Vappu

Täytyypä vihdoin testata blogin päivitystä kännykällä. Ei tällä mitään pitkiä tekstejä jaksa vääntää, mut pitäähän se kokeilla, kun tällanen mahdollisuus kerran on. :)

Me ollaan vietetty ihan huippumukava vappu! Eilen koirien kanssa metsälenkillä, itsekseni juoksulenkillä ja illan vietin ihan parhaassa seurassa. Tänään aamupäivällä kaikkien kolmen kanssa agitreeniä. Nellillä oli kivaa, Dani veti hyvät kenraalit ennen sunnuntaisia kisoja, ja Dipiltäkään en saanu hampaasta kuin kerran. :D Se on hyvin se! Se meni myös takaaleikkauksella putkeen, mikä on ollu mission impossible ennen tätä.

Kiva vappu olikin ihan toivottu juttu tähän väliin. Elämässä on aika paljon huolta ja murhetta just nyt, niin välillä täytyy keskittyä ihan vaan nykyhetkeen. Kaipa se olis hyvä, jos siihen kykenisi useamminkin, mut aina ei vaan pysty. Ei auta muuta kuin toivoa, että kaikki kääntyy parhain päin.

Ei meille muuta ihmeellistä. Treenattu ollaan. Danin kanssa oon pareissa viimeisissä ohjatuissa ollut huomaavinani, että se terävin kärki vireestä puuttuu. Täytyy siis taas keskittyä vauhtiin ja motivaatioon tekniikan sijaan. Dipin treenien jälkeen mulla on parikin kertaa ollu aika epätoivoinen olo. Koirassa ei oo mitään vikaa, mutta kun mä oon niin huono ja HIDAS. Oikeesti en ehdi mihinkään ton kanssa! :( Kun ei oo edes niitä rimoja hidastamassa. Ärsyttävää, kun jalat ei vaan kulje kovempaa! Riittääpähän treenattavaa siinäkin asiassa. :)

Nyt loppuu tää näpyttely. Kivaa vappupäivän iltaa kaikille!

Voihan maltti ja ajatuksia treenaamisesta

(Koirajuttuja kaipaaville: niistä on pari juttua tekstin lopussa. Muuten tässä tekstissä keskitytään muihin asioihin. :>)

Lähinnä siis se maltin puute. Mistä sitä saa ostaa? :) Mä tarviin oikeesti jonkun valmentajan, joka sanoo mulle, mitä saan tehdä ja mitä en. On ihan liian ympäripyöreetä sanoa, että nyt otat rauhassa ja aloitat maltilla. Se nyt voi tarkoittaa eri ihmisille niin eri asioita.

Onnistuin kipeyttämään penikat. Sitä vaivaa mulla ei oo koskaan ennen hei vielä ollutkaan! Nyt ei oikein pääse hiekalle juoksemaan, ainoa mahdollisuus on asfaltti. Ei paras mahdollinen näin alkuun, mutta minkäs teet, kun hiekkatiet on vielä sulamatta. (No ei se 17 km metsälenkkikään varmaan hirveästi auttanut asiaa.) No josko tää nyt menis ohi yhtä pian kuin alkoikin.

Mutta tuohan nyt ei ollut oikeastaan mun alkuperäinen asia. Kaiken tän ansiosta päädyin taas kerran lueskelemaan juttuja treenaamisesta, rasitusvammoista, levosta ja muusta näihin liittyvistä jutuista. Täytyypä nyt pistää tännekin muistiin muutama ajatus ja lainaus lukemistani artikkeleista. Josko joku oppisi ihan lukemalla näitä juttuja, eikä kaikkea tarvitsisi kokeilla kantapään kautta! ;)

Mä oon pikkuhiljaa alkanut ymmärtää, että läheskään aina enemmän ei oo parempi kuin vähemmän. Kovempaa ei aina oo parempi kuin rauhallisemmin. Että levolla ja ravinnolla on tässä jutussa ihan yhtä suuri merkitys kuin treenaamisella. Yksinkertaisia juttuja, mutta unohtuvat helposti käytännössä.

"Kun liikuntaa ajattelee haasteena, voi ajatella, milloin on järkevää asettaa itselleen lisää haasteita. Kaikki tietävät, että liikuntaa ei kannata harrastaa sairaana. Sairaana ajatuskin treenaamisesta tuntuu vastenmieliseltä. Mutta kuinka moni ajattelee samoin väsymyksestä? Tässä yhteydessä ihmiset usein ajattelevat laiskuutta ja piiskaavat itsensä liikkeelle. Väsymys on kuitenkin aivan looginen ja luonnollinen viesti elimistöltä, joka kertoo tarpeesta levätä. Haluatko olla parhaimmillasi urheillessasi? Väsyneenä et ole. Ja ei, liikunta ei piristä. Väsymys katoaa, kun kehon pakottaa suoritukseen, mutta vain siksi, että elimistö on luotu selviytymään haasteista. Liikunta nostaa tässä tapauksessa kortisolitasoja ja verenpainetta ja muita muuttujia, jotta treenistä selvittäisiin edes jotenkin kunnialla. Optimaalista liikuntaa väsyneenä urheileminen ei suinkaan ole."
Kari Suomalainen
 
Ton levon kanssa mulla on kyllä suuria ongelmia. Nukun liian vähän, enkä anna kropalle tarpeeksi aikaa palautua treenikertojen välissä. Typerää! Myönnän monesti väsyneenä ajattelevani, että hikoileminen piristää. Ja niinhän se tekeekin - hetkeksi. Tekee siis pirteämmän olon, mutta ei se kroppa tuosta kyllä yhtään sen levänneemmäksi tule, päinvastoin. Ja tiedän, etten ole ainoa, joka näin tekee. Koitetaan tsempata tässä asiassa!

