Nopeasti lyhyt hehkutuspostaus. Meillä oli tänään aluevalkkutreenit Danin kanssa. Ja voi sitä fiilistä, minkä noista treeneistä sai!!! Dani oli vaan niin päheä (ohjaaja ei niinkään..). Teki duunia ihan loistavalla vireellä ja keinukin oli todella hyvä! Ja siis kun nää treenit on sattuneesta syystä ollut niin pitkään tauolla, niin jokaiseen treeniin suhtautuu nyt ihan eri tavalla kuin ennen. Ne ei ole vaan yhdet treenit muiden joukossa, vaan Treenit, joita odotetaan, joihin valmistaudutaan, joista nautitaan täysillä ja joissa keskitytään koko ajan intensiivisesti tekemiseen. Kun huomaa, etteivät asiat ole itsestäänselvyyksiä, niin niitä oppii arvostamaan ihan eri tavalla.
Koko ajan mulla on kuitenkin pelko takaraivossa siitä, että tää ihanuus ei jatku. Että jalka ei kestä treenejä ja kipeytyy uudestaan. Pakko nyt vaan ottaa maltilla vielä. Ja nauttia täysillä näistä (suht) kivuttomista ihanista hetkistä agilityn parissa. :)
Menee nyt jo aikamoiseksi ällöherkistelyksi, mut paljastetaan nyt, että mua oikeesti rupes ihan itkettämään kotimatkalla. Ilosta. Tää on niin just sitä, mitä mä oon kaivannut. Mitä en oo pystynyt tekemään ihan liian pitkään aikaan. Oon vaan kuunnellut kaverien tarinoita treeneistä ja kisoista, mutta en oo itse päässyt niitä kokemaan. Nyt mä taas muistin sen fiiliksen, minkä treenit parhaimmillaan voi saada aikaan. Huh, jotain ihan parhautta nähdä, kuinka koira nauttii tekemisestä ja toimia saumattomassa yhteistyössä sen kanssa . <3
No niin, eiköhän siinä nyt ollut jo tarpeeksi herkistelyä. :D Aika monta riviä tekstiä, asiaa ehkä kovin vähän. :p Mut pitipä nyt päästä jakamaan osa tästä fiiliksestä ja voi sitten itsekin muistella jälkeenpäin.
Niin ja Dipillä on Mörköikä. Isolla ämmällä. Ohitukset menee jo paremmin, mut muuten pöhisee kaikelle mahdolliselle, mm. maassa olevalle muovipussille, lumen alta pilkottavalle kivelle (!) ja ruutunauhoja korjaavalle Katalle. Eipä tuossa mitään, on ennemminkin jo hieman huvittavaa. :D Menee varmasti iän myötä ohi.
Kivaa viikkoa kaikille! Täällä lomaillaan koko ensi viikko! Huippua!
sunnuntai 24. helmikuuta 2013
keskiviikko 13. helmikuuta 2013
Verta, hikeä, hyvää fiilistä ja vihdoin niitä kuviakin!
Mut ei sentään kyyneleitä! ;) Sitä verta suihkusi onneksi vaan itseltä, kun Dippi osui viime perjantaina Maijun treeneissä hampallaan kivasti johonkin hiussuoneen. Ai hitsi, ei meinannut tyrehtyä sitten millään. Ei ne mun kädet edelleenkään meinaa pysyä ehjänä treenatessa, vaikka parempaan suuntaan ollaan senkin asian kanssa jo menty.
Hikoiltu ollaan Danin kanssa nyt muutamissa viime treeneissä. On ollu ihan huippuhyviä treenejä, ja Danin vire mitä mahtavin! Ainoa miinus on tuo meidän keinu. Oikeesti alan kohta menettää toivoni sen kanssa. Ollaan nyt hinkattu sitä pitkään ja hartaasti, aina vaan pari toistoa per treeni, jottei vauhti laske. Välillä tekee ihan supermahtavia keinua, mut välillä palaa takaisin vanhaan suoritusmalliin (= pysähtyy jo ennen kontaktia). Ja jos vahingossa tulee mielestään liian pitkälle, niin seuraava toisto on varmasti tosi huono. Tiedän, etten koskaan saa siitä täydellistä, mutta toivoin vähän enemmän. Jos noi kaikista huonoimmat toistot saisi sieltä karsittua. Ei vaan oo enää itsellä keinoja. Ehkä Dani vaan haluaa varmistella sen, ettei tuu liian pitkälle tai jotain. Pöh.
Ja takaisin iloisempiin aiheisiin. Danin treenien lisäksi hyvää fiilistä ovat tuottaneet Dipin treenit. :) Ollaan jopa tehty ihan muutaman esteen "ratoja". :D Tosin mua kyllä rupes kovasti ahdistaa, kun katselin kaverin samanikäisen pennun menoa.. Tekivät jo kaikkia hienoja ohjauskuvioita niin pätevinä. Huh. Mutta jokainen etenee omaan tahtiinsa, ja mikäs kiire meillä tässä on. Pääasia, että treeneissä on kivaa! :) Ja sitähän meillä on ollut. :)
Vielä pieni maininta eilisistä Vapun treeneistä. Kyseessä siis motivaatiokurssin kolmas ja viimeinen kerta. Tehtiin edelleen häiriötreeniä, nyt vaan vähän isommilla häiriöillä (enemmän koiria ja lähempänä). Pentunen oli niin pätevänä! Oikein itsekin yllätyin siitä, kuinka hyvin keskittyi. Toki otti jonkin verran häiriötä pahimmissa paikoissa, mutta palautui aina nopeasti itse eikä pöhissyt yhtään. Toivottavasti tää olis nyt pysyvää, eikä vaan joku yhden kerran hairahdus. :D
Ja loppuun vielä niitä luvattuja kuvia:
Hikoiltu ollaan Danin kanssa nyt muutamissa viime treeneissä. On ollu ihan huippuhyviä treenejä, ja Danin vire mitä mahtavin! Ainoa miinus on tuo meidän keinu. Oikeesti alan kohta menettää toivoni sen kanssa. Ollaan nyt hinkattu sitä pitkään ja hartaasti, aina vaan pari toistoa per treeni, jottei vauhti laske. Välillä tekee ihan supermahtavia keinua, mut välillä palaa takaisin vanhaan suoritusmalliin (= pysähtyy jo ennen kontaktia). Ja jos vahingossa tulee mielestään liian pitkälle, niin seuraava toisto on varmasti tosi huono. Tiedän, etten koskaan saa siitä täydellistä, mutta toivoin vähän enemmän. Jos noi kaikista huonoimmat toistot saisi sieltä karsittua. Ei vaan oo enää itsellä keinoja. Ehkä Dani vaan haluaa varmistella sen, ettei tuu liian pitkälle tai jotain. Pöh.
