maanantai 16. syyskuuta 2013

Vihdoin jotain päivitettävää!

Blogi on nukkunut hyvän tovin. Ei oo jaksanut kirjoitella mistään pikkutreeneistä. Joku viikko sitten tosin oltiin Danin kanssa Mäkelän Markon viikonloppukoulutuksessa. Oli kivaa, mutta eihän tuo koipi siitä varsinaisesti nauttinut.. Muuten ollaan sitten vaan treenailtu yksittäisiä juttuja. Dipin kanssahan tuo on ihan hyväkin. On nimittäin vielä "muutama" treeni tehtävä, ennen kuin sadaan kontatit ja kepit kuntoon. :p Välillä meinaa jo iskeä epätoivo, mutta sit taas muistan, etä eihän meillä mikään kiire ole.

No mutta se mun asia nyt oli kuitenkin se, että käytiin eilen Dipin kanssa Vihdissä joukkotarkissa. Kuvaajana toimi Kai Skutnabb. Mukana oli myös Dipin sisko Myy. Ja ihan loistavia tuloksiahan sieltä tuli! Sekä Dipillä että Myyllä lonkat lähtivät kennelliittoon A/A:na, kyynärät ja polvet nollana. Sydämissä ei sivuääniä ja kintereetkin tunnusteltiin terveiksi. Lanneranka oli ok. Samat tulokset ovat siis jo aikaisemmin saaneet Dipin kaksi sisarta. Yksi on vielä tutkimatta. Niin huippua! Onnea vielä hurjasti kasvattaja-Eralle! Toki odotellaan vielä kennelliiton vahvistusta noille tuloksille. Ell lupasi kyllä tarjota mulle kahvit, jos sieltä tulee jotain muuta kuin aata ja nollaa. ;-)

Samalla tutkitutin myös Danin polvet, jotka on tutkittu viimeksi neljä vuotta sitten, kun Dani oli 1-vuotias. Tulos oli edelleen 0/0. Hyvä!

Semmoinen pikapostaus. Eipä mulla juuri muuta asiaa ole, kun ei noista metsälenkeistä jaksa kertoilla ja muuta ei olla tehty. Mutta kyllä me vielä ehditään. Sitten KUN tää koipi tulee kuntoon.

6 kommenttia:

  1. Onnea vielä näinkin hienoista terveystuloksista! Niiden kanssa on hyvä jatkaa aktiivista elämää! Vielä toivotellaan emännälle pikaista paranemista kintun kanssa! =)

    VastaaPoista
  2. Hienoa! Priimaa pukkaa tulemaan. Meiltäki lähti Skutilta lonkat A:na, mut kyl ne sitten vaan tuli B:nä takas :P No, hyvät silti joten ihan sama, toivotaan kuitenkin että teillä rivi säilyy ;D

    VastaaPoista
  3. Äh, nyt rupes jännittämään! :D No katsotaan, mitä sieltä tulee. Mutta pääasia on, että niillä voi harrastaa turvallisesti. :)

    VastaaPoista
  4. Paljon onnea terveestä koiruudesta!! Kyllä noilla tuloksilla kelpaa mennä ja viilettää :) Onnea myös Danin polvituloksesta :) Mukavaa syksyn jatkoa koko poppoolle!!

    VastaaPoista
  5. Kiitos ja mukavaa syksyä sinnekin! :)

    VastaaPoista