Ravintojuttuihin oon sentään nyt panostanut ja lisännyt syömisten määrää PALJON. :) Vielä kuitenkin on paljon petrattavaa näissäkin jutuissa. Enkä tosiaan tarkoita mitään yliterveellisiä hifistelyjä, vaan yksinkertaisesti sitä, että kaikkia ravintoaineita tulisi nautittua riittävästi joka ikinen päivä. Ja samalla sais sitä massaa tähänkin kroppaan.

"Aikuisen ihmisen perusfysiologia ei poikkea olennaisesti lapsen tai eläimen fysiologiasta. Aikuinen osaa kuitenkin painaa elimistön viestit taka-alalle ja jatkaa touhujaan. Prioriteetit ovat muuttuneet, mutta elimistön vaatimukset eivät. Fysiologia toimii kunnianhimoisimmankin liikkujan elimistössä pettämätömän loogisesti, eikä luontoäitiä kiinnosta pätkääkään ensi kevään Tukholman maraton tai halu parantaa kellotettua jumppa-aikaa Crossfit-treeneissä. Seurauksena on väistämättä se, että elimistö järjestää äänekkäämmän vastalauseen, jos sitä kohdellaan kaltoin. Elimistön viestejä kutsutaan usein vaivoiksi. Ikäänkuin elimistö tarpeineen tulisi tielle henkilön yrittäessä tavoitella terveyttä.----- Pidä kehon viestejä viesteinä, älä vaivoina. Palohälyttimenkin piippaus on harmillista mutta sen tarkoitus on estää vielä suuremmat harmit."
Kari Suomalainen

No voisko tätä nyt enää paremmin sanoa! Mulle on niin tuttua (no ainakin oli silloin "entisessä elämässä") se, että kun oon päättänyt juosta esim. puolitoista tuntia, niin mähän juoksen puolitoista tuntia, vaikka kroppa sanois mitä. Toki lopetin, jos jalalle ei enää voinut varata painoa, mutta muuten lenkki tehtiin ja mietittiin vaivoja sitten jälkikäteen. Oikeesti näyttää näin kirjotettuna todella typerältä, mutta ei siinä juoksun huumassa vaan jaksa(nut) kuunnella joka ikistä kolotusta. Ja osahan niistä menikin ohi ilman mitään varomisia. Edelleen mä tiedän, etten todellakaan ole ainoa, joka näin tekee. Olen lukenut monet tarinat mm. marotonille treenaavista ihmisistä, jotka treenaavat ohjelman mukaan välittämättä kehon viesteistä. Ja eihän siinä hyvin käy.

Niin tylsää kuin se onkin, niin odotellaan nyt taas kerran parempia aikoja juoksulenkeille ja tehdään juttuja, mitkä eivät rasita penikoita. Agilityä jalat siis kestävät kyllä, joten ihan kamala tääkään tilanne ei ole. ;)

Sitten vielä juttua siitä paljon puhutusta itsekurista, jota liikunta (kuulemma) vaatii: "Minulle riittäisi ihan mainiosti, että yleisemmin tunnettaisiin kehon, kunnon ja elintapojen muokkaamisen olevan taitolaji, jossa yritetään kehittyä, tehdään virheitä, opitaan niistä ja jatketaan oppimista – tahdolla on siinä vain rajallinen merkitys ja tahtoa tarvitaan sitä enemmän mitä vähemmän taitoa on. Tahtoa tarvitaan toki siihen, että haluaa jotain muutosta, tahtoo päästä tavoitteeseensa ja tahtoo tehdä asialle jotain, loppu jääkin taidolle. Tarvitaan taitoa tehdä asiat kehitysaskel kerrallaan, sopivan kokoisilla muutoksilla kehoa kuunnellen, hiljalleen rakentaen kokonaisuutta joka alkaa kuukausi kuukauden jälkeen lähestymään tavoitetta. Ja tarvitaan tietysti tietoa miten tämä tehdään. --- Ongelma on siinä, jos ei ole valmiutta tunnistaa, tunnustaa ja muuttaa ongelmia niiden ilmestyessä ja luullaan niiden ratkeavan vain tsemppaamisella ja silkalla tahdonvoimalla. Tässä on nykypäivän tsemppi/itsekuri/sankarikulttuurin ongelma kun tsempillä peitotaan ne paikat, joissa oli ratkaisevan tärkeää korjata tekemistä tai tavoitteita. En tiedä mistä on pesiytynyt ajatus, että hyvässä kunnossa oleminen olisi kiinni tsemppaamisesta ja kovasta yrityksestä – mutta se ajatus saisi hiljalleen häipyä. Hyvässä kunnossa oleminen on kiinni oikeiden asioiden tekemisestä ja jos ne eivät tule kohtuuhelpolla niin sitten yritti tehdä omaan tilanteeseen nähden vääriä asioita ja pitää opetella mitä ne oikeat ovat. Laihtuminen, hoikkuus, lihaksikkuus – mitä nyt sitten haetaankaan, niin ne ovat taitolajeja. Ilman taitoa ei kunnossa tai kehossa voi saavuttaa mitään pysyvää –enintään lyhyen huippuhetken ennen tulevia ongelmia. --- Kroppaa ei voi pakottaa toimimaan, se pitää saada toimimaan – ei tahdolla vaan taidolla "
Patrik Borg

