keskiviikko 2. toukokuuta 2012

Still alive!

Elossa ollaan, vaikka blogin päivitysaktiivisuudesta vois jotain muuta päätelläkin. :p Kisattu ei olla, treenattu kylläkin. Danin anaali on parantunut hyvin, antibiooteista on vielä pari nappia jäljellä.

Viime viikolla oltiin Ojangossa epiksissä. Ja olipas masentavaa. Nellin kanssa ei päästy rataa nollalla läpi edes toisella yrittämällä, huoh. Eikä ollu edes vaikea rata. Ekalla kerralla muistaakseni ainakin 2 x hyl (putken väärä pää ja hypyn ohitus) ja vitonen kepeiltä (lähetin "kaukaa" ja N jäi käteen pyörimään). Tokalla kerralla tais ehkä tulla vaan yks hyl, samalta päällejuoksun jälkeiseltä hypyltä kuin ekallakin radalla. Olin jäljessä, enkä saanu koiraa törkättyä hypylle, ja Nelli tuli ohi. Hohhoi. Täytynee käydä jotkut skabat vielä ennen Jyväskylää..

Danin kanssa vaan yks yritys. Tuloksena ilmeisesti vitonen, kielto putkelta (?!?). Keinua ei ollu radalla, mut puomi oli ihan surkea. :( Himmasi ja jäi ylös. Aaargh! En vaan ollu tehnyt puomia pitkään aikaan, eikä lämppäesteillä ollut puomia. A oli hyvä, kun juoksin edellä. Välistävedot sentäs toimi molemmilla. Oho.

Niinulla Danin kanssa ei homma oikein pelittänyt. Puomi oli ihan ok, mut muuten en hommasta oikein mitään positiivista löytänyt.. On se jännä, miten oma fiilis vaikuttaa koiraan.. Oli nimittäin oma kinttu taas kipeä ja sitä piti varoa. Danihan sitte tietysti vaistos tämän varovaisuuden ja meni epävarmaksi. Höh. Tällä viikolla me kyllä varmasti unohdetaan kaikki varovaisuudet ja annetaan vaan mennä. :)

Jalka on siis kyllä ollut parempi nyt. Kävin vaan joku aika sitten fyssarilla, joka väänteli nilkkaa niin, että viikon verran teki kipeää kävelläkin. Nyt näyttää taas paremmalta.

Eilen kävin tekemässä ekat ulkotreenit Koiviksen kentällä. Nelli oli aika pähee! :) Danin kanssa tein vaan pikkupätkiä, ja keskityttiin lähinnä leikkimiseen ja hauskanpitoon. Mut hitsi, meninpä tekemään puomia, joka onkin ilmeisen liukas.. Dani nimittäin liukastui siinä tasaisella osalla sillä seurauksella, että tippui maahan! :( Tuli onneksi ihan jaloilleen. Mut eipä me tosiaan kaivattais mitään tämmösiä kokemuksia puomilta! Dani ei kyllä näyttänyt mitenkään järkyttyneeltä ja liikkui ton jälkeenkin hyvin. Onneksi ens viikolle on hieroja varattuna. Että nähtäväksi jää, jäikö koiralle traumoja. Ohjaajalle kyllä jäi..

Eipä meille kai muuta. Lenkkeilty ollaan ja Nelli on jatkanut syvien lihasten vahvistamista. :) Ja Dani on pienimuotoisella lihotuskuurilla. On jopa mun makuun tällä hetkellä vähän turhan hoikka.. Ei sillä onneksi oo ruokahalusta puutetta. :p Niin ja jokin aika sitten saatiin ihan loistavia uutisia: Riikka muuttaa Helsinkiin! Niin huippua!! :)

2 kommenttia:

  1. SUVI NYT PARANNA SE KINTTU KUNNOLLA TAI SÄ ET KOHTA OIKEESTI KÄVELE!!! PRKL!!!

    VastaaPoista
  2. No parannan heti, kun joku kertoo, miten se tapahtuu! Ei reagoi lepoon mitenkään, joten yhtä hyvin voin liikkua, kun ei siitä pahene. NII PRKL.

    :)

    VastaaPoista