Ja takaisin iloisempiin aiheisiin. Danin treenien lisäksi hyvää fiilistä ovat tuottaneet Dipin treenit. :) Ollaan jopa tehty ihan muutaman esteen "ratoja". :D Tosin mua kyllä rupes kovasti ahdistaa, kun katselin kaverin samanikäisen pennun menoa.. Tekivät jo kaikkia hienoja ohjauskuvioita niin pätevinä. Huh. Mutta jokainen etenee omaan tahtiinsa, ja mikäs kiire meillä tässä on. Pääasia, että treeneissä on kivaa! :) Ja sitähän meillä on ollut. :)
Vielä pieni maininta eilisistä Vapun treeneistä. Kyseessä siis motivaatiokurssin kolmas ja viimeinen kerta. Tehtiin edelleen häiriötreeniä, nyt vaan vähän isommilla häiriöillä (enemmän koiria ja lähempänä). Pentunen oli niin pätevänä! Oikein itsekin yllätyin siitä, kuinka hyvin keskittyi. Toki otti jonkin verran häiriötä pahimmissa paikoissa, mutta palautui aina nopeasti itse eikä pöhissyt yhtään. Toivottavasti tää olis nyt pysyvää, eikä vaan joku yhden kerran hairahdus. :D
Ja loppuun vielä niitä luvattuja kuvia:
| Kaikki yhdessä koossa. |
| Pojat |
keskiviikko 6. helmikuuta 2013
Puoli vuotta mittarissa!
Dippi täyttää tänään 6 kk! Ei siis ole mikään ihan pikkupentu enää. :) Tässä kohtaa tavallisesti sanotaan, että aika on mennyt hurjan nopeasti, mut musta ei nyt kyllä tunnu siltä. Ennemminkin tuntuu, että tuo on ollut osa meidän laumaa jo iät ja ajat. Jotenkin en edes muista enää, millaista oli aikana ennen Dippiä. Vaikka en mä tosiaan voi sanoa mitenkään liian hyvin sanoa tuntevani tuota koiraa, mutta toki jotain osviittaa oon luonteesta jo saanut.
Dippi on kyllä taas niin erilainen persoona kuin kumpikaan mun vanhemmista koirista (no ylläri..). Saa siis taas oppia uuttta ja kohdata uusia haasteita. ;) Oon kyllä pääasiassa ollut hurjan tyytyväinen tuohon pentuun! Se on riittävän aktiivinen ja vilkas, mutta osaa kyllä rauhoittuakin. Ainakin välillä. :D Dippi myös palkkautuu hyvin sekä namilla että lelulla, mikä on tietty ihan mahtava juttu. Itse kun haluan, että pystyn käyttämään molempia palkkaustapoja treenattavan asian mukaan.
Tuo vilkkaus on se juttu, mikä tulee ensin mieleen, kun miettii Danin ja Dipin eroja. Dippi ehtii tarjota ja tehdä kymmenen asiaa siinä ajassa, missä Dani tekee yhden. Tämähän ei siis ollenkaan ole huono juttu, mutta asettaa ohjaajalle hieman haasteita. :) Ei Dippi siis todellakaan mikään ylivilkas ole, varmaan ihan tavallinen rotunsa edustaja. Mutta kun oon nyt tottunut Daniin, joka kuitenkin tekee asiat verkkaisemmin. Toki Dipin kanssa oon myös alusta asti panostanut itsenäiseen tarjoamiseen naksutteluhetkien yhteydessä. Tätä en ehkä Danin pentuaikoina niin osannut tai ainakin olin vähän pulassa, kun Dani vaan seisoi paikallaan, tapitti silmiin ja odotti ohjeita. :)
Oma kömpelyys tuli kyllä taas todettua viimeksi Vapun kurssilla. Siis kuinka vaikeaa voi olla heittää koiralle lihapullan pala oikeaan aikaan ja oikeaan suuntaan?! Voin kertoa, että se saattaa osoittautua yllättävän hankalaksi. Tulipa kyllä oikeasti kömpelö olo. :D Olin myöhässä, viskoin nameja minne sattuu eikä koordinaatio käsien välillä pelannut ollenkaan. Tehtävänä oli siis ottaa nami toisesta kädestä ja heittää se koiralle toisella kädellä ilman, että tulee mitään houkutteluja (koira ei saanut tajuta, että kädessä on namia). Tähän yhtälöön kun vielä lisää hihnan, niin säätämiseksi meni. :p Kiva siinä sitten pennun yrittää ymmärtää, mitä siltä halutaan.
Aiheena meillä tossa Vapun kurssin tokalla kerralla oli siis häiriöt. Tää oli ihan mun oma toive, kun tuntuu, että niitä meidän täytyy treenata paljon. Ihmishäiriössä tekeminen onnistui ihan hyvin, mutta lähelle tuotu (ääntelevä) bc aiheutti Dipissä pöhinää ja jopa haukkumista. Tuo on just ihan tyypillistä; Dippi ottaa kontaktin, pöhähtää koiralle ja ottaa kontaktin uudestaan. Kaikki tämä tapahtuu niin lyhyessä ajassa, että ohjaaja on tässä vaiheesa reagoimassa ensimmäiseen asiaan. Hmm. No, kyllä se aika nopeasti rentoutuikin ja pystyi keskittymään paremmin ohjaajaan. Näitä on kyllä treenattava lisää. Sama juttuhan se on lenkilläkin tuon pöhinän kanssa. Puhuttiin kyllä Vapunkin kanssa, ettei siihen ääntelyyn kannata nyt niin kiinnittää huomiota. Katsotaan, jos jäisi iän myötä pois. Positiivisen vahvistamisen kautta siis mennään ja palkataan paljon kontaktista ja hiljaisuudesta.
Muuten meille ei kuulu kummempia. Dippi on nyt ollut mukana aika pitkilläkin lenkeillä jo, kun tuntuu, ettei se väsy ollenkaan.. Toki on varmaan 80% ajasta vapaana, eli pitkät hihnalenkit jätetään myöhemmälle iälle. Tosi hyvin vieläkin kulkee mukana vapaana ollessaan, eikä tee omia retkiään kovin kauas, vaikka isommat koirat pitäisivätkin vähän laajempaa reviiriä. Koitetaan pitää tämä!
