Ei ole tärkeää, mihin suuntaan menen. Tärkeämpää on, että vain etenen.

Mitään kummempia ei olla tehty, kun aika menee ihan vaan arjen opetteluun pennun kanssa. Mut kerrotaan nyt jotain kuulumisia kuitenkin. :)

Nelli on selvästi hyötynyt kipulääkkeestä ja Cartrophen-pistoksista. :) On paljon pirteämpi ja hyppääkin jo sänkyyn ja autoon. Ihanaa. :) Pelottaa kyllä ajatellakin, kuinka pitkään se on ollut kipeä :/ Eihän se tietenkään oo ontunut, kun molemmat lonkat on yhtä huonot. Aika paha mieli on tuosta. :,(

Danin kanssa ollaan sentään käyty treenailemassa. Niinu-treenit on menny vaihtelevasti.. Yhdellä kerralla iski taas masennus, kun Dani ahdistui keppien lopussa sijainneesta putken suusta niin, että tuli ensin pari kertaa liian aikaisin pois kepeiltä ja kolmannella toistolla KÄVELI kepit loppuun. Toiseen suuntaan ei ollu ongelmaa. Viime kerralla sitten saatiin heti treenien alussa Parson-uros niskaan.. Tässä oli kyllä omaakin vikaa. Parson oli jo lopettamassa vuoroaan, ja ohjaaja vielä jutteli Niinun kanssa. Menin kentälle jo leikittämään Dania, ja yhtäkkiä meillä oli se Parson niskassa. Mitään fyysisiä vammoja ei tullut, mut koko treenit mentiin kyllä vähän huonommalla fiiliksellä kuin normaalisti. Mutta on meillä hyviäkin treenejä ollut  ja ollaan saatu ehkä pikkasen sitä rytmiä takaisin, mitä meillä oli ennen tätä mun juoksutaukoa.

Tokossa me vaan hinkataan niitä voittajan liikkeitä. Saiskohan sen jo ensi kesäksi kuntoon?! Kaukoissa ollaan vihdoinkin edistytty edes vähän. Ei niistä täydellisiä tuu, enkä siihen edes pyri. S-I:n tekee väärällä tekniikalla, mut en jaksa miettiä sitä nyt. S-M -vaihtoa sen sijaan on ollu pakko miettiä, kun luonnostaan loikkaa kilometrin eteenpäin. Nyt on vihdoin alkanut tajuta ideaa. Välimatka ei edelleenkään ole kummoinen ja mukaan mahtuu huonojakin siirtymisiä, mut on noissa nyt kuitenkin jo väloa tunnelin päässä näkyvissä. :) Metalli sen sijaan on ihan yhtä ällö kuin ennenkin ja ruudunkin löytyminen on ihan tuurista kiinni. Että onhan siinä vielä tekemistä. :)

Dippi on tosiaan keskittynyt ihan yleisesti elämän, eikä minkään temppujen, opiskeluun. :) Reippaasti kulkee jo mukana monessa paikassa. Muutaman kerran on myös päässyt halliin/kentälle Danin treenien ohessa. Leikitty ollaan paljon. Ihmisiin tuo suhtautuu mun mielestä tosi fikusti. Ei sellaisella maailmoja syleilevällä asenteella niin kuin pystärit, mut ei tosiaankaan osoita myöskään mitään arkuuden merkkejä. Menee siis kyllä katsomaan, mut ei oo juoksemassa jokaisen syliin. Hyvä niin. :) Sisäsiisteyden kanssa sen sijaan on vaadittu aika pitkää pinnaa. :D Oon seisoskellut ulkona tovin jos toisenkin odottelemassa, että pentu malttaisi pissiä. Monesti pissi tulee silti pian, kun ollaan menty sisälle. Ulkona nyt on vaan muuta tekemistä. :)

Iltaisin Dippi ja Nelli painelevat kahdestaan rallia sisällä. Nellistäkin on kivaa, kun on taas joku, jonka kanssa leikkiä. Dani on nykyään niin tosikko. :) Daninkin kanssa pentu koittaa monesti leikkiä, mut Dani ei oikein lämpene ajatukselle. Se on jotenkin niin hassu, kun ei koskaan oo sanonut pennulle yhtään mitään. Vaikka pentu kuinka ärsyttäisi, roikkuisi hännässä/korvassa tms., niin pienintäkään ärähdystä ei Danista kuulu. Sitten, kun sille oikeesti riittää, se vaan pikkasen kurtistaa ylähuulta, ja pentu tajuaa jo siitä, et kannattaa rauhoittaa menoa. Mutta tosi hyvältä kyllä näyttää, eiköhän tästä tuu oikein sopusuhtainen lauma. :) Ihanaa, kun ei tarvi pelätä mitään konflikteja! Dippi syö päiväruokansakin siten, että isot koirat on samassa tilassa. Ei ne mee sinne kupille, kun niille on kerrottu, että se on Dipin. Vastaavasti pentukin kunnioittaa vanhempiaan, eikä lähde tyhmänrohkeasti kokeilemaan rajojaan.

Loppuun omaa napaa. Sain VIHDOIN virallisen diagnoosin; vasemman reisiluunkaulan rasitusosteopatia. Siis täähän oli tiedossa, kiitos sen ystävällisen ortopedin meiltä töistä. Aika kauan olisin saanut odotella tietoa, jos  tuo ortopedi ei olisi kuvaa katsonut.. Reumatologi kun ei osannut kuvasta sanoa muuta kuin että siellä ei ole tulehdusta. Sitten odottelin pari kuukautta päästäkseni fysiatrille. No tää fysiatri oli sellanen nuori, erikoistuva lääkri, joka katsoi kuviani ja totesi, että kyllähän siellä jotain erikoista on. Ei sit kuitenkaan osannut sanoa mitään tarkempaa, antoi vaan kipulääkettä mukaan.. Nyt kuitenkin sain kotiin kirjeen, missä mainittiin tuo diagnoosi. Eli ei kovin nopeasti etene nää asiat kunnallisella puolella.

Katselin tuolta tilastoista, että tänne blogiin on löydetty useammin tähän lonkka-asiaan liittyvillä hakusanoilla kuin koira-aiheisilla hakusanoilla. Hassua, kun ottaa huomioon blogin alkuperäisen tarkoituksen. :) Mutta siis jalka on parempi, mut ei tosiaankaan kunnossa. Oon tosiaan tuolla Niinulla nyt käynyt, mutta sen järkevyydestä en kyllä tiedä.. Sen kyllä tiedän, et jos olisin malttanut tän koko ajan vaan maata sohvalla, niin lonkka olis todennäköisesti jo kunnossa. Vois vetää vähän katkeraksi, jos alkais mietiä kaikkia niitä juttuja, mitkä on jääny kokematta/oppimatta tän jalka-asian takia. Joten ei mietitä (ainakaan paljoa..). Onneksi mulla on ollu vertaistukea. :) Ja josko tästäkin ois jotain oppinu, kuten esim. sen oman kropan kuuntelemisen ja levon merkityksen. Toivossa on hyvä elää. :p

Kivaa viikkoa kaikille!