Ei mulla oikeastaan ole tähän mitään lisättävää, näinhän se menee. Itsekuria vaaditaan ehkä jonkin yksittäisen lenkin tai treenin kohdalla, mutta pelkällä itsekurilla tai tsempillä ei pitkälle pötkitä. Ja mä henkilökohtaisesti ainakin tarvisin itsekuria siihen, että jätän sen treenin välillä tekemättä, enkä useinkaan itse treenaamiseen. Sitä taitoa vastaavasti tarvitsisin reilusti lisää!

Vielä loppuun ajatus, jota olen itsekin monesti miettinyt:
"Jos keho ei toimi tai liikunta aiheuttaa kipua, ajateellaan usein, että kyse on voiman puutteesta tai venyttelyn puutteesta. Ratkaisuna halutaan siis lisätä voimaa ja liikkuvuutta. Harvoin jos koskaan ajatellaan, että on kyse huonosti ajoitetusta tai liiallisesta liikunnasta."
Patrik Borg
Oon itsekin pistänyt merkille, että monesti ehdotellaan ongelmien ratkaisuksi lisää salia/venyttelyä tms.. Toki nää joskus voikin olla ratkaisu ongelmiin, mutta se riippuu niin ihmisestä ja ongelmasta. Jos ihminen ei koskaan venyttele tai treenaa lihaskuntoa, niin silloin varmaan näistä voi olla hyötyäkin. Mutta jos ihminen käy jo kuusi kertaa viikossa salilla, niin tuskin se seitsemäs kerta ratkaisee ongelmaa.

Tällaisia ajatuksia loppuviikkoon!

-----

Sitten koirajuttuja! Eilen piti olla alueellisen valmennuksen vika treenikerta. Iloksemme kuitenkin kuultiin, että treeneille olis mahdollista saada jatkoa, jos vaan halutaan. Jes! Vaikka kaikki järkkäily- ja aikatauluasiat on ollu tässä hommassa melkoisen sekavia, niin itse treeneistä oon kyllä tykännyt. Villellä on aika samanlainen treeni-ideologia kuin mullakin, joten treenit on kyllä olleet meille Danin kanssa tosi hyviä! Päästään keskittymään vauhtiin, eikä siihen ainaiseen tekniseen hinkkaamiseen. Toki sitäkin tehdään, mutta sopivissa annoksissa.

Eilenkin oli tosi kivat treenit. Siitäkin huolimatta, että unohdin varasukat kotiin, ja ne ensimmäiset kastui jo lämppälenkillä. ;) Treenattiin sitten ilman sukkia! Juostiin kovaa ja lisäksi treenattiin myös takaaleikkauksia, mitä käytän tosi harvoin Danin kanssa. Se nyt vaan liikkuu paremmin, kun olen edellä. Mut hyvä sitä takaa ohjaamistakin on treenata, ja saattaahan sekin lisätä koiran itseluottamusta, kun se saa mennä edellä.

Huomenna Tytille hierottavaksi. Tulee kyllä tarpeeseen, vaikka edellisestä kerrasta ei niin kauaa olekaan aikaa. Ollaan kuitenkin Danin kanssa oltu sen verran aktiivisia viime aikoina. Dippikin pääsee huomenna ekaa kertaa käsittelyyn. :) Tarkoituksena on toki vaan totuttaa sitä hierottavana olemiseen, ei niinkään tehdä itse hierontaa. Kuitenkin Tytti halusi ottaa sillekin tunnin ajan, että jos jotain löytyy, niin saadaan ongelma hoidettua saman tien. Nelliä ei hierota tällä kerralla. Se on pysyny tosi hyvässä kunnossa kolmen kuukauden hierontaväleillä, joten pitäydytään siinä. Hyvin sujuu tälläkin hetkellä kirmailut metsässä, eikä se kovin jumiselta näytä (siitä kyllä näkee sitten, kun se on kipeä). ;)

Näillä mietteillä kohti uutta viikkoa! Ja taas ollaan askeleen lähempänä kesää ja sulaneita latuja! ;)

Janakkalaa, pentukuulumisia ja tokoa

Lauantaina kisattiin Danin kanssa Janakkalassa. Alkuasetelmat kisapäivälle ei olleet kovin optimaaliset; mulla on ollu pari lihasta tuolla lonkan seudulla ihan totaalisen jumissa, ja kävelykin on tehnyt kipeää. Lisäksi kävin perjantaina hierojalla, joten lauantai-aamuna jalka oli sen tuntunen, ettei heti tehnyt mieli lähteä juoksemaan radalle. :/ Nyt mä todella tiedän, miksi koirat pidetään levossa hieronnan jälkeen. :D