Että todella tyytyväinen olen tuohon pentuun! <3 Ne muutamat pienet haasteetkin vaan opettavat mulle uutta. Kuvia mulla ei nyt TAASKAAN ole, kun töissä tätä kirjottelen. Mun piti ottaa niitä ennen tänne tuloa, mutta asiat ei sitten menneetkään ihan niin kuin olin suunnitellut.. :D Olin siis tulossa treeneistä ja matkalla päätin vielä poiketa metsässä tekemässä pienen lenkin. Ajoin sellaselle parkkikselle, mikä on yhden hiihtoladun varressa. Kääntyessäni siihen parkkikselle tajusin, että sitä ei oltu aurattu. En voinut peruuttaa, kun takana oli iso ja vilkasliikenteinen tie. No yritin siinä sit vaan heittää ympäri, mut yritykseksi jäi; auto ei liikkunut enää mihinkään.. Siinä sit meni vähän aikaa, kun sellasen komean nuoren miehen kanssa sitä autoa yritettiin saada liikkeelle. Onnistui kyllä lopulta, mutta valokuvia en ehtinyt ottaa. Kelvannee selitykseksi? ;D Mut kyllä mä pyhästi lupaan tässä lähiaikoina saada niitä kuvia tänne. :)
Mukavaa viikonlopun odotusta kaikille!
Dippi on kyllä taas niin erilainen persoona kuin kumpikaan mun vanhemmista koirista (no ylläri..). Saa siis taas oppia uuttta ja kohdata uusia haasteita. ;) Oon kyllä pääasiassa ollut hurjan tyytyväinen tuohon pentuun! Se on riittävän aktiivinen ja vilkas, mutta osaa kyllä rauhoittuakin. Ainakin välillä. :D Dippi myös palkkautuu hyvin sekä namilla että lelulla, mikä on tietty ihan mahtava juttu. Itse kun haluan, että pystyn käyttämään molempia palkkaustapoja treenattavan asian mukaan.
Tuo vilkkaus on se juttu, mikä tulee ensin mieleen, kun miettii Danin ja Dipin eroja. Dippi ehtii tarjota ja tehdä kymmenen asiaa siinä ajassa, missä Dani tekee yhden. Tämähän ei siis ollenkaan ole huono juttu, mutta asettaa ohjaajalle hieman haasteita. :) Ei Dippi siis todellakaan mikään ylivilkas ole, varmaan ihan tavallinen rotunsa edustaja. Mutta kun oon nyt tottunut Daniin, joka kuitenkin tekee asiat verkkaisemmin. Toki Dipin kanssa oon myös alusta asti panostanut itsenäiseen tarjoamiseen naksutteluhetkien yhteydessä. Tätä en ehkä Danin pentuaikoina niin osannut tai ainakin olin vähän pulassa, kun Dani vaan seisoi paikallaan, tapitti silmiin ja odotti ohjeita. :)
Oma kömpelyys tuli kyllä taas todettua viimeksi Vapun kurssilla. Siis kuinka vaikeaa voi olla heittää koiralle lihapullan pala oikeaan aikaan ja oikeaan suuntaan?! Voin kertoa, että se saattaa osoittautua yllättävän hankalaksi. Tulipa kyllä oikeasti kömpelö olo. :D Olin myöhässä, viskoin nameja minne sattuu eikä koordinaatio käsien välillä pelannut ollenkaan. Tehtävänä oli siis ottaa nami toisesta kädestä ja heittää se koiralle toisella kädellä ilman, että tulee mitään houkutteluja (koira ei saanut tajuta, että kädessä on namia). Tähän yhtälöön kun vielä lisää hihnan, niin säätämiseksi meni. :p Kiva siinä sitten pennun yrittää ymmärtää, mitä siltä halutaan.
Aiheena meillä tossa Vapun kurssin tokalla kerralla oli siis häiriöt. Tää oli ihan mun oma toive, kun tuntuu, että niitä meidän täytyy treenata paljon. Ihmishäiriössä tekeminen onnistui ihan hyvin, mutta lähelle tuotu (ääntelevä) bc aiheutti Dipissä pöhinää ja jopa haukkumista. Tuo on just ihan tyypillistä; Dippi ottaa kontaktin, pöhähtää koiralle ja ottaa kontaktin uudestaan. Kaikki tämä tapahtuu niin lyhyessä ajassa, että ohjaaja on tässä vaiheesa reagoimassa ensimmäiseen asiaan. Hmm. No, kyllä se aika nopeasti rentoutuikin ja pystyi keskittymään paremmin ohjaajaan. Näitä on kyllä treenattava lisää. Sama juttuhan se on lenkilläkin tuon pöhinän kanssa. Puhuttiin kyllä Vapunkin kanssa, ettei siihen ääntelyyn kannata nyt niin kiinnittää huomiota. Katsotaan, jos jäisi iän myötä pois. Positiivisen vahvistamisen kautta siis mennään ja palkataan paljon kontaktista ja hiljaisuudesta.
Muuten meille ei kuulu kummempia. Dippi on nyt ollut mukana aika pitkilläkin lenkeillä jo, kun tuntuu, ettei se väsy ollenkaan.. Toki on varmaan 80% ajasta vapaana, eli pitkät hihnalenkit jätetään myöhemmälle iälle. Tosi hyvin vieläkin kulkee mukana vapaana ollessaan, eikä tee omia retkiään kovin kauas, vaikka isommat koirat pitäisivätkin vähän laajempaa reviiriä. Koitetaan pitää tämä!
Että todella tyytyväinen olen tuohon pentuun! <3 Ne muutamat pienet haasteetkin vaan opettavat mulle uutta. Kuvia mulla ei nyt TAASKAAN ole, kun töissä tätä kirjottelen. Mun piti ottaa niitä ennen tänne tuloa, mutta asiat ei sitten menneetkään ihan niin kuin olin suunnitellut.. :D Olin siis tulossa treeneistä ja matkalla päätin vielä poiketa metsässä tekemässä pienen lenkin. Ajoin sellaselle parkkikselle, mikä on yhden hiihtoladun varressa. Kääntyessäni siihen parkkikselle tajusin, että sitä ei oltu aurattu. En voinut peruuttaa, kun takana oli iso ja vilkasliikenteinen tie. No yritin siinä sit vaan heittää ympäri, mut yritykseksi jäi; auto ei liikkunut enää mihinkään.. Siinä sit meni vähän aikaa, kun sellasen komean nuoren miehen kanssa sitä autoa yritettiin saada liikkeelle. Onnistui kyllä lopulta, mutta valokuvia en ehtinyt ottaa. Kelvannee selitykseksi? ;D Mut kyllä mä pyhästi lupaan tässä lähiaikoina saada niitä kuvia tänne. :)
Mukavaa viikonlopun odotusta kaikille!
maanantai 21. tammikuuta 2013
Liekeissä!
