Terveyshuolia

Viime kirjoituksessa pohdin, pääsenkö kisaamaan AgiRotuun. No en päässyt. Sen sijaan täällä on sattunut yhtä jos toistakin, ja voin sanoa, että sitä terveyttä todellakin oppii arvostamaan silloin, kun sitä ei ole. Onneksi koirilla ei (ehkä) ole mitään kovin vakavaa. Ohjaajan vaivat ovatkin sitten toista maata.

Aloitetaan koirista. Jos ihan kronologisessa järjestyksessä mennään, niin sm-kisojen jälkeen Dani on käynyt kolmesti hoidattamassa jumejaan, joita löytyi sen verran, että useat hoitokerrat lyhyen ajan sisällä olivat perusteltuja. Kolmannen hoitokerran jälkeen homma näytti kuitenkin jo ihan lupaavalta, eikä uutta aikaa ole nyt varattuna. Sellaista täytyy kuitenkin katsella tässä piakkoin, ettei mitään yllätyksiä pääse kehittymään.

Tuossa kolmisen viikkoa sitten Dippi alkoi yhtäkkiä okentaa ja ripuloida yöllä. Ripulointia jatkui kotihoidosta huolimatta reilut neljä päivää, ja olin jo melkein viemässä sitä tarkempiin tutkimuksiin, kunnes vatsa alkoi taas toimia normaalisti. Jee.

Tästä parin viikon päästä, eräänä tavallisena arkipäivänä aamulenkin jälkeen kirjoittelin kouluhommia sohvalla, kun näin Nellin kävelevän kolmella jalalla. Mitään vinkaisua ei kuulunut ja pari tuntia aiemmin lenkillä se oli vielä juossut ihan normaalisti vapaana. Tutkin tassua, koitin etsiä anturoiden välistä tikkua tms. ja vääntelin ja kääntelin jalkaa saadakseni kipupaikan paikannettua. Nelli ei kuitenkaan reagoinut mihinkään, eikä mitään tikkua tai haavaakaan löytynyt. Kotona ei ollut edes mitään kipulääkettä, joten käytiin sitten Dipin treeneihin mennessä pyörähtämässä eläinlääkärin luona. Ell ei myöskään löytänyt jalasta mitään poikkeavaa. Niinpä pistettiin kipulääkettä injektiona niskaan, otettiin kipulääkeresepti mukaan ja saatiin ohjeeksi seurailla tilannetta.

Kipulääke selvästi vaikutti, ja Nelli alkoi jo seuraavana päivänä käyttää kaikkia neljää jalkaansa. Josko olisi joku lihasjumijuttu. Aika hierojalle on varattu reilun viikon päähän.

Oli muuten aikamoinen operaatio löytää koiralle kipulääkettä (Metacam). Kävin neljässä apteekissa asian takia! :o Ensin parissa pienemmässä, sitten Helsingin keskustan yliopiston apteekissa, jossa myäs sanottiin, ettei heillä ole sitä varastossa. Katsoivat kuitenkin koneelta, että Töölössä olisi yksi paketti (reseptillä oli kaksi). Pyysin sitten varaamaan sen mulle, että pääsin aloittamaan lääkekuurin. Aikamoista. En olisi uskonut, että yhden kipulääkkeen hankkiminen voi olla noin hankalaa.

Eikä täsä vielä kaikki. Kaksi päivää tuon Nelli-casen jälkeen Dani pinkaisi metsässä pupun perään (argh) ja palasi reissultaan silmää siristellen. Kun tilanne oli sama vielä parin tunnin päästä silmän huuhtelusta huolimatta, eikä siellä näkynyt mitään roskaa tm. asiaa selittävää, varasin ajan lääkäriin vielä samalle illalle. Siellä siristelyn syyksi paljastui kaksi sarveiskalvohaavaa. Great. Hoitona ab-tipat ja kipulääke (joka tällä kertaa saatiin mukaan).

Potilas.

Nyt kolme päivää tuon silmäepisodin jälkeen tilanne näyttää jo paljon paremalta. Dani ei enää siristele silmäänsä, enkä ole sillä nyt pitänyt kauluriakaan, kun ei koita hangata sitä. Tippoja laitetaan kuitenkin vielä tämä viikko. Ja toivotaan, että tämä nyt todellakin menisi näillä, eikä tarvitsisi lisätoimenpiteitä.

