lauantai 7. huhtikuuta 2012

Tämän päivän virheet ovat huomisen viisautta

Kirjoitellaanpa kuulumisia kuluneelta viikolta. Jotain ollaan sentäs ehditty tehdä, vaikka suurin osa ajasta onkin mennyt töissä (viime viikolla yksipäivänen viikonloppu, sunnuntaina 12,5h töitä ja viikollakin yksi ykdeksän- ja yksi kymmenentuntinen päivä).. Että pääsiäisen vapaat tulee tarpeeseen!

Nelli kävi tiistaina poistattamassa hammaskiveä, jota olikin kertynyt ihan kiitettävästi.. Samalla pyysin eläinlääkäriä ottamaan Nellistä virtsanäytteen (otettiin steriilisti rakkopunktiolla) ja labroja. Tuo siitä syystä, et Nellille on taas alkanut käydä vahinkoja nukkuessa. Se siis pissaa unissaan. Tätä ei koskaan oo esiintynyt päivällä, ainoastaan yöllä, kun nukkuu sikeästi. Totahan esiintyi jo viime kesänä, ja silloin tutkittiin pissa, joka oli puhdas. Silloin se jotenkin meni ohi, mut nyt on alkanut taas sitä tehdä. Loogisin selitys tolle kai olis steriloinnista johtuva virtsanpidätyskyvyttömyys, MUTTA mua jotenkin epäilyttää toi Nellin juominen. On vaikea arvioida, mut mun mielestä se juo epätavallisen paljon. Välillä sille oikein joutuu sanomaan, et eiköhän nyt riittäis. Siksipä halusin, että tota asiaa tutkitaan nyt vähän enemmän. Mahdollisia syitähän tohon on paljon, mm. diabetes, Cushingin tauti, kilpirauhasen vajaatoiminta, kipu tai pelkkä tapa.. Nää nyt tuli ensimmäisenä mieleen, lisää varmasti löytyy. (Noorallahan on tulevan ammatin takia melkein niinku velvollisuus kommentoida tähän! ;D) Katsellaan nyt, mitä vastauksia noi näytteet antavat.

Torstaina Nelli kävi Aistissa fyssari Niina Sorvarilla, joka ei löytänyt koirasta sen kummempaa vikaa. Samaa sanoi kuin Kaiperlakin, että takaosan syvät lihakset voisivat olla paremmat. Nyt pinnalliset lihakset tekevät syvien lihasten työn. Saatiin paljon jumppaohjeita, joilla koitetaan vahvistaa takaosaa ja nimenomaan niitä syviä lihaksia.  

Torstaina (luonnollisesti ennen fyssaria) Nelli treenasi myös Niinulla. Itse olin jotenkin tosi huonolla asenteella liikenteessä. :/ Kai se univelka sitten näkyi treenissäkin.. Saatiin me nyt kuitenkin jotain ihan ok pätkiäkin tehtyä.

Ja sit eilisiin kisoihin, joihin otsikkokin viittaa.. Danilla siis ohjelmassa kaksi Johanna Wüthrichin tuomaroimaa agirataa. Pointsit itselleni siitä, etten ollut ilmoittanut sitä kolmannelle.. Kaikki radat kun oli agiratoja, niin ajattelin jo ilmoittautuessani, et ehkä kahdessa kontaktiradassa on tekemistä ihan tarpeeksi. Ja oikeassa olin..

Radat ei sinänsä herättänyt mussa mitään sen kummempia tuntemuksia puolesta tai vastaan. Ihan perusmenemistä ne oli. Parit A-putki -erottelut, mut muuten ei kummempaa. Aika kauan odoteltiin ennen kuin päästiin menemään, kun kisat oli medien alottaessa reilun tunnin myöhässä (ja medien C-rata alkoi kasin jälkeen, kun arvioitu kisojen loppumisaika oli 19.30). Katselin aika kauan minien menoa ja musta näytti, et jotkut normaalisti nopeat koirat eteni jotenkin hitaasti. Puhuttiin siinä muiden kisaajien kanssa, et voisko se vaikuttaa, et nää oli oikeestaan ekat kisat hiekalla talven jälkeen (no siis useille, tokihan niitä hiekkahalleja on talvellakin jossain käytössä). Monet on kuitenkin treenanneet matolla koko talven, niin ehkä toi vaan oli taas tauon jälkeen koirille niin erilainen alusta edetä? Mene ja tiedä, joka tapauksessa monet sanoi, et koira oli normaalia hitaampi.

Mut sit niihin meidän suorituksiin. :) Videoita ei oo, kun ei ollu kuvaajaa. Ekalle radalle lähdettiin hyvillä fiiliksillä ja tsempillä. Sama tsemppi jatkui lähes loppuun saakka. Keinu oli HIENO. Tuli ihan päähän asti hyvää vauhtia ja stoppasi sinne. Sit tultiin aalle, josta Dani roiskaisi tyylikkäästi läpi!! :o Aan ylösmenon ympärillä oli U-putki, joten olin kovin keskittynyt siihen, et saan koiran sinne aalle. Jotenkin en vaan yhtään ollut itsekään mukana tossa alastulossa. Yhtäkkiä vaan tajusin, et koira oli aan jälkeisessä putkessa, eikä ollut pysähtynyt alastulolle.. Siitä sit jatkettiin ne pari vikaa estettä. Eipä tuolla olis saanutkaan ottaa kontaktia uusiksi, eli vaikka olisin tohon ehtinyt reagoidakin, niin en olisi sitä kontaktia saanut korjata. Ja radan keskeyttämisellä en Danin kohdalla usko olevan minkäänlaista hyötyä. Nollalla siis maaliin, ristiriitaisin fiiliksin. Sijoitus oli 7./31. Ihan kovia nimiä oli kärjessä, eli sillä selittyy tuo sijoitus.  