Arvatkaapa missä me oltiin eilen? No ohjatuissa agilitytreeneissä! Viime kerrasta on hetki aikaa.. Päätin käydä alueellisen valmennusryhmän treeneissä kokeilemassa, mitä jalka sanoo agilitystä. Ville oli suunnitellut helpon radan, jossa teemana oli vauhti. Päästiin eka kerta nollalla läpi. :) Aika paljon noissa treeneissä sai juosta, eikä jalassa tuntunut ollenkaan pahalta. :) Olipas mukavaa! Danikin oli kovin taitava. Kontakteihin en tosin ole edelleenkään täysin tyytyväinen, mut on ne huonommatkin (=hitaammat) joskus olleet.
Dipin kanssa ollaan nyt muutama kerta käyty Maijun treeneissä. Pääasiassa teemana on ollut irtoaminen. Palkan tulee nyt tulla aina muualta tai jos tulee mun kädestä, niin tulee heittämällä. Dippi kun tykkää kovin napsia mua käsistä.. Ollaan tehty ihan perusohjaustreeniä (valsseja, takaaleikkauksia, takaakiertoja jne.) siivekkeillä ja sit myös aika paljon suoria. Esteistä ollaan menty vaan "hyppyjä" (niitä siivekkeitä), putkea ja pussia ollaan myös aloiteltu. Mukavaa on ollut!
Dipin kanssa aloitettiin myös Alatalon Vapun motivaatiokurssi, joka kestää yhteensä kolme kertaa. Ei sillä, että meillä mitään suurempia ongelmia olisi motivoinnissa, mutta halusin, että joku katsoo meidän leikkimistä ja yhteistyötä tarkemmin. Ekalla kerralla aika meni pitkälti jutteluun ja teorian läpikäyntiin. Kerettiin kuitenkin jonkin verran näyttää meidän leikkimistä Vapulle. Ja ihan hyvältähän se kuulemma näytti. :) Itse huomasin, että pari kertaa Dipin keskittyminen hieman herpaantui, kun ulkopuolella oli paljon häiriötä. Palasi kyllä taas nopeasti takaisin leikkiin. Innolla odotan seuraavia kertoja!
Dani kävi viime viikolla taas Tytillä hierottavana. Selässä oli hieman normaalia enemmän tiukkuutta, mikä oli mulla kyllä jo tiedossa. En ookaan täällä kertonut Danin "pienestä" seikkailusta ennen joulua. Sitä kun tarpoo menemään umpihangessa pupun perässä ja sen jälkeen etsimässä muuta laumaa, niin ei ihme, jos vähän ottaa selkälihaksiin..
Ainiin, jos joku haluaa lisäjännitystä elämään, niin tässäpä hyvä keino: jätä lompakko kotiin ja lähde 40 kilometrin päähän agilitytreeneihin. Totea matkalla, että bensavalo palaa. Lisäjännitystä tuo se, että kello on kaksitoista yöllä ja pakkasta 27 astetta. :D (Eipä siinä, kotiin päästiin ja auto lähti vielä seuraavanakin päivänä käyntiin. Mä vaan oon aina niin paniikissa ton bensavalon kanssa, enkä uskalla testata, kuinka pitkälle auto kulkee. Nyt ei vaan ollut vaihtoehtoja. :p)
maanantai 14. tammikuuta 2013
Whether you think you can do a thing or not do a thing, you're right.
Vuosi on jo hyvässä vauhdissa, niin jos nyt niitä tavoitteitakin laittaisi vähän ylös. Minkäänlaisia tulostavoitteita en aio tälle vuodelle asettaa. Ne eivät vaan tunnu nyt tärkeiltä. Tässä nyt kuitenkin jotain:
Nelli:
Nellin tärkein tavoite on pysyä oireettomana. Lihaskunnosta pidetään huolta lenkkeillen ja jumppatreeneillä, kuten tähänkin asti. Tytillä käydään hierottavana säännöllisesti. Mieli pidetään virkeänä temppuilemalla ja rimattomalla agilityllä.
Dani:
Danin kanssa tavoitteena on pitää kivaa treeneissä! Itseluottamusta, vauhtia ja röyhkeyttä, niitä haetaan. Voittajan liikkeitä treenataan ilman kiirettä. Agissa koitetaan päästä kisaamaan viime vuotta enemmän, jos vaan terveys sen sallii.
Dippi:
Dipin tärkein tavoite on tietysti kasvaa pennusta hyväkäytöksiseksi nuoreksi koiraksi. Agissa treenataan perusteita kuntoon ja josko tuolle saisi jotain tokojuttujakin opetettua. Ehkä. ;) Pidetään suhde hyvänä ja treenit kivoina! Viralliset terveystutkimukset ovat ohjelmassa sitten, kun ikää on tarpeeksi.
Suvi:
Tästä nyt sais vaikka romaanin aikaiseksi, mut koitetaan lyhyesti. ;) Itsellä tavoitteena olla reilu ja oikeudenmukainen ohjaaja koirille. Kasvattaa kärsivällisyyttä. Lisäksi tavoitteena on tunnistaa oman jaksamisensa rajat (ja kunnioittaa niitä..), stressata vähemmän. Harrastaa sen mukaan, miten oma kroppa sen sallii, ei hampaat irvessä kipua vasten. Olla iloinen pienistä asioista ja onnistumisista, eikä haikailla mahdottomia. Tässä nyt sellaset, jotka viitsii tänne julkisesti kirjoittaa. ;)
Siinäpä ne nyt oli, katsotaan vuoden päästä, miten ollaan onnistuttu! Jotenkin mä en nyt vaan edes jaksa miettiä mitään tulostavoitteita. Tällä hetkellä keksin monta niin paljon tärkeämpää asiaa kuin tulokset. Meinataan kyllä treenata ahkerasti, mutta tavoitteena on vaan ylittää itsensä treeneissä ja kisoissa. Tää ei tarkoita sitä, ettei mulla olis tavoitteita pidemmällä tähtäimellä. On niitä, mutta tänä vuonna keskitytään fiilikseen ja stressitömän (no ainakin mahdollisimman stressittömän..) elämän tavoitteluun. En mä sitä sano, ettei tulokset olis kivoja, mut nyt vaan tuntuu, ettei joku korkea nollaprosentti tai VOI1 tee meistä (no siis musta) oikeasti juuri sen onnellisempaa, eikä noiden tulosten puuttuminen onnettomampaa. Tärkeää on vaan saada tehdä ja treenata terveenä. Nauttia pitkistä metsälenkeistä ilman kipuja. Nuo ovat ne jutut, mitkä meidät tekevät onnellisiksi.