Sitten päästään näihin oman kropan vaivoihin. Viime kirjoituksen jälkeen pääsin magneettiputkeen pötköttämään. Tulokset eivät olleet kovin lohdullisia: ainakin kolmessa jänteessä on tendinopatiaa, luussa on "läiskiä", nivelsiteissä oli lääkärin mukaan "ehkä jotain häikkää", kantapäässä oli luupiikki ja tulehtunut bursa, ja jalkaholvi oli madaltunut kolmen vuoden takaiseen kuvaan nähden. Että sellainen mukava pikkulöydös. Mitään leikattavaa jalasta ei kuitenkaan löytynyt, eli ohjeeksi tuli jatkaa kuntoutusjuttuja ja lepoa (juoksu, tai edes agilitykisat eivät ole lepoa) sekä pitää mulle teetettyjä pohjallisia aina kengissä.

Jalka on nyt sm-kisoista lähtien ollut melko hunona, eikä muutosta juuri ole tapahtunut. Sellaista pientä vaihtelua siinä kyllä on eli joinain päivinä se on huonompi, joinain parempi, mutta kun katsoo pitkällä aikavälillä, niin tilanne on sama. Kun yhtenä päivänä ehtii iloita muutamasta kivuttomasta askeleesta, saa seuraavana yönä taas herätä kipuun jne.

Syksyn kisojen osalta homma ei nyt siis näytä kovin hyvältä. Vaikka kuinka koitan olla positiivinen ja keskittyä hyviin asioihin (koska asenne kuulemma ratkaisee), niin kyllähän tämä tilanne nyt silti surettaa, ahdistaa ja masentaa. Katkeruus ei auta yhtään (päin vastoin), mutta en silti voi sellaisillekaan ajatuksille juuri mitään. Helpottaisi, jos edes tietäisi suunnilleen, kauan tätä kestää, mutta kun sitä ei tiedä kukaan. Epävarmuus on pelottavaa.

Olisi ehkä voinut tarinoida vielä jotain treenikuulumisista (sellaisia kaikesta huolimatta on!), mutta taidan jättää seuraavaan kertaan. Terveyden suhteen täällä ei nyt siis ole mennyt ihan putkeen, mutta pidetään peukkuja, että tämä olisi koirien osalta nyt hetkeksi tässä. Oma jalka sen sijaan ei vaikuta siltä, että olisi heti huomenna tai ensi viikolla kunnossa.

Kesän iloja!

Agilityn SM-kisat

Nyt olis taas yhdet sm-kisat takana! Ja varsin hienot kisat olivatkin. Mukaan mahtui onnistumisen iloa, pettymystä, auringonpaistetta ja sadetta.

Meidän kisarupeama alkoi lauantaina, kun oltiin Dipin kanssa Jatin medijoukkueessa ankkureina. Valitettavasti meillä oli hylky alla jo ennen omaa starttia. Mentiin siis ihan harjoituksen kannalta tämä rata. Tarkoitti sitä, että käytiin tekemässä yksi hylky lisää. :D Otettiin keinulta vitonen ja sitten yhteen ennen hyppyä tekemääni jarruun Dippi reagoi niin voimakkaasti, että siitä tuli kielto. Sen jälkeen en sitten taas keskittynyt ohjaamiseen yhtään (aaargh!) ja otettiin vielä hyl yhden hypyn ohituksesta, mitä en korjannut. Taisin vahongossa poistaa tuon radan puhelimesta ennen sen siirtämistä YouTubeen, joten sitä ei nyt enää ole. :D Puomin teki kuitenkin hyvin, vaikka lähti siihen käytännössä ihan nollavauhdista. Tuloksesta (tai siis tuloksen puutteesta) huolimatta meidän joukkuehenki oli huippu, ja oli ilo kisata noin mukavassa porukassa! Ainoa, mikä laski omaa tunnelmaa, oli oma jalka. Sitä koski ihan koko ajan, enkä saanut sitä mielestäni. Yleensä sentään viimeistään juuri ennen rataa unohdan koko asian, nyt en kyennyt siihen. Hienosta päivästä huolimatta se ärsytti lauantaina jotenkin erityisen paljon. 

