sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Kisat ja mietteitä

Käytiin eilen Danin kanssa kisaamassa HSKH:n kisoissa Vuokkoset-areenalla. Tuntuu, että edellisistä kisoista oli taas ikuisuus.. Mentiin kaks agirataa (hyppäriä ei ollu tarjolla). Tuomarina toimi Saviojan Anne, ja ai että mä tykkään Annen radoista! Musta on kivaa, että kolmosten radoillakin saa joskus myös edetä, eikä radat ole vaan takaakiertoa toisensa perään. Varmastihan se riippuu koirasta, minkälainen rata kellekin sopii, mutta meille ei tee ollenkaan hyvää sellaset pyöritysradat, missä ei saa juosta ollenkaan suoraan.

Mutta sit niihin ratoihin. Ekalla radalla heti tokana esteenä oli puomi, mikä oli kyllä taas ihan syvältä. :( Oikeesti mä olisin ehtiny käydä juomassa kahvit sillä välin, kun D juoksi päähän asti. Puuh. Tähän varmasti vaikutti se, että puomi oli heti alussa, eikä oltu päästy vielä vauhtiin. Lisäksi jouduttiin hengaamaan siellä lähtökarsinassa ties kuinka monen koirakon ajan, enkä pystynyt viritellä Dania oikeaan moodiin. Sille kun tekis hyvää repiä lelua tyyliin lähtöviivalle asti. Mut näitäkin pitää treenata! Myös keinu oli huono (pysähtyi ennen kontaktia). Hitsi näiden kanssa! Tuntuu, että treenillä ei saada nyt mitään tulosta aikaan. Kyllä se nykyään treeneissä esittelee jo ihan hienojakin keinuja ja puomeja, mut näköjään kisatilanteessa voi palata vanhaan tyyliin. Pöh. Muuten rata eteni ihan kivasti ja kepeille taipui hyvin. Sitten mä mokasin kahdella rinnakkaisella hypyllä. Eka oli takaakiertona, toka musta poispäin. Nää on ollu meille tosi vaikeita, kun D niin helposti luiskahtaa tokan hypyn taakse. No nyt mä sitten varoin tuota ja olin erittäin pahasti jäljessä sen tokan hypyn ohjauksessa. Sanoin vielä ihan turhan "tässä" -käskyn estääkseni sen, ettei mene hypyn taakse. No ei mennyt, mut ei mennyt hyppyäkään. Teki kyllä just niin kuin ohjasin. Hieno koira, p*ska ohjaaja siis. :P Loppuradassa ei ihmeempiä. Video radasta.

Toka rata alkoi suoralla putkella (no siis se tuli hypyn jälkeen), kivaa! :) Putken jälkeisessä pyörityksessä Dani oli erittäin hidas. Siinä tuli mulle joku pieni mietintähetki, ja Danihan reagoi siihen heti noin. Se on niin hassua, miten se voi lukea mua niin tarkkaan! En saa yhtään jäädä miettimään mitään ohjauksia, radan jatkumista tms., vaan on vain pakko juosta ja koittaa vaikuttaa siltä, että tietää, mitä on tekemässä. Siispä itselle pieni asenteenmuutos, niin koirakin sai vauhtia. Keppien jälkeisen putken ohjasin jotenkin ihan hassusti, mut meni kuitenkin oikeeseen päähän. Ja hei, välistäveto onnistui! No joo, oli kyllä vähän limittäin noi hypyt, mut kyllä niillä nähtiin paljon virheitä. Puomi oli nyt ihan radan lopussa, ja Danilla oli kyllä paljon paremmin vauhtia. Ihan satavarma en ole, että tuliko jopa kontaktin yli. Musta se näyttää videoltakin vähän siltä. Kuitenkaan ei saatu siitä hylkyä, ja kuuluttajakin mainitsee hienon puomin kontaktin.. No meille oikeestaan se ja sama. Mieluummin niin, että jarrut toimii vähän myöhässä kuin siten, että alkaa valmistella pysähdystä jostain puolesta välistä puomia.. Eli eipä kyllä yhtään haittaa, vaikka olisikin tullut yli. Pikemminkin päinvastoin! ;) Ansaputkikin ohitettiin, ja nollalla maaliin. Aika nyt ei taas riittänyt mihinkään sijoituksiin (6.). Video.

