maanantai 7. toukokuuta 2012

Worrying is like a rocking chair; it gives you something to do, but it gets you nowhere

Torstain treenit Niinulla meni Danin kanssa jo paremmin, huh. Tehtiin pikkupätkiä, ja mä keskityin juoksemiseen. Kyllähän se koirakin sitte kulki, kun ohjaaja hoisi oman hommansa. Ylläri. :)

Tokoiltu ollaan luvattoman vähän.. Ei vaan oo ollu aikaa. Jotain pientä ollaan kyllä tehty, mutta ei se voittaja kyllä tällä menolla valmistu. :D Kesällä ollaan ajateltu tsempata. Päästiin mukaan Koiviksen valmennusryhmäänkin, jossa kouluttajana kerran kuussa Ansu Leiman. Kivaa!

Sunnuntaina saatiin sit meidänkin ryhmän osalta alueellinen vamennustoiminta käyntiin. Mehän ollaan (=oltiin) Danin kanssa training to win -ryhmässä. Myös target team 3 oli meidän kanssa treenaamassa eilen, kun molempia koutsaa Liukan Ville. Ryhmäjaothan meni sit Villen ja ryhmäläisten toiveesta ihan uusiksi, mikä on varmasti ihan hyvä juttu. Saatiin samantyyppiset koirat samoihin ryhmiin. Me päästiin Danin kanssa "vauhtiryhmään". :) Ideana tässä ryhmässä on, että siinä on koiria, jotka voisivat juosta kovempaa radalla. Koirat eivät siis käytä kaikkea kapasiteettiaan radalla etenemiseen. Just meidän ryhmä siis (saatoin itse vähän myötävaikuttaa tän ryhmän kokoamiseen.. :D)! Ideana on, ettei ruveta jankkaamaan pelkkää ohjaustekniikkaa, vaan keskitytään vauhtiin. Kuulostaa hyvältä!

Eilen sitten mittailtiin koirien vauhtia kontakteilla, kepeillä ja hyppysuoralla. Lisäksi testattiin ohjaajien kuntoa. :) Mittailut todisti sen, minkä olen kyllä jo tiennyt: me annetaan kovin paljon tasoitusta muille kontakteilla. Suoranopeus Danilla oli ihan vertailukelpoista, kepit jopa meidän ryhmän nopeimmat (vedätin). Mut ne kontaktit.. :/ Puomi oli hemmetin hidas, samoin keinu. Eikä aakaan nopea ollut, vaikka siinä päästiinkin lähelle muita. Jotain tarttis tehdä... Ohjaajien kuntoa testattiin viivajuoksulla (piippauksella pitää olla viivalla ja piippausten väli lyhenee, kun aikaa kuluu). Ollaan tätä joskus koulussa tehty, mut yhtään en muista, mitä tuloksia oon saanu. Muistan vaa, että olin aina vikana jäljellä ja muut sitte katseli, kun siinä hikoilin ja puuskutin. :D Nyt olin kuitenkin aika huono. :/ Tähän tosin saattoi vaikuttaa se, että kävin lauantaina juoksemassa HCR:n, jonka vetäisin oman mittapuun mukaan aika reippaasti. Oli jalat pikkasen vielä hapoilla. :D Mutta jäipähän petrattavaa ensi kertaan! Nyt siis tuloksena 9,06 min. Varmaan luovutinkin liian helposti, kun muut oli siinä ryhmässä jo lopettaneet, niin ei ollu tsemppaajaa..

Hyvältä siis vaikuttaa tämä toiminta! Katsellaan, miten homma lähtee käyntiin. :)

2 kommenttia:

  1. Mekin tehtiin valkkuryhmän puitteissa tuo piip-testi, tosin itse en flunssan takia osallistunut. Kuulemma 10min olisi sellainen tavoite jokaiselle agilityohjaajalle, joten ei sulla kaukana ollut, varsinkin jos oli HCR takana! Itse en varmaan pystyisi puolta tuosta juoksemaan ;)

    VastaaPoista
  2. Hah, no meidän isosta ryhmästä tais yks päästä yli ton 10 minuutin! :D Kyl mä luotan kovasti siihen, et se HCR vaikutti. Jalat oli niin hapoilla, ettei ois tehny mieli ottaa yhtään juoksuaskelta.. Ja edelleen mm. rappusissa kulkeminen tekee kipeää. :p

    VastaaPoista