Sunnuntaina sitten yksilökisan vuoro. Karsintahyppärillä tuomarina toimi italialainen Sandra Deidda. Rata oli aika kiva, mutta sellainen, että mahdollisia hylkypaikkoja oli paljon. Toisaalta se sopii mulle, kun keskittymiseni aina herpaantuu, jos kuvittelen jonkun asian olevan liian helppoa. Siihen meidän karsintarata kosahti myös viime vuonna. Myös viime viikonloppuna Riihimäellä mulla oli suuria vaikeuksia keskittyä itse asiaan ja tein ihan tyhmiä virheitä. Sunnuntaina päätin, että nyt olis parasta ohjata omien kykyjen mukaan, eikä antaa tilanteen tuomien paineiden vaikuttaa ohjaukseen. 

Pelkäsin, että mun molemmat koirat menevät kakkoshypyn jälkeen tyrkyllä olevaan putkeen, mutta se pelko osoittautui turhaksi. Kumpikaan ei edes vilkaissut sinne. Dipin kanssa oli pientä haparointia kepeille viennissä, mutta muuten radat olivat tilanteeseen nähden varsin hyviä, ja molemmilla tuloksena nolla! Tässä Danin karsintarata:

Ja sitten Dippi:

Näillä nollilla molemmat lunastivat siis paikan fiinaaliin, jossa medeillä tuomarina toimi Petteri Kerminen. Karsintaradalla olin tehnyt molemmille koirille ihan samat ohjaukset, koska en jotenkin osannut muuttaa niitä enää Danin jälkeen. Nyt päätin, että puomi on pakko tehdä eri tavalla. Dani piti työntää putkeen, koska olis vedolla ollut aika helposti väärässä päässä putkea. Dipin juoksupuomin kanssa en taas olisi ehtinyt puomin vasemmalle puolelle, ja sillä muutenkin vedot toimii paremmin. Muuten menin samoilla ohjauksilla.

Dani teki aika huonon puomin ja vielä huonomman aan. :D Kai sillä sitten joku varpaankynsi osui sinne aan kontaktille, kun tuomarin käsi ei noussut. Muuten rata oli ihan ok. Tuloksena ratavirheetön rata, aikavirhettä 2,86 sekuntia. Yhteistuloksissa Dani pääsi sijalle 23/231. Olen tyytyväinen, sillä tuo on varmaan paras mahdollinen tulos, mihin Danin vauhdeilla voi päästä. Tässä vielä video radasta: 

Dippi sitten. Alku sujui hyvin, puomi oli ok ja keinukin nyt hyvä. Kepeillä sitten otettiin aloituksesta vitonen. Kepit olivat muurin jälkeen, joten koira ei nähnyt niitä kuin vasta muurin ylityksen jälkeen. Näin Dipistä, että se oikeasti yritti kurvata oikeaan keppväliin heti kun tajusi keppien olemassaolon, mutta ei siinä vauhdissa enää kyennyt taipumaan sinne. Hypyn kanssa ei varmasti olisi ollut mitään ongelmaa tuossa, mutta muuri on eri asia. Jos tekisin tuon nyt uusiksi, jättäisin sen tekemään yksinään tuon putken jälkeisen hypyn ja menisin linjaamaan paremmin muurin jälkeistä elämää. Harmi, ettei voi enää tehdä uudestaan. :D No tästä taas opitaan. Loppurata meni sitten ihan hyvin ja paljon pelkäämäni välistävetokin onnistui. Video: 

Alkuun olin vain ja ainoastaan tyytyväinen suorituksiin. Tovin kuluttua harmistus ja jossittelu alkoivat kuitenkin hiipiä mieleen. JOS ei oltaisi otettu kepeiltä virhettä, sijoitus olisi ollut jotain muuta kuin nykyinen 38/231. Toisaalta se jossittelu ei auta yhtään mitään. Lisäksi mua helpotti paljon, kun mulle sanottiin, että saan olla harmissani. Se oli mulle jotenkin ihan uusi ajatus. :D Jotenkin vaan olin moittinut itseäni siitä, kun en osannut olla tyytyväinen suorituksiin. Mutta nyt kun ajattelee, niin onhan se harmistus ihan luonnollista. Olin panostanut suoritukseen ja se merkitsi paljon. Harmistus kertoo vaan siitä, että asia on itselle tärkeä. 

