sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Voihan maltti ja ajatuksia treenaamisesta

(Koirajuttuja kaipaaville: niistä on pari juttua tekstin lopussa. Muuten tässä tekstissä keskitytään muihin asioihin. :>)

Lähinnä siis se maltin puute. Mistä sitä saa ostaa? :) Mä tarviin oikeesti jonkun valmentajan, joka sanoo mulle, mitä saan tehdä ja mitä en. On ihan liian ympäripyöreetä sanoa, että nyt otat rauhassa ja aloitat maltilla. Se nyt voi tarkoittaa eri ihmisille niin eri asioita.

Onnistuin kipeyttämään penikat. Sitä vaivaa mulla ei oo koskaan ennen hei vielä ollutkaan! Nyt ei oikein pääse hiekalle juoksemaan, ainoa mahdollisuus on asfaltti. Ei paras mahdollinen näin alkuun, mutta minkäs teet, kun hiekkatiet on vielä sulamatta. (No ei se 17 km metsälenkkikään varmaan hirveästi auttanut asiaa.) No josko tää nyt menis ohi yhtä pian kuin alkoikin.

Mutta tuohan nyt ei ollut oikeastaan mun alkuperäinen asia. Kaiken tän ansiosta päädyin taas kerran lueskelemaan juttuja treenaamisesta, rasitusvammoista, levosta ja muusta näihin liittyvistä jutuista. Täytyypä nyt pistää tännekin muistiin muutama ajatus ja lainaus lukemistani artikkeleista. Josko joku oppisi ihan lukemalla näitä juttuja, eikä kaikkea tarvitsisi kokeilla kantapään kautta! ;)

Mä oon pikkuhiljaa alkanut ymmärtää, että läheskään aina enemmän ei oo parempi kuin vähemmän. Kovempaa ei aina oo parempi kuin rauhallisemmin. Että levolla ja ravinnolla on tässä jutussa ihan yhtä suuri merkitys kuin treenaamisella. Yksinkertaisia juttuja, mutta unohtuvat helposti käytännössä.

"Kun liikuntaa ajattelee haasteena, voi ajatella, milloin on järkevää asettaa itselleen lisää haasteita. Kaikki tietävät, että liikuntaa ei kannata harrastaa sairaana. Sairaana ajatuskin treenaamisesta tuntuu vastenmieliseltä. Mutta kuinka moni ajattelee samoin väsymyksestä? Tässä yhteydessä ihmiset usein ajattelevat laiskuutta ja piiskaavat itsensä liikkeelle. Väsymys on kuitenkin aivan looginen ja luonnollinen viesti elimistöltä, joka kertoo tarpeesta levätä. Haluatko olla parhaimmillasi urheillessasi? Väsyneenä et ole. Ja ei, liikunta ei piristä. Väsymys katoaa, kun kehon pakottaa suoritukseen, mutta vain siksi, että elimistö on luotu selviytymään haasteista. Liikunta nostaa tässä tapauksessa kortisolitasoja ja verenpainetta ja muita muuttujia, jotta treenistä selvittäisiin edes jotenkin kunnialla. Optimaalista liikuntaa väsyneenä urheileminen ei suinkaan ole."
Kari Suomalainen
 

Ton levon kanssa mulla on kyllä suuria ongelmia. Nukun liian vähän, enkä anna kropalle tarpeeksi aikaa palautua treenikertojen välissä. Typerää! Myönnän monesti väsyneenä ajattelevani, että hikoileminen piristää. Ja niinhän se tekeekin - hetkeksi. Tekee siis pirteämmän olon, mutta ei se kroppa tuosta kyllä yhtään sen levänneemmäksi tule, päinvastoin. Ja tiedän, etten ole ainoa, joka näin tekee. Koitetaan tsempata tässä asiassa!

Ravintojuttuihin oon sentään nyt panostanut ja lisännyt syömisten määrää PALJON. :) Vielä kuitenkin on paljon petrattavaa näissäkin jutuissa. Enkä tosiaan tarkoita mitään yliterveellisiä hifistelyjä, vaan yksinkertaisesti sitä, että kaikkia ravintoaineita tulisi nautittua riittävästi joka ikinen päivä. Ja samalla sais sitä massaa tähänkin kroppaan.