Dippi pääsi Danin ratojen välissä ja jälkeen hengailemaan halliin. Oli siinä pienellä pennelillä ihmeteltävää, kun joka puolella tapahtui vaikka mitä, ja kaikkea olisi pitänyt ehtiä seurata! :) Reippaasti se kuitenkin seuraili tapahtumia eikä juurikaan välittänyt kuulutuksista, haukkuvista koirista tms. Tehtiin myös tuttavuutta pienen Wii-sheltin kanssa. Ja tottakai pentu pääsi myös monen ihmisen rapsuteltavaksi. :)

Äänistä tuo ei näytä muutenkaan juuri välittävän. Lainasin Katalta sellasta Sounds scary -cd:tä (:D), missä on kaikkia "pelottavia" ääniä sateesta ukkoseen, ilotulitusraketteihin ja rämisevään tynnyriin. Soitin sitä koirille melko kovalla äänellä tässä yksi ilta, eikä kukaan juuri kiinnittänyt koko hommaan mitään huomiota. Oli siinä just leikit kesken. :) En oo arjessakaan huomannut, että mihinkään paukkeeseen reagoisi. Hyvä niin!

Ekoilla rokotuksilla käytiin Dipin kanssa viime maanantaina. Reippaasti pentu käyttäytyi eläinlääkrissäkin ja itse pistosta ei edes huomannut. :) Painoa oli silloin maanantaina, tasan 12-viikkoisena, 3100 g.

Mut sit niihin mietteisiin. Oon tässä viime aikoina pohdiskellut aika paljonkin meidän agiliitelyjä Danin kanssa. Tuntuu, et viimiset puoli vuotta meidän harrastaminen on ollut lähinnä taitojen ylläpitoa, eikä olla kehitytty mihinkään. Suurin syy tähän on se, että kaikkea on pitänyt tehdä oman koiven sallimissa rajoissa. Itsenäiset treenit olen pyrkinyt pitämään mahdollisimman kevyinä ja tosiaan vahvistamaan vaan niitä jo olemassa olevia taitoja (keppejä, kontakteja, ohjauksia parilla esteellä jne.). Kisattu ollaan todella vähän (koska tää jalka ei tykkää kisoista). Nyt ollaan jokunen viikko käyty Niinulla, mutta ei sekään oo tuntunut hyvältä. Mietin perjantaina, et ei taas kyllä oo mitään järkeä mennä kisaamaan, kun sattuu. Siis ei satu ollenkaan niin paljon kuin kesällä, mut ei tuo hyväkään ole. En usko, että ne pari rataa nyt vaikuttaa tuohon milläänlailla, mutta ne on ne lämmittelyt, mitkä tuota rasittaa. En vaan osaa ottaa lämppälyjä kovin kevyesti, vaikka kuinka yritän.

Tästä päästiinkin sitten siihen ajatukseen, että pitäiskö meidän nyt oikeasti pitää ihan kunnon tauko agilitystä? Kun eihän tästäkään mitään tule, että koko ajan mennään ihan puoliteholla! Oon suht optimistinen jo tän jalan suhteen ja kuvittelen, että kyllä se viimeistään vuoden loppuun mennessä on kunnossa. (Kuulostaa varmaan jonkun mielestä pitkältä ajalta, mut ei se oo. Ei verrattuna siihen, mikä aika tästä ollaan jo kärsitty.) Nyt, kun tuntuu, että tää saattais jopa parantua, niin ehkä voisin yrittää sen ajan olla levossa juoksematta. Kun eihän se agilitytauko tee ollenkaan huonoa koirallekaan ja jossain vaiheessa vuotta se täytyisi kuitenkin pitää. Vaikka ollaankin nyt aksailtu kevyemmin, niin silti sellainen ihan totaalitauko täytyy pitää myös. Että josko sen aika olisi nyt?

Tää nyt oli tosiaan vaan sellasta mietintää vielä. Kahden viikon päästä olisi BAT:in kisat, minne mulla olis kaksi lahjakorttia. Nää on viimiset kisat, kun ne on voimassa (mulla on ollu kaksi vuotta aikaa käyttää ne, mut en oo siinä ajassa muka päässyt BAT:in kisoihin?!). Sehän olis aikamoista tuhlausta kyllä jättää ne käyttämättä. ;) Mut josko sen jälkeen sitten miettisi sitä taukoa. Eikä tässä välissäkään tekisi muuta, kuin vahvistaisi niitä kontakteja (siis jos päästään mihinkään niitä vahvistamaan, kun on treenimahdollisuudetkin nyt aika olemattomat. :/) Niinun kurssi loppuu kai joskus marraskuussa. Ja mulla on joka tapauksessa toiveistani huolimatta lätkitty iltavuoroja joillekin keskiviikoille, eli kaikille kerroille en pääse kuitenkaan. Että josko nyt vaan sit taukoilis ja katsois agilityä uudestaan sitten, kun ei satu. YHTÄÄN. (Jalastahan otettiin uusi magneettikuva viime viikolla: on se paranemassa, mut kunnossa se ei ole. Eikä se siltä tunnukaan..)