Lisäksi harmistus ei poissulje sitä, että olen tosi tyytyväinen suorituksiin noin muuten. Viime vuonna otti päähän ihan huolella, kun ohjasin niin huonosti ja aiheutin meille hylkäyksen karsintaradalla. Nyt olin tyytyväinen siihen, että mun pää pysyi kasassa ja ohjasin omien taitojeni mahdollistamalla tavalla. Tuo Dipin finaaliradan keppimoka ei johtunut keskittymisen herpaantumisesta, vaan siitä, etten osannut ottaa asiaa rataantutustumisessa huomioon. Tein radalla juuri siten, kuten olin tutustuessa suunnitellut. Siihen olen todella tyytyväinen. (Vaikka videoilta katsottuna oma ohjaus onkin ihan sieltä ja syvältä, mutta se on sellaista, mihin tämänhetkisillä taidoillani kykenen. Treenit jatkukoon.) Lisäksi Dippi teki viikonlopun aikana kaksi hyvää puomia, ja muutenkin koirat tulivat ohjauksiin juuri niin kuin ne on opetettu. Agility on äärettömän herkkä laji, ja tässä tapauksessa se näkyi tuossa keppien aloituksessa. 

Niin se jalka. Tuo adrenaliini on aika hyvä kipulääke. Sunnuntain aikana mittariin kertyi reilut 40 000 askelta/29 kilometriä, ja vaikka jalka tuntui koko ajan, en ajatellut sitä. Keskityin vain ja ainoastaan lämmittelyihin, suorituksiin ja jäähdyttelyihin. Ensin ja viimeksi mainitut ovat mulle tärkeitä. En saa kunnollista fiilistä päälle, jos joku muu hoitaa lämmittelyt ja jäähdyttelyt koiralle. Mulla on tietyt rutiinit, jotka ovat niin iskostuneet päähän, että ilman niitä suoritukseen lähteminen tuntuu oudolta. Siltä, ettei olla valmiina. 

Tässä yhteydessä täytyy vielä kehua sitä, miten hienosti kahden koiran kanssa kisaaminen sujui auttavien käsien ansiosta! Helpotti kovin, kun rataantutustumisen jälkeen ei tarvinnut lähteä juoksemaan häkkialueelle koiraa hakemaan, vaan se tuotiin kentälle. Ja joka kerta häkistä oli vielä valikoitunut oikea koira! :D Kiitos Elina. :)

Kuten arvata saattaa, veren adrenaalipitoisuuden laskun jälkeen jalka on sitten ollut kaikkea muuta kuin hyvä.. Täytyy nyt katsoa, mitä tästä kisaamisesta jatkossa taas tulee. Karsintoihin en edes yrittänyt (vaikka kuulinkin, että jopa meidän ranking-sijoilta olis ollut mahiksia päästä mukaan), mutta olin vähän miettinyt AgiRotua. Katsotaan. Jos koittaisi hankkiutua magneettikuvaan tässä lähitulevaisuudessa, niin olisi helpompi tehdä ratkaisuja kisojenkin suhteen. 

RimA:n kisat, Maijun treenit ja lihashuoltoa

Olipa varsinaiset maanpinnallepudotuskisat sunnuntaina Riihimäellä. :D Tuntui, että koirakon osapuolista tämä kaksijalkainen on se, jolla on tatsi enemmän hakusessa tauon jälkeen. Oli vaan jotenkin tosi vaikea saada rytmistä kiinni! Puuh. 

Huittisen Harri oli tehnyt kivat radat, eikä todellakaan ollut ratojen vika, että ei onnistuttu. Ne olivat ihan tehtävissä kyllä. Ekana agirata. Danille tästä vitonen, kun jätti kepit kesken. :o Se menee ehkä kyllä osin myös koiran piikkiin, vaikka varmaan itsekin ennakoin turhaan. Ei kyllä yleensä tuollaista harrasta. Muuten virheetön rata. Tokalta agiradalta Danille taaaas keppivirhe! Tai aika monta. :D Niin monta, että tulokseksi kirjattiin hyl. Meni ensin kakkosväliin kaksi kertaa, sen jälkeen aloitti väärältä puolelta... Taidetaan kerrata parit kepit ennen sm-kisoja. :D Tämä nyt ei kyllä ollut mikään niin kovin yllättävä virhe: avokulmat on meille aina aika hankalia. Muuten taas virheetön rata.