Nelli:
Nellin tärkein tavoite on pysyä oireettomana. Lihaskunnosta pidetään huolta lenkkeillen ja jumppatreeneillä, kuten tähänkin asti. Tytillä käydään hierottavana säännöllisesti. Mieli pidetään virkeänä temppuilemalla ja rimattomalla agilityllä.
Dani:
Danin kanssa tavoitteena on pitää kivaa treeneissä! Itseluottamusta, vauhtia ja röyhkeyttä, niitä haetaan. Voittajan liikkeitä treenataan ilman kiirettä. Agissa koitetaan päästä kisaamaan viime vuotta enemmän, jos vaan terveys sen sallii.
Dippi:
Dipin tärkein tavoite on tietysti kasvaa pennusta hyväkäytöksiseksi nuoreksi koiraksi. Agissa treenataan perusteita kuntoon ja josko tuolle saisi jotain tokojuttujakin opetettua. Ehkä. ;) Pidetään suhde hyvänä ja treenit kivoina! Viralliset terveystutkimukset ovat ohjelmassa sitten, kun ikää on tarpeeksi.
Suvi:
Tästä nyt sais vaikka romaanin aikaiseksi, mut koitetaan lyhyesti. ;) Itsellä tavoitteena olla reilu ja oikeudenmukainen ohjaaja koirille. Kasvattaa kärsivällisyyttä. Lisäksi tavoitteena on tunnistaa oman jaksamisensa rajat (ja kunnioittaa niitä..), stressata vähemmän. Harrastaa sen mukaan, miten oma kroppa sen sallii, ei hampaat irvessä kipua vasten. Olla iloinen pienistä asioista ja onnistumisista, eikä haikailla mahdottomia. Tässä nyt sellaset, jotka viitsii tänne julkisesti kirjoittaa. ;)
Siinäpä ne nyt oli, katsotaan vuoden päästä, miten ollaan onnistuttu! Jotenkin mä en nyt vaan edes jaksa miettiä mitään tulostavoitteita. Tällä hetkellä keksin monta niin paljon tärkeämpää asiaa kuin tulokset. Meinataan kyllä treenata ahkerasti, mutta tavoitteena on vaan ylittää itsensä treeneissä ja kisoissa. Tää ei tarkoita sitä, ettei mulla olis tavoitteita pidemmällä tähtäimellä. On niitä, mutta tänä vuonna keskitytään fiilikseen ja stressitömän (no ainakin mahdollisimman stressittömän..) elämän tavoitteluun. En mä sitä sano, ettei tulokset olis kivoja, mut nyt vaan tuntuu, ettei joku korkea nollaprosentti tai VOI1 tee meistä (no siis musta) oikeasti juuri sen onnellisempaa, eikä noiden tulosten puuttuminen onnettomampaa. Tärkeää on vaan saada tehdä ja treenata terveenä. Nauttia pitkistä metsälenkeistä ilman kipuja. Nuo ovat ne jutut, mitkä meidät tekevät onnellisiksi.
tiistai 8. tammikuuta 2013
Uuden vuoden ja alkuvuoden touhuilut
Onhan tosta uudesta vuodesta jo aikaa, mutta kun ei oo ehtinyt päivittämään blogia sen jälkeen. Aattoilta vietettiin meillä kotona rauhallisissa merkeissä. Vaihtoehtona oli mennä koirien kanssa kaverille; kaksioon jossa asuu myös kissa, juoksuinen porokoira (jotka eivät Nellin kanssa "oikein tule toimeen") sekä puolivuotias lapsi, jonka pitäisi saada nukkua. Veikkaan, että tästä olisi tullut vähemmän rauhallinen uusi vuosi. ;) Niinpä päätin pysyä kotona. Sehän ei mikään vaihtoehto ollutkaan, että olisin lähtenyt johonkin ilman koiria.
Käytiin kyllä vielä aattona treeneissä (klo 17-18) ja sen jälkeen pienellä lenkillä treeniporukan kanssa. Paukuttelut kuului kauempaa, eikä kukaan ampunut ihan vieressä, teollisuusalueella kun oltiin. Mun koirista Nelli oli ainoa, joka osoitti huomanneensa paukkeen; vähän pälyili ympärilleen. Pojat eivät reagoineet mitenkään. Dippi ei reagoinut raketteihin koko iltana edes pahimman paukkeen aikaan. Danin piti välillä sisällä pöhistä, ulkona ei ollut ongelmaa.. Tosi ihana oli kyllä huomata, että pentu oli noin rento! :)
Dipin kanssa aloitettiin agilitykurssi viime viikolla. :D Siis kierrellään siivekkeitä, juostaan niiden välistä ja leikitään. :) Kouluttajana toimii Korhosen Maiju, huippua! Dippi oli taas vallan pätevä ja toimi vieraassa hallissa ihan normaalisti, eli oli kovin hurrrja. ;) Kädet oli taas treenien jälkeen sen näköiset, että leikitty on. Kun ei aina osu just siihen leluun.. ;) Treeniaika ei meillä ole mikään ihanteellinen (perjantai-iltana klo 21.30-22.30), mutta ei anneta sen häiritä!
Piti vielä laskea itselle muistiin tilastoja niistä parista kisassa, joissa ollaan vuoden aikana käyty. Tässäpä ne:
Dani: 28 starttia/11 nollaa --> nollaprosentti 39.
Nelli: 14 starttia/9 nollaa (joissa mukana yksi tripla- ja yksi tuplanolla) --> nollaprosentti 64.
