tai tulee halvausoireita.
Että semmosta. :( Täytyy nyt vaan toivoa, et saatais Nellin oloon helpotusta tällä hoidolla. Meidän agilityuraa Esa ei ollut vielä valmis hautaamaan, kun sanoi, että oireet voivat helpottaa niin, että Nelli pääsisi harrastamaan. Itse en kuitenkaan jaksa uskoa, että me palataan agilitykentille. Vaikka oireet helpottaiskin, niin mistä mä tiedän, että agi ei tee vaan hallaa nivelille? Ja jos en voi olla varma siitä, että koira on kivuton, niin silloin en voi harrastaakaan. Tällä hetkellä kuitenkin tärkeintä on saada Nellin arkielämä mahdollisimman kivuttomaksi. Pidetään sitten mieli virkeänä vaikka temppujen avulla, jos ei agia päästä enää tekemään.
Sitten tuleekin pari painavaa mielipidettä lonkka-asioista. Mun piti tästä kirjottaa jo silloin vuosi-pari (?) sitten, kun asia nousi mittelipiireissä tapetille, mutta se sitten jäi. Nellin lonkkia ei siis oltu kuvattu aiemmin. Syynä tähän on se, että silloin kun Nelli oli nuori, näistä asioista ei puhuttu mittelipiireissä yhtään mitään. Sitten tuli päivä, jolloin kaksivuotiaalla, jo pennut saaneella nartulla todettiin E/E-lonkat. Kyseinen narttu valitettavasti jouduttiin lopettamaan pahojen oireiden vuoksi. Siitä se keskustelu lähti. Pitäisikö mittelien lonkkia kuitenkin kuvata? Eikö se olekaan niin, että pikkukoiran lonkilla ei ole merkitystä? Täytyy myöntää, että itsekin heräsin kunnolla tähän asiaan vasta tuolloin. Vaikka poden todella huonoa omaatuntoa siitä, etten Nellin lonkkia kuvauttanut, niin olisko se tieto tuossa vaiheessa muuttanut mitään? Nelli on ollut hoikassa kunnossa, sen lihaskunnosta on pidetty huolta, se on syönyt rasvahappovalmistetta ja agia ollaan treenattu harvakseltaan. No, ehkä olisin miettinyt tuotakin harrastamista tarkemmin, jos olisin lonkkien tilanteen tiennyt.
Asiasta on tosiaan tuon surullisen lopetustapauksen jälkeen keskusteltu melko paljon. Itsekin olen osallistunut muutamaan nettikeskusteluun ihan näin maallikkona. Mielipiteitä on mittelipiireissäkin monia, enkä mä aina voi oikein ymmärtää kaikkien näkökantoja. Valitettavan paljon edelleenkin heitellään ilmaan väitteitä, et pikkukoiralla huonot lonkat eivät ole haitaksi, lonkkatuloksien huomioonottaminen on hankalaa/mahdotonta jalostuksessa, kun on niin paljon muitakin juttuja, mitä pitää miettiä (oikeestiko?!) ja että ei sitä kuitenkaan tiedä, millaisia pentuja syntyy. Ja kun ruokintakin vaikuttaa. Nää nyt noin niinku esimerkkinä. Mä en nyt tosiaankaan puhu kenestäkään tietystä henkilöstä, vaan ihan yleisesti. Edelleen meillä käytetään D-lonkkaisia koiria jalostukseen. Puhumattakaan niistä lukuisista koirista, joita ei edes kuvata (kun se liikkuu niin hienosti, niin ei sillä voi olla huonot lonkat). Moni myös ajattelee, et parempi on olla ilman tulosta kuin huonon tuloksen kanssa. Jep, sillähän näitä asioita parannetaan.