Dippi sitten. Ekalla radalla mokasin itse aika huolella. Piti tyrkätä takaakiertoon, mutta en tyrkännyt ja sitten meni pakka enemmänkin sekaisin ja otettiin vielä toinenkin hyl. Ja tuleehan siellä näköjään yksi rimakin alas, nyt kun videolta katson. Puomi sentään oli hyvä! Tokalla radalla mentiin teemalla "kuinka monta hylkyä mahtuu yhdelle radalle". :p Eka hyl tuli jo kakkoshypyltä, toka ylimääräiseen putkeen irtoamisesta. Olikohan siinä kaikki vai tulikohan vielä jotain.. Ei voi muistaa, kun koko rata tuntui vaan ihan kaaokselta. :D Mutta puomin teki taas hienosti. :) 

Dipin kanssa mentiin vielä hyppis, jossa yhteinen rytmi alkoi jo vähän muistutella olemassaolostaan. Harmillisesti sieltä kuitenkin kepeiltä vitonen. Kepit olivat seinään päin ja itse hidastin ehkä turhan voimakkaasti --> tuli tokavikasta välistä pois. Nämäkin se on kyllä yleensä kestänyt. Loppurata meni sitten jo ihan kivasti ja ekaa kertaa päivän aikana tuntui, että tehtiin rataa yhdessä! 

Eilen käytiin vielä Maijun treeneissä Dipin kanssa, ja meno tuntui jo vähän paremmalta, vaikka aika epävarma olo mulla on edelleen. Olipa kuitenkin kiva päästä pitkästä aikaa ohjattuihin treeneihin! Tätä me just nyt tarvitaan. Toivotaan, että se yhteinen rytmi taas sieltä jossain vaiheessa löytyy. Sm:iin ei kauheasti ole odotuksia, kun on tämä tauko tässä alla (no ihan kuin nyt muutenkaan olisi :D).

Kaikki koirat ovat nyt myös käyneet hierottavana. Dani oli eniten jumissa, ja sille varasin uuden ajan parin viikon päähän. Nelli ja Dippi olivat hyvässä kunnossa pikkujumeja lukuun ottamatta. Käytin Nellin fyssarilla, joka ei ollut nähnyt sitä ennen, ja hänen mukaansa sen liikkeestä huomaa, että lonkat eivät ole ihan priimaa. Ei venytä askelta takajaloilla ravissa ja laukka on pomppivaa. Fyssari sanoi kuitenkin, että noilla lonkilla voisi olla paljon huonommassakin kunnossa, ja että varmasti hyvä lihaskunto ja pitkät lenkit vat syynä siihen, että toimintakyky on vielä noinkin hyvä. Nelli saa siis pysyä pitkillä lenkeillä mukana niin kauan kuin näyttää siltä, että ne eivät rasita sitä liikaa. :)

Kesäiloja! 

Back in business!

Meidän tauko on ohi! Palasin Suomeen toukokuun puolivälin jälkeen, ja ollaan sen jälkeen ehditty käydä tekemässä muutamat treenit. Ensimmäiset tauonjälkeiset treenit menivät muuten tosi hyvin, mutta sellainen pikkujuttu kävi, että Dippi ei osunut kertaakaan puomin kontaktille. ;D Tai osui, kun tehtiin vaan puolikasta puomia, mutta jos juoksi koko puomin, loikkasi joka ikinen kerta. Olin silleen, että jep, täähän alkaa loistavasti. :D

Seuraavat treenit sujuivatkin sitten tosi hyvin, myös puomin suhteen. Siitä lähtien ollaan menty vähän sellaisella joka toinen kerta loistavasti, joka toinen kerta ei-niin-loistavasti -meiningillä. Ei siis pelkästään puomin suhteen, vaan ihan yleisesti. Yksissäkään ohjatuissa treeneissä ei olla käyty, vaan ollaan tehty itseksemme tai kavereiden kanssa.