Mutta mikäs sitä hullua estäisi, kisaamaan lähdettiin kuitenkin. :) Ekana Rantamäki-Lahtisen helppo agirata. Ainoa haastavampi kohta oli putki-puomierottelu, missä moni hyllyttikin. Me tosin hylkäydyttiin jo paljon ennen sitä. :D Ei me tosiaan päästy lähtöä pidemmälle, kun Dani aloitti radan hyppäämällä ekan riman päälle.. Ei siis ollut mikään perinteinen rimantiputus, vaan ponnisti ihan väärästä kohtaa. Häkeltyi kai itsekin niin, että tuli kakkoshypystä ohi. En korjannut --> hyl. Oli jotenkin muutenkin kummallisen tuntuinen tuolla radalla, ei hakenut esteitä normaalisti ym. Ja mikä vielä kummallisempaa, mun kiltti ja nöyrä nössö-Dani varasti molemmilta kontakteilta...(puomi ja aa, keinua ei ollut)! Siis mitä hittoa?! :D Pysähtyi kyllä, mutta vapautti itse itsensä. Ensin tuo vähän pisti ärsyttämään, mutta sitten ajattelin, että kun me ollaan niin pitkään taisteltu himmailuongelman kanssa, niin nythän tuo treeni on ainakin tuottanut tulosta. Oli nimittäin myös tosi nopeat (Daniksi) kontaktit! Puomillakin oli reilusti ennen mua alastulolla, mikä ei tosiaan ole tavallista. Että toisaalta se oli myös hyvä juttu ja merkki siitä, että treenillä on ollut vaikutusta. Nyt vaan tasapainoon nämä kaksi asiaa, niin eiköhän se siitä. :) Ja se putki-puomierottelu onnistui hyvin!

Tokana Herralan agirata, joka oli huomattavasti haastavampi. Tällä radalla niitä varmoja kontakteja olis kyllä tarvittu. Normaalissa tilanteessa olisin tehnyt vähän toisenlaisen ohjaussuunnitelman, mutta nyt kun en voinut oikein luottaa kontakteihin, niin täytyi vähän kikkailla. Jouduin mm. suunnittelemaan poispäinkäännöksen radalle. Se kun ei meillä oo tosiaankaan varma ohjaus. Pääsin onneksi ennen rataa tekemään aata ulkona. Tein sen vaan kerran ja seisotin kontaktilla vähän pidempään. Ja sehän riitti kiltti-Danille muistutukseksi. :) Teki seuraavalla radalla hienot kontaktit ja vapautui vasta luvalla. Tosin varsinkin aa oli sitten heti vähän hitaampi.. Oikeesti mä en ikinä voisi kuvitellakaan esim. kantavani tuota radalta pois kontaktivirheen takia. Sehän järkyttyisi syvästi, jos häneen oltaisi niin tyytymättömiä. ;-) Toisaalta kiva, kun uskoo niin pienestä, mut toisaalta saa kyllä olla tosi varovainen noiden huomauttamisten kanssa, jos haluaa vireen ja vauhdin säilyvän. Mutta siis takaisin aiheeseen. :) Poispäinkäännös toimi, ja Dani tuntui muutenkin ihan normaalilta (vrt. ekan radan kummalliseen ohjautuvuuteen). Tuloksena nolla. Luokat oli suht isoja, joten sijoituksilla ei juhlittu. Tällä radalla se oli 6./37. Mutta nolla mikä nolla, sillä nyt on sitten sm-nollat kerättynä! :)

Vikalla radalla (Herralan hyppis) meinasi käydä nolosti. :D Tulin just hallin pihaan lämppälenkiltä, kun kuulutettiin, että meitä edeltävä koirakko starttasi.. :P Hups, olinkin sitten tehnyt suunniteltua pidemmän lämppäilyn. No ei muuta kuin takki ekaan nurkkaan ja starttiviivalle. :D Eipä siinä paljon ehtinyt ajatuksia koota! Onneksi rata olis suht simppeli ja onnistui näköjään vähän vähemmälläkin ajattelulla. Yhteen pakkovalssiin en ehtinyt ja improvisoin siihen takaakierron ja takaaleikkauksen. Toimi se niinkin. :) Ei tuo sujuvaa menoa ollut, mutta kuitenkin nollalla maaliin.