Siinäpä meidän kisailut. Josko ensi vuodelle saisi enemmän startteja? Tai sitten ei, katsellaan. :)
Loppuun vielä "pari" sanaa ei-koirajuttuja. Viime kerralla fyssarikäynnin yhteydessä löytyi uusi ongelma. Tuolla "ongelma-alueella" (l. nivusessa ja lonkassa) on moni lihas ihan totaalisessa krampissa. Hieromisesta ei tullut mitään, kun sattui ihan pirusti. Koitettiin laittaa sinne akupunktioneuloja, mutta ei siitäkään oikein tullut mitään, kun neulat vaan lävistivät ihon, eivätkä menneet sinne tukossa olevaan lihakseen.. :D (Fyssari ei ollut uskoa silmiään..) Kiva, en tosiaan oo tajunnut, millaset jumit siellä on! Aika koomista jopa, et tarkkailen silmä kovana koirien lihaskuntoa ja mahdollisia jumeja, eivätkä säännölliset fyssarikäynnit (ei oo ilmasta) tunnu ollenkaan pahalta. Itsestäni en sitten jaksa pitää ollenkaan huolta. Pitäis ehkä.. :)
Semmosta kuuluu meidän alkuvuoteen. Mukavaa viikkoa kaikille!
Käytiin kyllä vielä aattona treeneissä (klo 17-18) ja sen jälkeen pienellä lenkillä treeniporukan kanssa. Paukuttelut kuului kauempaa, eikä kukaan ampunut ihan vieressä, teollisuusalueella kun oltiin. Mun koirista Nelli oli ainoa, joka osoitti huomanneensa paukkeen; vähän pälyili ympärilleen. Pojat eivät reagoineet mitenkään. Dippi ei reagoinut raketteihin koko iltana edes pahimman paukkeen aikaan. Danin piti välillä sisällä pöhistä, ulkona ei ollut ongelmaa.. Tosi ihana oli kyllä huomata, että pentu oli noin rento! :)
Dipin kanssa aloitettiin agilitykurssi viime viikolla. :D Siis kierrellään siivekkeitä, juostaan niiden välistä ja leikitään. :) Kouluttajana toimii Korhosen Maiju, huippua! Dippi oli taas vallan pätevä ja toimi vieraassa hallissa ihan normaalisti, eli oli kovin hurrrja. ;) Kädet oli taas treenien jälkeen sen näköiset, että leikitty on. Kun ei aina osu just siihen leluun.. ;) Treeniaika ei meillä ole mikään ihanteellinen (perjantai-iltana klo 21.30-22.30), mutta ei anneta sen häiritä!
Piti vielä laskea itselle muistiin tilastoja niistä parista kisassa, joissa ollaan vuoden aikana käyty. Tässäpä ne:
Dani: 28 starttia/11 nollaa --> nollaprosentti 39.
Nelli: 14 starttia/9 nollaa (joissa mukana yksi tripla- ja yksi tuplanolla) --> nollaprosentti 64.
Siinäpä meidän kisailut. Josko ensi vuodelle saisi enemmän startteja? Tai sitten ei, katsellaan. :)
Loppuun vielä "pari" sanaa ei-koirajuttuja. Viime kerralla fyssarikäynnin yhteydessä löytyi uusi ongelma. Tuolla "ongelma-alueella" (l. nivusessa ja lonkassa) on moni lihas ihan totaalisessa krampissa. Hieromisesta ei tullut mitään, kun sattui ihan pirusti. Koitettiin laittaa sinne akupunktioneuloja, mutta ei siitäkään oikein tullut mitään, kun neulat vaan lävistivät ihon, eivätkä menneet sinne tukossa olevaan lihakseen.. :D (Fyssari ei ollut uskoa silmiään..) Kiva, en tosiaan oo tajunnut, millaset jumit siellä on! Aika koomista jopa, et tarkkailen silmä kovana koirien lihaskuntoa ja mahdollisia jumeja, eivätkä säännölliset fyssarikäynnit (ei oo ilmasta) tunnu ollenkaan pahalta. Itsestäni en sitten jaksa pitää ollenkaan huolta. Pitäis ehkä.. :)
Semmosta kuuluu meidän alkuvuoteen. Mukavaa viikkoa kaikille!
perjantai 28. joulukuuta 2012
Jatkaa on hyvä kun on kädet täynnä voimaa kuljettaa tätä laivaa. Myrsky tuo vaan rikkautta tullessaan.
Joulu tuli ja meni, nopeasti. Mutta olipahan mukavaa! Aika meni sukulaisia tavaten, leväten, syöden ja lenkkeillen. Koirat käyttäytyivät melko hyvin, eikä edes siskon kissan kanssa tullut suurempia rähinöitä. :) Dippi oli kyllä kovin vieraskorea ensimäiset kaksi päivää. Oli normaalia rauhallisempi ja teki kaikki tarpeensa ulos! Siis kokonaisten kahden päivän ajan! :O Eipä oo ennen moista tapahtunut. Kolmantena päivänä alkoi sitten jo tuttu riekkuminen, ja silloin tuli kahdet pissatkin sisälle. Kun ei sitä siinä vauhdissa niin huomaa. ;) Kaikki koirat käyttäytyivät hienosti myös sukulaislapsien kanssa. Dippiä tosin ensin vähän ihmetytti ne pikkuihmiset. Mutta kyllä sekin sitten nopeasti sulatti huutavat ja juoksevat lapset. Muutenkin kaikki meni niin hyvin, ja toki oli ihanaa olla äidin passattavana. :p Ihana joulu oli kyllä! <3 Ei haitannut edes aaton huono ajokeli. Matka kyllä sujui, mutta tavallista hitaammin.
Ja sitten "pari" sanaa vuodesta 2012. Onpahan ollut vuosi. Ei kyllä jää mitenkään hyvällä tavalla mieleen, vaikka mieleen jääkin. En sanois, että on ollut elämäni raskain vuosi, mut kyllä tää top3:een menee. Vaikka onhan tässä kivojakin juttuja tapahtunut, onneksi. Kuluneen vuoden aikana on tullut aika paljon pohdiskeltua juttuja. Että mikä on oikeasti tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää. Asenne ja suhtautuminen moniin juttuihin on muuttunut kovastikin tässä vuoden aikana. Ja josko oisin saanut edes vähän lisää kärsivällisyyttä, sitä kun ei liioiksi ole ollut. :P
Seuraavaksi meidän vuosi lyhyesti. Kisoja, treenejä, muuta elämää ja valitettavasti myös vammoja, koska ne nyt vaan ovat olleet niin keskeisessä asemassa kuluneena vuonna. :/ En tiedä, mitä kaikkea tänne on fiksua kirjoittaa, mut enpä nyt kauheesti jaksa stressata siitä. Alkuvuosi ja kevät menivät kisatessa ja treenatessa agia. Danin kanssa alettiin jo löytää yhteistä säveltä radoilla ja saatiin jonkun verran ehjiä suorituksia. Nellin kanssa kisattiin alkuvuodesta vähemmän, lähempänä sm:iä sitten muutamat startit tehtiin senkin kanssa. Ja mä taistelin kipuilevan nilkan kanssa.
