tiistai 8. tammikuuta 2013

Uuden vuoden ja alkuvuoden touhuilut

Onhan tosta uudesta vuodesta jo aikaa, mutta kun ei oo ehtinyt päivittämään blogia sen jälkeen. Aattoilta vietettiin meillä kotona rauhallisissa merkeissä. Vaihtoehtona oli mennä koirien kanssa kaverille; kaksioon jossa asuu myös kissa, juoksuinen porokoira (jotka eivät Nellin kanssa "oikein tule toimeen") sekä puolivuotias lapsi, jonka pitäisi saada nukkua. Veikkaan, että tästä olisi tullut vähemmän rauhallinen uusi vuosi. ;) Niinpä päätin pysyä kotona. Sehän ei mikään vaihtoehto ollutkaan, että olisin lähtenyt johonkin ilman koiria.

Käytiin kyllä vielä aattona treeneissä (klo 17-18) ja sen jälkeen pienellä lenkillä treeniporukan kanssa. Paukuttelut kuului kauempaa, eikä kukaan ampunut ihan vieressä, teollisuusalueella kun oltiin. Mun koirista Nelli oli ainoa, joka osoitti huomanneensa paukkeen; vähän pälyili ympärilleen. Pojat eivät reagoineet mitenkään. Dippi ei reagoinut raketteihin koko iltana edes pahimman paukkeen aikaan. Danin piti välillä sisällä pöhistä, ulkona ei ollut ongelmaa.. Tosi ihana oli kyllä huomata, että pentu oli noin rento! :)

Dipin kanssa aloitettiin agilitykurssi viime viikolla. :D Siis kierrellään siivekkeitä, juostaan niiden välistä ja leikitään. :) Kouluttajana toimii Korhosen Maiju, huippua! Dippi oli taas vallan pätevä ja toimi vieraassa hallissa ihan normaalisti, eli oli kovin hurrrja. ;) Kädet oli taas treenien jälkeen sen näköiset, että leikitty on. Kun ei aina osu just siihen leluun.. ;) Treeniaika ei meillä ole mikään ihanteellinen (perjantai-iltana klo 21.30-22.30), mutta ei anneta sen häiritä!

Piti vielä laskea itselle muistiin tilastoja niistä parista kisassa, joissa ollaan vuoden aikana käyty. Tässäpä ne:
Dani: 28 starttia/11 nollaa --> nollaprosentti 39.
Nelli: 14 starttia/9 nollaa (joissa mukana yksi tripla- ja yksi tuplanolla) --> nollaprosentti 64.

Siinäpä meidän kisailut. Josko ensi vuodelle saisi enemmän startteja? Tai sitten ei, katsellaan. :)

Loppuun vielä "pari" sanaa ei-koirajuttuja. Viime kerralla fyssarikäynnin yhteydessä löytyi uusi ongelma. Tuolla "ongelma-alueella" (l. nivusessa ja lonkassa) on moni lihas ihan totaalisessa krampissa. Hieromisesta ei tullut mitään, kun sattui ihan pirusti. Koitettiin laittaa sinne akupunktioneuloja, mutta ei siitäkään oikein tullut mitään, kun neulat vaan lävistivät ihon, eivätkä menneet sinne tukossa olevaan lihakseen.. :D (Fyssari ei ollut uskoa silmiään..) Kiva, en tosiaan oo tajunnut, millaset jumit siellä on! Aika koomista jopa, et tarkkailen silmä kovana koirien lihaskuntoa ja mahdollisia jumeja, eivätkä säännölliset fyssarikäynnit (ei oo ilmasta) tunnu ollenkaan pahalta. Itsestäni en sitten jaksa pitää ollenkaan huolta. Pitäis ehkä.. :)

Semmosta kuuluu meidän alkuvuoteen. Mukavaa viikkoa kaikille!

3 kommenttia:

  1. Just niin tuttua - koirista kyllä huolehditaan,
    muutei omasta huollosta! Itsekkin kävin osteopaatilla nyt
    syksyn aikana kolmesti ja
    ensi viikolla taas. Oli meinaan tarvetta ja paljon! ;)

    Hyviltä näyttää teidän nollaprosentit! :)
    Ja tsemiä Dipin agikurssille! Jos jaksat rapsata mitä teette,
    niin kiinnostaa! ;)

    VastaaPoista
  2. Taitaa mennä aika monella koiraharrastajalla noin. :) Ei kyllä saisi! Itselläkin kuitenkin tulee "jonkin verran" (eli aika paljon) liikuttua, niin kyllähn siihen vastapainoksi pitäisi kai jollakin tavalla kropanhuoltoakin harrastaa. Mutkun ei muka oo rahaa, eikä aikaa jne.. :) Tähän asiaan kyllä panostetaan tulevaisuudessa!

    Nellin prosentit varsinkin näyttää kovin hyviltä. Mua niin harmittaa meidän tilanne. Nelli on nyt monesti Danin treeneissä päässyt tekemään rataa ilman rimoja, kontakteja ja keppejä, kun harjoittelen ensin sen kanssa ohjaukset. ;) Toinen on niin liekeissä aina!

    Joo kertoilen kyllä satunnaisesti Dipin kurssikuulumisia. Kokemuksesta tiedän, etten saa joka treenistä kirjoitettua tänne raporttia, mut jotain yhteenvetoa kyllä kerron. :)

    Meitäkin kovasti kiinnostaa teidän ja varsinkin Jesperin touhuilut, joten blogipäivityksistä tykätään täälläkin! ;-)

    VastaaPoista
  3. Täältäkin kovasti toivotaan mahdollisimman yksityiskohtaisia sepustuksia Maijun pentuagitreeneistä :)

    VastaaPoista