Ei tämä siis nyt ehkä ole ihan paras mahdollinen lähtökohta sm:lle, mutta eipä voi nyt mitään. :D Tänään ollaan menossa sentään kokeilemaan kisaamista, että saadaan edes yhdet normikisat alle ennen sm-kisoja. "Vähän" tämä oma jalkakin (joka ei sitten parantunut Irlannin reissun aikana niinku yhtään) on rajoittanut menoa, eli senkään takia ei olla osallistuttu mihinkään ohjattuihin treeneihin. Vois olla paremminkin, mutta toisaalta voisipa olla huonomminkin! :) Näillä mennään. :)

TamSK, KAT ja tauon paikka

Joulukuun lopussa käytiin kisaamassa Tampereella. Ei jäänyt jälkipolville kerrottavaa. Pari nollaa sieltä tuli (yhdet molemmille koirille), mutta ei kovin hyvillä radoilla. Dani ei ottanut aan kontaktia (en tiedä, miksi tuomari ei antanut tästä virhettä) ja Dipin kanssa sekoilin ihan huolella olemalla koiran edessä. Siihen meni pitkä aika, vaikka kieltoa ei lopulta tullutkaan. Tässä tuo rata. Kisojen jälkeen mittasin kuumeen, kun oli niin höntti olo kisoissa ja tuntui, että henki loppuu radalla. Mittari näytti 38,5 astetta, että eipä ihme, kun oli vähän erikoinen olo.

Loppiaisen jälkeen kisattiin sitten KAT:in kisoissa Vantaalla. Dani teki omalla verkkaisella tyylillään kolme nollaa. Dipin kanssa saatiin mahtumaan jokaiselle radalle joku kämmi! Ekalla jätti kepit kesken (ei tee sitä juuri koskaan), tokalla tippui rima (aika olis riittänyt kolmanteen sijaan) ja vikalla kielto keinulle. Vikalla radalla keinulle tultiin putkesta, ja Dippi kaatui putken jälkeen.  :/ Tuli siis käytännössä ihan pysähdyksistä keinulle. Lisäksi rytmitin koko homman ihan typerästi, kun olin niin paljon koiran edellä, että itselläkään ei ollut vauhtia siinä vaiheessa, kun koira oli menossa keinulle. Voi mun kanssa. No tää on tämmöstä välillä.  Teki sentään hyvät puomit molemmilla agiradoilla! :) Tässä hyppäri (ainoa rata, joka tuli videolle).

Nyt alkoikin sitten vähän pidempi tauko agilitystä ja muistakin koirajutuista. Istun juuri lentokentällä odottamassa lentoa Dubliniin. Vietän kevään Irlannin Limerickissä vaihdossa. Teki todella tiukkaa erota koirista. :`( Vaikka hyvässä hoidossa ovatkin. No neljä kuukautta menee varmaan kuitenkin lopulta nopeasti. Jos jotain kiinnostaa, niin ajattelin kirjoitella joitain ajatuksia vaihdosta tänne. Tämän blogin pariin palaan sitten todennäköisesti kesällä. :)

Parit kisat ja muita juttuja

Josko sitä taas ehtisi tännekin tulla kertomaan kuulumisia. Niitähän on, mutta kun on tämä elämä niin hektistä, ettei muka koskaan ole aikaa istua niitä kirjoittelemaan. No nyt on tenteistä selvitty, ja enää olis kandin kirjoittaminen listalla, niin josko ehtisi tännekin jotain tarinoida. :)

Eli tässä kirjoitusten välissä taidetaan olla käyty kolmet kisat: HAU:lla, JAU:lla ja JAT:lla. En nyt jokaista rataa ala tänne analysoimaan, mutta jotain yleistä ja parit mieleen jääneet jutut kuitenkin. Ensinnäkin HAU:n kisoissa oli aivan sairaan kiva hypäri, jossa mä onnistuin hidastamaan koiraa aivan älyttömästi. Radalla oli kolme suoraa putkea, joita mentiin aika monta kertaa. Olin itse valovuoden jäljessä, ja Dippi kilttinä kyseli aina putken jälkeen, että niin saisko niitä ohjeita, että tietäis, minne mennään seuraavaksi. Nolla me tehtiin siltä radalta, mutta hitaalla ajalla. Hitsi kun sais omaa nopeutta kehitettyä. Se on vaan niin, ettei näillä vammajaloilla uskalla älyttömästi mitään vetotreenejä tehdä, kun vaarana on, että sitten ei taas pääse harrastamaan koko lajia. Mieluummin kuitenkin ehjät  ei-niin-risat jalat ja hitaampi ohjaaja kuin nopeampi ohjaaja jaloilla, joilla ei voi juosta yhtään. 

