sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Kakkonen ei oo ykkönen

Käväistiin Danin kanssa pitkästä aikaa tokokokeessa. Nokkelimmat voi päätellä jo otsikosta, et eihän se ihan nappiin mennyt.. Koe oli Kallion Koirakerhon järjestämä. Paikkana Sahaajankadun kenttä ja tuomarina Pirkko Bellaoui. Koejärjestelyt toimivat, ja ilma oli mitä mahtavin. Olosuhteita ei siis käy syyttäminen tästä meidän tuloksesta.. Tässä pisteet, selitykset ja muutama videopätkä:

Paikallamakuu: 9,5. Koepaikalta tarttui koiran turkkiin sellasia inhottavia tahmaisia siemeniä.. Koitin niitä kiskoa Danista irti ennen makuuta. Ajattelin, et kiva, jos rupee niitä itsestään kiskomaan.. Ihan hyvin oli kuitenkin maannut. Tuomari ei kertonut, mistä toi puoli pistettä meni. Aavistuksen jätin kyllä vinoon, oisko ollu sit siitä. Vieruskaveri sai vitosen, kun koira oli koko makuun ajan nyppinyt niitä siemeniä itsestään. Siinäpä taas uusi treeni-idea! Eipä oo tullu mieleen tollastakaan häiriötä harjoitella! :D

Seuraaminen: 9. Juoksuun lähtiessä (oli heti kaavion alussa) teki ihan karmean loikan. :D Muuten oli kyllä meidän parasta koeseuruuta. Tai en mä ekasta kokeesta muista mitään, kun olin niin paniikissa.. Mut sm:ssä oli tosi karmea seuruu ja piirinmestiksissäkin kontakti tippuili. Eihän tuo nyt priimaa ole vieläkään (todellakaan), mut suunta on oikea.


Liikkeestä maahan: 10. Tässä ei mitään ihmeempiä.


Luoksetulo: 9,5. Siis jee! Ne koomailut, joista kirjotin pari postausta sitten, on ihan menneen talven lumia. :) Muutama suora luoksetulo, ja johan alkoi taas sujua. :) Sanoin käskyn liian myöhään, vasta merkin jälkeen.. Puoli pistettä lähti kuitenkin mun vasemman käden liikkeestä sivulletulossa. Hmm, aika tarkkaan on katsonut. Ei ollu kyllä tarkotus mitään käsiä liikutella.


Tähän asti siis kaikki hyvin, mut sit se alamäki alkoi. :p

Liikkeestä seisominen: 8,5. Ja tää on ollu se meidän varmin kymppiliike! Hyvin pysähtyi nytkin, mut kääntyi mua vastaan, kun olin tulossa vierelle?!? Ollaan kyllä treenattu tota, eikä oo koskaan ennen tehny tollasta! Tästä johtuen perusasentokin oli ihan vino. Mikä lie ajatuskatkos.


Nouto: 8. Ihan kivasti haki ja hienosti oli palauttamassakin... likkurille! Viime hetkellä totesi menneensä harhaan ja kurvasi ohjaajansa viereen. :D Palautus vähän vino, mut sitä se on treeneissäkin. Treenilistalla on tääkin asia.


Kaket: 0. Siihen tää homma sit kaatui! :( Ei noussu ekaankaan istumiseen. Niin ärsyttävää! Joku virejuttu tää on. Kun vaan keksis, miksi aina välillä tekee tota. Tässä ei sit ollukaan mitään nähtävää..

Hyppy: 8. Muuten ihan ok, mut ennakoi istumisen hypyn takana.


Kokonaisvaikutus: 9. Ilman kakeja olis kuulemma ollu ehdottomasti kymppi.

Yhteensä 153p. ja sija 2./8. Meidän eka kakkostulos! Eipä paljon palkinnot mieltä lämmittänyt. Tuomari totesi palkintojenjaossa, et olipas teillä nyt huono tuuri. En kyllä sanois, et tuurilla on ton asian kanssa mitään tekemistä..

Pahimman ketutuksen laannuttua täytyy kuitenkin olla tyytyväinen vireeseen, joka oli aika hyvä. Vikoissa liikkeissä tuli virheitä, enkä tiedä, loppuiko siinä kuitenkin vähän keskittyminen, vai sattuiko ne virheet muuten vaan suorituksen loppuun. Kestävyyttä vaan lisää siis.

Illalla kävin tekemässä vielä liikkeestä seisomisen ja kaket. Hyvin sujui, molemmat..

4 kommenttia:

  1. Harmittava se kaukojen nollaus. Mutta muutenhan teidän suoritus oli tosi kivan näköistä. Toinen on ihan tohkeissaan :)

    Ja olipas tuomari ja liikkuri tosi lähellä tuossa noudossa. Täytyypä muistaa itsekin treenatessa tehdä tuollaisia, missä noutolinjan lähellä on ihmisiä...

    VastaaPoista
  2. Harmittaa tosiaan! Argh. Mut hienoa, jos muuten näyttää kivalta. :) Jos muistaa, mistä on lähdetty sillon, kun palkkaamattomuutta on alettu harjoitella, niin onhan toi jo ihan kelvollisen näköistä.. Jossain ollaan siis menty eteenkin päin! :p

    VastaaPoista
  3. Jopas olit kaksimielisen otsikon pistänyt ;P

    Hyvän näköstä menoa omaankin silmään, joitain pikkumokia, mutta kokonaisuudessa tosi kivan oloista tekemistä koiralta (ja ohjaajalta;)) :) Dani tekee tosi iloisen näköisesti eikä paineistumisesta mitään merkkejä, hyvää työtä oot tehny sen kanssa :D

    VastaaPoista
  4. Noh, se nyt on ihan miten kukakin sen lukee. :D Ei kyllä tullu mulle mieleenkään mikään kaksimielisyys, ennemminkin Haaviston vaalikamppanja. :D

    En mä siitä hyvästä tiedä, mut JOTAIN oon ainakin tehnyt oikeinkin. :)

    VastaaPoista