"Aikuisen ihmisen perusfysiologia ei poikkea olennaisesti lapsen tai eläimen fysiologiasta. Aikuinen osaa kuitenkin painaa elimistön viestit taka-alalle ja jatkaa touhujaan. Prioriteetit ovat muuttuneet, mutta elimistön vaatimukset eivät. Fysiologia toimii kunnianhimoisimmankin liikkujan elimistössä pettämätömän loogisesti, eikä luontoäitiä kiinnosta pätkääkään ensi kevään Tukholman maraton tai halu parantaa kellotettua jumppa-aikaa Crossfit-treeneissä. Seurauksena on väistämättä se, että elimistö järjestää äänekkäämmän vastalauseen, jos sitä kohdellaan kaltoin. Elimistön viestejä kutsutaan usein vaivoiksi. Ikäänkuin elimistö tarpeineen tulisi tielle henkilön yrittäessä tavoitella terveyttä.----- Pidä kehon viestejä viesteinä, älä vaivoina. Palohälyttimenkin piippaus on harmillista mutta sen tarkoitus on estää vielä suuremmat harmit."
Kari Suomalainen

No voisko tätä nyt enää paremmin sanoa! Mulle on niin tuttua (no ainakin oli silloin "entisessä elämässä") se, että kun oon päättänyt juosta esim. puolitoista tuntia, niin mähän juoksen puolitoista tuntia, vaikka kroppa sanois mitä. Toki lopetin, jos jalalle ei enää voinut varata painoa, mutta muuten lenkki tehtiin ja mietittiin vaivoja sitten jälkikäteen. Oikeesti näyttää näin kirjotettuna todella typerältä, mutta ei siinä juoksun huumassa vaan jaksa(nut) kuunnella joka ikistä kolotusta. Ja osahan niistä menikin ohi ilman mitään varomisia. Edelleen mä tiedän, etten todellakaan ole ainoa, joka näin tekee. Olen lukenut monet tarinat mm. marotonille treenaavista ihmisistä, jotka treenaavat ohjelman mukaan välittämättä kehon viesteistä. Ja eihän siinä hyvin käy.

Niin tylsää kuin se onkin, niin odotellaan nyt taas kerran parempia aikoja juoksulenkeille ja tehdään juttuja, mitkä eivät rasita penikoita. Agilityä jalat siis kestävät kyllä, joten ihan kamala tääkään tilanne ei ole. ;)

Sitten vielä juttua siitä paljon puhutusta itsekurista, jota liikunta (kuulemma) vaatii: "Minulle riittäisi ihan mainiosti, että yleisemmin tunnettaisiin kehon, kunnon ja elintapojen muokkaamisen olevan taitolaji, jossa yritetään kehittyä, tehdään virheitä, opitaan niistä ja jatketaan oppimista – tahdolla on siinä vain rajallinen merkitys ja tahtoa tarvitaan sitä enemmän mitä vähemmän taitoa on. Tahtoa tarvitaan toki siihen, että haluaa jotain muutosta, tahtoo päästä tavoitteeseensa ja tahtoo tehdä asialle jotain, loppu jääkin taidolle. Tarvitaan taitoa tehdä asiat kehitysaskel kerrallaan, sopivan kokoisilla muutoksilla kehoa kuunnellen, hiljalleen rakentaen kokonaisuutta joka alkaa kuukausi kuukauden jälkeen lähestymään tavoitetta. Ja tarvitaan tietysti tietoa miten tämä tehdään. --- Ongelma on siinä, jos ei ole valmiutta tunnistaa, tunnustaa ja muuttaa ongelmia niiden ilmestyessä ja luullaan niiden ratkeavan vain tsemppaamisella ja silkalla tahdonvoimalla. Tässä on nykypäivän tsemppi/itsekuri/sankarikulttuurin ongelma kun tsempillä peitotaan ne paikat, joissa oli ratkaisevan tärkeää korjata tekemistä tai tavoitteita. En tiedä mistä on pesiytynyt ajatus, että hyvässä kunnossa oleminen olisi kiinni tsemppaamisesta ja kovasta yrityksestä – mutta se ajatus saisi hiljalleen häipyä. Hyvässä kunnossa oleminen on kiinni oikeiden asioiden tekemisestä ja jos ne eivät tule kohtuuhelpolla niin sitten yritti tehdä omaan tilanteeseen nähden vääriä asioita ja pitää opetella mitä ne oikeat ovat. Laihtuminen, hoikkuus, lihaksikkuus – mitä nyt sitten haetaankaan, niin ne ovat taitolajeja. Ilman taitoa ei kunnossa tai kehossa voi saavuttaa mitään pysyvää –enintään lyhyen huippuhetken ennen tulevia ongelmia. --- Kroppaa ei voi pakottaa toimimaan, se pitää saada toimimaan – ei tahdolla vaan taidolla "
Patrik Borg