Radan jälkeen sit mietittiin, mitä ihmettä äsken tapahtui. Tajusinpa siinä, et oon viime aikoina tehnyt kontakteja oikeastaan ainoastaan niin, et jään itse taakse. Ohijuoksut ei oo ollut meille ongelma, vaan nimenomaan toi mun taaksejäänti. Niin, EI OLE OLLUT. No, nytpä on. Kävin sit ennen tokaa rataa tekemässä lämppäesteillä aata (puomia ei ollut), siten et itse juoksen ohi. Ekalla kerralla tuli läpi, tokalla pysähtyi hyvin. Uskoin tän yhden muistuttamisen riittävän, kun eihän tuo tahallaan mokaa..

Tokalla radalla tehtiinkin hyvä aa, vaikka itse jatkoin matkaa. Keinu oli hidas. Tääkin on nykyään ihan sääntö, et ekalla radalla tehdään hyvä keinu ja tokalla sit jäädään sinne puoleen väliin himmailemaan.. Aiheutin meille hylkäyksen ihan radan loppupuolella unohtamalla taas sen oman rintamasuunnan. Käsi kyllä näytti putkea kohden, mut ei se hirveesti auta, jos koko muu kroppa ohjaa ansahypylle.. Sit puomille, jossa kaikessa fiksuudessani ajattelin kokeilla sivuirtoamista ja persjättöä. Kun oli se hyl alla. Nyt D kyllä pysähtyi, mut tuli pois ilman lupaa. Aaargh! Tuo olikin mun eka reaktio, ja D kyllä valitettavasti huomasi sen. :( Saattoihan se itsekin tajuta, et teki virheen. Se nimittäin pysähtyi sitten siihen puomin jälkeen, ennen seuraavaa estettä... Tajusin sit onneks tsempata ja ohajata radan loppuun, jotta sain edes palkattua koiran. Kun me ei haluta mitään mokailufiiliksiä sinne kisaradalle! Treenit treenataan treeneissä ja kisoissa testataan, miten treenatut asiat toimivat. Danin epävarmuuteen ei yhtään auta se, et se huomaa epäonnistuneensa jossain asiassa kisaradalla. Edelleen se fiilis on meille kaikkein tärkein asia, eikä todellakaan mikään itsestäänselvyys. En tarkoita sitä, et kontaktit tai muut tekniset asiat ei merkkais mitään. Kyllä ne merkitsee, paljonkin, mut ne treenataan kuntoon siellä treeneissä. Kisoissa me vaan pidetään hauskaa. Koska Danin kisavireen eteen on tehty niin paljon töitä, en halua pilata sitä millään huomautteluilla/radan keskeyttämisillä. Ja kun virheet johtui siitä, etten ole itse tajunnut pitkään aikaan vahvistaa ohijuoksuja kontakteilla, niin on ihan turhaa antaa koiran "kärsiä" niistä.

Tänään oli sit ihan pakko käydä vähän treenaamassa. Treenattiin, yllätys-yllätys, kontakteja. Juoksin täysiä ohi, heiluin lelun kanssa, irtosin sivuun, huutelin hämykäskyjä.. Pari mokaa tuli, mut loppua kohden parani! Virheet kuitattiin laittamalla palkka piiloon ja ottamalla uudestaan. Oli hyvät treenit ja sai fiiliksen astetta paremmaksi, eilisen epätoivon jälkeen.

Kivaa pääsiäistä kaikille!

2 kommenttia:

  1. No kommentoidaan nyt jotain, vaikkakin vähän myöhässä :)

    Lisääntynyt juominen ja virtsaaminen (eli PU/PD näin ammattitermein ;)) tuppaa olemaan semmoinen yleisoire monessa eri sairaustilassa eli sen perusteella ei vielä pysty tietenkään mitään diagnoosia tekemään. Noissa sun mainitsemissa sairauksissa pu/pd on tosiaan yhtenä oireena, mutta sitten yleensä on myös muita oireita. Lisäksi pu/pd on oireena esim. munuaissairauksissa. Niinkun oli puhetta niin mittaile sitä Nellin juomista niin tiedät tarkemmin paljonko se suunnilleen juo päivittäin. Sen perusteella pystyy jo vähän arvioimaan, että onko epänormaalin paljon vai ei.

    Jos ei sieltä virtsa- tai verinäytteestä löytynyt mitään poikkeavaa ja Nelli on muuten normaali itsensä niin tod. näk. vahinkojen syynä on tosiaan steriloinnista johtuva virtsanpidätyskyvyttömyys. Onneks se on nykyään melko hyvin hoidettavissa lääkkeillä :) Mut jos sua edelleen huolettaa Nellin tila, niin pyydä ihmeessä lisätutkimuksia em. sairauksien poissulkemiseksi.

    VastaaPoista
  2. No kiitoksia vastauksesta! :) Joo tottahan se on, et toi voi liittyä niin moneen juttuun. Täytyy nyt jatkaa vielä seurailua ja koittaa mitata sitä juomista.

    Ell ehdotteli yhtenä vaihtoehtona myös diabetes insipidusta. Mut täytyy nyt ehkä OIKEESTI koittaa mitata niitä määriä. Kun vaan keksis, miten erottelen, kumpi sieltä kupista on juonut..

    VastaaPoista