Toukokuussa käytiin Danin kanssa tokokokeessa hakemassa elämämme ensimmäinen kakkostulos. Dani jumitti kaukot, ja tuli siellä jotain muutakin pientä. Mun nilkka alkoi olla kunnossa. Juoksin HCR:n ilman kipuja. <3
Kesäkuussa sitten lähdettiin Nooran kanssa kesälomareissulle Jyväskylään, agin sm-kisoihin. Tää reissu on yksi niistä tän vuoden hyvistä muistoista. Siitä huolimatta, että oma lonkka oli kipeytynyt pari viikkoa sitten ja oli sm:ien aikaan oikeasti tosi kipeä. En vaan silloin tiennyt, mistä tuo johtui, joten Buranalla mentiin. Omat henkilökohtaiset tavoitteet kyllä täyttyivät noissa skaboissa. Mullahan siis oli tavoitteena vaan saada pidettyä oma pää kasassa. Kun sen kanssa on ollut vähän ongelmia aina, kun on isommat kisat/tuloksella on normaalia enemmän merkitystä. ;-) Mut nyt kyettiin tekemään puhdas rata ilman ihan kamalan suuria varmisteluja! Rata itsessäänhän oli aika helppo, mut kyllä silläkin mokata pystyi. Ihanneaika oli tiukka, eikä me siihen ihan keretty. Mut eipä kerennyt kovin moni muukaan. Päästiin juuri ja juuri finaaliin, mut moni yleensä meitä nopeampi koira jäi finaalin ulkopuolelle. Finaalissa sitten pieni herpaantuminen toi hylkäyksen putki/aa -erottelussa, mut kokemus oli hieno! :) (Tulipas tästä nyt pitkä sepustus. ;))
Kesäkuussa kisattiin vielä juhannuskisat Tuorlassa molempien koirien kanssa. Nelli kisasi tuolloin tiettävästi elämänsä viimeiset radat. Tuloksena tuplanolla. Sen jälkeen kisailtiin harvakseltaan Danin kanssa. Oman koiven mukaan mentiin. Treenattiin kyllä. Heinäkuussa Nelli lähti elämänsä viimeisiin (?) agitreeneihin pirteänä, palasi treeneistää kipeänä ja liikkuen huonosti. Kahteen kuukauteen noiden treenien jälkeen se ei hypänyt sänkyyn eikä autoon. Eläinlääkärissä kipujen syyksi paljastui nivelrikko ja spondyloosi.
Elokuussa käytiin Danin kanssa uudestaan yrittämässä sitä AVOa. Tuloksena 1-tulos, jonka myötä Danille TK2-titteli. Ja siinä elokuussa oli se pyörä-äksidenttikin, kun otettiin auton kanssa yhteen suojatiellä.. Elokuussa myös syntyi maailmaan (=Inkooseen) muutama kultainen pentunen. <3 Ja siitähän se jännittäminen alkoi toden teolla. :) Eräs näistä kultakimpaleista on se juttu, miksi tää vuosi ei todellakaan ole ollut pelkkää murhetta. <3 (Alla olevan kuvan ottanut Hanna J.)
Syksy onkin mennyt omia vaivoja parannellessa. Miettiessä, kannattaako levätä vai liikkua. Ja miten paljon. Agilityäkin ollaan treenattu kipujen ehdoilla. En oikeesti oo nyt yhtään tehnyt kipua vastaan hampaat irvessä (niin kuin ennen..). Mut silti paraneminen on vaan niin kovin hidasta. En kuitenkaan pysty vaan maata sohvalla. En koirien enkä itseni vuoksi. Oon ravannut ties kuinka monella lääkärillä ja fyssarilla, tehnyt niiden määräämiä harjoitteita ja koittanut opetella lepäämään. Välillä säälin mun työkavereita ja läheisiä, kun oon niin kiukkunen ja väsynyt tähän kaikkeen, ja se taitaa näkyä uloskin päin. Mut siihenkin auttaa kovasti positiivinen ajattelu, jota oon tässä yrittänyt kovasti treenata. :) Mielialat kyllä kovasti vaihtelee kipujen mukaan, sille en vaan voi mitään.
Syksyn piristys oli tosiaan tuo lauman kasvaminen, kun Dippi muutti meidän luokse. Onkin kyllä ollut melkoinen piristys arkeen tuo pentu! :) Ei sillä, onhan pentuajassa myös omat haasteensa ja hankaluutensa, mutta onpa vaan ollut kiva miettiä kaikkia pentujuttuja. Saa ajatukset kivasti pois kaikesta tyhmästä. Kaikki on Dipin kanssa mennyt ihan hyvin; se on ollut terve ja luonteeltaankin vaikuttaa aikas mainiolta tyypiltä!
Loppuvuosi on mennyt taukoillessa kisoista ja oikeastaan treeneistäkin. Lenkkeilty ollaan kyllä senkin edestä. Itse oon viettänyt aikaa salilla. Pieniä tokojuttuja ollaan tehty, mutta ei kovin paljoa niitäkään. En vaan nyt jaksa stressata tollasista jutuista.
Ensi vuodesta toivotaan parempaa. Jotain mukavaa onkin jo suunnitteilla, mutta siitä lisää myöhemmin. Katsellaan, milloin päästään kisaamaan agissa. Tai ylipäätään treenaamaan enempää kuin paria estettä. Ainakin päästään jo nyt nauttimaan pitkistä lenkeistä, ja se on kyllä ihan parasta terapiaa! :)
p.s. Ensi vuonna tavoitteena voisi olla vaikka opetella sanomaan ei. Nimim. vapaa viikonloppu vaihtui juuri lauantaipäivystykseen. Vastahan sitä sunnuntaina vietettiin täällä 13h. Huoh.
p.p.s. Oon töissä, joten nyt on tyytyminen näihin vanhoihin kuviin. :)
Ja sitten "pari" sanaa vuodesta 2012. Onpahan ollut vuosi. Ei kyllä jää mitenkään hyvällä tavalla mieleen, vaikka mieleen jääkin. En sanois, että on ollut elämäni raskain vuosi, mut kyllä tää top3:een menee. Vaikka onhan tässä kivojakin juttuja tapahtunut, onneksi. Kuluneen vuoden aikana on tullut aika paljon pohdiskeltua juttuja. Että mikä on oikeasti tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää. Asenne ja suhtautuminen moniin juttuihin on muuttunut kovastikin tässä vuoden aikana. Ja josko oisin saanut edes vähän lisää kärsivällisyyttä, sitä kun ei liioiksi ole ollut. :P
Seuraavaksi meidän vuosi lyhyesti. Kisoja, treenejä, muuta elämää ja valitettavasti myös vammoja, koska ne nyt vaan ovat olleet niin keskeisessä asemassa kuluneena vuonna. :/ En tiedä, mitä kaikkea tänne on fiksua kirjoittaa, mut enpä nyt kauheesti jaksa stressata siitä. Alkuvuosi ja kevät menivät kisatessa ja treenatessa agia. Danin kanssa alettiin jo löytää yhteistä säveltä radoilla ja saatiin jonkun verran ehjiä suorituksia. Nellin kanssa kisattiin alkuvuodesta vähemmän, lähempänä sm:iä sitten muutamat startit tehtiin senkin kanssa. Ja mä taistelin kipuilevan nilkan kanssa.