Musta tuntuu, että eniten muutosta tän pitkän kisatauon aikana on tapahtunut mun pään sisällä. Tai oikeastaan meidän molempien päiden sisällä. :) Taidoissa ei varmaan oo niin suurta kehitystä tapahtunut, mut mulla on niin eri asenne nykyään kisoissa. En jaksa ajatella mitään tuloksia, vaan tavotteena on pitää kivaa ja saada tehtyä mahdollisimman sujuvia ratoja. Eikä mitään varmisteluohjauksia enää! Samoin pystyn paljon paremmin luottamaan omaan ohjaussuunnitelmaan, enkä mene "massan mukana" eli tee niin kuin muutkin tekee. Ja se on kyllä toiminut. :) Katsotaan, kuinka kauan osaan pitää tämän asenteen. :p Daninkin vire on nykyään sekä treeneissä että kisoissa paljon entistä parempi. Sille nyt on kyllä ihan looginen selitys, kun ollaan puoli vuotta hinkattu sellaisia pari estettä + palkka -treenejä. Kun nyt vaan saatais pidettyä tää! Ja sit toki niitä teknisiä taitojakin vois ruveta hiomaan.. :D

Hyvä mieli jäi siis taas päivästä, eikä edes juminen jalka sitä lannistanut! :) Nyt pidetään jokunen viikko kisatukoa ja katsellaan kisaamista sitten lähempänä sm-kisoja.

Loppuun vähän pentukuulumisia, kun ei oo tullut Dipistä kirjoiteltua vähään aikaan. Ikää sillä nyt siis 8kk (saahan sitä silloin kutsua vielä pennuksi?!). Arki on jo suht mutkatonta, ja pahimmista pöhinöistäkin ollaan päästy eroon. Mutta treeni kyllä jatkuu sen suhteen edelleen.. Pieniä merkkejä aikuistumisestakin on jo näkynyt; eilen nosti ekaa kertaa jalkaa lenkillä (tosin vaan kerran, sen jälkeen jatkettiin kyykkypissejä ;>) ja pari kertaa on nyt myös jättänyt huomioimatta luoksetulokäskyn, kun on ollut parempaa tekemistä.. Murh. :D Lenkillläkin se uskaltautuu entistä kauemmas. Kivasti kuitenkin edelleen tsekkailee, missä mä menen, vaikka reviiri onkin laajentunut. Agitreenit jatkuu edelleen ja niissä menestys on ollut vaihtelevaa. :P Mutta eipä meillä ole kiire mihinkään.

Pääsiäisenä osallistuttiin vähän vahingossa Dipin kanssa myös Lentsun tokokoulutukseen. :D Danin kanssa mun piti mennä, mut koska sillä oli vatsa vähän sekaisin, niin en halunnut sen kanssa tehdä. Niinpä Dippi pääsi sitten esittelemään (olemattomia) taitojaan. :D Saatiin kyllä kehuja takapään käytöstä, mihin oon itsekin ihan tyytyväinen. Tehtiin perusasentoa, seuraamista, noutoa, ruutua ja luoksetuloa. En jaksa nyt tarkemmin näistä alkaa raportoida, mutta ihan hyviä vinkkejä saatiin. Sit kun vielä jaksaisi/ehtisi niitä laittaa käytäntöön..

Mua on muutenkin viime aikoina vaivannut melkoinen motivaatiopula tokon suhteen. Sille ei meinaa riittää aikaa, ja voittajaa nyt vaan ei saada valmiiksi millään olkkaritreenillä + silloin tällöin hallitreeneillä. Dipille olkkaritreenit on vielä hyödyllisiä, mut Danin kanssa pitäis jaksaa raahautua halliin. Viime aikoina ei oo jaksanut, paitsi treenaamaan agia. :) Mut ei me oteta tästä paineita. Katsotaan, kasvaako motivaatio, kun ulkokentät sulavat.

Sellasta. Tulipa taas romaani. Onnittelut, jos olet jaksanut lukea tänne asti! :)

En usko et on kesä kaukana, vaik on vielä pakkasta

Aloitetaan lonkkajaarituksella. Ne, joita kiinnostaa vaan koirajutut, voivat hypätä tekstissä pätkän eteenpäin, kisaraporttiin. :) Siis kävin viime tiistaina lonkan kontrollimagneetissa. Vielä en oo jutellut vastauksesta lääkärin kanssa, mut kuvan olen nähnyt. Sieltähän paljastui sekä hyviä että huonoja juttuja. Ensin ne hyvät (=loistavat) uutiset: reisiluu on kunnossa! Ei mitään merkkejä enää rasitusosteopatian aiheuttamasta turvottelusta! JEEE!! Yhdeksän kuukautta siihen meni, että luutui, mutta luutuihan se. :) Huh. Ihan huikea fiilis kyllä. Jossain vaiheessa olin niin varma, ettei parane koskaan.

Mut sit ne ikävämmät jutut. Kun eihän toi edelleenkään ole kivuton. (Ja tää seuraavahan ihan varmasti kiinnostaa kaikkia..) Lonkka on ok, vaikkakin tiukka toki, mut nyt oon onnistunut kipeyttämään pakaran. Ja kuvassakin näkyi ihan kunnon turvottelua istuinkyhmyn vieressä. Siis voi hitto. Diagnosoitiin äitin (sehän on fysioterapeutti) kanssa sinne hamstring-oireyhtymä. Lievänä tosin, kun ei istuminenkaan satu kovin pahasti. Juoksu kyllä sattuu.. Tää nyt on kuitenkin aika tuore juttu, että jos koittais hoitaa sen akuuttivaiheessa pois, niin ei pääsis kroonistumaan. Olin jo ton kontrollikuvan tuloksen kuultuani lähdössä juoksulenkille, mutta satuin puhumaan äitin kanssa puhelimessa ennen sitä. Äiti sitten takoi mun kaaliin, et nyt ei oikeesti kannattaisi juosta, etten saa tästäKIN pidempiaikaista vaivaa. Niinpä sitten kävelin, mikä oli varmasti aika fiksu veto. Onneksi on äidit! :D Nyt suunnitelma on se, että oon pari-kolme viikkoa juoksematta (pl. agilityt, mut ei niitä oo paljoa ;>) ja vedän Burana-kuurin. Eilisten kisojenkin jälkeen hengailin illan jääpussi takapuolessa. :D Auttoi! Ärsyttää, mut toisaalta tää juoksemattomuus sopii ihan hyvin yhteen myös mun nykyisen painonnostoprojektin kanssa, kun sellainenkin on tässä työn alla. :) (Tulipas tästä nyt pitkä sepustus näinkin henk. koht. asiasta, mut menkööt..).