Kuulostaa kovin ankealta nyt tää kaikki. Jokin aika sitten en olis voinu kuvitellakaan kirjoittavani tällaista tekstiä. Mut kai tähän kaikkeen on vaan nyt jo niin tottunut. Lisäksi mulla on tullut entistä selkeämmäksi se ajatus, että meidän ei tarvitse saada aikaan yhtään mitään. Dani on mulle ihan äärettömän tärkeä koira, eikä siihen milläänlailla vaikuta se, kuinka monta nollaa se tekee tai on tekemättä. Oikeastaan se ei enää tunnu ollenkaan tärkeältä asialta. Voidaan ihan hyvin lähteä Kirkkonummelle vain turistiksi. Kaiken tän jälkeen tärkeältä tuntuu kovin moni muu asia kuin nollien kerääminen. Haluan, että päästään joskus kunnolla vielä nauttimaan agilitystä. Että saisin takaisin sen innon, kun kesken työpäivänkin huomaat miettiväsi jotain ohjauskuviota ja seuraavia treenejä. Nyt se ei oo ollut sellaista. Viime ajat on vaan pohdittu, että kannattaako ylipäänsä treenata, missä kunnossa jalka on. Ei sen näin kuulu mennä, tosiaankaan. :/

Toisaalta tää tuntuu aika vapauttavalta. Mulla on jostain kumman syystä ollut pakkomielteenä toi nollien keräys ensi kesää varten. Nyt kun tajusin tämän ja totesin, että se ei tosiaankaan ole mikään elämämme päämäärä, niin tuntuu helpommalta. Nollat tulee, jos on tullakseen ja jos päästään kisaamaan. Jos ei tule, niin sitten ne ei tule. Se siitä. :) Dani on vasta 4-vuotias, joten me ehditään kyllä. Ja kun mä tiedän, et Dani on ihan tyytyväinen elämäänsä, vaikka siihen kuuluisi vain lenkkeilyä ja tokoilua. Sehän se on tärkeintä. <3

Puuh. Tulipa vuodatus.

4 kommenttia:

  1. oikeesti, anna sen jalan parantua. Mua niiiiiin harmittaa tuon oman polven kohtalo.

    Mä oon kisannut Väinön kanssa yhdet kisat SM-kisojen jälkeen, meillä on siis 1 nolla ensi kesää varten :D Pakko myöntää, että nollien keruu kävi eka kertaa mielessä vasta viime viikolla. En oo stressannu sitten yhtään. Tuli tarve pitää kisataukoa Väinön kanssa, joten pidin. Vaikka se venähtikin aika moneksi kuukaudeksi. kyllä mä silti aion ne nollat kerätä ensi vuoden puolella, ja niin keräät sääki, ehjällä kintulla ;) Hei mieti, se tarkoittaa parhaimmillaan vain 2-3 kisaa ;D

    VastaaPoista
  2. No kuule meidän nollaprosentilla pari kisaa ei riitä yhtään mihinkään. :D Mut kuten sanottu; nollat tulee, jos on tullakseen. Ei oo kuolemaksi, vaikka ei sm:iin päästäiskään. :)

    Kävin tänään Dextrassa ihan pätevällä ortopedillä, ja se kyllä sai mut aika vakuuttuneeksi siitä, et nyt täytyis olla juoksematta. Sanoi, et melkein mitä tahansa muuta voi tehdä, mut ei juosta. Kaisse on sit vaan tyydyttävä kohtaloonsa ja odotettava. Pöh.

    VastaaPoista
  3. Hienoa Suvi! Nyt kuulostaa hyvältä samalla asenteella eteenpäin. Aikaa on.

    VastaaPoista
  4. No kyllähän tää tekee todella tiukkaa, mut faktat on faktoja ja niiden mukaan on mentävä. Enemmän sitä aikaa taitaa mennä hukkaan, jos en anna tän parantua ja teen puolikuntoisena. On tässä tullut todettua, et se ei oo ihan toimiva ratkaisu. ;)

    Mut kiitos vaan kommentista! Hyvä kuulla, et muidenkin mielestä kuulostaa fiksulta. :)

    VastaaPoista