sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Kukaan ei ole hyödytön. Aina voi olla edes huonona esimerkkinä.

Josko tässä Live Streamin seuraamisen lomassa ehtis kirjottaa tännekin. :) Eilen kyllä pysyttelin poissa koneelta, kun oli niin paljon muuta hommaa. Tänään ei pysty enää, kun on niin jännää. :)

Tää postaus ei nyt millään lailla koske koiria, et sellaisesta kiinnostuneet voi jättää lukemisen tähän. Pitää nyt kuitenkin vähän valottaa tota edellisen kirjoituksen juttua, kun asiat on vähän seljenneet (onks toi ees sana?). Se ahdistus liittyi (/liittyy) omaan terveyteen. Kun ei nää koivet vaan oo kunnossa. Asiaahan on nyt vihdoin ihan oikeesti tutkittu. Lääkäri (reumatologi) kovasti oli ehdottelemassa mulle jtn selkärankareumaa, reaktiivista artriittia tms. "mukavaa". En ensin ottanut näitä epäilyjä ollenkaan tosissani, kun olin varma, et vaivat johtuu rasituksesta = juoksusta. Tarpeeksi googlailtuani rupes kuitenkin mietityttämään. Monet selkärankareuman oireet vaan täsmää näihin mun oireisiin, niin tietysti sitä aina miettii pahinta. Voin kertoa, että se epätietoisuus on kohtalaisen ahdistavaa. Eihän se selkärankareuma mikään kuolemantuomio ole, mut kuitenkin elinikäinen, parantumaton sairaus.

Piiitkän odottelun jälkeen pääsin sitten vihdoin magneettikuviin, jossa kuvattiin lantio ja si-nivel. Hoitava lääkäri tulee lomaltansa vasta elokuussa, joten pakkohan mun oli töissä itse käydä katsomassa kuvat. Ymmärsin sen verran, että mitään sakroiliittia siellä ei ole, ja si-nivel on kunnossa. Tää kyllä aika hyvin sulkee sen selkärankareuman pois. Huh! Jotain poikkeavaa kuvassa kuitenkin oli (ödeemaa luuytimessä), mut enhän mä siitä oikein mitään ymmärtänyt. Niinpä pyysin yhtä ortopedia katsomaan ne kuvat ja selostamaan mulle löydökset. Totuushan oli se, mitä alun perin epäilinkin (ja mitä moni kaveri on mulle sanonut); oireet johtuu erittäin todennäköisesti rasituksesta. Tarkemmin sanottuna kyseessä on reisiluun kaulan rasitusosteopatia, rasitusmurtuman esiaste. Loistavaa. Meillähän on töissä muutamia nuoria juoksijoita ollut lonkkamutuman takia leikattavana, eli ei se tosiaan mahdotonta ole terveenkään ihmisen murtaa lonkkaansa juoksemisella. Itse kyllä luin, että toi nestekertymä vois johtua myös infektiosta, mut kai tuo rasitusperäinen kipu nyt on tässä tapauksessa todennäköisin.. Ortopedi oli sitä mieltä, et oon riskiryhmässä rasitusmurtumille, koska oon nainen, juoksen suht paljon ja lisäksi mulla on pienet luut (:p). Sanoi myös, ettei kyllä suosittele asfaltilla juoksua kenellekään. Mulla ei oo koskaan tullu siitä mitään oireita (no siis ennen tätä), joten oon huoletta juoksennellut alustalla kuin alustalla. Tää ortopedi kyllä kiltisti näytti mulle, mihin hän sitte sen naulan laittaa, kun lonkka murtuu.. Kiva. :D

Että sellasta. Positiivista on se, että ei oo kyse sairaudesta. Mut ei tää nyt hyväkään juttu ole, todellakaan. Kyllä mulla on käyny mielessä, et pitäisköhän pitää joskus jotain vapaapäiviäkin liikunnasta, mut se on sit usein jääny harkinnan asteelle. Että koska mun pitää aina oppia asiat kantapään kautta, ni tulipa nyt sitten opittua se vapaapäivien merkityskin näin. Hienoa sinänsä, etten sinne leikkauspöydälle asti päätynyt kuitenkaan.. Mut niin kai se menee, et kun pää ei tajua antaa kropan levätä, niin sit käy näin; kroppa sanoo sopimuksen irti ja ottaa sen levon itselleen. Hitto. Että nyt sitten pidetään ne kaikki välistä jääneet vapaapäivät ja varmaan vähän enemmänkin. :/ Tähän asti oon vähän mennyt kivusta välittämättä, mut nyt kun syy selvisi, niin ei enää huvitakaan.. Hemmetin vaikeetahan tää on ja suoraan sanottuna v*tuttaa suunnattoman paljon. Mut ei auta. Kyselin ortopediltäkin, et mitä mä sit oikein uskallan tehdä. Vastaus oli, et ei saa juosta, eikä kantaa mitään painavaa, mut muuten voi elää ihan normaalia elämää. Mietin sitte, et ehkä nää meidän kahden-kolmen tunnin kävelylenkitkään ei välttämättä täytä normaalin elämän tunnusmerkkejä, niinku jonkun mittapuun mukaan.. Eli tulevina viikkoina tavoite on pitää lenkit huomattavasti lyhyempinä. Koirien kunnosta kyllä pidän huolta, ja siinä pyörä on mainio apu! :)