JAU:n kisoissa Dani sai sm-nollat kasaan. Dipin kanssa mokasin puomin jälkeisen elämän, kun hämmennyin niin kovasti hienosta puomista. :D Olin varma, että ei osata sitä, enkä ollut yhtään varustautunut sellaiseen, että tekee täydellisen puomin ja vielä kääntyy, eikä edessä oleva ansaeste vedä sitä puoleensa. Kun näin onnellisesti sitten kävikin, mulla meni pasmat ihan sekaisin ja ohjasin hypyn väärästä suunnasta. Voi mun kanssa. Tässä tuo rata: 

JAT:n kisoissa saatiin sitten vihdoin Dipillekin ne sm-nollat kasaan. Dani taiteili noissa kisoissa triplan ja jopa sijoittuikin kahdella radalla kolmanneksi. Danin radat eivät päätyneet videolle, mutta tässä Dipin nollarata, jolla kolmas sija: 

Tässä myös samaisista kisoista "pieni" yhteentörmäys. :/ Että voisikohan sitä kertoa koiralle aikaisemmin, mihin ollaan menossa??

Nyt on siis molemmilla koirilla sm-nollat kasassa. Se sopii hyvin, sillä meille tulee keväällä monen kuukauden agilitytauko, kun lähden vaihtoon Irlantiin. Ja nytkään ei voida kisata, kun toivun tässä juuri eräästä operaatiosta (siksipä tässä onkin aikaa päivitellä blogia, kun ei juuri muuta voi tehdä). Olisi kuitenkin huippua, jos päästäis vielä ennen mun lähtöä kisaamaan. Saa nähdä, mikä omien koipien tilanne on.

Joka tapauksessa treenaamaan mennään ainakin, kunhan tästä vähän tokenen. Siinä on kyllä se hankaluus, että mulla ei ole mihinkään halliin treenioikeutta täällä etelässä. Täytyy ehkä sen takia majailla Jyväskylässä vähän lähemmäs joulua. ;) Listalla on ainakin se iänikuinen puomi Dipin kanssa ja lisäksi keinua täytyy vahvistaa paljon. Siinä on nyt tapahtunut jotain, ja Dippi jännittää sitä selvästi. Se alkoi JAU:n kisoissa toisella radalla, kun kielsi keinulle pari kertaa. Sen jälkeen keinu on ollut erittäin vaihteleva - joskus hyvä, joskus tosi huono. Mutta josko se siitä vahvistamisella taas paranisi. Fyssarillakin käytiin, eikä siellä löytynyt mitään syytä tuolle keinukäytökselle, 

Loppuun vielä maininta, että päästiin maanantaina ihanan Maijun treeneihin tuuraamaan! Mehän käytiin Dipin kanssa monta vuotta Maijulla, kunnes muutin Jyväskylään. Olipa taas mahtavaa päästä Maijun inmostavaan oppiin. :)

Oivallus

Tajusinpa tuossa viikonloppuna yhden asian. Olin Danin kanssa lauantaina Huotarin Peten koulutuksessa. Rataan tutustuessa mun oli tosi vaikea päättää, mitä ohjausvalintoja tekisin. Mietin vaan, että Dippi osaisi tän ja tuon, mutta en tienyt, mitä Danin kanssa tapahtuu. Naureskelinkin treenikavereille, että vielä vuosikin sitten, kun osallistuin vastaavanlaiseen koulutukseen Dipin kanssa, mietin aina, että olispa mulla Dani. Että sen kanssa osaisin tämän ja tuon kohdan. No nyt mulla oli se sama tunne Danin kanssa. :D Ei olla juurikaan treenattu sen kanssa, varsinkaan rataa, ja sen kyllä huomasi. Sen huomasi niin omassa epävarmuudessa kuin itse tekemisessäkin. Eihän siitä nyt oikein meinannut tulla mitään. :D Koiraa ei voi kyllä syyttää yhtään. Se teki ihan niin kuin ohjasin. Ongelma oli van monesti se, etten ohjannut. Melkein suutuin itselleni, kun oli niin luokattoman huonoa ohjausta! Siis mihin on kadonnut se meidän varma yhteispeli?? En todella tiedä. Joka tapauksessa toivon, että se löytyy vielä jostain. En tiedä, onko Dippi vaan nykyään niin taitava paikkailemaan mun virheitä, että en huomaa, kuinka huolimattomasti välillä ohjaan.

Oli joka tapauksessa kiva koulutus! Koira oli taitava, ohjaajakin paransi loppua kohden.