Sit niihin kisoihin! Eilen siis juostiin Danin kanssa BATin kisoissa kolme rataa (2 x agi ja hyppis). Tuomarina oli Jokisen Asko. Ekana hyppis, joka oli kyllä hauska! Sai juosta, muttei kuitenkaan missään nimessä ollut helppo. Tonne tokalle putkelle oli aika vaikea ehtiä, ja se olikin aika yleinen hyllytyskohta. Monet juoksi myös ekan putken vasenta puolta, mut itse koin meille helpommaksi juosta putkien välistä. Tehtiin nollaa melkein loppuun asti, kunnes sitten olin ihan totaalisesti myöhässä persjätöstä, ja Dani irtosi putkeen. Mutta eipä haitannut, fiilis oli mitä parhain!

Tokana siis agirata, mikä oli myös ihan hauska. Ei kylläkään mikään kovin vaikea. Lähinnä alku mietitytti, kun siinä oli aika iso riski saada koira väärään päähän putkea, varsinkin jos jäi kakkoselle odottelemaan koiraa. Muuten radassa ei ihmeempiä. Tästä meille tuloksena nolla, sijoitus 5./35. Keinu oli meidän tasoon nähden aikas hyvä! :)

Vikana vielä agirata. Alussa oli inhottava keinullemeno. Siis meille inhottava. Se kun tuli tollasen pyörityksen jälkeen, niin siihen oli vaikeaa saada tarpeeksi vauhtia. Keinu olikin melko huono, mut sentään just ja just etutassut oli kontaktilla ennen kuin pysähtyi. Ekan putken jälkeen mokasin sitten itse, kun linjaus hypylle oli ihan sieltä ja syvältä. Dani tuli siis hypystä ohi, kun ei varmaan edes nähnyt koko hyppyä.. Loppurata oli ok, paitsi puomilta vapautin jostain syystä toosi aikasin.. Alun kepeillemenoon olin ihan tyytyväinen.

Omista mokista huolimatta jäi kyllä ihan huippufiilis kisoista! Oli vaan niin mahtavaa päästä taas kisaamaan! Danilla oli musta nyt ihan kiva vire, alkoi jo lähennellä sitä mitä se on treeneissä. :) On se kyllä mahtava kisakumppani. <3 Oikeesti leijuin koko loppuillan jossain sfääreissä, kun oli niin kivaa! :D Tätä me halutaan lisää!

Tää päivä meneekin ihan kokonaan töissä. Onneksi on mukavat naapurit, niin koirat pääsevät pissille. :) Kivaa sunnuntaita kaikille! No ainakin niille, jotka ei joudu kökkimään töissä. ;)

Ole hetki niin kuin huomista ei olisikaan

Noniin, josko sitä ehtis kirjoittelemaan viikonlopun tapahtumista! Saadaan nimittäin piirtää rasti seinään. ;) Me kisattiin Danin kanssa! Hetki onkin vierähtänyt edellisistä kisoista. Kisattiin siis marraskuun alussa yhdet kisat, mutta silloinhan jalka ei ollutkaan vielä kunnossa. Eikä myöskään syyskuun kokeilussa. Kesäkuuhun astihan kisattiin aktiivisesti, mutta sit päätin antaa jalan levätä. Alkukesän kisatkin mentiin Buranan avulla. Että hetkihän (siis noin vuosi) siitä on, kun ollaan päästy kisaamaan niin, että siitä on oikeasti päässyt nauttimaan..

Mutta nyt oli kivaa! Tai kiva on liian laimea ilmaisu, oli ihan huippua! :) Meillä ei ollut mitään tulospaineita, nautittiin vaan kisaamisesta. Vaikka mä ihan koko ajan pelkään, että tää ei ookaan totta, ja lonkka (tai jotain muuta..) menee rikki uudestaan, niin silti pystyin myös nauttimaan. Ja ehkä se on ihan hyvä, että vähän pelottaa. On niitä liian uhkarohkeita kokeiluja tässä nyt kuitenkin tullut tehtyä.