Laitoin Nellin tapauksesta infoa mitteleiden fb-sivuille. Se aiheutti taas kerran keskustelua tästä asiasta. Nyt keskusteltiin myös agilityn soveltuvuudesta mitteleille. Moni sanoi agin olevan rankka laji, jolla helposti hajottaa koiran. Eräs kasvattaja kehoitti vakavasti miettimään, sopiiko agility tämän hetken mitteleille. Oikeesti, onko meidän tilanne niin huono, että tätä tarvitsee miettiä? Edelleen jatkan näillä maallikkomielipiteillä, mut jos tämän hetken mittelistä halutaan saada tulevaisuudessa terveempi versio, niin olisiko aika alkaa kuvata niitä koiria? Vähintään nyt jalostuskoiria, mut myös muita. Ja tehdä vähän, edes pientä karsintaa niiden tulosten perusteella? Sanoin kyllä tuolla keskustelussakin suoraan, että itse en ottaisi koiraa, jonka vanhemmalla on D:n lonkat, vaikka muuten olisi millainen superkoira tahansa.
On tää asia vaan aika lapsenkengissä mitteleiden keskuudessa moniin muihin rotuihin verrattuna. Mut hienoa, et asiasta nyt jo puhutaan. Tarvis vaan päästä sanoista tekoihin.
Loppuun lyhyt pentupäivitys: Dippi kasvaa, kehittyy ja hurjistuu. :D Olinkin jo ehtinyt unohtaa, millaisia on pennun iltahepulit. ;) Dania kovasti jo yrittää haastaa leikkiin, mut Dani ei oo oikein lämmennyt vielä, kun toinen on niin pieni. Leikkimässä Dippi olisi mutenkin lähes koko ajan. :D Tai no kyllä se aina välissä nukkuukin vähän. Ja yöt on menny hienosti, ei oo herättänyt kertaakaan. :)
Että semmosta. :( Täytyy nyt vaan toivoa, et saatais Nellin oloon helpotusta tällä hoidolla. Meidän agilityuraa Esa ei ollut vielä valmis hautaamaan, kun sanoi, että oireet voivat helpottaa niin, että Nelli pääsisi harrastamaan. Itse en kuitenkaan jaksa uskoa, että me palataan agilitykentille. Vaikka oireet helpottaiskin, niin mistä mä tiedän, että agi ei tee vaan hallaa nivelille? Ja jos en voi olla varma siitä, että koira on kivuton, niin silloin en voi harrastaakaan. Tällä hetkellä kuitenkin tärkeintä on saada Nellin arkielämä mahdollisimman kivuttomaksi. Pidetään sitten mieli virkeänä vaikka temppujen avulla, jos ei agia päästä enää tekemään.
Sitten tuleekin pari painavaa mielipidettä lonkka-asioista. Mun piti tästä kirjottaa jo silloin vuosi-pari (?) sitten, kun asia nousi mittelipiireissä tapetille, mutta se sitten jäi. Nellin lonkkia ei siis oltu kuvattu aiemmin. Syynä tähän on se, että silloin kun Nelli oli nuori, näistä asioista ei puhuttu mittelipiireissä yhtään mitään. Sitten tuli päivä, jolloin kaksivuotiaalla, jo pennut saaneella nartulla todettiin E/E-lonkat. Kyseinen narttu valitettavasti jouduttiin lopettamaan pahojen oireiden vuoksi. Siitä se keskustelu lähti. Pitäisikö mittelien lonkkia kuitenkin kuvata? Eikö se olekaan niin, että pikkukoiran lonkilla ei ole merkitystä? Täytyy myöntää, että itsekin heräsin kunnolla tähän asiaan vasta tuolloin. Vaikka poden todella huonoa omaatuntoa siitä, etten Nellin lonkkia kuvauttanut, niin olisko se tieto tuossa vaiheessa muuttanut mitään? Nelli on ollut hoikassa kunnossa, sen lihaskunnosta on pidetty huolta, se on syönyt rasvahappovalmistetta ja agia ollaan treenattu harvakseltaan. No, ehkä olisin miettinyt tuotakin harrastamista tarkemmin, jos olisin lonkkien tilanteen tiennyt.
Asiasta on tosiaan tuon surullisen lopetustapauksen jälkeen keskusteltu melko paljon. Itsekin olen osallistunut muutamaan nettikeskusteluun ihan näin maallikkona. Mielipiteitä on mittelipiireissäkin monia, enkä mä aina voi oikein ymmärtää kaikkien näkökantoja. Valitettavan paljon edelleenkin heitellään ilmaan väitteitä, et pikkukoiralla huonot lonkat eivät ole haitaksi, lonkkatuloksien huomioonottaminen on hankalaa/mahdotonta jalostuksessa, kun on niin paljon muitakin juttuja, mitä pitää miettiä (oikeestiko?!) ja että ei sitä kuitenkaan tiedä, millaisia pentuja syntyy. Ja kun ruokintakin vaikuttaa. Nää nyt noin niinku esimerkkinä. Mä en nyt tosiaankaan puhu kenestäkään tietystä henkilöstä, vaan ihan yleisesti. Edelleen meillä käytetään D-lonkkaisia koiria jalostukseen. Puhumattakaan niistä lukuisista koirista, joita ei edes kuvata (kun se liikkuu niin hienosti, niin ei sillä voi olla huonot lonkat). Moni myös ajattelee, et parempi on olla ilman tulosta kuin huonon tuloksen kanssa. Jep, sillähän näitä asioita parannetaan.
Laitoin Nellin tapauksesta infoa mitteleiden fb-sivuille. Se aiheutti taas kerran keskustelua tästä asiasta. Nyt keskusteltiin myös agilityn soveltuvuudesta mitteleille. Moni sanoi agin olevan rankka laji, jolla helposti hajottaa koiran. Eräs kasvattaja kehoitti vakavasti miettimään, sopiiko agility tämän hetken mitteleille. Oikeesti, onko meidän tilanne niin huono, että tätä tarvitsee miettiä? Edelleen jatkan näillä maallikkomielipiteillä, mut jos tämän hetken mittelistä halutaan saada tulevaisuudessa terveempi versio, niin olisiko aika alkaa kuvata niitä koiria? Vähintään nyt jalostuskoiria, mut myös muita. Ja tehdä vähän, edes pientä karsintaa niiden tulosten perusteella? Sanoin kyllä tuolla keskustelussakin suoraan, että itse en ottaisi koiraa, jonka vanhemmalla on D:n lonkat, vaikka muuten olisi millainen superkoira tahansa.
On tää asia vaan aika lapsenkengissä mitteleiden keskuudessa moniin muihin rotuihin verrattuna. Mut hienoa, et asiasta nyt jo puhutaan. Tarvis vaan päästä sanoista tekoihin.
Loppuun lyhyt pentupäivitys: Dippi kasvaa, kehittyy ja hurjistuu. :D Olinkin jo ehtinyt unohtaa, millaisia on pennun iltahepulit. ;) Dania kovasti jo yrittää haastaa leikkiin, mut Dani ei oo oikein lämmennyt vielä, kun toinen on niin pieni. Leikkimässä Dippi olisi mutenkin lähes koko ajan. :D Tai no kyllä se aina välissä nukkuukin vähän. Ja yöt on menny hienosti, ei oo herättänyt kertaakaan. :)
tiistai 2. lokakuuta 2012
Iloja ja suruja
Niitähän tähän elämään mahtuu. :) Tällä hetkellä vaan tuntuu, et ne on kovin suuria. Iloista en valita, mut suruja ei tarvis enää yhtään lisää.
Alotetaan nyt kuitenkin ihan neutraalilla aiheella kertomalla viime sunnuntain kisoista. Paikkana Purina-areena, tuomarina Minna Räsänen. Danin kanssa juostiin kaksi agirataa. Eipä ihan putkeen menny nää kisat! Tuloksena 2 x hyl. Syitä näin loistavaan menestykseen oli varmasti monia; treenaamattomuus ja oman keskittymiskyvyn puute (väsytti ja ajatukset oli muutenkin jo seuraavassa päivässä) nyt suurimpina. Eikä radatkaan ollu helpoimmasta päästä. Eka rata alkoi ihan hyvin, mut pussilta D sit valahti kamalan kaarroksen ja meni renkaalle hypyn sijaan. Sain kommenttia, et en pitäny tarpeeksi kovaa ääntä. Siis minä, jolle yleensä sanotaan, et keskity siihen ohjaamiseen äläkä huutamiseen. ;p Hyllyn jälkeen rata olikin mun osalta ihan kamalaa katsottavaa; olin jonkun viisi vuotta myöhässä ihan joka kohdassa. Danin vire nyt oli kuitenkin hyvä, ja puomi oli varsin hieno! Kattokaa vaikka! (Eihän se nyt oikeesti nopeiden koirien puomiin ole verrattavissa, mut meille toi on hyvä.)
Tokalla radalla päästiin kolme estettä virheettä. Huikeaa.. :D Sen jälkeen Dani meni puomille, vaikka piti mennä sen taakse putkeen. Luulin sen jo lukinneen putken, mut tulikin mun liikkeen mukana puomille. Tässä puomilla sit hidasteli, kun tajusi et nyt ei menny niinku piti. Jatkoin rataa, ja D menikin hyvällä vireellä. Radan lopuksi ollut puomi oli kuitenkin ihan syvältä. :( Just, kun ehdin iloita ekan radan hyvästä puomista! Äh. No joo, jään taakse ja stoppaan liikkeen liian äkkinäisesti, mut silti.. Ei oo helppoa. Keinua ei ollu kummallakaan radalla.
Sit niihin iloihin! Meidän lauma sai eilen lisäystä. :) Meille muutti pieni shelttiherra, nimeltään Nappulavaaran Kullankaivaja alias Dippi. Iso kiitos Eralle luottamuksesta! <3 Tässä pari kuvaa pentusesta. Molemmat kuvat ottanut Hanna Jauhiainen.
Nyt on ensimmäinen yö uudessa kodissa, ja hyvin on mennyt! Dippi on reipas kaveri, eikä turhaan jännitä uusia asioita. Oon käynyt pari kertaa pentuja katsomassa kasvattajan luona, ja olivat kyllä kaikki erittäin reipasta sakkia. Kivaa! :) Voisin ylistää pentuja, emää ja kasvattajaa tässä vaikka kokonaisen romaanin verran, mut ehkä nyt tyydyn vaan toteamaan, että kaikki vaikuttaa erittäin hyvältä! ;-)
Dani on ottanut uuden laumanjäsenen varsin hyvin, Nellillä nyt tapansa mukaan kestää hetki lämmetä ajatukselle. ;) Alkujärkytyksen jälkeen ei oo ottanut mitään kontaktia pentuun. Paitsi jos Dippi uskaltautuu liian lähelle, niin örisee kyllä. Samahan se oli silloin Danin kanssa, ja nyt ovat parhaita kavereita. Eiköhän se siitä siis. :)
Ja lyhyesti vielä niitä suruja:
-Nelli oireilee edelleen. Tytin mukaan lihaksissa ei ole mitään, mikä selittäisi hyppäämättömyyden. Taitaa siis tiemme viedä ainakin nyt aluksi rtg-kuviin.
-Omakin koipi oireilee. Huomaan olevani aika kärsimätön tän asian kanssa, mut en vaan voi itselleni mitään. Onhan se miljoona kertaa parempi kuin esim. kuukausi sitten, mut haluis kivun pois justnytheti! Ja juoksemaan. Kunnolla. Rehellisyyden nimissä täytyy kyllä todeta, et sitä juoksemista saa varmasti odottaa. Jos nyt sellasta agilityjuoksua pystyis tässä tekemään kuitenkin ja jättäis ne juoksulenkit hamaan tulevaisuuteen. :,(
p.s. En oo täällä tainnut mainitakaan, et Dani on nykyään ihan mun oma. :) Käytännössähän omistajanmuutos ei vaikuttanut mihinkään, kun oon tähänkin asti saanut pitää Dania kuin omanani. Mut onpahan se nyt papereidenkin mukaan mun. :)
Alotetaan nyt kuitenkin ihan neutraalilla aiheella kertomalla viime sunnuntain kisoista. Paikkana Purina-areena, tuomarina Minna Räsänen. Danin kanssa juostiin kaksi agirataa. Eipä ihan putkeen menny nää kisat! Tuloksena 2 x hyl. Syitä näin loistavaan menestykseen oli varmasti monia; treenaamattomuus ja oman keskittymiskyvyn puute (väsytti ja ajatukset oli muutenkin jo seuraavassa päivässä) nyt suurimpina. Eikä radatkaan ollu helpoimmasta päästä. Eka rata alkoi ihan hyvin, mut pussilta D sit valahti kamalan kaarroksen ja meni renkaalle hypyn sijaan. Sain kommenttia, et en pitäny tarpeeksi kovaa ääntä. Siis minä, jolle yleensä sanotaan, et keskity siihen ohjaamiseen äläkä huutamiseen. ;p Hyllyn jälkeen rata olikin mun osalta ihan kamalaa katsottavaa; olin jonkun viisi vuotta myöhässä ihan joka kohdassa. Danin vire nyt oli kuitenkin hyvä, ja puomi oli varsin hieno! Kattokaa vaikka! (Eihän se nyt oikeesti nopeiden koirien puomiin ole verrattavissa, mut meille toi on hyvä.)
