maanantai 6. helmikuuta 2012

Mietteitä

Eilen oli vuorossa Satu Hillin kontaktikoulun osa 2. Päivä alkoi taas ihan loistavasti, kun herätyskello ei herättänyt. Lisäksi pakkasmittari näytti -25 astetta, ja vaikka auto oli lämmittimessä, niin se ei suostunut avaamaan mulle ovia. Lopulta ryömin apurinpuoleisesta takaovesta (joka vihdoin aukes) sisälle, ja 10 min myöhässä kurssille! Huoh. :D

Onneksi kuitenkin yksitellen tehtiin, niin ei niin paljon haitannut tuo myöhästyminen. Olin nyt eri ryhmässä kuin viimeksi. Tällä kertaa mukana oli Danin lisäksi kolme russelia (vai olikohan parsonikin mukana..). Sattuneesta syystä tehtiin vikana. ;) Ennen omaa vuoroa otin kyllä pari aata itekseni sivummalla. Näytin eka Satulle yhden puomin, ja se olikin poikkeuksellisen huono! Oliko syy sitten puutteellisissa virittelyissä vai missä. No, näkipä Satu ainakin, että ongelmaa on edelleen. :) Tehtiin sitten niin, että Satu oli lelun kanssa puomin päässä, ja me juostiin Danin kanssa kilpaa puomi. Tuli aika hyvällä vauhdilla loppuun asti ja otti kontaktin (tietty..). Tätä kaksi kertaa, ja sit keskusteltiin. Satun mielestä Dani tarvii mun tukea puomilla, eikä mun pitäis jättää sitä täysin yksin. Edelleen painotettiin toistojen laatua, ei määrää. Siinä meidän jutellessa Satu sanoi terriereiden ohjaajille, et meille annetut neuvot ei sitten koske milläänlailla niitä. Että Dani on niin erilainen koira, eikä sen kanssa voi tehdä samanlaista treeniä kuin niillä terriereillä. Edelleen vahvistetaan itseluottamusta ja ollaan tarkkoja siitä, mitä mikäkin treeni koiralle opettaa.

Noista Satun sanoista Danin erilaisuudesta verrattuna muihin sain hyvän kimmokkeen pohtia hieman enemmän tuota Danin ominaisuutta. (Olipas sekava lause, mut ymmärtänette pointin. :D) Danihan on hyvin pehmeä ja nöyrä koira, "kymppipuolen oppilas" Satun sanojen mukaan. Tokihan tää on  myös rotukysymys; kyllähän Mittelin kuuluukin olla erilainen kuin terrierin! Mut rupesinpa silti pohtimaan. :) Tää pehmeysasia on haitannut meidän treenejä paljonkin. Mutta kun mähän nään asioista aina ne negatiiviset puolet, niin koitanpas nyt pinnistellä ja miettiä, oisko tossa jotain positiivistakin. Ja onhan siinä! Ensinnäkin toi koira on opettanut mulle tosi paljon pehmeän koiran sielunelämästä (se, kuinka paljon siitä edelleenkään tiedän, onkin toinen juttu..). Jos mulle nyt tulisi Danin kaltainen pentu, tekisin paljon juttuja eri tavoin. Tästä voidaan myös tulla siihen, et oon ihan helisemässä jonkun luupääpennun kanssa tulevaisuudessa, mut se onkin sitten toinen stoori. :D Toisekseen oon sitä mieltä, et on tossa ominaisuudessa paljon hyvääkin. Siis meidän ei oo koskaan tarvinnut taistella esim. lähdöissä pysymisestä. Siinä vaiheessa, kun tuo koira ei malta odottaa lupaa ja varastaa lähdössä, lupaan kiljua riemusta. :) Mähän en yleensä voi sietää sitä, et koira huutaa kentän laidalla. Kuitenkin yks päivä Danin ollessa hihnassa kentän laidalla ja mun treenatessa Nellin kanssa, olin niin fiiliksissä, kun Dani haukkui ja riehui! :D Hah, sitä ärsytti, kun se ei päässy tekemään ja se myös näytti sen! :) Hyppäsinpä nyt vähän sivuraitelle.. Mut siis Dani myöskin AINA yrittää parhaansa, koittaa tulkita mun epäselvää ohjausta parhaansa mukaan, eikä possuile turhia. Se ei tarkoituksella ignooraa mun ohjausta, mokat johtuu lähes aina mun epäloogisesta ohjauksesta. Se tosiaan on kympin oppilas, tunnollinen tyyppi, joka tekee sille annetut tehtävät täydellä sydämellä ja parhaansa mukaan. Oon sitä mieltä, että useimmiten, kun Dani ei tee hommaa siten kuin se osaisi (esim. ne menneisyyden pujotteluongelmat, tunnari jne.), on kyse siitä, että se yritys menee yli ja koiralle tulee ahdistus. Tää on se kolikon kääntöpuoli. Mut kehitystä on tapahtunut hurjasti, ja se ahdistus puskee esiin entistä huomattavan paljon harvemmin! Ei se enää ahdistu, jos sattuu aloittamaan pujottelun kaksi kertaa väärin ja se kutsutaan pois. Tossa tilanteessa toimintakyky säilyy, koira tekee uudestaan samalla sykkeellä, ja pääsen palkkaamaan sen hyvästä suorituksesta. :) Useimmiten siis näin. Joskus toki edelleen kohtaamme niitä ahdistuksia ja paineistumisia, mutta aina vaan harvemmin. Ja hyvä niin! On se vaan kaikesta herkkyydestään huolimatta niin ihana koira! <3 Ja just sopiva mulle. Mun pitikin oppia vähän kärsivällisyyttä. :)

Loppuun vielä lisättäköön, että jos tuo pehmeysasia onkin haitannut harrastuksissa, niin arjessahan se on vain plussaa! Dani on oikeesti niin helppo koira arjessa, ettei oo tosikaan. Kun sille on jonkun asian opettanut, se sen myös toteuttaa. Kotona ei mennä sohvalle, kynnyksen yli mennään luvalla, lenkillä ei moikata muita ja niin edelleen. Näistä ei vaan tarvi keskustella Danin kanssa (vrt. Nelli, jolle asioita pitää muistutella tämän tästä, ja silti ne välillä "unohtuu"..). Tässäkin kyllä Danin kanssa poikkeus vahvistaa säännön, ja se poikkeus on meillä PUPUT. Niissäpä sitä poikkeusta kerrakseen.. ;o)

2 kommenttia:

  1. Dani ja Retu on kyllä niin samanlaisia tossa herkkyysasiassa, raukka parat ei halua tehdä virheitä :)

    Saitteko siis nyt toimimaan lelun kanssa ton puomin? Ettei Dani alkanut patoamaan siitä lelusta?

    VastaaPoista
  2. Niinpä! Taisin jotain samansuuntasta kommentoida sun blogiin tässä joskus. :) Eronahan tosin on se, et Retu on ihmisen kanssa työskentelevä paimen, Dani itsenäinen, vartioiva pystykorva. Onhan Danissa toki se vartiointiominaisuus asennettuna, mut se vaan loppuu heti, kun ihminen astuu esiin. Sen jälkeen vaan pussaillaan. :D

    Ei alkanu padota, vaikka olin aika varma, et tekee just niin! Oli se oikeesti aika hyvä noin. Mut noi apuvälineet nyt on aina tommosia, kun niistä sit pitää päästä myös eroon..

    VastaaPoista