Sitten itse kisoihin. :) Tuomarina oli Saviojan Anne, joka olikin tehnyt aikamoiset pyöritysradat! Ei Annella tollasia ollut silloin, kun viimeksi ollaan hänen radoillaan menty. Ihan kivat radat oli, mutta toi pyörittely nyt vaan syö tosi paljon Danin vauhtia. Eka rata esimerkiksi alkoi kakkosaidan niisto-sokkarilla. Nää on meille niin pahoja, kun ei päästä kunnolla vauhtiin. Mutta toki näitäkin täytyy treenata. Ekan radan rataantutustumisessa muuten kävi aika "hauska" juttu. Aikaa oli kulunut joku reilu neljä minuuttia, ja olin mielestäni saanut hyvät ohjaussuunnitelmat tehtyä. Siinä sitten eräs kanssakilpailija huomautti, että ohjaan suoraan kympiltä kahdelletoista..! Siis ihanaa, että joku viitsii huomauttaa asiasta! Olisin tarjonnut kyseiselle ihmiselle kahvit, mutta ei hän huolinut. :) No mutta mun ohjaussuunnitelmat meni sitten ihan uusiksi siinä kohtaa rataa, enkä ehtinyt enää tekemään uutta, kun aika loppui. Kiva.

Rata lähti vähän tahmeasti liikkeelle. Keinu oli huono, mutta se nyt oli odotettavissakin, kun Hyvinkäällä on se raskas, puinen ja mun mielestä myös kovin liukas keinu. Sitten tultiin siihen kohtaan, missä mulla oli vaan pikainen hätäratkaisu tehtynä. Tai lähinnä en ollut ehtinyt miettiä, kuinka pitkältä koira pitää hakea putkesta (vaarana ansahyppy) ja vastaavasti kuinka aikaisin pitää lähteä pinkomaan, että ehtii ohjaamaan pussin jälkeisen keppien avokulman. Toteutus meni sitten niin, että hain koiran putkesta, mutta en ehtinyt sinne kepeille. Danillehan avokulmat on tosi vaikeita, ja ehdin jo luulla, että nyt tulee virhe. Dani pyörähtikin ympäri ennen keppejä, mutta Anne ei tästä kieltoa antanut. Jotenkin se koira sitten vaan pelasti tilanteen ja hakeutui kepeille oikein, vaikka ohjaaja räpelsi jotain epämääräistä takana. Hieno Dani! Loppuradassa ei ihmeempiä ja nollalla tultiin maaliin. Mitään tyylipuhdasta tuo ei ollut tosiaankaan, ja vauhtikaan ei ollut ollenkaan sitä, mitä treeneissä. Mutta nää nyt oli ekat kisat näin pitkän tauon jälkeen ja kahden ratatreenin valmistautumisella, joten en ollut kovin pettynyt.

Hyppikselläkin oli mutkaa kerrakseen. Ja mä nössönä tein lähes kaikki ohjaukset kökkövalsseilla.. Pituudelta käännyttiin tiukkaan kepeille, ja siinä pelotti, että Dani kolauttaa vikan palikan. Ihan hyvin tuo meni kuitenkin. Muutenkin mentiin rata virheettä. Yhden valssin linjaus radan lopussa meni ihan miten saattuu, ja siinä tuli ylimääräistä lenkkiä. Mutta nolla mikä nolla. Aikas uskomatonta, että onnistuttiin tämmöisellä valmistautumisella tekemään tupla! Kaikkea säätöähän siellä tosiaan tuli, mutta oli siellä hyviäkin juttuja.

Meinasin ensin, etten laita videoita tänne, mutta mitäs sitä toisaalta peittelemään.. On vaan niin karmeaa toi mun ohjaus. Kukahan leikkaisi noi mun huitovat kädet irti?! Enkä edes juokse, huoh. Mutta on tällä tauollakin pakko olla vähän osuutta asiaan.. :p Tässä ne nyt sit olis:
Agirata
Hyppis

Oman kisaamisen jälkeen olin vielä loppupäivän kisoissa töissä. Alkoi iltaan mennessä jo vähän painaa edellisen yön neljän tunnin unet. Ei ehtinyt nukkumaan Dipin yötreenien jälkeen. ;) Sunnuntaina nukuttiinkin sitten piiitkään. Ihanaa, kun Dippikin jo vähän antaa armoa, eikä tarvi heti silmien avaamisen jälkeen rynnätä pihalle. :)

Ois kyllä taas kaikkea kirjoiteltavaa, mutta kun ei ehdi/saa aikaiseksi päivittää blogia.. Lisäksi näitä aurinkoisia kevätpäiviä on varjostanut tässä viime aikoina yksi asia, minkä takia ei oo oikein jaksanut miettiä tämmösiä juttuja.. Ei siitä nyt sen enempää täällä ja ehkäpä siitäkin taas selvitään pienellä tsempillä. :)

Hirveetä hehkutusta

Nopeasti lyhyt hehkutuspostaus. Meillä oli tänään aluevalkkutreenit Danin kanssa. Ja voi sitä fiilistä, minkä noista treeneistä sai!!! Dani oli vaan niin päheä (ohjaaja ei niinkään..). Teki duunia ihan loistavalla vireellä ja keinukin oli todella hyvä! Ja siis kun nää treenit on sattuneesta syystä ollut niin pitkään tauolla, niin jokaiseen treeniin suhtautuu nyt ihan eri tavalla kuin ennen. Ne ei ole vaan yhdet treenit muiden joukossa, vaan Treenit, joita odotetaan, joihin valmistaudutaan, joista nautitaan täysillä ja joissa keskitytään koko ajan intensiivisesti tekemiseen. Kun huomaa, etteivät asiat ole itsestäänselvyyksiä, niin niitä oppii arvostamaan ihan eri tavalla.