Ei mulla oikeastaan ole tähän mitään lisättävää, näinhän se menee. Itsekuria vaaditaan ehkä jonkin yksittäisen lenkin tai treenin kohdalla, mutta pelkällä itsekurilla tai tsempillä ei pitkälle pötkitä. Ja mä henkilökohtaisesti ainakin tarvisin itsekuria siihen, että jätän sen treenin välillä tekemättä, enkä useinkaan itse treenaamiseen. Sitä taitoa vastaavasti tarvitsisin reilusti lisää!

Vielä loppuun ajatus, jota olen itsekin monesti miettinyt:
"Jos keho ei toimi tai liikunta aiheuttaa kipua, ajateellaan usein, että kyse on voiman puutteesta tai venyttelyn puutteesta. Ratkaisuna halutaan siis lisätä voimaa ja liikkuvuutta. Harvoin jos koskaan ajatellaan, että on kyse huonosti ajoitetusta tai liiallisesta liikunnasta."
Patrik Borg
Oon itsekin pistänyt merkille, että monesti ehdotellaan ongelmien ratkaisuksi lisää salia/venyttelyä tms.. Toki nää joskus voikin olla ratkaisu ongelmiin, mutta se riippuu niin ihmisestä ja ongelmasta. Jos ihminen ei koskaan venyttele tai treenaa lihaskuntoa, niin silloin varmaan näistä voi olla hyötyäkin. Mutta jos ihminen käy jo kuusi kertaa viikossa salilla, niin tuskin se seitsemäs kerta ratkaisee ongelmaa.

Tällaisia ajatuksia loppuviikkoon!

-----

Sitten koirajuttuja! Eilen piti olla alueellisen valmennuksen vika treenikerta. Iloksemme kuitenkin kuultiin, että treeneille olis mahdollista saada jatkoa, jos vaan halutaan. Jes! Vaikka kaikki järkkäily- ja aikatauluasiat on ollu tässä hommassa melkoisen sekavia, niin itse treeneistä oon kyllä tykännyt. Villellä on aika samanlainen treeni-ideologia kuin mullakin, joten treenit on kyllä olleet meille Danin kanssa tosi hyviä! Päästään keskittymään vauhtiin, eikä siihen ainaiseen tekniseen hinkkaamiseen. Toki sitäkin tehdään, mutta sopivissa annoksissa.

Eilenkin oli tosi kivat treenit. Siitäkin huolimatta, että unohdin varasukat kotiin, ja ne ensimmäiset kastui jo lämppälenkillä. ;) Treenattiin sitten ilman sukkia! Juostiin kovaa ja lisäksi treenattiin myös takaaleikkauksia, mitä käytän tosi harvoin Danin kanssa. Se nyt vaan liikkuu paremmin, kun olen edellä. Mut hyvä sitä takaa ohjaamistakin on treenata, ja saattaahan sekin lisätä koiran itseluottamusta, kun se saa mennä edellä.

Huomenna Tytille hierottavaksi. Tulee kyllä tarpeeseen, vaikka edellisestä kerrasta ei niin kauaa olekaan aikaa. Ollaan kuitenkin Danin kanssa oltu sen verran aktiivisia viime aikoina. Dippikin pääsee huomenna ekaa kertaa käsittelyyn. :) Tarkoituksena on toki vaan totuttaa sitä hierottavana olemiseen, ei niinkään tehdä itse hierontaa. Kuitenkin Tytti halusi ottaa sillekin tunnin ajan, että jos jotain löytyy, niin saadaan ongelma hoidettua saman tien. Nelliä ei hierota tällä kerralla. Se on pysyny tosi hyvässä kunnossa kolmen kuukauden hierontaväleillä, joten pitäydytään siinä. Hyvin sujuu tälläkin hetkellä kirmailut metsässä, eikä se kovin jumiselta näytä (siitä kyllä näkee sitten, kun se on kipeä). ;)

Näillä mietteillä kohti uutta viikkoa! Ja taas ollaan askeleen lähempänä kesää ja sulaneita latuja! ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti