sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Pitkästä aikaa kisoissa Nellin kanssa!

Nelli on taukoillut kisoista SyysSkaboista lähtien. Ja kyllä, se on mun mielestä jo kovin pitkä tauko.. :) Eilen kuitenkin katkaistiin taukoilut RimA:n kisoissa. Kolme rataa, kaks niistä hyppäreitä. Tuomarina Henri Luomala. Jokaisella radalla sai vääntää ihan kunnolla (niiston paikkoja oli runsaasti) ja loppuun asti. Ei ollu loppusuoria, vaan kovin kiemuraista menoa loppuun asti. Toisaalta hyvä, niin oli pakko keskittyä ihan viimeiselle esteelle asti. :) Ihanneajat oli löysiä, muistaakseni jotain 3,3-3,5 m/s etenemää kaikki.

Eka rata (hyppis) oli meidän paras rata. Muistan todenneeni kaverille ennen rataa, et Nellin vire on ihan pielessä. Räkytti (no ainahan se, mut nyt normaalia enemmän) ja kyyläili lämppääviä koiria. Itseäkin jännitti, kun viime kerrasta oli aikaa. Kakkosen tein niistolla (toimi!) ja neloselle saksalainen (sekin toimi, jee!). Tosin oon aika varma, et en lähteny saksalaisessa tarpeeksi ajoissa liikkeelle, vaan jäin varmistamaan hyppyä.. Mut aika hienoa, et uskalsin kokeilla sitä. :) Pituuden jälkeistä persjättöä mietin, et ehdinkö vai täytyykö takaaleikata muurille. Ehdin! Lopussa ei kummempia. Nollalla siis maaliin, tulos -5,37 ja sija 10./39. On ne muut vaan nopeita!

Toka rata (agi) erityisesti oli sellanen, missä ohjausvaihtoehtoja oli niin paljon, et enhän mä taas osannu päättää, mitä tekis.. Jäin miettimään alkua, ja sit aika olikin ohi. Olin menny lopun vissiin kahteen kertaan.. Olis vaan pakko saada jotain tolkkua tohon tutustumiseen. Nytkin jäin miettimään alkua kolmen eri ohjausvaihtoehdon välillä. En millään saanu lopullista päätöstä tehtyä ja sit lopulta kuitenkin päädyin siihen ensimmäiseen miettimääni. Olin vaan kovin epävarma siitä, kun varmaan 90 % koirakoista meni kakkoshypyn toisen siivekkeen kautta. Mietin, et jos en vaan tajua jotain juttua, et miks niin moni menee sieltä. Kun mun mielestä sitä toista kautta koiralle tuli paljon parempi linja ja se laskeutui sillä kolmoselta paremmin. Noh, mene ja tiedä; kyllä mä sit kuitenkin päätin luottaa itseeni ja tehdä niinku olin suunnitellu. Ja toimihan se. :) Tiukka haltuunotto vaan kolmosen jälkeen, ettei menny keinulle. Kepeille mentiin jonkun ihme kiemuran kautta (en tosiaan tiedä, mihin N oli menossa :D), mut jotenkin ihmeen kaupalla sain sen ongittua ekaan väliin ilman virhettä. :D Oli kyllä niin hilkulla, mut ei kai sit ylittäny kieltolinjaa.. Lopussa moni meni pituuden jälkeisen hypyn väärinpän, kun ohjaajat jäi jälkeen (siis ne, joilla oli juoksuA). Eipä käyny tollanen edes mielessä tutustuessa... Pakko se oli kuitenkin mennä kuten olin suunnitellu, kun en ollu siihen mitään muutakaan miettiny. Ehdin ihan hyvin sit lopulta. Tältä radalta tulos -2,22, sija 8./42. Että nyt olis siis tuplanolla plakkarissa! :)

Kolmas rata menikin sit ihan sikailuksi! :/ Nelli nimittäin varasti lähdössä (oli varastanu jo tokalla radalla, mut sillon en puuttunu siihen). Nyt kuitenkin kävin ärähtämässä takasin istumaan. Oli sit kuitenkin päässyt liikkumaan niin paljon, ettei ollu enää optimaalisella linjalla ykköseen nähden. Niinpä tuli sit ykkösen ohi kutsuttaessa! Aargh, voisko vielä tyhmemmästä jutusta ottaa virheen?! Ärsytti niin paljon, etten sit enää viittiny ohjata kunnolla.. Hyi mua taas! Saatiin hyllykin aikaseksi väärän hypyn ansiosta. Olis kyllä hoitunu pelkällä kunnollisella haltuunotolla, mut en saanu enää asennetta sellaseen.. Kepeille päätin vaan huitasta, kun oli hylky alla. Meni sentäs oikein sisään. Keppien jälkeinen valssi oli ihan tuhottoman myöhässä, kun yhtäkkiä vaan huomasin, et "oho hups, tähän piti vissii valssata..". Että voihan possu Nelli ja voi mun kanssa, kun menee ohjaus ihan tolkuttoman huonoksi tollasen asian takia!

Nyt oli kuitenkin ihan ok:sti vauhtia kaikilla radoilla. Kisatauko on siis tehnyt tehtävänsä! :)

Lisäys: tässä olis videoo. Olihan siellä mutkaa ja kaarrosta enemmänkin kanssa. Ainakin nyt agiradalla ennen puomia ja myös ekalla radalla ennen muuria.

2 kommenttia:

  1. Hauskan näkösiä ratoja, tommosia kiemuroita :D Vaikket haluis niin kommentoin nyt vähän tota sun ohjausta ;)

    Toi eka hyppis oli tosi hyvä teiltä, ihan vähän oli myöhässä se persjättö pituuden jälkeen, mut ei paljon :)

    Tossa agiradalla sulla on melkein kaikki ohjaukset, etenkin valssit, myöhässä ja Nellin vauhti sen takia hyytyy / tekee isot kaaret.
    Toi alku olis muuten ollu tosi hyvä, ellet ois 2-3 välissä päästänyt Nelliä käsistä, mut aina ei voi voittaa ;)
    Tulipahan kumminki tupla :D

    VastaaPoista
  2. No siis häh, tietty saa (ja pitää) kommentoida! En mä järkyty. :D Kiitos siis kovasti analysoinnista! :)

    Samoilla linjoilla oon sun kanssa. Hyppäri oli meille aika hyvä (paitsi se persjättö)! Agiradalla oon tosiaan joka paikassa myöhässä.. Mietin, et jos oisin juossu puomin toista puolta, olis saanu paremmin käännettyä siihen. Mut enpä sit juossu, ajattelin vissii, et saatan saada sen väärään päähän tos puomin jälkeisellä putkella.

    Nyt on kyl pakko alkaa tehdä vähän riskillä, kun on jo tuplakin hankittuna!

    Radat oli tosiaan "mukavan" kiemuraisia! ;o)

    VastaaPoista