Kaikkea sitä. Nyt mä kyllä niin lupaan itselleni, et kun (jos?) tästä selvitään, niin muistan tästä lähtien myös palautumisen merkityksen. Jälkikäteen on aika huvittavaakin, miten oon kuvitellut, et kroppa kestää mitä vaan. Kun ei siinä lenkin aikana tai välittömästi sen jälkeen tunnu mitään erikoista, ni sehän on sitte merkki siitä, et kaikki on kunnossa? Jep.

On tää vähän sellasta uuden opettelemista tää meidän elämä nyt. Mulle on ihan äärettömän vaikeaa sekin, et lenkillä pitää kävellä HITAASTI. Ja että se hyvänolontunne pitää löytää jostain muusta kuin juoksulenkistä tai agitreeneistä. Huoh. Oon varmaan ollut tavallistakin kärttyisämpi viime aikoina, kun välillä tuntuu, et pää halkeaa, kun ei pääse purkamaan stressiä lenkille. Mut tää nyt on vaan tällainen vaihe, ja pakko se on uskoa, et kyllä tää vielä muuttuu iloksi. :) Nyt vaan on pakko keskittyä siihen, et antaa itselleen aikaa levätä ja kropalle mahdollisuuden toipua.

Tulipa pitkä selostus, ja voisin jatkaa tätä samaa jauhamista vaikka kuinka pitkään. Yksi suuri motiivi tän kirjottamisessa oli se, et sit joskus pitkän ajan päästä, jos tuntuu, et taas menee liian lujaa, voin lukea tän tekstin ja muistuttaa itselleni, että miksi kannattaa levätä.

Tää kesä (ja syksy?) menee nyt näin. Mut elämä on. Tuleehan niitä kesiä vielä. :)

5 kommenttia:

  1. Hyvä että syy vihdoin löytyi, ja että ei ollut "vakavaa". Mullakin joskus epäiltiin tota selkärankareumaa ja se oli aika ahdistavaa :-/

    Ja hei, on paljon muutakin liikuntaa kuin juoksu! Vaikka tuntus ehkä mummomeiningiltä niin käy uimassa :) Sinne ei voi koiria ottaa mut vois tehdä hyvää SULLE, kropalle ja mielelle!

    VastaaPoista
  2. Onhan se tosiaan kiva, että nyt tietää, mistä on kyse. Ja ettei oo kyse mistään sairaudesta. Se epätietoisuus on pahinta, kuten ilmeisesti sit tiedät..

    Joo on paljon muitakin lajeja kuin juoksu. Mikään muu ei vaan oo yhtä kivaa! ;) Ja sit kun en tiedä, et mitä nyt kannattais tehdä vai kannattaako mitään. Uimaan on kyllä pitäny mennä, mut sit menin polttamaan tän mun hartian niin pahasti jussina, että se homma kariutui sitte siihen. :D Nyt sitä ehkä jo pikkuhiljaa kehtais pitää esillä ihmisten ilmoilla. :P Katsellaan siis, josko sais joskus aikaseksi..

    VastaaPoista
  3. Kommentoin nyt vaan lyhyesti, että IHANAA luettavaa Suvi! <3 (Tiedät kyllä missä mielessä)

    VastaaPoista
  4. Kiitos Minttu kommentista ja <3 sinne takasin. Taidanhan mä tietää. :)

    VastaaPoista
  5. Googletin rasitusosteopatiaa ja löysin tänne. Minulla todettiin reisiluun kaulan rasitusosteopatia viime kesäkuussa, oireilu oli alkanut maaliskuussa. Heinäkuun lopussa se todettiin parantuneeksi. Uin, pyöräilin ja kävin salilla parantumisajan, mutta kävelykin sattui, juoksua ei voinut ajatellakaan. Kuukausi lonkan paranemisesta alkoi vuorostaan polvi oireilla, ja tänään sain polven MRI-lausunnon: rasitusosteopatia! Oli hyvin sanottu, että nyt sitten pidetään kaikki pitämättä jääneet vapaapäivät. Niitä tuntuu riittävän nyt vuosien juoksemisen jälkeen. Toivottavasti olet jo parantunut (ehkä lukaisen blogiasi tästä enemmänkin), mutta jos et, niin tsemppiä!

    VastaaPoista