Kesäkuussa sitten lähdettiin Nooran kanssa kesälomareissulle Jyväskylään, agin sm-kisoihin. Tää reissu on yksi niistä tän vuoden hyvistä muistoista. Siitä huolimatta, että oma lonkka oli kipeytynyt pari viikkoa sitten ja oli sm:ien aikaan oikeasti tosi kipeä. En vaan silloin tiennyt, mistä tuo johtui, joten Buranalla mentiin. Omat henkilökohtaiset tavoitteet kyllä täyttyivät noissa skaboissa. Mullahan siis oli tavoitteena vaan saada pidettyä oma pää kasassa. Kun sen kanssa on ollut vähän ongelmia aina, kun on isommat kisat/tuloksella on normaalia enemmän merkitystä. ;-) Mut nyt kyettiin tekemään puhdas rata ilman ihan kamalan suuria varmisteluja! Rata itsessäänhän oli aika helppo, mut kyllä silläkin mokata pystyi. Ihanneaika oli tiukka, eikä me siihen ihan keretty. Mut eipä kerennyt kovin moni muukaan. Päästiin juuri ja juuri finaaliin, mut moni yleensä meitä nopeampi koira jäi finaalin ulkopuolelle. Finaalissa sitten pieni herpaantuminen toi hylkäyksen putki/aa -erottelussa, mut kokemus oli hieno! :) (Tulipas tästä nyt pitkä sepustus. ;))
Kesäkuussa kisattiin vielä juhannuskisat Tuorlassa molempien koirien kanssa. Nelli kisasi tuolloin tiettävästi elämänsä viimeiset radat. Tuloksena tuplanolla. Sen jälkeen kisailtiin harvakseltaan Danin kanssa. Oman koiven mukaan mentiin. Treenattiin kyllä. Heinäkuussa Nelli lähti elämänsä viimeisiin (?) agitreeneihin pirteänä, palasi treeneistää kipeänä ja liikkuen huonosti. Kahteen kuukauteen noiden treenien jälkeen se ei hypänyt sänkyyn eikä autoon. Eläinlääkärissä kipujen syyksi paljastui nivelrikko ja spondyloosi.
Elokuussa käytiin Danin kanssa uudestaan yrittämässä sitä AVOa. Tuloksena 1-tulos, jonka myötä Danille TK2-titteli. Ja siinä elokuussa oli se pyörä-äksidenttikin, kun otettiin auton kanssa yhteen suojatiellä.. Elokuussa myös syntyi maailmaan (=Inkooseen) muutama kultainen pentunen. <3 Ja siitähän se jännittäminen alkoi toden teolla. :) Eräs näistä kultakimpaleista on se juttu, miksi tää vuosi ei todellakaan ole ollut pelkkää murhetta. <3 (Alla olevan kuvan ottanut Hanna J.)
Syksy onkin mennyt omia vaivoja parannellessa. Miettiessä, kannattaako levätä vai liikkua. Ja miten paljon. Agilityäkin ollaan treenattu kipujen ehdoilla. En oikeesti oo nyt yhtään tehnyt kipua vastaan hampaat irvessä (niin kuin ennen..). Mut silti paraneminen on vaan niin kovin hidasta. En kuitenkaan pysty vaan maata sohvalla. En koirien enkä itseni vuoksi. Oon ravannut ties kuinka monella lääkärillä ja fyssarilla, tehnyt niiden määräämiä harjoitteita ja koittanut opetella lepäämään. Välillä säälin mun työkavereita ja läheisiä, kun oon niin kiukkunen ja väsynyt tähän kaikkeen, ja se taitaa näkyä uloskin päin. Mut siihenkin auttaa kovasti positiivinen ajattelu, jota oon tässä yrittänyt kovasti treenata. :) Mielialat kyllä kovasti vaihtelee kipujen mukaan, sille en vaan voi mitään.
Syksyn piristys oli tosiaan tuo lauman kasvaminen, kun Dippi muutti meidän luokse. Onkin kyllä ollut melkoinen piristys arkeen tuo pentu! :) Ei sillä, onhan pentuajassa myös omat haasteensa ja hankaluutensa, mutta onpa vaan ollut kiva miettiä kaikkia pentujuttuja. Saa ajatukset kivasti pois kaikesta tyhmästä. Kaikki on Dipin kanssa mennyt ihan hyvin; se on ollut terve ja luonteeltaankin vaikuttaa aikas mainiolta tyypiltä!
Loppuvuosi on mennyt taukoillessa kisoista ja oikeastaan treeneistäkin. Lenkkeilty ollaan kyllä senkin edestä. Itse oon viettänyt aikaa salilla. Pieniä tokojuttuja ollaan tehty, mutta ei kovin paljoa niitäkään. En vaan nyt jaksa stressata tollasista jutuista.
Ensi vuodesta toivotaan parempaa. Jotain mukavaa onkin jo suunnitteilla, mutta siitä lisää myöhemmin. Katsellaan, milloin päästään kisaamaan agissa. Tai ylipäätään treenaamaan enempää kuin paria estettä. Ainakin päästään jo nyt nauttimaan pitkistä lenkeistä, ja se on kyllä ihan parasta terapiaa! :)
p.s. Ensi vuonna tavoitteena voisi olla vaikka opetella sanomaan ei. Nimim. vapaa viikonloppu vaihtui juuri lauantaipäivystykseen. Vastahan sitä sunnuntaina vietettiin täällä 13h. Huoh.
p.p.s. Oon töissä, joten nyt on tyytyminen näihin vanhoihin kuviin. :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