Tokalla radalla päästiin kolme estettä virheettä. Huikeaa.. :D Sen jälkeen Dani meni puomille, vaikka piti mennä sen taakse putkeen. Luulin sen jo lukinneen putken, mut tulikin mun liikkeen mukana puomille. Tässä puomilla sit hidasteli, kun tajusi et nyt ei menny niinku piti. Jatkoin rataa, ja D menikin hyvällä vireellä. Radan lopuksi ollut puomi oli kuitenkin ihan syvältä. :( Just, kun ehdin iloita ekan radan hyvästä puomista! Äh. No joo, jään taakse ja stoppaan liikkeen liian äkkinäisesti, mut silti.. Ei oo helppoa. Keinua ei ollu kummallakaan radalla.
Sit niihin iloihin! Meidän lauma sai eilen lisäystä. :) Meille muutti pieni shelttiherra, nimeltään Nappulavaaran Kullankaivaja alias Dippi. Iso kiitos Eralle luottamuksesta! <3 Tässä pari kuvaa pentusesta. Molemmat kuvat ottanut Hanna Jauhiainen.
Nyt on ensimmäinen yö uudessa kodissa, ja hyvin on mennyt! Dippi on reipas kaveri, eikä turhaan jännitä uusia asioita. Oon käynyt pari kertaa pentuja katsomassa kasvattajan luona, ja olivat kyllä kaikki erittäin reipasta sakkia. Kivaa! :) Voisin ylistää pentuja, emää ja kasvattajaa tässä vaikka kokonaisen romaanin verran, mut ehkä nyt tyydyn vaan toteamaan, että kaikki vaikuttaa erittäin hyvältä! ;-)
Dani on ottanut uuden laumanjäsenen varsin hyvin, Nellillä nyt tapansa mukaan kestää hetki lämmetä ajatukselle. ;) Alkujärkytyksen jälkeen ei oo ottanut mitään kontaktia pentuun. Paitsi jos Dippi uskaltautuu liian lähelle, niin örisee kyllä. Samahan se oli silloin Danin kanssa, ja nyt ovat parhaita kavereita. Eiköhän se siitä siis. :)
Ja lyhyesti vielä niitä suruja:
-Nelli oireilee edelleen. Tytin mukaan lihaksissa ei ole mitään, mikä selittäisi hyppäämättömyyden. Taitaa siis tiemme viedä ainakin nyt aluksi rtg-kuviin.
-Omakin koipi oireilee. Huomaan olevani aika kärsimätön tän asian kanssa, mut en vaan voi itselleni mitään. Onhan se miljoona kertaa parempi kuin esim. kuukausi sitten, mut haluis kivun pois justnytheti! Ja juoksemaan. Kunnolla. Rehellisyyden nimissä täytyy kyllä todeta, et sitä juoksemista saa varmasti odottaa. Jos nyt sellasta agilityjuoksua pystyis tässä tekemään kuitenkin ja jättäis ne juoksulenkit hamaan tulevaisuuteen. :,(
p.s. En oo täällä tainnut mainitakaan, et Dani on nykyään ihan mun oma. :) Käytännössähän omistajanmuutos ei vaikuttanut mihinkään, kun oon tähänkin asti saanut pitää Dania kuin omanani. Mut onpahan se nyt papereidenkin mukaan mun. :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)