Koko ajan mulla on kuitenkin pelko takaraivossa siitä, että tää ihanuus ei jatku. Että jalka ei kestä treenejä ja kipeytyy uudestaan. Pakko nyt vaan ottaa maltilla vielä. Ja nauttia täysillä näistä (suht) kivuttomista ihanista hetkistä agilityn parissa. :)

Menee nyt jo aikamoiseksi ällöherkistelyksi, mut paljastetaan nyt, että mua oikeesti rupes ihan itkettämään kotimatkalla. Ilosta. Tää on niin just sitä, mitä mä oon kaivannut. Mitä en oo pystynyt tekemään ihan liian pitkään aikaan. Oon vaan kuunnellut kaverien tarinoita treeneistä ja kisoista, mutta en oo itse päässyt niitä kokemaan. Nyt mä taas muistin sen fiiliksen, minkä treenit parhaimmillaan voi saada aikaan. Huh, jotain ihan parhautta nähdä, kuinka koira nauttii tekemisestä ja toimia saumattomassa yhteistyössä sen kanssa . <3

No niin, eiköhän siinä nyt ollut jo tarpeeksi herkistelyä. :D Aika monta riviä tekstiä, asiaa ehkä kovin vähän. :p Mut pitipä nyt päästä jakamaan osa tästä fiiliksestä ja voi sitten itsekin muistella jälkeenpäin.

Niin ja Dipillä on Mörköikä. Isolla ämmällä. Ohitukset menee jo paremmin, mut muuten pöhisee kaikelle mahdolliselle, mm. maassa olevalle muovipussille, lumen alta pilkottavalle kivelle (!) ja ruutunauhoja korjaavalle Katalle. Eipä tuossa mitään, on ennemminkin jo hieman huvittavaa. :D Menee varmasti iän myötä ohi.

Kivaa viikkoa kaikille! Täällä lomaillaan koko ensi viikko! Huippua!

Verta, hikeä, hyvää fiilistä ja vihdoin niitä kuviakin!

Mut ei sentään kyyneleitä! ;) Sitä verta suihkusi onneksi vaan itseltä, kun Dippi osui viime perjantaina Maijun treeneissä hampallaan kivasti johonkin hiussuoneen. Ai hitsi, ei meinannut tyrehtyä sitten millään. Ei ne mun kädet edelleenkään meinaa pysyä ehjänä treenatessa, vaikka parempaan suuntaan ollaan senkin asian kanssa jo menty.

Hikoiltu ollaan Danin kanssa nyt muutamissa viime treeneissä. On ollu ihan huippuhyviä treenejä, ja Danin vire mitä mahtavin! Ainoa miinus on tuo meidän keinu. Oikeesti alan kohta menettää toivoni sen kanssa. Ollaan nyt hinkattu sitä pitkään ja hartaasti, aina vaan pari toistoa per treeni, jottei vauhti laske. Välillä tekee ihan supermahtavia keinua, mut välillä palaa takaisin vanhaan suoritusmalliin (= pysähtyy jo ennen kontaktia). Ja jos vahingossa tulee mielestään liian pitkälle, niin seuraava toisto on varmasti tosi huono. Tiedän, etten koskaan saa siitä täydellistä, mutta toivoin vähän enemmän. Jos noi kaikista huonoimmat toistot saisi sieltä karsittua. Ei vaan oo enää itsellä keinoja. Ehkä Dani vaan haluaa varmistella sen, ettei tuu liian pitkälle tai jotain. Pöh.

Ja takaisin iloisempiin aiheisiin. Danin treenien lisäksi hyvää fiilistä ovat tuottaneet Dipin treenit. :) Ollaan jopa tehty ihan muutaman esteen "ratoja". :D Tosin mua kyllä rupes kovasti ahdistaa, kun katselin kaverin samanikäisen pennun menoa.. Tekivät jo kaikkia hienoja ohjauskuvioita niin pätevinä. Huh. Mutta jokainen etenee omaan tahtiinsa, ja mikäs kiire meillä tässä on. Pääasia, että treeneissä on kivaa! :) Ja sitähän meillä on ollut. :)

Vielä pieni maininta eilisistä Vapun treeneistä. Kyseessä siis motivaatiokurssin kolmas ja viimeinen kerta. Tehtiin edelleen häiriötreeniä, nyt vaan vähän isommilla häiriöillä (enemmän koiria ja lähempänä). Pentunen oli niin pätevänä! Oikein itsekin yllätyin siitä, kuinka hyvin keskittyi. Toki otti jonkin verran häiriötä pahimmissa paikoissa, mutta palautui aina nopeasti itse eikä pöhissyt yhtään. Toivottavasti tää olis nyt pysyvää, eikä vaan joku yhden kerran hairahdus. :D

Ja loppuun vielä niitä luvattuja kuvia:

Kaikki yhdessä koossa. 

Pojat